Rusinat pullasta

Luin jostakin, että taksiuudistuksen jälkeen asiakas voi valita jonosta haluamansa taksin. Minä valitsen aina Mersun, hätätilassa Volvon mutta riisipussit saavat odottaa hamaan tappiin. Muutama euro taksassa ei haittaa.
101716
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Sitten tulee se toisinpäin valinta. Nimittäin villit kuskit tolpalla alkavat valkkaamaan kyytejä.

Odotettuaan ½-1 h tolpalle pääsyä ei villi kuski oli se sitten Igor, Reiska, Abdullah tai Hasan ota sitä 10 euron keikkaa. Vaan osoittaa peukulla taaksepäin. Mites tekee sitten Taksi Helsingin kuski kun on odoteltu kyytiä tolpalla se melkein ½-1 h ja edellä oleva villi kuski passaa paskakyydin suoraan syliin.

No tottakai ottaa kyydin vastaan koska näin on tarkastaja ohjeistanut.

Äänestä

Täytyy vain toivoa että 10 nytkyn ajanut asiakas muistaa kyydin ajanutta firmaa valitsemalla se uudelleen ja uudelleen kun tarvitsee seuraavan kerran kyytiä.

Äänestä

Tähänkin asti asiakas on voinut ottaa jonosta haluamansa auton. Ei sitä mikään laki tai sääntö ole estänyt.

Tosin kuitenkin taksisuhareitten oma kurinpito on tavallisesti tarkoittanut sitä, että välistä valittu kuski ei ole uskaltanut ottaa keikkaa sakinhivutuksen pelosta, vaan on viittonut jonon keulille.

Äänestä
  • Että oikein sakinhivutus. Tiedätkö mitä siitä seuraa. Poliisi ja raastupa ensikädessä. Lisäksi väkivaltaisuus voidaan katsoa Trafissa sellaiseksi toiminnaksi, joka evää ajoluvan.

    Eihän sitä missään muussakaan työpaikassa asioita nyrkeillä ratkaista. Asiat ratkaistaan aina virkateitä, esimies, luottamusmies, jne. Sillä tavalla sivistysvaltiossa asiat ratkaistaan. Ei nyrkeillä.

    Äänestä

  • Jessöör kirjoitti:

    Että oikein sakinhivutus. Tiedätkö mitä siitä seuraa. Poliisi ja raastupa ensikädessä. Lisäksi väkivaltaisuus voidaan katsoa Trafissa sellaiseksi toiminnaksi, joka evää ajoluvan.

    Eihän sitä missään muussakaan työpaikassa asioita nyrkeillä ratkaista. Asiat ratkaistaan aina virkateitä, esimies, luottamusmies, jne. Sillä tavalla sivistysvaltiossa asiat ratkaistaan. Ei nyrkeillä.

    Kuka puhui nyrkeistä? En ole nähnyt yhtäkään nyrkkitappelua asiasta urani aikana. Tapa on ollut että ensimmäinen auto lähtee jotta auto/lähtöjärjestys säilyy koska tolpilla ei ole yleensäkään tilaa alkaa säätämään/siirtelemään edessäolevia pois tieltä. Asiakas on aina saanut valita auton jos tarve on ollut sellainen. Taidat olla työpaikan tappelupukari itse kun noin negatiivisesti heti aloit kommentoimaan....

    Äänestä

Tojo Pruiskis saa jäädä jonoon.

Äänestä

15 vuotta Mersulla ajaneena kokemukseni näistä autonvalitsijoista on, että ne ovat poikkeuksetta työvuoron pahimpia idiootteja, joiden kanssa matkanteko on yhtä tuskaa. Useimmiten kyyti vielä on niin lyhyt, että luulisi olevan se ja sama, missä kikottimessa sen viisi minuuttia lusii. Tässä tapauksessa hyvä vaan, pääseepähän nopeasti eroon. Nykyiseen autovalintaani (skoda) tyytyväisyyttäni lisää entisestään se, että nämä tyypit loistaa poissaolollaan

Äänestä
  • Köyhä kohta loistat itse poissolollasi kun teet Skodan kanssa konkurssin . Eikö iihan oikeasti sinua edes hävetä kun asiakas tilaa taksin ja tuut Skodan kanssa paikalle. Minä asiakkaana en suostuisi tulla kyytiin.

    Äänestä

  • Hvdjkhgtjhjyyhhf kirjoitti:

    Köyhä kohta loistat itse poissolollasi kun teet Skodan kanssa konkurssin . Eikö iihan oikeasti sinua edes hävetä kun asiakas tilaa taksin ja tuut Skodan kanssa paikalle. Minä asiakkaana en suostuisi tulla kyytiin.

    Suurin osa lukijoista varmaan uskoi kertomani muutenkin, mutta kiitos sinulle, että vaivauduit kirjoittamaan ja todistamaan asian.

    Äänestä

Tolpalla on tulevaisuudessa riisipusseja, tolpan lähellä abdul corollassa ja manne hiacellaan.
10min välein ohi kulkee myös suzuki alto pizzerian mainokset kyljessä ja heittää siinä pizzan ohella asiakkaita myös. Saattaa joku adidas pöksyinen karvainen polakkikin könsikäs puolan kilpisellä audin ropposella tarjota kyytiä, venäjältä tuotu (hiv) tatjaana takapenkillä hoitelee lisähinnasta viihde puolen ja tulevaisuutesikin ja kotiintuliaiset vaimolle.. Takakontista saa suloisen rabies koiran pennun puoleen hintaan.

Kyllä suomesta tulee aika kansainvälinen maa, kulttuuri kukoistaa..

Jos näet siellä mersun niin se todennäköisesti siellä siksi että siinä on laadukas premium jakopäänketju leiponu ja odottaa hinausta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


kerrankin.järkeä kirjoitti:

Luin jostakin, että taksiuudistuksen jälkeen asiakas voi valita jonosta haluamansa taksin. Minä valitsen aina Mersun, hätätilassa Volvon mutta riisipussit saavat odottaa hamaan tappiin. Muutama euro taksassa ei haittaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu