Kotirauhan rikkominen kokemuksia

Asun rivitalossa ja nyt muutaman kuukauden lähistöllä asuva pariskunta (alkkiksia) on yöaikaan käynyt ovilla tavantuosta. Pelkkä koputtelu ei riitä vaan hakkaavat ovia, nainen etuovella ja mies takaovella. Yleensä en yöaikaan ovia todellakaan availe, mutta viime kerralla sen virheen tein ja pariskunnan nainen yritti väkisin tunkea sisälle työntämällä minua pois oviaukosta. Sain potkittua jalan pois oven raosta ja oven takaisin lukkoon. Sanoin myös ettei ole mitään asiaa oville keskellä yötä ja käskin suksia.. just sinne. ! Mietityttää, että ottaako poliisit mitään kantaa tällaiseen. Haluaisin olla kumminkin kotonani rauhassa ja tuntuu ettei mene oma sana heille perille. Ovat myös välillä talon päädyssä asioikseen, keskellä yötä. Käsittääkseni edes rivitalon pihalle ei ole ulkopuolisilla asiaa, saati toisen asuntoon. Kokemuksia, kannattaako asiasta ilmottaa?
Ai niin, kävivät samana iltana myös taloyhtiön saunatiloissa, minne olivat unohtaneet puukkonsa(tylsän sellasen)
31480
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kyllä noista kannattaa poliisille ilmoittaa etenkin jos on väkivalloin asuntoon yritetty ja taloyhtiössä myös hyvä ottaa puheeksi että kuvailemaasi esiintyy.

Äänestä

Selvennöksenä vielä, että asuvat siis eri taloyhtiössä, ettei saunatiloihinkaan pitäisi olla asiaa. Ovi sattunut jäämään vaan joltakulta auki. Täytyypä koittaa ottaa poliisiin yhteyttä, kun seuraavan kerran on tilanne päällä. Kerron sitten kuinka kävi.

Äänestä
  • Kyse on kotirauhan rikkomisesta, joka on asianomistajarikos. Eli, poliisi ei sellaista tutki, ellei asianomistaja vaadi tekijälle rangaistusta. Rangaistuksen vaatiminen taas yleensä tietää käräjäreissua. Juoppojen/kylähullujen kanssa käräjöinti ei ole sitä mieluisinta tekemistä.
    Poliisin voi pyytää paikalle poistamaan häiriköt, mutta samalla on ehkä viisainta kertoa poliiseille, ettei asiassa ole vaatimuksia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Iljin kirjoitti:

Asun rivitalossa ja nyt muutaman kuukauden lähistöllä asuva pariskunta (alkkiksia) on yöaikaan käynyt ovilla tavantuosta. Pelkkä koputtelu ei riitä vaan hakkaavat ovia, nainen etuovella ja mies takaovella. Yleensä en yöaikaan ovia todellakaan availe, mutta viime kerralla sen virheen tein ja pariskunnan nainen yritti väkisin tunkea sisälle työntämällä minua pois oviaukosta. Sain potkittua jalan pois oven raosta ja oven takaisin lukkoon. Sanoin myös ettei ole mitään asiaa oville keskellä yötä ja käskin suksia.. just sinne. ! Mietityttää, että ottaako poliisit mitään kantaa tällaiseen. Haluaisin olla kumminkin kotonani rauhassa ja tuntuu ettei mene oma sana heille perille. Ovat myös välillä talon päädyssä asioikseen, keskellä yötä. Käsittääkseni edes rivitalon pihalle ei ole ulkopuolisilla asiaa, saati toisen asuntoon. Kokemuksia, kannattaako asiasta ilmottaa?
Ai niin, kävivät samana iltana myös taloyhtiön saunatiloissa, minne olivat unohtaneet puukkonsa(tylsän sellasen)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu