Renkaat nettikaupasta? KALLIIKSI TULEE!

Nettimainonnan_uhri

Ainakin mulla kaikki on mennyt päin v..ua nwttikaupasta tilattujen renkaiden kanssa. Ensinnäkin ne piti tulla kotiovelle, mutta kuljettaja soitteli kesken työpäivän, ettei ole ketään kotona ja pitää hakea toimipisteestä.

No kävin hakemassa ne sieltä ja näin heti, että osa renkaista on vaaleampia kuin toiset ja yksi sellainen kiiltävä. Valmistuspäivät ovat reilun kahden vuoden takaa ja tuorein alle vuoden vanha. Nettikauppa myi siis jotain sekailalaista rengasliikkeiden vanhoja ylijäämäeriä.

En meinanut löytää rengasliikettä, joka olisi suostunut asentamaan asiakkaan renkaita. Näköjään nettilaupat eivät ole kovin tykättyjä. Naapurikaupungista löytyi yksi paja, mutta asennustyön hinta on asiakkaan hankkimille renkaille kovempi kuin liikkeestä ostetuille.

Sain renkaat vanteille ja nyt täristää. Rengasliike sanoo rengasta soikeaksi ja nettikauppa vetoaa 100-prosenttiseen laatuunsa ja rengastyössä tehtyyn virheeseen. Todennäköisesti joudun maksumieheksi uuden renkaan osalta, sen verran huonoa on nettilaupan yhteydenpito ja minä laiska riitelemään.

Nyt tuli vielä sellainen asia eteen, että vanhat renkaat pitäisi hävittää ja se maksaa. Eipä tullut mieleen!

Rahaa ja hermoja on siis palanut. Nettikaupasta tilatut halvat renkaat ovat tulleet tosi kalliiksi ja vielä on riitaa viallisesta renkaasta sekä vanhat hävittämättä.

Suosittelen ostamaan renkaat oikeasta rengakaupasta niin pääsette halvemmalla ja paljon helpommalla.

28

2172

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • nsmfd

      Lopeta rengasliikkeen omistaja heti tuo trolli!

    • HauskaSatu

      Ehkä sinä vain olet hieman tyhmä, tai sitten sesonki-itkua harjoittava kivijalkakauppias. Siinähän nyt oli kaikki kliseet yhdessä paketissa.

      Suurimmalla osalla nettikaupoista on lähes joka kaupungissa yhteistyöliikkeitä joihin renkaat voi tilata, joten niitä ei tarvitse odotella eikä kanniskella mihinkään, sen kuin ajat asennukseen sovittuna aikana.

      "Nyt tuli vielä sellainen asia eteen, että vanhat renkaat pitäisi hävittää ja se maksaa."

      Ei muuten pidä paikkaansa, joten älä valehtele. Rengasliikkeet ottavat vastaan jäterenkaita ja hinta siitä maksetaan uusia renkaita ostettaessa, siitäkin huolimatta että jäterengas on arvokasta kauppatavaraa.

      https://www.rengaskierratys.com/vastaanottopisteet

    • Tätäpäivääseon

      Renkaat ei kivijalkakauppiaalla käy kaupaksi? Reilu 10v tullut hankittua renkaat ja vanteet netistä. Viime keväänä talvirenkaat venäjältä ja kesärenkaat tallinnasta. Talvirenkaat jäi 200e halvemmaksi ja kesärenkaat 150e, hinnassa mukana rengastyöt. En tarvitse pahvimuki kahveja ja tuimaa nauravaa kivijalkakauppiaan katsetta selässäni.

      • uteliaisuudesta.kysyn

        Kerropa mitkä renkaat ja vanteet ihan nopeusluokka- ja mallitiedoin ostit ja mihin hintaan, niin voi verrata. Paljonko Venäjän renkaista maksoit tullia.

      • Tätäpäivääseon
        uteliaisuudesta.kysyn kirjoitti:

        Kerropa mitkä renkaat ja vanteet ihan nopeusluokka- ja mallitiedoin ostit ja mihin hintaan, niin voi verrata. Paljonko Venäjän renkaista maksoit tullia.

        Pirelli Ice Zero nastarenkaat, 205/55/16 94t, viipurista n.310e/4kpl netistä tilattuna, paikan päälle hakemaan ja asennus n.27e. 0e tullia. 540e paikallinen rengasfirma halusi töineen 17 keväällä. Netin kautta Hankook Ventus Prime3 225/45/17 94w 280e 32e /4kpl asennus tallinna mustamae kevät 17, 460e töineen paikallinen. Viimeisimmät vanteet on 1001 renkaan kautta 15 keväällä Diewe Trina Argento 7×17 5×114,3 ET40 76, 379,65e/4kpl

      • Kunhan.utelen

        Löysitkö paljon halvemmalla jostain?

      • Cruzeideri
        Tätäpäivääseon kirjoitti:

        Pirelli Ice Zero nastarenkaat, 205/55/16 94t, viipurista n.310e/4kpl netistä tilattuna, paikan päälle hakemaan ja asennus n.27e. 0e tullia. 540e paikallinen rengasfirma halusi töineen 17 keväällä. Netin kautta Hankook Ventus Prime3 225/45/17 94w 280e 32e /4kpl asennus tallinna mustamae kevät 17, 460e töineen paikallinen. Viimeisimmät vanteet on 1001 renkaan kautta 15 keväällä Diewe Trina Argento 7×17 5×114,3 ET40 76, 379,65e/4kpl

        Kaveri ostaa netistä Viipurista. Aika hauska.

        Eikö paappa tiedä mitä se netti tarkoittaa? Se EI tarkoita sitä, että ajetaan ulkomailta renkaita hakemaan.

      • Vajakkitaasselittää
        Cruzeideri kirjoitti:

        Olen ostanut netistä monia tavaroita ja käynyt noutamassa itse. Netistä osto ei tarkoita ettei ostamaansa tavaraa voi itse noutaa IDIOOTTI!!

      • Cruzeideri
        Vajakkitaasselittää kirjoitti:

        Mitä varten se sitten pitää ”ostaa netistä”, kun et siinä säästä aikaa tai vaivaa lainkaan? Ai että pääsisit kertomaan nuoremmille olevasi ihan aallonharjalla?

      • MeneHoitoon
        Cruzeideri kirjoitti:

        Mitä varten se sitten pitää ”ostaa netistä”, kun et siinä säästä aikaa tai vaivaa lainkaan? Ai että pääsisit kertomaan nuoremmille olevasi ihan aallonharjalla?

        Vttu sä olet kiinteistökeijo sekaisin.

      • Vajakkitaasselittää
        Cruzeideri kirjoitti:

        Mitä varten se sitten pitää ”ostaa netistä”, kun et siinä säästä aikaa tai vaivaa lainkaan? Ai että pääsisit kertomaan nuoremmille olevasi ihan aallonharjalla?

        Ai miten? Esim. Gigantista olen ostanut puhelimia, kodinkoneita jne. Netin kautta noudettavaksi myymälästäni. Säästin aikaa ostamalla netin kautta ja myymälästä teen vain noudon. Vaivaa se vasta säästääkin Gigantin tapauksessa, ei tarvitse kuunnella myyjien pakko puheita vakuutuksistaan jota tyrkyttävät joka ikiseen tuotteeseensa. Sinulla ei kyllä yläkertasi piuhat ole kunnolla kytkettyinä. Aika ja vaiva?? Selitäppä miten tämän sinun netissä viettämäsi aika ja vaiva paskan jauhamiseesi on ilmaista? Kun et vatipää pysty edes renkaita vaihdattamaan katiskaasi.

        Minäkin teen vain noudon myymälästä ilman, että tarvitsee ensin ostaa netistä. Myyjiä ei ole mikään pakko kuunnella, mutta toki sosiaalisesti rajoittuneelle voi myyjän kohtaaminen tuotetta pyytäessä olla ylivoimaisen raskasta.

        Sitten olen ostanut ihan oikeasti netistä tavaraa, jolloin siis en osta sitä kivijalkaliikkeestä, vaan netistä, jolloin se tuodaan kotiini.

      • Vajakkitaasselittää
        Cruzeideri kirjoitti:

        Minäkin teen vain noudon myymälästä ilman, että tarvitsee ensin ostaa netistä. Myyjiä ei ole mikään pakko kuunnella, mutta toki sosiaalisesti rajoittuneelle voi myyjän kohtaaminen tuotetta pyytäessä olla ylivoimaisen raskasta.

        Sitten olen ostanut ihan oikeasti netistä tavaraa, jolloin siis en osta sitä kivijalkaliikkeestä, vaan netistä, jolloin se tuodaan kotiini.

        Missä on lakipykäläsi, että netistä ei voi ostaa muuten kuin se vain tuodaan sinulle kotiin? Miksi sitä ei saa noutaa? Perustelin ajan ja vaivan Gigantista ostoon netin kautta. Ei ole tarvetta, eikä halua kuunnella myyntipuheita kun tietää mitä on ostamassa. Sillä asialla ei ole mitään tekemistä sosiaalisuuden kanssa. Kotiin tilattaessa tulee vaivaa ja aikaa odotella sitä lähetystä saapuvaksi, ei ole aikaa päivystää koko päivää soittoa. Vastaa nyt aikasi ja vaivasi käytöstä täällä?

      • papallerenkaattärkeitä

        No tuolla ajankäytöllä mitä cruzeideri tänne palstoille hassaa, on varaa odotella kämpillä vaikka kotipalvelun ruokalähettiä ja pyllypyyhkijää.

      • Cruzeideri
        Vajakkitaasselittää kirjoitti:

        Missä on lakipykäläsi, että netistä ei voi ostaa muuten kuin se vain tuodaan sinulle kotiin? Miksi sitä ei saa noutaa? Perustelin ajan ja vaivan Gigantista ostoon netin kautta. Ei ole tarvetta, eikä halua kuunnella myyntipuheita kun tietää mitä on ostamassa. Sillä asialla ei ole mitään tekemistä sosiaalisuuden kanssa. Kotiin tilattaessa tulee vaivaa ja aikaa odotella sitä lähetystä saapuvaksi, ei ole aikaa päivystää koko päivää soittoa. Vastaa nyt aikasi ja vaivasi käytöstä täällä?

        Varmaan Prismastakin ostat etukäteen netistä ja sitten käyt kaupan hyllyistä hakemassa. Jotenkin näin pystyt välttämään ihmiskontaktit? No onneksi Prismoissa alkaa olla niitä automaattikassoja, joissa ei tarvitse pelätä kassatytön juttuja.

        Ai kamala, jos ne Gigantin tai viipurilaisen rengasliikkeen työntekijät ohjeistetaan ”netistä ostaneiden” kanssa kysymään lisäpalveluiden tarvetta, mitenköhän sitten netistä Viipurista ostava selviää? Jos vaikka viipurilainen rengasliikkeen työntekijä kysyy, että saisiko olla käsinpesu vitosella samalla kertaa, niin Hönö pimahtaa täysin.

      • Hae_lääkitys

        Sinä se et sitten osaa vastata kysymykseen. Vaikeata se vajakille näkyy olevan. Nyt sitten sotket sekoiluihisi Prisman ja viipurinkin. Et, et sitten millään millään ymmärrä netistä ostoa, sekoilet sosiaalista puutettasi ja se näkyy nyt täällä hätähuutonasi. Voi pyhä yksinkertaisuus..

      • Perkakyrseessäsi
        Cruzeideri kirjoitti:

        Varmaan Prismastakin ostat etukäteen netistä ja sitten käyt kaupan hyllyistä hakemassa. Jotenkin näin pystyt välttämään ihmiskontaktit? No onneksi Prismoissa alkaa olla niitä automaattikassoja, joissa ei tarvitse pelätä kassatytön juttuja.

        Ai kamala, jos ne Gigantin tai viipurilaisen rengasliikkeen työntekijät ohjeistetaan ”netistä ostaneiden” kanssa kysymään lisäpalveluiden tarvetta, mitenköhän sitten netistä Viipurista ostava selviää? Jos vaikka viipurilainen rengasliikkeen työntekijä kysyy, että saisiko olla käsinpesu vitosella samalla kertaa, niin Hönö pimahtaa täysin.

        Miten runkkari Pentti käy asuntokauppa? Ilmeisesti huonosti homo?

      • Vitunvajakki
        Cruzeideri kirjoitti:

        Varmaan Prismastakin ostat etukäteen netistä ja sitten käyt kaupan hyllyistä hakemassa. Jotenkin näin pystyt välttämään ihmiskontaktit? No onneksi Prismoissa alkaa olla niitä automaattikassoja, joissa ei tarvitse pelätä kassatytön juttuja.

        Ai kamala, jos ne Gigantin tai viipurilaisen rengasliikkeen työntekijät ohjeistetaan ”netistä ostaneiden” kanssa kysymään lisäpalveluiden tarvetta, mitenköhän sitten netistä Viipurista ostava selviää? Jos vaikka viipurilainen rengasliikkeen työntekijä kysyy, että saisiko olla käsinpesu vitosella samalla kertaa, niin Hönö pimahtaa täysin.

        Älä selitä muuta, vastaa kysymykseen!

      • Pesetkökädet

        Varmaan tilaat kyläkaupasta muumi tikkarisi kotiin ja istut kotona lankapuhelimesi vieressä koko päivän anustappi perseessäsi odottaen kotiinkannettua tikkariasi.

      • kiinteistökeijo
        Pesetkökädet kirjoitti:

        Varmaan tilaat kyläkaupasta muumi tikkarisi kotiin ja istut kotona lankapuhelimesi vieressä koko päivän anustappi perseessäsi odottaen kotiinkannettua tikkariasi.

        Luulenpa kyllä että se menee toisin päin. Se istuu tikkari perseessä odottaen sitä kotiinkannettua anustappiaan. Puutettaan se varmaan täällä huutaakin.

    • Eitarvitsemaksaa

      Laitappa nettikaupan osoite josta ostit ne, selvitetään asia.

    • mersuilla

      Törky hintaisia kumeja ostaa vain miljonäärit!

      • kenellätahansavaraa

        Renkaat maksa nykyään mitään, varsinkaan normikoot ja vielä netistä.

    • kesäjatalvirenkaita
      • Ensuosittele

        Kauppias tietää ettei täällä saa mainostaa. Toisekseen ei ole mitään järkeä teiltä ostaa, toimituskulunne ovat hirvittävät. Kuka maksaa melkein 50e rahdistanne?

      • kesäjatalvirenkaita

        Loppusumma ratkaisee. Itsellä ainakin tuli halvemmaksi tilata riekolta kuin paikalliselta.

      • eivälikäsiä
        kesäjatalvirenkaita kirjoitti:

        Loppusumma ratkaisee. Itsellä ainakin tuli halvemmaksi tilata riekolta kuin paikalliselta.

        Riekko tilaa virosta ja vetää "toimituskuluissa" välistä. Ei ole mitään järkeä käyttää välistävetäjää kun voi tilata itsekin renkaat virosta ja säästää "toimituskulut".

      • Höpöätaas
        kesäjatalvirenkaita kirjoitti:

        Loppusumma ratkaisee. Itsellä ainakin tuli halvemmaksi tilata riekolta kuin paikalliselta.

        Ei tule riekon toimituskulujen kanssa halvemmaksi kivijalkaan verrattuna. Kokonaiskulut yhtä suuret paikallisen kanssa. Ilman välikäsiä, suoraan itse tilaamalla, renkaat ja toimituskulut halvemmat virosta.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Moikka rakas

      Oon miettinyt meidän välistä yhteyttä viime aikoina. En ihan osaa pukea sanoiksi, mitä kaikkea tunnen, mutta halusin vaa
      Ikävä
      21
      6565
    2. Malmin tapaus on järkyttävä

      Kolme ulkomaalaistaustaista miestä raiskasi nuoren tytön tavalla, jota ei meinaa uskoa todeksi. Mikä voisi olla oikeampi
      Maahanmuutto
      555
      2261
    3. Mitä haluaisit kysyä

      Kaivatultasi?
      Ikävä
      147
      1857
    4. Mitkä asiat teidän elämässänne on

      Tällä hetkellä parasta?
      Ikävä
      83
      1235
    5. HS: Kuka vielä uskaltaa mennä sairaalan ensiapuun?

      https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011212025.html Tässä on hyvin ajankohtainen mielipidekirjoitus koskien Malmin sairaa
      Maailman menoa
      97
      1032
    6. Mitä haluaisit nähdä

      Kaivatullasi päällä?
      Ikävä
      72
      970
    7. Ökyrikas Kurkilahti mussuttaa veroistaan

      Pakeni aikoinaan veroja Portugaliin mutta joutui palaamaan takaisin kun Suomi teki verotussopimuksen Portugalin kanssa.
      Maailman menoa
      81
      915
    8. Jos tämän vaan sulkee ja avaa 5 vuoden päästä

      Täällä on luultavasti edelleen näitä ihan samoja juttuja. On kuin kauniit ja rohkeat samat jutut junnaa. Heips. 👋🏻 E
      Ikävä
      10
      833
    9. Kaupunki ostaa Kauppamatin

      Joutuukohan yrittäjät lähteen muualle?
      Haapavesi
      32
      830
    10. Yhdysvalloissa työllisyys paranee, Suomessa työttömyys kasvaa, missä vika?

      Miten tämä on mahdollista että 177 000 uutta työllistä tuli USAssa yhdessä kuukaudessa, vaikka Trump on ruorissa? Orpon
      Maailman menoa
      147
      757
    Aihe