Astma koulun sisäilmasta?

astmaatikkoko

Heips!

Olen alle 30-vuotias perusterve nainen. Minulla on ollut hengenahdistusta viime vuoden lopulta saakka. Oireita ei ollut ennen kuin aloitin uudessa koulussa.
Lämpöilyä, huimausta, päänsärkyä, väsymystä ja lopulta hengenahdistusta. Keuhkoja on vaikea vetää täyteen, tunnen jatkuvaa tarvetta haukotella ja suurin osa haukotuksista jää vajaaksi tai kesken. Hengitykseni vinkuu hieman uloshengittäessä (ei selvästi, pitää kuunnella tarkkaan). Leukosyytit ovat olleet hieman koholla (8,60-12) joulukuusta asti.
Hajuaistini ei ole koskaan ollut näin tarkka. Haistan aivan kaiken ja voimakkaat hajuvedet yms. ovat alkaneet pahentaa hengenahdistusoireita.

Olin tänään koululla pitkästä aikaa (takana on 9 viikon työharjoittelujakso, jonka aikana yhtä pahoja oireita ei ole ollut kuin koululla), hengittäminen oli todella haastavaa. Jouduin haukkomaan henkeäni monta kertaa. Haukottelut onnistuivat harvoin. Kävin ruokailun jälkeen ulkona haukkaamassa happea, siellä hengittäminen oli huomattavasti helpompaa.

Tänään kävin myös spirometria -tutkimuksessa ja hoitaja sanoi, että tulokset ovat normaalit eikä hän ainakaan usko, että minulla olisi astmaa. No, hän oli aivan tuntematon hoitaja enkä ole hänen kanssaan keskustellut oireistani. Hän kuitenkin sanoi, että lääkäri katsoo tulokset loppuviikosta ja tekee lopullisen arvion tuloksista. Spirometria -tutkimuksessa sain ventolinea ja nyt olen jo muutaman tunnin ajan pystynyt hengittämään normaalisti (saan vedettyä keuhkot täyteen ilman jatkuvaa haukottelua tai yritystä haukottelusta).

Mietin tässä, että uskallanko ottaa ventolinea itsekseni (sitä on minulla PEF-puhallustutkimuksia varten, jotka aloitan loppuviikosta). Pakkasselosteessa luki, että ei saa käyttää, jos on rytmihäiriöitä. Tiheälyöntisyyttä minulla on omasta takaa ja tästä oli myös maininta pakkasselosteessa. Sydämeni myös muljahtelee usein. Ainakaan tässä muutaman tunnin aikana ei ole ollut mitään tuntemuksia sydämessä.

Tämä on minulle aivan uusia asia enkä juurikaan tiedä astmasta mitään (netistäkään en löydä mielestäni kovin kattavaa tietoa).

4

445

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Poutt

      Ei kannata käyttää muuta kuin puhallusten aikana, koska voi vääristää tulosta. On normaalia sisäilmaoireilua, mikä harvoin on astmaa. Paras olisi häipyä koulusta. Onko siellä ollut epäilyä sisäilmaongelmista?

      • astmaatikkoko

        Juu, kyllä on ollut epäilyjä sisäilmaongelmista. Jotkut opiskelijat eivät ole voineet jatkaa, koska ovat olleet jatkuvasti keuhkokuumeessa. Osa opettajista ei voi opettaa enää noissa tiloissa, ovat siirtyneet viereseen rakennukseen (jossa onneksi puhdas sisäilma, siellä ei oireita ja helpompi hengittää).

        Kiitos vinkistä!

        Koulun jatkamista tässä juuri pohdin...


      • Pasi_40v

        Koulu taitaa olla homeessa pahasti


    • terveystakaisin

      Pystytkö vaihtamaan koulua/käymään opinnot muualla tai vaikka etänä?
      kuulostaa kovasti siltä että syy on koulussa, hae paperit lääkäriltä ja näytä ne myös koulussa. Itse saan tuollaisia oireita mm. tupakoivista naapureista.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      196
      1892
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      117
      997
    3. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      137
      962
    4. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      755
    5. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      213
      728
    6. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      62
      678
    7. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      135
      666
    8. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      24
      664
    9. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      57
      602
    10. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      38
      578
    Aihe