JUHA SIPILÄ, VAIN VAALIVOITTO KELPAA !

Emme suostu siihen, että vaalien lopputulos käsikirjoitetaan meille etukäteen, että voittajia ovat vain joko kokoomus tai SDP. Me aiomme voittaa seuraavat vaalit, Sipilä julisti.
Sipilä viittasi vuoden 2015 vaaleja edeltävään kamppailuun, jossa oltiin vastaavassa tilanteessa: keskusta oli ensin alakynnessä, sitten tasoissa kokoomuksen kanssa, mutta onnistui nousemaan vaaleissa ykköspuolueeksi.
47469
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 47

Vanhimmat

Mitä se insinööri oikein uhoaa? Viimeksi kun Keskusta voitti vaalit, kannatuksen nousu johtui SDP:n ja Kokoomuksen erimielisyyksistä sinipunahallituksessa. Nyt Keskusta on omatoimisesti syönyt oman kannatuksensa, ei tule apuja enää muilta. Mitäpä insinööri oli ajatellut kannatusta korottamaan seuraavia vaaleja ajatellen? Lisää keppiä?

Äänestä
  • Koko maa oli menossa konkurssiin, yritykset liukeni ulkomaille, työttömyys huippuluvuissa, velkaa otettiin elämiseen, VOI HELVETTI sitä touhua, kaiken lisäksi maan puolustukyky romautettiin, rajat avattiin hallitsemattomalle maahanmuutolle, vihreät mellasti joka puolella, ETTÄ MUISTAMME KYLLÄ................

    Äänestä

  • MUISTAMMEKYLLÄ kirjoitti:

    Koko maa oli menossa konkurssiin, yritykset liukeni ulkomaille, työttömyys huippuluvuissa, velkaa otettiin elämiseen, VOI HELVETTI sitä touhua, kaiken lisäksi maan puolustukyky romautettiin, rajat avattiin hallitsemattomalle maahanmuutolle, vihreät mellasti joka puolella, ETTÄ MUISTAMME KYLLÄ................

    Mitä "me" muistamme?

    Äänestä

Saarnamiehen paatoksellista keuhkoamista. On mahtanut olla meno kuin lestaseuroissa.

Äänestä

Kannattaa+äänestää+keskustaa+niin+saadaan+suomi+tuhoon+nopeammin,suosittelen+ehdottomasti!Ensiksi+suomi+voisi+ottaa+vaikka+noin+alkuun+pakolaisia+vaikkapa+300tuhatta+lisää+kun+meillä+on+työvoimapula+niin+saadaan+se+pula+sitten+täytettyä,eikös+niin.Tällöinhän+ei+tarvitse+enää+suomalaisten+synnyttää+yhtään+lasta.vaan+pakolaiset+tekevät+niitä+itse+lisää,tosin+sehän+tarkoittaa+että+suomi+maana+loppuu+olemasta+kun+suomalaiset+eivät+enää+tee+lapsia+mikä+onkin+erittäin+hyvä+uutinen+mutta+tavoitehan+silloin+täyttyy+sipilällä+ja+ainakin+tuo+80%:tin+työllisyys+tavoite+on+totta,eikös+niin?

Äänestä
  • rajat aukaisi Tarja Halonen vahvistamalla pakolaissopimuksen, mikä teitä komukoita oikein vaivaa, vastuuta ei oteta mistään..

    Äänestä

  • Suuskiinni kirjoitti:

    rajat aukaisi Tarja Halonen vahvistamalla pakolaissopimuksen, mikä teitä komukoita oikein vaivaa, vastuuta ei oteta mistään..

    Kepu ja Sekoomushan niitä tänne ovat haluamassa. Ja tietysti Vihreät.

    Äänestä

Saatanan alakynsi viettelee soteineen ihmiset. Nykyään ainoa huvittuvuus jatkuu riippuvuudessa perseet olalla.

Äänestä

Tulos tai ulos. Jos vaalivoittoa ei tule, jättääkö Sipilä politiikan? Tuon sloganin Sipilä toi yritysmaailmasta politiikkaan tullessaan kepun johtoon.

Äänestä
  • Se mitään lupauksiaan pidä. Jos menee vaalit vituiksi, se sanoo, että tuli torjuntavoitto ja tästä on hyvä jatkaa.

    Äänestä

  • kepupettääaina kirjoitti:

    Se mitään lupauksiaan pidä. Jos menee vaalit vituiksi, se sanoo, että tuli torjuntavoitto ja tästä on hyvä jatkaa.

    Sehän on ihan tyypillistä insinöörin tapaa toimia. Ei paljon piitata, mitä muut sanoo tai ei yleensäkään parane kenenkään mennä neuvomaan insinööriä. Tässä tapauksessa vaan insinööri unohtaa, että se on kansalainen, joka tekee arvion siitä, kuka jatkaa ja kuka ei.

    Äänestä

  • huutaa, kansa antaa tuen Sipilän talouspolitiikalle, talouden nousun kaikki näkee, kaiken lisäksi VELAN OTTO LOPPUU..

    Äänestä

  • Trömmintröllit kirjoitti:

    huutaa, kansa antaa tuen Sipilän talouspolitiikalle, talouden nousun kaikki näkee, kaiken lisäksi VELAN OTTO LOPPUU..

    Ei täällä huuda kukaan muu kuin sinä. Vanha sanontakin sen todistaa, että "se huutaa joka pelkää." Sipilä on kyntensä näyttänyt ja tuomaristo on pitkälti sitä mieltä, että "ei jatkoon."

    Äänestä

  • järjestelmällistä.tuhoa kirjoitti:

    Ei täällä huuda kukaan muu kuin sinä. Vanha sanontakin sen todistaa, että "se huutaa joka pelkää." Sipilä on kyntensä näyttänyt ja tuomaristo on pitkälti sitä mieltä, että "ei jatkoon."

    Demarit hallitukseen, suerauksena on:
    - Verojen kiristystä
    - Lisää valtion velkaa
    - Lisää työttömyyttä
    - Lisää sääntelyä
    - Lisää pysähtyneisyyden aikaa
    - Lisää byrokratiaa
    - Poliittiselle johdolle lisää liksaa
    - Alkaa Breshnevin aika.....

    Äänestä

  • Tömmitröllinhuutoa kirjoitti:

    Demarit hallitukseen, suerauksena on:
    - Verojen kiristystä
    - Lisää valtion velkaa
    - Lisää työttömyyttä
    - Lisää sääntelyä
    - Lisää pysähtyneisyyden aikaa
    - Lisää byrokratiaa
    - Poliittiselle johdolle lisää liksaa
    - Alkaa Breshnevin aika.....

    Rinne arvostelee Sipilän hallituksen poliittista linjaa menneisyyden politiikaksi.

    http://www.iltalehti.fi/politiikka/201804212200893813_pi.shtml

    Äänestä

  • Tömmitröllinhuutoa kirjoitti:

    Demarit hallitukseen, suerauksena on:
    - Verojen kiristystä
    - Lisää valtion velkaa
    - Lisää työttömyyttä
    - Lisää sääntelyä
    - Lisää pysähtyneisyyden aikaa
    - Lisää byrokratiaa
    - Poliittiselle johdolle lisää liksaa
    - Alkaa Breshnevin aika.....

    Aivan miten eroaa kepusta, ja nyt kun öljynhinta on noussut tarkasteleeko sipilän hallitus sitä polttoaineveroa? Aivan...................Kepu pettää aina.

    Äänestä

Antti Rintee malli: Veroja vähennetään, lainojaotetaan vähemmän ja menoja kasvatetaan. Tottakai minä tähän uskoon.

Äänestä
  • Aivan mites eroaa nykyhallituksesta? Tosin polttoaineveroa nosti sipilän hallitus jotta tiestö saadaan kuntoon? No jos vaalikaudessa autolijat maksaa vain 30 miljardia veroina herää kysymys suomen tiestön huonnosta kunnosta, ja sitä ei pidä kysellä politiikolta koska kuulema kaikki raha menee soteen jota ei edes vielä ole, ja noita Berner oli valmis jakamaan sähköpyörille 400 euron tukea mistä rahat??

    Äänestä

Sipilälle kelpaa vaikka opposition viieminen nurkkapaikka, jos vaan pääsee eduskuntaan. Ukko on päästän hurahtant kuin Soini. Valta sekoittaa lessun ja Jusulan tulkitsijan pään pahemmin kuin viina. Se on vaarallista, valtahurussa ei pitäisisi tehdä mitään.

Äänestä

Kansan+tuki+on+tällä+hetkellä+kepulle+siellä+15++%+kieppeissä.++Sipilä+tosin+on+tehnyt+kaikkensa,+että+vaalimenestys+kepulle+tulee+olemaan+huono:+lapset,+lapsiperheet,+eläkeläiset,+työntekijät,+työttömät++ja+eteenkin+nuoret+ovat+olleet+Sipilän+kurjistamisen+ja+hyökkäyksen+kohteena.Lisäksi+Sipilän+rahaa+nielevä+maakuntauudistus+sotehölmöilyn+kanssa+ihmetyttää+kansaa.++Rahaa+tulee+palamaan+ihan+turhan+byrokratian+kasvattamiseen+ja+rakentamiseen+ja++kaikki+kepun+tavoitteleman+maakuntahallinnon+johdosta.++Ai+niin,+jokaisessa+kunnassa+onkin+menoillaan+yt-neuvottelut,+joten+sieltä+varmasti+karisee+lisää+nk.+vankkojakin+kepun+ääniä.++Epävarmuus+hoitohenkilökunnan+ja+kunnan+työntekijöiden+keskuudessa+saa+varmasti+"kansan"+äänestämään+toisin+kuin+ennen.++Keskustapuolue+tulee+jäämään+äänestysagendalta.Viimeinen+niitti+Sipilä+"arkkuun"+on+nuoriin+kohdistuvat+ikävät+toimenpiteet.++Jos+sinä+olisit+nuori,+miksi+sinä+äänestäisit+kepua.++Ei+niin+kuin+millään+tasolla+ole+aihetta+äänestää+kepua.+Nuoriin+kohdistuva+ala-arvoinen+eriarvoistaminen+on+jo+ennenkuulumatonta+sivistysvaltiossa.

Äänestä
  • Huvittavinta tässä on se, että Keskustanuoretkin ovat tuominneet hallituksen nuorisoa koskevat heikennykset. Ei ole Sipilällä edes oma pesä puhdas.

    Äänestä

Suurimmalle osasta kansaa kelpaa vain kuula Sipilän kalloon...

Äänestä
  • Olen juurikin samaa mieltä,mieluiten heti tapahtuvaksi.

    Äänestä

https://keskustanuoret.fi/ajankohtaista/keskustanuoret_tyrmistyneita_kehysriihen_linjauksesta_heikentaa_nuorten_turvaa_tyomarkkinoilla.1017.news

Onhan tämä mielenkiintoista, että Sipilä ei omilta nuorisojärjestöiltä ole kysynyt mitä mieltä he ovat tästä "kaikkien aikojen hölmöimmästä ideasta".
Hjallis on aivan oikeassa, politiikan teko on sellaista, että keltäkään ei kysytä, kukaan ei kuuntele ja asiat päätetään pienessä piirissä. On aika antaa "potkut" näille vallankahmijoille, joiden ajatukset ja ideat ovat kuin gestapon oppikirjoista.

Äänestä
  • Keskustanuoret näyttävätkin olevan fiksumpia kuin Sipilän Keskusta. Kyllä tämä on viimeinen niitti Sipilän hallituksen saavutuksille.

    Äänestä

Onhan Sipilä ostanut paljon ääniä Kainuusta Terrafamella, ja Lappi saa oman maakuntahallinnon. Kyllä etelän kunnat saa Perä-Pohjolan elättää. Kaikki kelpaa, kun Sipilä avaa valtin piikin.

Äänestä

Sote kaatuu, maakuntahallinto kaatuu, Sipilä kaatuu, kepu saa jättitappion ensi vaaleissa. Pelastavan Messiaan aika on ohi. Kentällä ei Sipilää kehuta. Vaihtoon, sanovat maajussitkin yhdestä suusta. Hännystelijät ovat tietenkin eri mieltä.

Äänestä
  • Keskusta jatkaa vaalienkin jälkeen, Rinnehän on jo ilmoittanut ettei heille Kokoomus kelpaa..

    Äänestä

  • gdsgfsdfgsdfg kirjoitti:

    Keskusta jatkaa vaalienkin jälkeen, Rinnehän on jo ilmoittanut ettei heille Kokoomus kelpaa..

    Ai jatkaa, no toki jatkaa, mutta oppositiossa. Rinne ei tuollaista ole ilmoittanut, mutta kepulaiset yrittävät kovasti määrätä etukäteen vaalien tuloksen julistamalla jo nyt Sipilän voittajaksi.

    Mikä ihmeen hinku kepulaisilla on tehdä Sipilästä "pelastavaa messiasta", kun usea kepua äänestänyt on "saanut sitten turpiin hallitukselta?" Mo nythän kepun toiminta näkyy kannatusluvuissa. Ihmiset eivät kaikkiole kepulaislestadiolaisia joukkosieluja, jotka menevät sokeasti johtajan perässä. Moni on vahingossta viisastanut ja karistanut kepun tomut niskastaan.

    Äänestä

En ole vielä koskaan ennen odottanut eduskuntavaaleja kuin nyt.

Äänestä
  • muitakin vaaleja...........

    Äänestä


KESKELTÄ OHI

Äänestä

Sipilältä on unohtunut se tosiasia, että vaaleissa hänellä on kanssakilpailijoita toisin kuin keskustan puheenjohtajaa valittaessa, jotta antaapa insinöörin uhota.

Äänestä

10%+kannatuksella+ei+paljon+vaaleja+voiteta

Äänestä
  • tarkootat rintehen 3 pinnaa haaaa,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,

    Äänestä

Mielikuvia talouskasvusta, näissä huippusuhdanteissa kuitenkin menot lisääntyvät aivan kuin Stubbilla.

Äänestä
  • höyhöt pörrööllään minköös teet,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,

    Äänestä

Spilä on nyt todistanut suomen kansalle sen tosiasian mitä moni on epäillyt: Kuinka tyhmä voi olla insinööri. Erittäin epäpätevä. Ei ole enää epäselvää kenellekkään. Pitäisiköhän vähän enemmän tarkastella insinööritutkintojen opetusmetodeja?

Äänestä

TÄYSILLÄ VALOILLA PÄIN

Äänestä

Ei muuta kuin pää irti ja paskaa jäljelle jääneeseen reikään...

Äänestä

Sipilä viittasi vuoden 2015 vaaleja edeltävään kamppailuun, jossa oltiin vastaavassa tilanteessa: keskusta oli ensin alakynnessä, sitten tasoissa kokoomuksen kanssa, mutta onnistui nousemaan vaaleissa ykköspuolueeksi...

Äänestä
  • Sipilä ja keskusta valehteli menestyksekkäästi, kun lupasivat luoda 200 000 uutta työpaikkaa, panna Suomen kuntoon ja ettei keneltäkään leikata...


    Hallitukseen pääsyn jälkeen kaikki lupaukset unohtuivat. Lupauksista mikään ei toteutunut ja miten olisikaan voinut, kun ei ollut muuta antaa kuin valheita.

    Äänestä

Se on kohta Keskustan politikoinnit politikoita ja saa pakata matkalaukkunsa noita areenoita lopullisesti, san mun se sanoneen.

Äänestä

Sipilä viittasi vuoden 2015 vaaleja edeltävään kamppailuun, jossa oltiin vastaavassa tilanteessa: keskusta oli ensin alakynnessä, sitten tasoissa kokoomuksen kanssa, mutta onnistui nousemaan vaaleissa ykköspuolueeksi....

Äänestä
  • Sipilä ja keskusta valehteli menestyksekkäästi, kun lupasivat luoda 200 000 uutta työpaikkaa, panna Suomen kuntoon ja ettei keneltäkään leikata...

    Hallitukseen pääsyn jälkeen kaikki lupaukset unohtuivat. Lupauksista mikään ei toteutunut ja miten olisikaan voinut, kun ei ollut muuta antaa kuin valheita.

    Äänestä

Me aiomme voittaa seuraavat vaalit, Sipilä julisti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


KANSANTUELLA kirjoitti:

Emme suostu siihen, että vaalien lopputulos käsikirjoitetaan meille etukäteen, että voittajia ovat vain joko kokoomus tai SDP. Me aiomme voittaa seuraavat vaalit, Sipilä julisti.
Sipilä viittasi vuoden 2015 vaaleja edeltävään kamppailuun, jossa oltiin vastaavassa tilanteessa: keskusta oli ensin alakynnessä, sitten tasoissa kokoomuksen kanssa, mutta onnistui nousemaan vaaleissa ykköspuolueeksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu