Miksi epäluuloisuus lisääntyy ikää myöten ?

Kiitos veneentappi!
No minä olen tavallaan niin kaukana ajattelevista ihmisistä,etten ole sitä lainkaan huomannut?

Tottakai meillä ajattelusuuntaus,mielipidesuuntaus muuttuvat,mutta en näe itsessäni vielä geneettistämuutosta,että alkaisin pelätä ympäristöäni?

Kriittisyys eri asiota kohtaan ei mielestäni viittaa vielä Alzheimeriin,joten ama jatkaa omaa mielipidelinjaansa,vaikka minun toivotaankin siirtyvän seuraavalle askelmalle?
Jopa korpilla peloitellaan? Aivojenkäyttö ei tunnu olevan tälle yhteisölle suotavaa,sen olen todennut?

veneentappi on veneentappi ei muuta elämässä----veneentappi!!!!

Oli nuori tai vanha epäluuloisuus on rajusti lisääntynyt. Mikähän olis se syy?? Yksinäisyys. Toimeentulo epävarmaa (köyhyysrajan alapuolella jo moni). Sairaudet. Huolet niin moninaiset

Itsehän itsestäsi luot kuvan toisten mieleen.
Kun et ole luotettava, eihän sinun puheisiisi luoteta ja kun yksi puhuu palturia, puhuvat muutkin.

Vai luuletko että vain ne ympärilläsi olevat ihmiset eivät luota toisiinsa?
Eivät luota sinuun ja sen näet, hyvä niin.

Täällä ei kannata uskoutua kenellekkään, pettäviä emäntiä täällä on! Vuotavat salaisuudetkin, nimen ja sähköposti osoitteenkin! Todettu on.

Mielestäni nuo oireet kuuluvat vain vanhuuten ja vanhuus kuulemma ei ole sairautta. Luulen, että kokemukset kovettavat meitä kaikkia. Mitä ikävämmin elämä kohtelee ja iskuja tulee tuontakaa, voi olla, että se ennenpitkää tekee epäluuloiseksi kaikkea kohtaan. Tavanomainen meno on tavallaan turvallista, mutta tämä nykyinen aika ei tavallista menoa sulata vaan kaikki muuttuu kaiken aikaa. Vanhemmalle oppiminen toki onnistuu, mutta hitaammin ja ehkä sekin tuskastuttaa, kun voimat vähenevät.

Aikaisemman vanhan tukena olivat sukulaiset ja lapset, nykyisin vanha monasti saa pärjätä omillaan jaksoi tai ei. Uutisista saamme lukea rikollisista, jotka milloin minkin kontsein ovat ryöväämässä tai pahoinpitelemässä. Yhteiskunta muuttuu kovaa vauhtia ja rikollisuus myös siellä rehottaa niin päättäjien kuin virkamiesten keskuudessa. Vanhalle ei enää olla kohteliaita vaan usein (ainakin minä) saan kuulla jopa kadulla, kuinka olen vaivaksi nuoremmille, kun en älyä kuolla pois.

En tiedä, onko Suomi koskaan ollut lintukoto, mutta nyt ainakaan se ei sitä ole, varovainen pitää olla enemmän kuin ennen ja kaikenaikaa. Tekee se tehtävänsä.

Minua ei ole ikäni vuoksi kukaan halveksinut, eikä karttanut seuraani.

Ehkä se inhoaminen ja luulotauti ovat sairauskia joita en ole saanut vanhuuteni myötä

Kadullakaan ei kukaan ole huudellut perääni, paitsi joku mies viheltänyt.
Kysyin miksi vihelsit ja hän vastasi, olit niin herttainen ja piristävä poikkeus katumuodista ja oletin sinut keski-ikäiseksi.
Kiitos, nuorruin kymmenen vuotta!

Oikaiskaa selkänne ja pyyhkikää ikävyys pois naamalta, elämähän alkaakin vasta 65 vuotta täyttäneille, vanhuus on silloin kaukana ja kaukana se on liki kahdeksankymppiselläkin!

Hyvin paljon riippuu siitä, että kehitämmekö ystävyyden taitoja.
Ihminen voi kokea koko joukon tunteita jäämällä kotiin lukemaan tai katselemaan
televisiota; se on elämää mutta ei juurikaan elämistä.
Suurin osa elämän tärkeistä asioista liittyy kanssakäymiseen muiden ihmisten kanssa. Jos on osannut olla hyödyksi, jos olen saanut nähdä vilauksen lisää perimmäisen hyvän luonteesta ja laadusta, jos olen saanut kipinän etsiä ajatuksen
ja toiminnan avarampia ympyröitä, jos olen rauhassa itseni kanssa, päiväni ovat
onnistuneet ja epäluuloisuus vähentynyt.

Lieneekö ehkä yleistäkin kokemus, jonka mukaan meikäläinen syntyään sota-ajan pieniin ikäluokkiin kuuluva poika opetettiin lapsena ja nuorena kiltiksi ja kuuliaiseksi, tottelevaiseksi sekä siinä samalla jopa lapsellinen hyväuskoisuuskin näyttäytyi hyveenä?

Vuosikymmenien aikaansaannoksena olen saanut oppia jopa aivan kantapään kautta semmoista toisiin ihmisiin suhtautumista, mitä suhtautumista voi luonnehtia realismiksi eli arvioin oikeaksi entisajan sanonnan: "Ei maailmalla liho, mutta viisastuu".

Tässäkin ajatusten vaihtamisen ketjussa on jo edellä tuotu esille näkemys, jonka mukaan meidän ympärillämme oleva ilmapiiri on muuttunut. Kyllä se saattaa olla aivan totta, että ihmisiä, niin ikäväkeä kuin nuorempiakin, monet hyväksikäyttäjät, oman edun tavoittelijat ja suoranaiset petkuttajat yhä laajentuvana joukkona yrittävät siirtää itselleen toisen omaa eli meidän, ikäihmisten ja nuorempienkin, aineellista omaisuuttamme. Maaseudullakaan ei tietääkseni enää pidetä ulko-ovea auki lukitsemattomana niin kuin entisaikaan auki pidettiin.

Lukot ovat varkaita varten, menevät sisään lukoista huolimatta!

Omakotitalossani ovi on lukitsematta yölläkin, pääsee heti sisään ja ulos kun tulee hätä. Niin oli rivitalossanikin, eikä kukaan tunkenut sisään soittamatta kelloa!

Vain epärehellinen epäilee muita, sanoi isäni, eikä meiltä ole koskaan muut, kuin omat lapset ,mitään varastaneet.

Iän lisääntyessä muuttuu elintavat, ruokailu ja ystävätkin, eikä ole mitenkään haitaksi jos siitä ei joku lähimmäinen tee numeroa. Olenkin omat mokani osannut pitää itselläni kertomatta niistä kenellekään perheen jäsenille, olen sivusta seurannut muutamia ihmisiä jotka pitävät vanhusten tekemiä unohduksia suurena ilona kertoilla tutuilleen? Minusta se ei ole hauskaa kuultavaa.

Voimat vähenee ja maailmassa paha lisääntyy.
Mikä ihme se on jos maallakin ovet nykyisin pidetään lukossa? Kaupungissa ne on pidetty kautta aikain. Jokainen elää tavallaan jotkut pitävät kodin siistinä järjestyksessä vanhempanakin. Viime vuosina olen ollut havaitsevinani että lattia on se paikka missä löytyy vaatteet ja työkalut ;-))!

Viime aikoina olen ollut havaitsevinani että kun järjestän puhtaan pyykin niille kuuluville hyllyille on vaikeuksia kuitenkin löytää jotain määrättyä vaatekappaletta? (mistähän johtuu?)
Ajatukset eivät pysy siinä hommassa mikä on meneillään.

Epäluuloisuudessa voi olla syynä oma huolimattomuus, ajattelee muuta kuin mitä tekee ja menee kupit ja kattilat samaan paikkaan, ja siitä voi kehittyä mielessä että joku on tehnyt kiusaa??

Näkeehän tälläkin palstalla silloin tällöin melkoista epäluuloisuutta. Hyvä esimerkki siitä on ollut muutaman kuukauden takainen nimimerkki ruorik..ki, joka sittemmin onnekseen osasi lopulta vaieta.

Kusettaja Sipilääkin kohtaan. Niin paljon kusettanut, että aina ajattelee; mikä kusetus tässä päätöksessä?

Ehkä epäluuloille ei aina ole todellisuuspohjaa ?
Iän tuomat erilaiset (aivojen) rappeumasairaudet alkavat usein pienillä epäluuloisuuden oireilla.
Voi luulla, että tavaroita tai rahaa varastetaan, kun itse ei muista käyttäneensä rahaa johonkin
tai ei muista minne on jonkun tavaran laittanut.
Voi alkaa epäillä jopa ystäviä.
Se on vaikeaa lähipiirille.

Suomessa ei pitäisi joutua hoitamaan muistisairasta. Se on ammattilaisten työtä.
Muistisairaan lähiomaisen hoitamisesta ei itsekään selviä pää terveenä.
Jos joku haluaa hoitaa, sen saa tietysti tehdä. En suosittele, vaikka olisi kuinka rakas ihminen.
Siinä ei tiedä mihin joutuu, kun aloittaa.

Ihan turhia väittämiä, etteikö siitä terveenä selviäisi. Suomen maaseudulla on hoidettu vanhukset kotona paljon ennen sosiaaliturvan aikaa.
Kaikki vaan yhteiskunnanko hoidettavaksi, sairaat ja vanhuksetkin? Rakkaudentonta ja itsekästä ajattelua, ehkä kun itse on avun tarpeessa tajuaa miten väärin on ajatellut turhassa katkeruudessaan. Epäluulojen lisääntyessä käyvät vanhukset myös itsekkäiksi.

Tilanteita lienee monenlaisia, toiset varmaan helpompia. Näillä palstoilla on kuitenkin lupa muidenkin kertoa omia kokemiaan.

Kanssakuntaan ei pidä luottaa , varaus pitää säilyttää sillä petollisuutta ilmenee tilanteen salliessa .

Yhdyn tuohon mitä rituliini_38 sanoi:
"Kyllä minusta tervejärkinen epäluuloisuus on hyve,ei pahe!"

On erotettava sairaaloinen epäluuloisuus normaalista kriittisyydestä, sillä hyväuskoinen hölmöhän on se joka nykyaikana kaikki uskoo mitä eri tuuteista tulee. Erilaisia kun olemme, jotkut vaan intoutuvat pitämään turhaan meteliä kun mikään ei ole niinkuin ennen. Sivullisesta saattaa kuulosta epäluuloiselta marmatukselta.

Sairaaloinen epäluuloisuus ei kuulu terveeseen vanhenemiseen, kyllä silloin on kyseessä jo paha dementoituminen, Aizheimer tai muu aivorappeutuminen, jota vanhus itsekään ei enää tajua.

Olisikohan epäluuloisuudella jotakin tekemistä luottamuksen kanssa? Jos ei kykene luottamaan oikein mihinkään niin tulee auttamatta epäluuloiseksi. Jopa tällainen täydellisen 'sini'silmäinen tyyppi.

Mitä nyt Lindman? Epäröintiäkö ? :)