Nyt on kadoksissa ja pahasti.

Kauhufriikki-kuutamolla

Eli eipä ole pitkää aikaa kun tällaisen näin mutta nimi on hukassa. Eli tarina pähkinänkuoressa menee näin:

Isä, äiti ja tytär muuttaa taloon miltein keskelle ei mitään. Tytär harjoittelee ajamaan polkupyörällä pihatiellä ja alkaa näkemään kuolleita ihmishahmoja jo elokuvan alkuvaiheissa. Myöhemmin elokuvassa selviää että tytön äidillä on sama kyky johon hän kuitenkin on saanut lääkityksen, ja äidin sisko kertoo tyttärelle perinnöllisestä lahjasta.

Tarina loppuu muistaakseni niin että jokaisen ns. haamujen luurangot löytyy kuopasta jonne heidät uskottiin piilotetuiksi sodan aikana, mutta ei koskaan vapautettu.

Aijemmin paikalle kutsuttu pappi kertoi talon entisen omistajan olleen pahamaineinen mies, mutta kuitenkin lopussa selvisi että syyllinen olisi ollut mies joka muka antoi ymmärtää yrittävänsä pelastaa juuri näitä piilotettuja ja myöhemmin kuolleita ihmisiä. Ja muistini mukaan lopullinen tappaja myös harrasti eläinten ansoittamista ja niiden täyttämistä.

Tulikohan nyt varmaan tarpeeksi epäselvästi kerrottua :)
Mutten usko että kovin vanhasta kauhu elokuvasta voi olla kysymys...

1

656

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hauntn

      The Haunting in Connecticut 2

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Häiriköinti

      Sinä joka rälläsit viime yönä aamuun klo. 00 :04 koulun pihassa ja pitkin kyliä. Rekkari ylhäällä. Terv. Kerrostalon as
      Ähtäri
      46
      3057
    2. Askanmäessä Huippu esitys

      Kävimme Ystävien kanssa Askanmäen kesäteatterissa. Kaikki tykättiin esityksestä aivan valtavasti. En varmaan koko vuonna
      Puolanka
      23
      2914
    3. rakastan sinua!

      Tule ja ota, kasvetaan yhdessä paremmiksi ❤️❤️❤️❤️ kaikki anteeksi ❤️❤️❤️
      Ikävä
      47
      2779
    4. Näin lähellä

      Se on näin 🤏 lähellä että heitän hanskat tiskiin sun kanssasi.
      Ikävä
      56
      2618
    5. Mä sanon tän suoraan.

      Se on sun käytös mikä ajaa pois. Et välitä muitten tunteista kun omistasi.
      Ikävä
      58
      2518
    6. Kerro jotakin hauskaa. :)

      Kirjoita jotakin mukavaa vaikka kaivatustasi. :) Ei törkytekstejä kiitos. :)
      Ikävä
      48
      2500
    7. On olemassa tiettyjä sääntöjä!

      Ja jos aiot pärjätä mun kanssa niin teet vain niinkuin mä sanon. Mieheltä Naiselle
      Ikävä
      53
      2271
    8. Pohdinttavaksi

      No siis, saiko yrityksen toimitusjohtaja potkut vaiko älysi ihan itse jättää nimellisen tittelin ettei maine enää enempä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      78
      2168
    9. Mulla ei oo anteeksi pyydettävää

      Muista se! Mieheltä yhdelle naisellE
      Ikävä
      69
      2068
    10. Siis hetkonen

      Rakastetaankohan me kummatkin toisiamme, ja aletaan tajuamaan se pikkuhiljaa 🤯
      Ikävä
      45
      2062
    Aihe