Eilisessä A.Talkissa oli pamin puheenjohtaja Ann Selin joka todennäköisesti on demari. Olipa ylimielinen ja ärsyttävä akka. Aivan oiken pöydän vastapuoli mainitsi liittojen jämähtäneen 70-luvulle ja juuri sen Ann allekirjoitti käytöksellään. Valitettavasti tuollainen henkilö johtaa isoa ammattiliittoa jonka pitäisi kyetä neuvottelemman työelämän asioista. Tuntui olevan täysin kykenemätön ymmärtämään maailman ja työelämän muutoksia. Itse en ole kokoomuslainen enkä perussuomalainen. En ole minkään puolueen jäsen, enkä ole koskaa ollutkaan.
A-studio Talk
Kovin.säälittävää
29380
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 29
Vanhimmat
Selin on näitä VVO:n miljonäärejä.
Lakkoilijan tilipussi ei ole koskaan täysi. Lakoilla tuetaan ainoastaan ay-pomon Selin ym. tilipussia, ei muuta. Siirtymällä YTK:hon varmistaa ansiosidonnaisen ja saa suurimman palkankorotuksen aivan omin toimin. Yleissidonnaisuus antaa jokaiselle kaikki korotukset. Hullua kuulua liittoon ja sitoutua ay-pomojen määräämiin lakkoihin. Työt eivät ole lakossa. Jotkut kommarit ovat.
Yleissitovuus pian historiaa, vai aiotko lakkoon sen puolesta? :) Hyvin meillä menee.
https://www.akava.fi/akava/organisaatio/jasenjarjestot/jasenmaarat/lisatietoa_jasenmaarista
Tätäkin pylväsdiagrammia katellessa huomaa milloin Suomen hyvinvoinnin alasajo aloitettiin. Se näkyy kaikissa työllisyys- ja talous(sis. velka) käppyröissä.
https://findikaattori.fi/fi/44
Näin nämä hyväosaiset jotka ovat syntyneet valmiiseen pöytään ei näiltä heru almuja tai edes ymmärrystä maailman menoon.
Kaikki vain mulle. Mulle mulle.
Työpaikat lisääntyy menemällä töihin tai hakemalla töitä, Kyllä koulutus on ajettu todella alas. Ja aivopesulle pohjat hyvin tehty, Kun yksi kiilusilmä kehuu kuinka saanut Suomen nousuun. Kun työttömät hakee töitä.....
Paljonkos sillä YT. Taas vähennetään väkeä,
Kyllä minua nyt pitää kiittää. Ja kumartaa. Viikko sitten iltasanomia siteerataan.
Demareilla, viherkommareilla ja rkp:llä on kirjoittamaton oikeus sanoa kaikkia eri mieltä olevia rasisteiksi..... niin eiköhän ne ammattiliitoissakin voi sanoa mitä huvittaa kaiksta eri kieltä olevista ja tietenkin ilman seurauksia......
Juu nää puukottajat on sun mielestä hyväks vai...
Kaikki näiden radikalisoituneiden kannattajat ja piilottajat samaan selliin uskonveljien kanssa.
Joskus on vain vaikeaa nähdä metsää puolta..
Ymmärtsä.????
Taitaa napakka nainen ärsyttää...
Kyllä ainakin tuossa ohjelmassa esiintynyt Selinin käytös oli ihan muuta kuin napakkaa. Se oli huonoa käyttäytymistä muita osallistujia kohtaan. Ärsyttävä hän todellakin oli.
Hjallis puhui television lauantaiaamu-lähetyksessä tarkoitusperiään. Sanoi osuvia totuuksia. Tuli mieleen pari iltaa sitten ajankohtaislähetys, jossa PAMin Selin uhosi lakkoilulla, kun nuoria yritetään auttaa töihin. Samaan lähetykseen oli raahattu vihernuori sanomaan, että on huono asia, jos nuorten työsuhdeturvaa huononnetaan. Tämä on juuri sitä, mitä vastaan Hjalliksen uusi liike on. Demarit ja muu oppositio eivät ole kiinnostuneita isänmaan parhaasta, vaan kaikki hallituksen hyvä muutetaan pahaksi ja vääristellään totuuksia. Nuorien asemaa yritetään työmarkkinoilla parantaa. Se on totuus vääristelystä huolimatta. Parantaa.
Selin ja SAKlainen ay-liike yhdessä demarien kanssa tekevät populismissaan karhunpalveluksen nuorille. Töihin pääsy on parasta, mitä nuori voi saada ehkäistäessä syrjäytymistä, 400.000 ihmisellä on maksuhuomautuksia, jotka vaikeuttavat lainansaantia tai asunnonsaantia. Nuoret miehet eivät uskalla tehdä lapsia. Tätä kaikkea demarit epäsuorasti edistävät yrittäessään kampittaa hallitusta. Demarit eivät ole nuoren asialla.
Selin on lähdössä viikoksi USA:aan Las Vegasiin sisarjärjestönliittokokoukseen. Sellaista omaa elämää ay-pomot haluavat kampanjoillaan vahvistaa. Siinä ei ole kysymys jäsenien tahi isänmaan edusta vaan omasta edusta.
Hjalliksen liike on parantava liike, ei mikään ideologia ja ismi vaan todellisuutta ja haluaa uudistaa tämän päivän poliittista arkea, jossa pahoja valuvikoja.
Liike nyt on mahdottaman hyvä hanke uudistaa politiikkaa, mutta kun suurten puolueiden päättävissä asemissa olevat henkilöt ovat dinosaurusten jälkeläisiä alenevaassa polvessa, on todennäköisesti mahdotonta saada muutosta aikaan. Toivon Hjalliksen sakille pikaista onnistumista muutoksen aikaansaamiseksi. Nykyinen aikaansaamattomuus on kovin suuri farssi. J. Sipiläkin luuli saavansa jotain aikaan tullessaan puheenjohtajaksi, mutta huomasi pian päätöksenteon ja asioiden muutokset mahdottomaksi tehtäväksi, ja nyt hän kumartaa kokoomuksen suuntaan ja on poliittinen mitättömyys. Mikään ei tule muuttumaanniin kauan kun me äänestäjät emme valitse uusia ihmisiä eduskuntaan riittävän suurta joukkoa, joka kaataa vanhat tavat ja ukot sekä akat.
Oli todella järkyttävää katsoa tuota Ann Selinin käyttäytymistä. Kaikille asioille mitä muut puhuivat, hän naureskeli ivallisesti.
Juurikin niin hän käyttäytyi. Ylimielinen akka tuntui olevan. Käyttäytyykö johtavassa asemassa toimiva ihminen näin? Ei pitäisi.
Ei Selin ivallisesti nauranut. Kaikkia katsojiakin nauratti Kaj Turusen tietämättömyys työlainsäädännöstä ja palkan sivukuluista. (hän vielä on tiettävästi ollut yrittäjänä) Jaa ja se että hän aikoi neuvoa ammattiliittoja. Parasta koko keskustelussa oli Ann Selin, ammattitaitoinen ja raudanluja tahtonainen.
On se vaan kumma. että vaikka kuinka pönttö mies tulee haastateltavaksi, asiallinen ja asiantuntijana nainen ei saisi olla "niskan päällä". Myös vihreiden nuorisoliiton puheenjohtaja toi asioita hienosti esiin, mutta niin siinä kävi, että Turunen puhui aina muiden haastateltavien päälle.
Kyllähän selin käyttäytyi asiattomasti ohjelmassa oltiin asiasta mitä mieltä tahansa. Huonokäytöksinen nainen.
No niin, nyt se kaikkien alojen asiantuntija ja meidän katsojien naurattaja Turunen loikkasi kokoomukseen.
Kyllä oli ilo katsella Ann Selinin hersyvää iloisuutta ja Vihreiden nuorisoliiton puheenjohtajan asiallisia kommentteja vaikka ohjelmassa mukana ollut Kaj Turunen pyrki puhumaan toisten päälle, aliarvioimalla muut keskustelijat. Sellaista anteeksiantamatonta ja sivistymätöntä käytöstä harrastavat jotkut egoistit vielä tänä päivänä varsinkin ne, jotka nostavat itsensä jollekin jalustalle.
Hallitus tekee kaikkensa saadakseen palkkakulut alas, Työssäkäyvät eivät tajua kuinka kovasti hallitus sahaa oksa jolla he istuvat.
Työttömien kustannuksella hallitus heikentää työväestön toimeentuloa niin että työväestö vielä luulee että työttömien korvaukset ovat heiltä pois.
Miten työpaikat lisääntyy
50 000 tekee TE. keskuksen tuella töitä Joista muuten maksettaisiin täysi palkka,
100000 tekee 18 tunnin töitä alle minimipalkan, nämä työpaikat pääasiassa naisvaltaisilla aloilta , tarkoittaa sitä että 100000 työntekijää menettää nämä työtunnit
Kunnat maksavat yrityksille jotka siirtävät voitot verotuksen ulottumattomiin tukia työttömien palkkaamiseen, rahat siis verovarat siirretään näin omistajaluokalle,
Työtön joka näin työllistyy tulee kunnalle monin kertaiseksi kalliimmaksi siihen nähden jos työpaikka täytetään normaalilla menettelyllä.
Työpaikoille ei tällä tavalla luoda työpaikkaa vaan työntekijä joka korvaa jonkun työn. Ja se taas tietää että jonkun työpalkka pienenemistä.
Näin poljetaan työntekijöiden palkkoja alas.
Kyllä sinä puhut nyt ihan puuta heinää. Hallitus ei tee mitään työpaikkoja, se luo ainoastaan edellytyksiä niiden syntymiselle.
Juurikin näin se menee.
Ja voikkaalainen sinimusta persukemisti ei uskaltautunut edes Ann Selinin kanssa samaan pöytään ollenkaan. Oli "estynyt"...?
Viikon kuluttua on taas upeata katsella Euroopan metropoleissa ja Stadissakin punalippujen kulkueita.
Vaatiiko Halonen taas Suomen liittäymistä Neuvostoliittoon?
taas?
Ay-väki sahaa omaa oksaansa, kun menee julkisuuteen. Jatkuvasti virnuillut ja muille ääneen hohottellut mafioso olisi käynyt ylimielisyyden perikuvasta.
Ei kannata Etelärantaa edemmäs sikojen mennä!! Työmies on varsinkin siellä aina palkkansa ansainnut, eikös?
http://www.iltalehti.fi/verot/2014110318804392_vr.shtml
Vuonna 2016 Häkämiehen vuosiansio oli "vain" 373 054 euroa. Vain 1022 euroa vuorokautta kohti.
Hän vaati vappupuheessaan vielä 2010 johtajille palkkakattoa eli ryhtiliikettä. :--) :--)
Sittenhän Häkämiehen pitäisi olla jokaisen demarin sankari. Vetää hirveät rahat suomalaisilta työnantajilta, niin kuin ay-liikekin pyrkii tekemään.
Kerro äkkiä suomalaisen ammattiliiton nimi, joka pyrkii saamaan 31 087 euron kuukausipalkan myös palkansaajalle. Mikä ala ja mikä TES?
Suomalaisen yleisin keskipalkka vuonna 2016 oli noin 2500 e/kk ja suomalaisten kokonaisansioiden keskiarvo oli 3368 e/kk.
Näin ollen Häkämiehen kuukausitienisti on hyvin pitkälti ammattiliittojen työehtosopimusten ansiosta yhä "vain" 9 -12 kertaa parempi kuin keskivertosuomalaisen.
Kerro samalla miten ja missä esim. lastentarhanopettaja repii hirveitä summia kuntatyönantajalta. Mikä kunta ja miten hirveän summan?
Vertailun vuoksi:
Tasavallan presidentin vuotuinen palkkio pysyy lain mukaan samana, kunnes eduskunta toisin säätää. Maaliskuusta 2012 alkaen tasavallan presidentin palkkioksi oli säädetty 160 000 euroa. Presidentti Niinistön aloitteesta palkkio laskettiin huhtikuusta 2013 alkaen vuoden 2006 tasolle eli 126 000 euroon, jonka sai siis jo Tarja Halonen.
Mutta onhan J.Häkämies toki ansainnut pressan palkkion 3-kertaisena.
Joku saattaa olla tietysti toistakin mieltä.
https://yle.fi/uutiset/3-9843295
www.tpk.fi
Mikään ammattiliitto ei ole ilmoittanut ylärajaa sille, miten isot palkat on valmis ottamaan vastaan. Taivas sielläkin on kattona.
Selin on näitä VVO:n miljonnärejä. Vuokralaiset maksavat ja ahneet ay-demarit rahastavat.
VVO:n toimitusjohtajan palkka oli vuonna 2015 vaivaiset 744.672.96 € ja toimitusjohtajan sijaisen palkka oli vastaavasti 456.098.50 €. Tässä palkkaluokkaan ei pääse edes pääministeri puhumattakaan Häkämies. Kuka näiden palkat maksaa? Yhteiskunnan verorahoita.