Kun lukee iltaporvarin uutisten kommenttipalstaa, tekee seuraavan huomion:
Haukkuminen on sallittua Venäjää, AY-liikettä, työttömiä, mamuja sekä vasemmistoa kohtaan. Ei haittaa, vaikka kirjoittaisi "kommareista". Oikeistoa toki ei saa rinnastaa fasisteihin.
Lisäksi pitää kehua USAa, porvareita, Sipilää, ihannoida sotaa, vihata kaikkea erilaisia ja fanittaa NATOa. Lestadiolaisuus on myös hyve.
Mikäli edellämainitut eivät toteudu, viestiä ei julkaista. Sillä ei ole väliä, kuinka neutraalisti ja totuudenmukaisesti kirjoittaa.
Taitaa porvareilla olla Erkkomediassa aivopesu käynnissä. Surullisinta on, että osa ihmisistä menee tähän lankaan. Esimerkki:
Oli mielipidekirjoitus missä haukuttiin Venäjä konkurssikypsäksi kehitysmaaksi. Kirjoitin vastauksen:
Totta, Venäjällä menee nyt heikommin, mutta on lähes velaton valtio. Bkt on kuitenkin laskenut 1,5 biljoonaan, ollen 12:ksi suurin talous.
Laitoin vielä linkin mistä näkee vuodelta 2017 kaikkien maiden bkt:n.
https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Luettelo_valtioista_bruttokansantuotteen_mukaan
Jostain syystä tätä ei julkaistu. Myöskään seuraavaa ei julkaistu, kun kirjoitin vastauksen viestiin, missä syytettiin vasemmiston ottaneen valtavat velat.
Esko Ahon aloittaessa oli velkaa 10% bkt:sta. Ahon lopettaessa velkaa oli 60% bkt:sta. Lipponen seuraavat 2 kautta lyhensi velkaa päätyen 40%. Sen jälkeen Jäätteenmäki vielä lyhensi, mutta sitten on porvarit lainannut lisää. Olisiko nyt 47%
Saako oikeistovallan aikana olla vain yhtä mieltä? Ikään kuin 40-luvulla eräässä maassa.
IlmiannaJaa
Luetuimpia
Kotihoidon asiakas löydettiin kuolleena
Toora opinkappaleet 2
Ilja Janitskin on päässyt sairaalaan
Vastaa alkuperäiseen viestiin
Vihamielinen yhteiskunta

Vastaukset 2
Vanhimmat
Kun lukee sinun kirjoitustasi, niin tulee mieleen myös se mahdollisuus ettei niitä julkaista koska ne ovat tyyliltään ja sisällöltään tylsiä ja huonoja, vai mitä?
Eivät ole ole, vaan ne ovat sisällöltään mitä parhainta luettavaa. 'kirjoittajan mielipiteet eivät vain käy yksiin uusliberalistisen hegemonian kanssa.
Valtamedia on nykyisin valemedia.