Kaikki ei aina liity naisiin eikä vosuihin, vaikka ajatuksissa niitä saattaa esiintyä minulla koko ajan. Taidankuitenkin potea jonkinasteista naisvihaa varsinkin muiden miesten naisia kohtaan?
Minä ihailen naisia ja naiskauneutta ja kohtelen kaikkia naisia kunnioittavasti, elimaksanmitäpyytävät.
Myös venäläisiä naisia olenpannut 150.
Olenhan ollut sellaisen kanssa suhteessakin.
Tuo kyseinen nainen oli venäläinen turisti, joka oli ottanut pari liikaa ja huilasi baaritiskillä välillä hieman poseeraten.
Kyllä tuolla kropalla kelpaa poseeratakin, ei haittaa minua, olenhan minäkin ratakiree.
Kaikesta juhlasta, härdellistä ja humalaisista ihmisistä huolimatta en taaskaan ole nähnyt yhtäkään tappelua enkä riitaa koko matkani aikana, mutta paljon olen palstalla riidellyt.
Jos olisin Suomessa kapakkakierroksella kuusi viikkoa niin näkisin aivan varmasti vähintään kymmenen rähinää ja joutuisin vähintään pariin itsekin.
Olen siis ollut täällä Pattayalla kapakkakierroksella.
Rauhan tyyssija tämä Thaimaa tavalliselle turistille.

Vastaukset 10
Vanhimmat
Olitpas taas omaperäinen, oi onnellinen.
Jotta et nyt ihan pääse taas vääristelemään lomaani niin olen tämän kuuden viikon aikana ollut baarissa noin kymmenenä iltana. Olen käynyt sen "sinun kotikyläsi" tytön kanssa viidessä eri matkakohteessa ja kuntoillut noin neljä kertaa viikossa. Olemme harrastaneet noin viittä eri aktiviteettia ja syöneet hyvin. Retkiä tehty Pattayalta neljä.
Koko lomallani minulla on ollut tasan kaksi naista. Vain yhtenä iltana joku muu kuin tuo kuka nukkuu tuossa sängyllä.
Sinun sängylläsi ei taida olla hirveetä tunkua?
Kuka sängylläsi mahtanee nukkua kun Chiang Main tyttösi lähti aikoja sitten ja kaksikin kertaa kerran ollen kiukkunen?
Eihän tällä palstalla kukaan mitään vääristele.
42 kertainen matkailijahan se täällä näemmä on taas avautunut oikein sydämensä kyllyydestä viikon verran ajatellen minua, vaikka minä olen ollut ihan muissa puuhissa kuin edes palstaa lukemassa saatika kirjoittamassa, joten inisempä tähän pienen faktan.
Ratakiree tuossa aiemmin kirjoitteli minun kylän tyttösen lähteneen kotiin hoitamaan lapsiaan ja töitäänkin lähetellen joitain valokuvia, joita tosin en ole edes katsonut, mutta muistaakseni kiree kirjoitti jotain kiukustumisesta ja työvaatteista.
Kiree kirjoitti tuolloin olevansa myös nääs taas poikamies ja sen kunniaksi kävi seiskasta ostamassa pullon miestä väkevämpää ja taisi jotain aiheesta myös aijata.
Nyt ratakireen sängyllä taas nukkui pitkäaikavuokrattu aiheuttaen ainakin mulla kunnianosoituksen, jonka suoritin siten, että huitasin Azin kaasukahvan pohjaan höräyttäen kaseilla Phuketin niin rauhalliseen aamukajastukseen miehekkäät hörinät.
Hyvää haaveloman jatkoa 42x:lle ja mukava tieto että hän on viikon kuluttua suomessa, jonne meidän perhekkin muutaman viikonpäästä matkustaa.
Saa nähdä onko pojulla mukana 20 ja miten luikkii taas pulkkamäkeen.
Tajuatko itse miten sekaisin olet?
Tahdotko tavata minut ja selvittää minulle, että tajuan?
Jahti näyttää olevan kunnossa.
Joo. Missä tavataan ja milloin?
Hyvä ystävä unohdit taas olennaisen 42x saaneena rahalla.
En unohtanut vaan ei kertakaikkiaan kiinnosta.
Mulle ihan sama jos joku ei kykene normaali ihmissuhteisiin.
Tuo vuokrahuora ja niistä maksaminen kiinnostaa enemmän maksajia ja sinua joka et kykene edes omaan nimimerkkiin.