Suomessa pakotetaan saunomaan!

Amerikkailaisissa luxuslukaaleissa ei ole koskaan saunaa. Tuohon on hyvä syy. Ihminen ei tarvitse saunaa.
Sen sijaan heikäläisille on äärettömän tärkeää että on hyvät kylpyhuoneet (useampia) ja isot ja kunnolliset vaatehuoneet.
Kuulkaa kun minullekin olisi äärettömän tärkeää että saisi vaatteensa ja vähät tavaransa jonnekin kotona laitettua, mutta Suomessa ei ole mitään säilytystiloja kerrostaloasunnoissa eikä rivitaloasunnoissa.
Sensijaan kaikista löytyy se raivostuttava pakkosauna.
24483
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Heitä se kiuas parvekkeelta katuun ja lataa rojut saunaasi.

Äänestä
  • Kiitos neuvosta!
    Mutta kun.
    Maksan maltaita siitä, että siellä asunnossa on juuri se sauna.
    Maksan lisäksi saunan muutosremontin vaatehuoneeksi.

    Ja kun viimein koittaa putkiremontin aika, maksan taloyhtiön muiden asukkaiden saunaremontit.

    Muuten hyvä ehdotus.
    Rahasta kuitenkin aina kyse, kun tilanpuute ahdistaa.

    Äänestä

  • ei-pakkosaunalle kirjoitti:

    Kiitos neuvosta!

    No perskuta. Myönnän erehtyneeni luulemaan aloitusta trolliksi, niinkuin n. 90 prosenttia aloituksista on.
    Mutta nykyään kyllä tehdään jo saunattomiakin asuntoja jonkin verran.
    Hinnassa saunattomuus ei näkyne mitenkään, enkä olisi mitenkään niin varma että asuntoon saunan tilalle rakennettaisiin vastaavankokoisia varastotilojakaan. Sijoittajakysyntäänhän asunnot tällä hetkellä rakennetaan eikä asumiseen :) joten mahd. pieniä luukkuja tietenkin pyritään tekemään mahd. suurella katteella.

    Mutta eipä se sauna sitten aikanaan siinä kylppärirempassa ole enää kovin suuri lisäkustannus.
    Ja saunan vaatehuoneeksi muuttaminenhan on aika helppo homma.

    Mutta ehkäpä kuitenkin kannattaa kääntää se sauna eduksi ja käyttää saunan todennetut terveysvaikutukset hyödyksi - saunominen on terveellistä ;)

    Äänestä

  • Problemo.solvedo kirjoitti:

    No perskuta.
    Myönnän erehtyneeni kun en ensin huomannut, että joku rakennuttajan agentti se täällä vastailee.
    Tutkimusteni mukaan sauna on arvokas kun saunallisen asunnon ostaa. Hintaero on selkeä.
    On yksittäisiä saunattomia asuntoja, mutta jos on samassa yhtiössä kuin saunalliset asunnot, niin ehkä siinä jotain hintasiirtoja tehdään, että saunattoman niskaankin saadaan saunataakkaa.
    Vihaan raskaita koko elämän läpi kannettavia saunataakkoja yhä enemmän, päivä päivältä.
    Ajatella, että minäkin löydän vihdoin taisteluni.

    Äänestä

  • Problemo.solvedo kirjoitti:

    No perskuta. Myönnän erehtyneeni luulemaan aloitusta trolliksi, niinkuin n. 90 prosenttia aloituksista on.
    Mutta nykyään kyllä tehdään jo saunattomiakin asuntoja jonkin verran.
    Hinnassa saunattomuus ei näkyne mitenkään, enkä olisi mitenkään niin varma että asuntoon saunan tilalle rakennettaisiin vastaavankokoisia varastotilojakaan. Sijoittajakysyntäänhän asunnot tällä hetkellä rakennetaan eikä asumiseen :) joten mahd. pieniä luukkuja tietenkin pyritään tekemään mahd. suurella katteella.

    Mutta eipä se sauna sitten aikanaan siinä kylppärirempassa ole enää kovin suuri lisäkustannus.
    Ja saunan vaatehuoneeksi muuttaminenhan on aika helppo homma.

    Mutta ehkäpä kuitenkin kannattaa kääntää se sauna eduksi ja käyttää saunan todennetut terveysvaikutukset hyödyksi - saunominen on terveellistä ;)

    "Mutta nykyään kyllä tehdään jo saunattomiakin asuntoja jonkin verran."
    Ei juurikaan tehdä. Ei löydy. Kaikissa sauna. Ja jos tahtoisi ostaa vanhan asunnon, niin monta kymmentä vuotta jo ympätty pakkosauna hintaan ja neliöihin maksamaan ja rumentamaan asuntoa.
    "enkä olisi mitenkään niin varma että asuntoon saunan tilalle rakennettaisiin vastaavankokoisia varastotilojakaan. "
    Ei varmaankaan kun ei ymmärretä asumisen tarpeita. Joitakin yksittäisiä pieniä asuntoja nyt on ollut, joissa piskuinen makkari jonka voisi tietenkin kohentaa vaatehuoneeksi. Tosin vaatehuone vaatisi vähän erilaisen ikkunaratkaisun kuin makuuhuone. Tuollainen vaihtoehtoinen suunnittelu vaatisi tietenkin järkeä arkkitehdilta.
    "Sijoittajakysyntäänhän asunnot tällä hetkellä rakennetaan eikä asumiseen :)"
    Varmaan totta. Toisaalla kirjoitinkin, että saunat ovat yhteiskunnallinen ongelma.
    "Mutta eipä se sauna sitten aikanaan siinä kylppärirempassa ole enää kovin suuri lisäkustannus."
    Kyllä se on, jos on tuossa vaiheessa jo vaikka pikkuriikkisellä eläkkeellä, niinkuin moni asukasomistaja on pienessä asunnossa. Raha on tiukalla monella. Oletko kuullut leipäjonoista?
    "Ja saunan vaatehuoneeksi muuttaminenhan on aika helppo homma."
    Mielestäni perustelin jo edellisessä kommentissa tuon kohtalokkaan kalliiksi vaihtoehdoksi, kun siitä saunasta on jo sen maltaisen saunan hinnan on maksanut. Ja sitten myöhemmin maksaa niiden muiden osakkaiden saunaremontit. Tietenkin tyhmiä on aina. Rikkaat kai harvoin taistelevat tämän ongelman kanssa.
    "Mutta ehkäpä kuitenkin kannattaa kääntää se sauna eduksi ja käyttää saunan todennetut terveysvaikutukset hyödyksi - saunominen on terveellistä ;) "
    Sillä voi olla joitakin terveyshyötyjä. Ei kuitenkaan korvaamattomia. Monilla on muita tärkeitä terveellisiä harrastuksia, joissa tarvetta voi olla varusteiden säilyttämiseen kodin sisätiloissa. Jotkut voivat myös harrastaa siellä kodissa ja joku mukava nurkkaus olisi kiva, jos sellainen olisi.

    Kaikenlaista on helppo heittää vastaukseksi, jos ei ymmärrä että toisen rahat eivät riitä kaikkeen. Ja taidot ovat muualla kuin rakentamisessa.
    Ja aika hullu täytyy olla jos ostaa saunallisen asunnon uuden ja heti lähtee muutostöitä tekemään omaan laskuunsa.
    Ostajana en ainakaan suostuisi moiseen.

    Äänestä

  • "Mutta ehkäpä kuitenkin kannattaa kääntää se sauna eduksi ja käyttää saunan todennetut terveysvaikutukset hyödyksi - saunominen on terveellistä ;) "
    Kuten jo otsakkeessa totesin, Suomessa pakotetaan saunomaan.

    Äänestä

  • Problemo.solvedo kirjoitti:

    No perskuta. Myönnän erehtyneeni luulemaan aloitusta trolliksi, niinkuin n. 90 prosenttia aloituksista on.
    Mutta nykyään kyllä tehdään jo saunattomiakin asuntoja jonkin verran.
    Hinnassa saunattomuus ei näkyne mitenkään, enkä olisi mitenkään niin varma että asuntoon saunan tilalle rakennettaisiin vastaavankokoisia varastotilojakaan. Sijoittajakysyntäänhän asunnot tällä hetkellä rakennetaan eikä asumiseen :) joten mahd. pieniä luukkuja tietenkin pyritään tekemään mahd. suurella katteella.

    Mutta eipä se sauna sitten aikanaan siinä kylppärirempassa ole enää kovin suuri lisäkustannus.
    Ja saunan vaatehuoneeksi muuttaminenhan on aika helppo homma.

    Mutta ehkäpä kuitenkin kannattaa kääntää se sauna eduksi ja käyttää saunan todennetut terveysvaikutukset hyödyksi - saunominen on terveellistä ;)

    "Ja saunan vaatehuoneeksi muuttaminenhan on aika helppo homma."
    Miten muuten saunan voi muuttaa vaatehuoneeksi? Jätetäänkö ovi johtamaan kylpyhuoneesta, joka muuten on usein amerikkalaisissa asunnoissa tapana.
    Osaisiko joku täällä neuvoa millainen työ käytännössä?
    Jos oven paikan nyt edes voi muuttaa, niin luultavasti ovi kylpyhuoneeseen on muurattava ja vesieristettävä kunnolla. Tuoko helppoa? Uusi ovi, jos sen nyt edes saa, eteiseen. Mitä jos seinä on kantava?
    Epäilen että ei ole useinkaan ollenkaan helppoa muuttaa saunaa vaatehuoneeksi.

    Äänestä

  • Sehän riippuu täysin asunnon pohjaratkaisusta. Onnellisessa tapauksessa nyk. ovi umpeen ja uusi kulkuaukko saadaan puhkaistua eteisen tai MH seinään. Huonoimmassa tapauksessa sauna on sillä viisiin "nurkkaan maalattuna", ettei vaihtoehtoista kulkureittiä saa järjestymään.

    Halpaahan tämä ei ole. Käyttötarkoituksen muutos = pitää laatia muutossuunnitelmat, pitää hakea ensin lupa taloyhtiöltä ja yhtiö joutuu puolestaan hakemaan rakennusluvan. Artisti maksaa.

    Pesuhuone menee kanssa remonttiin, jotta saadaan tehtyä yhtenäiset vesieristykset lattialle ja seinille. Käytännössä tämä kannattaa siis toteuttaa, kun muutoinkin olisi remontti käsillä

    Äänestä

  • ei_helppoa_ja_halpaa kirjoitti:

    Sehän riippuu täysin asunnon pohjaratkaisusta. Onnellisessa tapauksessa nyk. ovi umpeen ja uusi kulkuaukko saadaan puhkaistua eteisen tai MH seinään. Huonoimmassa tapauksessa sauna on sillä viisiin "nurkkaan maalattuna", ettei vaihtoehtoista kulkureittiä saa järjestymään.

    Halpaahan tämä ei ole. Käyttötarkoituksen muutos = pitää laatia muutossuunnitelmat, pitää hakea ensin lupa taloyhtiöltä ja yhtiö joutuu puolestaan hakemaan rakennusluvan. Artisti maksaa.

    Pesuhuone menee kanssa remonttiin, jotta saadaan tehtyä yhtenäiset vesieristykset lattialle ja seinille. Käytännössä tämä kannattaa siis toteuttaa, kun muutoinkin olisi remontti käsillä

    "Käytännössä tämä kannattaa siis toteuttaa, kun muutoinkin olisi remontti käsillä"
    Eli melkoisen ongelman kanssa asukas painii kun nurkissa makaa sauna maksamassa jo pelkällä olemassaolollaan. Vain aniharvalla mahdollisuus muutokseen. Kuka nyt uutta tai uudehkoa asuntoa alkaa remontoimaan.

    Äänestä

Huhhuh mikä purkaus, tämäpä osoittautuikin jollekulle elämää suuremmaksi asiaksi.
Mutta että "rakennuttajan agentti?" - tietäisitpä vain :D

Oman talon raken(nut)taminen lienee paras ratkaisu tuon sodan voittamiseksi.
Halvemmallakin ne neliöt omakotitaloon tulevat kuin betonikuutioon, ja myös saunattomia taloja löytyy.
Kehä-ykkösen sisällä tosin on tonttimaa hinnoissaan jos juuri sinne sattuisi olemaan tulenpalava hinku...

Äänestä
  • Keskeisistä paikoista on tietysti minun "sodassani" kyse. Korpeen en ole lähdössä. Kehätie ja kehätie...
    Elämää suurempi asia on, kun pienistä rahoista oman asumisensa maksaa. Asunnon vaihtoa harkitessa olen törmännyt ongelmaan, että ei ole vaihtoehtoja.
    Näillä kulmilla hyvät saunattomammat asuntolähiöt on etnistyneet. Eli ei oikeastaan ole saunattomia vaihtoehtoja, kuin ihan keskusta-asumisessa, jolloin taas ongelmana korkeampi hinta, vaikka saunaa ei olisikaan.
    Mutta ihan yleisellä tasolla kuitenkin tätä asiaa on tullut pohdituksi ja olen todennut, että saunat asunto-osakeyhtiöissä on yleinen ja jättimäisen iso ongelma. Niitä on siis kaikkialla hirveä määrä aiheuttamassa monenlaista ongelmaa.
    "Huhhuh mikä purkaus"
    Hyvin pieni sihinä verrattuna siihen, minkälaisesta asumisen kattavasta, siis ihan keskeisestä ongelmasta on kyse.

    Äänestä

  • No onhan tästä jonkun verran puhetta ollut jo jokusen vuoden, ei toki paljon.
    On siis mietitty kerrostaloihinkin esim. kerroskohtaisia saunoja asuntosaunojen sijaan vs. vain pari kpl yhteissaunoja kellariin (tai kattokerrokseen).

    Asiahan on ihan vakavan harkinnan arvoinen, mutta rakennusbisneshän on Suomessa kalleuden lisäksi myös vanhakantaista ja jäykkää (onneksi laadussa ei ole moittimista ;) - kaikki siis tehdään niinkuin aina ennenkin, eli asiakasta kuuntelematta, voitonmaksimointiin pyrkien (tosin melko huonosti onnistuen siinäkin, jota kylläkin kämppien myyntihinnoista on vaikea uskoa).

    Mutta ryhmärakennuttamishankkeet ovat asia johon soisi enemmänkin löytyvän harrastuneisuutta. Niissä asukkaat suunnittelevat ja toteuttavat itse rakennuttamishankkeensa, jolloin kohteesta tulee paremmin asukkaiden kuin rakennuttajan tarpeet täyttävä ja grynderikin jää välistä pois nostamasta hintaa. Asunnoista saa suunniteltua alusta alkaen paremmin kunkin asukkaan omiin tarpeisiin sopivan, esim. saunalla tai vaikka kahdella, tai sitten kokonaan ilman.

    Tutustu aiheeseen. Pks:lla muistaakseni on joitakin onnistuneita esimerkkejä.

    Äänestä

  • problemo.solvedo kirjoitti:

    No onhan tästä jonkun verran puhetta ollut jo jokusen vuoden, ei toki paljon.
    On siis mietitty kerrostaloihinkin esim. kerroskohtaisia saunoja asuntosaunojen sijaan vs. vain pari kpl yhteissaunoja kellariin (tai kattokerrokseen).

    Asiahan on ihan vakavan harkinnan arvoinen, mutta rakennusbisneshän on Suomessa kalleuden lisäksi myös vanhakantaista ja jäykkää (onneksi laadussa ei ole moittimista ;) - kaikki siis tehdään niinkuin aina ennenkin, eli asiakasta kuuntelematta, voitonmaksimointiin pyrkien (tosin melko huonosti onnistuen siinäkin, jota kylläkin kämppien myyntihinnoista on vaikea uskoa).

    Mutta ryhmärakennuttamishankkeet ovat asia johon soisi enemmänkin löytyvän harrastuneisuutta. Niissä asukkaat suunnittelevat ja toteuttavat itse rakennuttamishankkeensa, jolloin kohteesta tulee paremmin asukkaiden kuin rakennuttajan tarpeet täyttävä ja grynderikin jää välistä pois nostamasta hintaa. Asunnoista saa suunniteltua alusta alkaen paremmin kunkin asukkaan omiin tarpeisiin sopivan, esim. saunalla tai vaikka kahdella, tai sitten kokonaan ilman.

    Tutustu aiheeseen. Pks:lla muistaakseni on joitakin onnistuneita esimerkkejä.

    "Mutta ryhmärakennuttamishankkeet ovat asia johon soisi enemmänkin löytyvän harrastuneisuutta. Niissä asukkaat suunnittelevat ja toteuttavat itse rakennuttamishankkeensa"
    Kuulostaa mielenkiintoiselta.
    Pikkuongelma vain tämä oma työura, jolla ei mitään tekemistä rakentamisen kanssa. Ja kaikki muu elämä, ravintopuoli ja oman kehonkunnon ylläpito, vapaa-aika, kodinhoito.
    Soisi että ne jotka työkseen rakentavat tarjoaisivat todellisia vaihtoehtoja.

    Äänestä

Palatakseni vielä amerikkalaisiin luxuslukaaleihin, niin juuri tulee ohjelmaa tv:stä, ja siellä 500m2 ökytalo, mutta ei saunaa. Noissa taloissa vain yhden kerran tv:ssä esitelty jättitalo jossa sauna. Kaikkea muuta ihanaa löytyy yllinkyllin, poretta ja merivesiallasta. Mutta ei siis saunoja, käytännössä sauna ei ole koskaan sellaisen ihmisen valinta, jolla varaa tehdä valintoja mielinmäärin.
Suomalaisille pakkomyydään saunat joka ikiseen luukkuun mitä tehdään, jo monta kymmentä vuotta.

Äänestä
  • Noh, niinkuin sanotaan koskaan ei pitäisi sanoa "ei koskaan".
    Eipä kai se suurenkaan varallisuuden mahdollistama miltei täydellinen valinnanvapaus itsearvoisesti poista saunan hankintahaluja - saunominenhan ei vain ole kovin yleismaailmallista huvia muissa kuin slaavilaisissa kulttuureissa, joihin kai ainakin tässä yhteydessä suomalaisetkin voitanee niputtaa. Ymmärtääkseni em. kulttuurien edustajat joilla massia riittää, rakentavat kartanoihinsa itsestään selvyytenä hulppeat saunatkin - porealtaiden yms. "spa-juttujen" lisäksi.

    Äänestä

  • Problemo.solvedo kirjoitti:

    Noh, niinkuin sanotaan koskaan ei pitäisi sanoa "ei koskaan".
    Eipä kai se suurenkaan varallisuuden mahdollistama miltei täydellinen valinnanvapaus itsearvoisesti poista saunan hankintahaluja - saunominenhan ei vain ole kovin yleismaailmallista huvia muissa kuin slaavilaisissa kulttuureissa, joihin kai ainakin tässä yhteydessä suomalaisetkin voitanee niputtaa. Ymmärtääkseni em. kulttuurien edustajat joilla massia riittää, rakentavat kartanoihinsa itsestään selvyytenä hulppeat saunatkin - porealtaiden yms. "spa-juttujen" lisäksi.

    "Ymmärtääkseni em. kulttuurien edustajat joilla massia riittää, rakentavat kartanoihinsa itsestään selvyytenä hulppeat saunatkin "
    Siinä näet! Pakkotuputus on jättänyt jälkensä, kun vielä löytyy vapaaehtoisia moiseen.
    Mutta kyllä upean ja kauniin span pitäisi mennä ehdottomasti ohi hikikopin jos valita saisi.

    Äänestä

Just,

Mä en ostaisi kämppää missä ei olisi bastuu.......

Tällä hetkellä luonnollisesti omalla yli 1000m2 tontilla sijaitsevassa > 200m2 OK-talossa on jatkuvalämmiotteinen puusauna.........

Sitä ennen oli yhtiöln saunat..........

Ja kotona myös

t:dysissssss

Äänestä
  • Vain sinunlaistasi ja yksin sinunlaistasi saunassaistujaa varten on tämä elämä tarkoitettu. Vain sinut on kaikissa Suomen kodeissa huomioitu. Kellään muullaa ei ole kotia eikä sijaa maan päällä, ainakaan Suomessa.
    Ehkä juuri tästä syystä on sitä kuuluisaa aivovientiäkin niin paljon. Kaikki fiksummat lähtevät muualle, sinne missä ei ole pakko saunoa, saunoa, saunoa, saunoa...

    Äänestä

Ainakin uusissa asunnoissa pk-seudulla on paljonkin saunattomia vaihtoehtoja. Vanhoissa ei niinkään ole.

Kyllähän sen ymmärtää. Isot lähiöt rakennettiin silloin, kun ihmiset ensimmäistä kertaa muuttivat maalta kaupunkeihin, ja sauna piti olla peseytymistä varten, kun siihen oli maalla totuttu. Sillä tavalla sopeuduttiin varmaan paremmin kaupunkiolosuhteisiin kun oli jotain tuttua. Sauna oli monelle se paikka, missä rauhoituttiin, melkein pyhä paikka.

Eipä tuo sauna toisaalta kylpyhuoneen perällä välttämättä paljon tilaa vie, mutta joissakin vanhoissa taloissa on suhteettoman isot saunat, joihin varmaan ajateltiin koko perhe kerralla samaan saunaan.

Minä arvostan kyllä vaatehuonetta ja sitä, että asunnossa on ainakin pari kylpyhuonetta/vessaa. Tarviiko niiden olla sitten vastakkain asetettuja vaihtoehtoja saunalle, on toinen juttu.

Äänestä
  • "Eipä tuo sauna toisaalta kylpyhuoneen perällä välttämättä paljon tilaa vie"
    Juuri kylpyhuoneelle on hyvin tärkeä sen esteettinen ja rentouttava arvo, kypyhuoneen pitää olla kaunis, siisti, käytännöllinen...
    Kylpyhuoneen perällä olisi ihanaa jos siellä olisi joku kaunis houkutteleva vesielementti ja ihanat kaakeloinnit... tilaa kynttilöille ja pyyhkeille, shampanjalaseille...

    Sensijaan siellä on kuin onkin ruma puuovi joka vie vielä rumempaan hikikoppiin... Mikä pettymys. Hirveä rumennus ja painajainen. Kalliskin vielä.

    Äänestä

  • "Minä arvostan kyllä vaatehuonetta ja sitä, että asunnossa on ainakin pari kylpyhuonetta/vessaa. Tarviiko niiden olla sitten vastakkain asetettuja vaihtoehtoja saunalle, on toinen juttu."
    Vaikka olisi vaatehuone, pari kylpyhuonetta ja vessaa, niin sauna on aina liikaa.
    Jos minulla olisi kaikki mitä tarvitsen, se poreamme ja korotus kynttilöille, pyyhkeille ja shampanjalaseille, niin seuraava olisi joku rentoutumisnurkkaus, jossa voisi istua kietoutuneena kylpytakkiin ja nauttia hetkestä ennen kylpyä-jälkeen kylvyn. Voisi olla viileäkaappi juomille, kahvinkeitin... Hylly jossa valmiiksi ladottuna kauniisti pyyhkeitä.
    Ja jos vielä olisi tilaa, niin jokin vesielementti, patsas-puro-suihkuallas, tai vain jokin taideteos.
    Se ruma saunanovi voisi ollakin kaunis ovi ja siitä pääsisikin aurinkoterassille...

    Äänestä

  • ei-pakkosaunalle kirjoitti:

    "Minä arvostan kyllä vaatehuonetta ja sitä, että asunnossa on ainakin pari kylpyhuonetta/vessaa. Tarviiko niiden olla sitten vastakkain asetettuja vaihtoehtoja saunalle, on toinen juttu."
    Vaikka olisi vaatehuone, pari kylpyhuonetta ja vessaa, niin sauna on aina liikaa.
    Jos minulla olisi kaikki mitä tarvitsen, se poreamme ja korotus kynttilöille, pyyhkeille ja shampanjalaseille, niin seuraava olisi joku rentoutumisnurkkaus, jossa voisi istua kietoutuneena kylpytakkiin ja nauttia hetkestä ennen kylpyä-jälkeen kylvyn. Voisi olla viileäkaappi juomille, kahvinkeitin... Hylly jossa valmiiksi ladottuna kauniisti pyyhkeitä.
    Ja jos vielä olisi tilaa, niin jokin vesielementti, patsas-puro-suihkuallas, tai vain jokin taideteos.
    Se ruma saunanovi voisi ollakin kaunis ovi ja siitä pääsisikin aurinkoterassille...

    No selväksi tuli, että nyt on jostain syystä tarve jankuttaa tätä asiaa.

    Äänestä

  • sesiitä kirjoitti:

    No selväksi tuli, että nyt on jostain syystä tarve jankuttaa tätä asiaa.

    Pitäisikö asettua puolustuskannalle että kirjoittaa asumisesta ja toiveista sen suhteen asuminen ja asunnot -palstalle?
    Sinulla on mennyt mahdollisuus oppia ymmärtämään laajemmin mitä on keskustelu ja mielipiteenilmaisu siellä pimeän saunasi sopperoissa.

    Hetken jo luulin että minulla on ukko joka löytänyt kirjoitteluni täältä. No, saunassa varmaan varttii jonkinlaisia yleisukkoja, jotka ukkoilevat kaikille.

    En jankuta, vaan yritän vaikuttaa.
    Jatkan vaikuttamista heti kun ehdin.
    Voit sillä aikaa keskittyä kauppaamaan kiukaitasi, kun menevät vielä kaupaksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ei-pakkosaunalle kirjoitti:

Amerikkailaisissa luxuslukaaleissa ei ole koskaan saunaa. Tuohon on hyvä syy. Ihminen ei tarvitse saunaa.
Sen sijaan heikäläisille on äärettömän tärkeää että on hyvät kylpyhuoneet (useampia) ja isot ja kunnolliset vaatehuoneet.
Kuulkaa kun minullekin olisi äärettömän tärkeää että saisi vaatteensa ja vähät tavaransa jonnekin kotona laitettua, mutta Suomessa ei ole mitään säilytystiloja kerrostaloasunnoissa eikä rivitaloasunnoissa.
Sensijaan kaikista löytyy se raivostuttava pakkosauna.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu