Harvinaisen epäluotettavan ja epäehellisenoloinen esitys. Ylimielisyys puskee läpi.
0Äänestä
Nooopeejiionpeejii
Ostaisitko auton tuollaiselta mieheltä?
0Äänestä
Totuuseipalanuotiossa
Nykyisen kunnanjohtajan ja kunnanhallituksen puheenjohtajan toimista on jo useamman vuoden ajan käynyt ilmi kouluvastaisuus. Nyt sitten ihmetellään kun lukioon on vain 8 ensisijaista hakijaa. Ei pidä ihmetellä. Koulun tilaratkaisu on tilapäinen eikä näytä mitenkään etenevän. Rehtorit ovat vaihtuneet eikä uutta taideta edes hakea. Jos kunta halutaan säilyttää elinvoimaisena pitää panostaa lapsiin ja nuoriin. Surettaa Sysmän nykyinen meno. Säästöhommia myös ihmettelen. Kunta on tehnyt miljoonavoittoja alhaisella veroprosentilla ja sillä on todella paljon kertynyttä ym jäämää. Yhdellä Nuoramoisten koulun lopettamiseksi ei todellakaan voi olla näin kiire!
0Äänestä
Josentamara
Kyllä suhmuroi tämä Kh.n puheenjohtaja Järvinen ja kunnanjohtaja kitkiöjoki toden perään sysmässä, tarkoitus vissiinkin on saada kaikki lapsiperheet muuttamaan pois kunnasta. Oli niin ylimielinen esiintyminen järviseltä uutisissa, että melkein oksetti ja puheissa ja tilastoissa mihin vetosi ei ollut totuuden säilääkään. Hah, nuoramoisten koulussa on yksi luokka järvisen mukaan, onpas iso luokkakoko kun 40 lasta yhdellä luokalla. Häpeä järvinen!
0Äänestä
ajokorttijaangliankilvet
Juu, totuudessa kannattais pysyä. Että luokallinen....huh.
0Äänestä
Nikkaritilasto
Näytäppä meille oikeat tilastot ja kerro mistä ne tulee.
0Äänestä
veijokare
Hyviä ja asiallisia kommentteja. Nuoramoisten lopettaminen on paljon muutakin kuin vain koulun lopettaminen. Lapsia kiusaamalla ja oppimistuloksia tahallaan huonontamalla saadaan kuvitteellisia, korkeintaan lyhytaikaisia säästöjä 180 000 euroa. Mahtaako olla viisasta toimintaa.? Toimiiko vetovoimatekijänä? Lisääkö Yksi Sysmä henkeä ja mahtaako lisätä Nuoramoisten, YLE:n kyselyssä todettuja, hyviä , kirkokylääkin parempia, elinvoimatekijöitä ? TUSKIN, ja kaikkiin kysymyksiin sama vastaus. Vastusta jyrkästi Nuoramoisten koulun lakkauttamista ja kehotan tässä ja nyt juuri kaikkia samoin ajattelevia TOIMIMAAN näkyvästi ja kuuluvasti. Nyt on toiminnan aika, päätökset tehjään jo toukokuussa ja siis HUOM. Tämän vuoden toukokussa.
0Äänestä
Urpotvaihtoon
Todella persaukista politiikkaa. Rahat on loppu ja kaikki konsultin mukaan realisoitava. Pitäiskö uskoa? Ei käy! Kehittää pitää kaikkea toimintaa, eikä lakkauttaa. Konsultteihin ja ihme sysmä maniin riittää kokoajan 20 000 sinne ja tänne. Ne on ihan suoraa huijausta. Ja aikaa kuluu mukavasti palavereissa. (Suojatyöpaikka) Ja sitten kehutaan että on miljoona tilinpäätöksessä plussalla. Tämä pihiys yhdistettynä jatkuvaan nuukuuteen ja rahat on loppu politiikkaan on surkeaa. Ei mitään tekemisen ja kehittämisen meininkiä. Oikeassa Elämässä kuitenkin lapsiperheet kokoajan miettivät missä asutaan kun lapset aloittavat koulun. Yritykset miettivät mihin investoivat.
0Äänestä
Kyytgrillissä
Niin, kyllähän siitä ensimmäisenä tuli mieleen, että kaverilla ei varmaan ole omia lapsia, kun jotenkin kylmäkiskoisen ylimielisesti lapsukaisia "niiksi" kutsui. (Ne siirtyy syksyllä jne...)
Toisekseen lausunnostaan paistoi läpi se, että hän puhui kokoajan ikäänkuin varmana tietona tapahtumien tulevan kulun, vaikka päätökset tekee lopulta kuitenkin valtuusto. Vai onko hänellä varma tieto siitä miten kukin valtuutettu asiasta ajattelee? Vai miten tämä varma tieto tulevien tapahtumien kulusta on tulkittava?
0Äänestä
Tokirillataan
Kuntalisä lapsiperheille heti käyttöön 200 €/ kk ja seuraavista lapsista 100€.
0Äänestä
tyhjätsuuthuutaa
Miksi rahan avulla haalittaisiin lisää sosiaalihuollon varassa eläviä moniongelmaisia lapsiperheitä?
0Äänestä
nulkki66
niin säästöjä on kuulema uutisissa järvisen mielestä haettu eli säästettävä summa olisi kyläkoulun lopettamisella muka n.180 000 (joka ei todellisuussa pidä paikkaansa) kunnanhallituksen viim. kokouspöytäkirja.....Ostetaan kiinteistö sysmästä 50 000,tukianomus suopellon musafestarin 2018 esiityjäkuluihin 1 000,sote-keskuksen kalustehankinta vanhan t-keskuksen kalusteita ei muka voi siirtää uuteen sote-keskukseen 119 118.02 euroa...eli kunnanhallituksen ostokset viime kokouksessa 170 118,02.....pitäisköhän kunnanhallituksen miettiä onko tärkeämpiä lapset vai turhanpäiväiset investoinnit..melkoisia taulapäitä
0Äänestä
pemaripelle
Käsittääkseni valtuusto kuitenkin nämä asiat päättä. On sinne sellasta elämäntapavalittajaa mukaan saatu ja onpahan niitä ihan sivustaseuraajinakin, että älkää vielä nuolaisko.
0Äänestä
Eiomaapesääliata
Valittajat valittu valtuustoon nii nyt kaikki onkin hyvin
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
https://areena.yle.fi/1-4410673
Ja tässä pidempi versio samasta aiheesta.
Harvinaisen epäluotettavan ja epäehellisenoloinen esitys. Ylimielisyys puskee läpi.
Ostaisitko auton tuollaiselta mieheltä?
Nykyisen kunnanjohtajan ja kunnanhallituksen puheenjohtajan toimista on jo useamman vuoden ajan käynyt ilmi kouluvastaisuus. Nyt sitten ihmetellään kun lukioon on vain 8 ensisijaista hakijaa. Ei pidä ihmetellä. Koulun tilaratkaisu on tilapäinen eikä näytä mitenkään etenevän. Rehtorit ovat vaihtuneet eikä uutta taideta edes hakea. Jos kunta halutaan säilyttää elinvoimaisena pitää panostaa lapsiin ja nuoriin. Surettaa Sysmän nykyinen meno. Säästöhommia myös ihmettelen. Kunta on tehnyt miljoonavoittoja alhaisella veroprosentilla ja sillä on todella paljon kertynyttä ym jäämää. Yhdellä Nuoramoisten koulun lopettamiseksi ei todellakaan voi olla näin kiire!
Kyllä suhmuroi tämä Kh.n puheenjohtaja Järvinen ja kunnanjohtaja kitkiöjoki toden perään sysmässä, tarkoitus vissiinkin on saada kaikki lapsiperheet muuttamaan pois kunnasta. Oli niin ylimielinen esiintyminen järviseltä uutisissa, että melkein oksetti ja puheissa ja tilastoissa mihin vetosi ei ollut totuuden säilääkään. Hah, nuoramoisten koulussa on yksi luokka järvisen mukaan, onpas iso luokkakoko kun 40 lasta yhdellä luokalla. Häpeä järvinen!
Juu, totuudessa kannattais pysyä. Että luokallinen....huh.
Näytäppä meille oikeat tilastot ja kerro mistä ne tulee.
Hyviä ja asiallisia kommentteja. Nuoramoisten lopettaminen on paljon muutakin kuin vain koulun lopettaminen. Lapsia kiusaamalla ja oppimistuloksia tahallaan huonontamalla saadaan kuvitteellisia, korkeintaan lyhytaikaisia säästöjä 180 000 euroa. Mahtaako olla viisasta toimintaa.? Toimiiko vetovoimatekijänä? Lisääkö Yksi Sysmä henkeä ja mahtaako lisätä Nuoramoisten, YLE:n kyselyssä todettuja, hyviä , kirkokylääkin parempia, elinvoimatekijöitä ? TUSKIN, ja kaikkiin kysymyksiin sama vastaus. Vastusta jyrkästi Nuoramoisten koulun lakkauttamista ja kehotan tässä ja nyt juuri kaikkia samoin ajattelevia TOIMIMAAN näkyvästi ja kuuluvasti. Nyt on toiminnan aika, päätökset tehjään jo toukokuussa ja siis HUOM. Tämän vuoden toukokussa.
Todella persaukista politiikkaa. Rahat on loppu ja kaikki konsultin mukaan realisoitava. Pitäiskö uskoa? Ei käy! Kehittää pitää kaikkea toimintaa, eikä lakkauttaa. Konsultteihin ja ihme sysmä maniin riittää kokoajan 20 000 sinne ja tänne. Ne on ihan suoraa huijausta. Ja aikaa kuluu mukavasti palavereissa. (Suojatyöpaikka) Ja sitten kehutaan että on miljoona tilinpäätöksessä plussalla. Tämä pihiys yhdistettynä jatkuvaan nuukuuteen ja rahat on loppu politiikkaan on surkeaa. Ei mitään tekemisen ja kehittämisen meininkiä. Oikeassa Elämässä kuitenkin lapsiperheet kokoajan miettivät missä asutaan kun lapset aloittavat koulun. Yritykset miettivät mihin investoivat.
Niin, kyllähän siitä ensimmäisenä tuli mieleen, että kaverilla ei varmaan ole omia lapsia, kun jotenkin kylmäkiskoisen ylimielisesti lapsukaisia "niiksi" kutsui. (Ne siirtyy syksyllä jne...)
Toisekseen lausunnostaan paistoi läpi se, että hän puhui kokoajan ikäänkuin varmana tietona tapahtumien tulevan kulun, vaikka päätökset tekee lopulta kuitenkin valtuusto. Vai onko hänellä varma tieto siitä miten kukin valtuutettu asiasta ajattelee? Vai miten tämä varma tieto tulevien tapahtumien kulusta on tulkittava?
Kuntalisä lapsiperheille heti käyttöön 200 €/ kk ja seuraavista lapsista 100€.
Miksi rahan avulla haalittaisiin lisää sosiaalihuollon varassa eläviä moniongelmaisia lapsiperheitä?
niin säästöjä on kuulema uutisissa järvisen mielestä haettu eli säästettävä summa olisi kyläkoulun lopettamisella muka n.180 000 (joka ei todellisuussa pidä paikkaansa)
kunnanhallituksen viim. kokouspöytäkirja.....Ostetaan kiinteistö sysmästä 50 000,tukianomus suopellon musafestarin 2018 esiityjäkuluihin 1 000,sote-keskuksen kalustehankinta vanhan t-keskuksen kalusteita ei muka voi siirtää uuteen sote-keskukseen 119 118.02 euroa...eli kunnanhallituksen ostokset viime kokouksessa 170 118,02.....pitäisköhän kunnanhallituksen miettiä onko tärkeämpiä lapset vai turhanpäiväiset investoinnit..melkoisia taulapäitä