Kotiäidit ja etenkin suurien perheitten äidit monesti joutuvat luopumaan palkkatyöstä ja suurissa perheissä voi mennä liki pari vuosikymmentä ilman että eläke kertyisi kuten palkkatyössä.
Nytkin puhutaan ja ollaan huolissaan, että kun syntyvyys laskee ja ollaan huolissaan tulevista veronmaksajista ja yhteiskunnan toimintojen ylläpitämisestä nykymuodossaan ja laajuudessaan.
Isojen perheitten äidit kuitenkin kasvattavat niitä uusia veronmaksajia ja uhrautuvat ja jäävät monet hyvin pienelle eläkkeelle vaikka ovat yhteiskunnan kannalta tehneet tärkeää työtä.
Epäkohta pitäisikin korjata siten, että kotihoitovuosista pitää naisen eläköityessä antaa eläkkeeseen hvyitys.
Esim. 20 vuoden ajan kotihoitoa tehnyt 600 euroa/kk lisää 10 vuotta tehnyt 400 euroa /kk ja 5 vuodesta 250 euroa.
Näin edes hieman kompensoitaisiin yhteiskunnalle tällä tavalla tehty palvelus

Vastaukset 5
Vanhimmat
Niihän niitä lapsia on mukava putkautella riittävän tiheään ettei tarvitse töihin vaivautua.
Kyllä olen samaa mieltä,kotona tehty työ on yhtä tärkeä alle kouluikäiselle lapselle kun päiväkodeissakin. Jokaisesta vuodesta 100 euroa eläkettä minkä on kodissa viettänyt lastensa kanssa.Eihän päiväkoditkaan ole veronmaksajille ilmaisia!
Jättiläisperheen perustaminen on oma valinta, johon ryhdytään täysin tietoisena sen vaikutuksista eläkkeeseen.
Iso, hyvin kasvatettu ja kelpo ammatteihin valmistunut lapsikatras pystyy varmasti tukemaan pienelle eläkkeelle jäänyttä äitiään. Summa per jälkeläinen voi olla vähäinenkin, niin kyllähän siitä kertyy, kun maksajia on paljon.
Sama ongelma on sota-ajan äideillä. Silloin oli isot perheet ja äidit joutuivat raataamaan sota-aikana ja sen jälkeen itsensä sairaiksi raskaissa töissä.
Nyt elää kituuttelevat pienellä eläkkeellä ja somaleille maksetaan monta kertaa enempi siitä että ovat loisina suurin osa täällä.
Kumma, että poliitikotkaan eivät asiaan korvaansa letkauta. Kunhan oma osa on hyvää ja julkisuudessa voi pönötellä.
Nainen ketä ei duuni kiinnosta tai ei osaa mitään niin ryhtyy kotiäidiksi . Olettaa että yhteiskunta on elatusvelvollinen alusta loppuun , kuten politiikko .