KESKUSTALLE KUNINKASTIE AUKI..

MAAKUNTOON

Edellinen kokkareen ja sossujen sinipunahallitus jätti jälkeensä 100000 uutta työtöntä, joista suurin osa kaupunkilaisia. Nyt Sipilän ja keskustan aikana työttömien määrä vähentynyt lähes 100000:lla. Töihin itsekin päässeenä en voisi enää kuvitellakaan äänestäväni kokoomusta, SDP:tä saati vihreitä.

26

190

    Vastaukset 26

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Keskustan.kärkihanke

      Sipilä muisti kokouksessa mainita siitä, että "tämän hallituskauden aikana on työllistynyt 90 000 henkilöä". Sipilä ei kuitenkaan maininnut minne päin Suomea ja mille aloille he ovat työllistyneet, eli ei esittänyt mitään faktaa. Sipilän lööperi näytti kuitenkin uppoavan kokousyleisöön varsin hyvin.

      Sipilä ei myöskään kertonut ovatko työllistyneet kokopäivätyöläisiä tai aktiivimallin mukaisia nolla-, tunti- ja pätkätyöläisiä. Mediatiedon mukaan vain osa-aikatyöllisten määrä on lisääntynyt.

      Milloin Sipilä esittää faktaa 90 000 työllistyneestä? Pari viikkoa sitten Sipilä kertoi 75 000 työllistyneestä, mutta faktaa ei siitäkään ole saatu. Pölhömpikin ymmärtää, että kokouksessa pistettiin työllistyneiden määrään "hieman" kepulaista lisää.

      • sdgdsfgsdfgdfsg

        katso vaikka tilastokeskuksen raporteista..


      • sdgdsfgsdfgdfsg kirjoitti:

        katso vaikka tilastokeskuksen raporteista..

        Tilastokeskusen ja muiden "raportit", eivät ole ehdoton totuus . . "Raportteja" voidaan koota monella eri tavalla, niitä voidaan käyttää moniin eri asioiden esittämiseen, totuutta ne eivät kerro, vaan juuri sen jonka niiden halutaan kertovan.


    • Faktaapukkaa_

      Sipilän valehtelut uppoaa enää muutamaan vähä-älyiseen kepuloiseen.

    • Eivaihdeta

      Kaikkia asiantuntijoita on Sipilän hallitus pistänyt nenään kun eivät uskoneet ,että 72% työllisyysaste saavutetaan tällä halltuskaudella mutta nyt nuo samat naamat ovat myöntäneet,että hallituksen iso tavoite täyttyy ja se on todella suuri ja iloinen asia ja tästä eteenpäin on tavoite vieläkin parempi ja se riippuu siitä jatkaako tämä vai jarruttajien puolueet seuraavaa vaalikautta.

      • kakkainensorminokassa

        Niin, tilastojen kaunisteluillahan sitä ihmeitä aikaan saadaankin. Ja sinäkin hyväuskoinen astuit siihen miinaan. No kaikki eivät kulje samassa junassa.


    • Sipilä_hiiteen

      Keskusta on vietävä takaisin kansallisemmalle linjalle. Yrityksiä on autettu liikaakin, eikä ole vaadittu markkinaosuuksin lisäämistä maailmanmarkkinoilla. Voitot on vain jaettu osinkoina omistajien taskuihin ja myyntityö ulkomailla laiminlyöty.
      Pitää toimia, eikä rukoilla!

    • AlforsVähänussi

      No avaaja on sukutilarääpäle, jolle kepulaisuus tuli äidinmaidossa.
      Äiti ja isä ovat serkuksia keskenään ja suvussa on perinteisesti naitu sukuun, toinen sukulainen ja kepulaisuus on syvällä sisäkaluissa, aina ulostusreikää myöten.
      Mutta meillä on vaalit 2019 ja kepusta tulee sitten, joko apupuolue hallitukseen ja pääsee korjaamaan omia virheitään tai sitten kepu lähtee oppositioon ja sieltä käsin räksyttää, kuin maaseudun pystykorvat, Pienellä koulutukksella saa, niin kepulaisen kuin pystykorvan lopettamaan turhan räksytyksen.
      Kuningastie kohden pienpuoluetta on auki.

      • Nieletappiosi

        Nyt Sipilän ja keskustan aikana työttömien määrä vähentynyt lähes 100000:lla. Töihin itsekin päässeenä en voisi enää kuvitellakaan äänestäväni kokoomusta, SDP:tä saati vihreitä.


      • Kivivuorii
        Nieletappiosi kirjoitti:

        Nyt Sipilän ja keskustan aikana työttömien määrä vähentynyt lähes 100000:lla. Töihin itsekin päässeenä en voisi enää kuvitellakaan äänestäväni kokoomusta, SDP:tä saati vihreitä.

        Työttömys on vähentynyt, koska moni työtön kasvaa koiranputkea kepuaisännän kupungissa omistaman sijoitusasunnon lähellä.


    • Sipilälle_kenkää

      Sipilän hallitus on vain lisännyt yritysten auttamista - lisää rahaa on työnnetty muodossa ja toisessa.
      Vastineeksi ei ole edes vaadittu, jotta yritykset vaikka puolivuosittain antaisivat valtiolle raportin toimistaan ulkomaanviennin edistämiseksi. Saati, että olisi luotu aktiivimalli, jossa yrityksille olisi annettu vienninlisäysraja ehdolla, että jos sitä ei saavuta, tuki pienee 4,65 prosenttia.

      • Demarii

        Samalla tavalla se on 'punajytkyn' jälkeen edessä Kainuun Otamäen pataraudan tukeminen. Suomessa olisi hyvin vähän ihmisiä hengissä, jos 'tulos tai ulos-politiikkaa' sovellettaisi maan enemmistöön vähemmistön sijaan. Jos annettaisi kunnille suurempi vastuu ilman vaötionosuuksia, niin moniko kepuidiootti osaisi edes aurata kaikki peräkylien tiet.


    • Kepuliajatollah

      Työttömyyden kasvu on huono argumentti, koska työttömyyden trendi noudatti melkein samaa linjaa kuin Saksan Lehman Brothersin jälkeen EU-alueella, ja oli parempi kuin Alankomaissa. Väite perustuu sellaisille suunnattuun harhaan, jotka eivät makrotason asioita käsitä. Rinne on ihan oikeassa suhdanteista näissä asioissa, nyt hän pääsee 2021 suhdanteen huipulta pääministerinä paukuttamaan henkseleitä samalla alilla kuin Sipilä nyt, luultavasti hän ei sitä tee, koska on realisti. Sipilä voisi alkaa tekemään jotain Väyrysen kannatusalueiden hyväksi, jos meinaa vielä politiikassa vituroida.

      • dfgsfgsdgfsdfgsd

        Valehtele lisää emme usko vielä..


      • Tarkkuutta

        Maailmantalous on kasvanut jo 9 vuotta. Suomessa vasta näiden nykyisen hallituksen tekemien toimenpiteiden jälkeen.


      • järjestelmällistä.tuhoa
        Tarkkuutta kirjoitti:

        Maailmantalous on kasvanut jo 9 vuotta. Suomessa vasta näiden nykyisen hallituksen tekemien toimenpiteiden jälkeen.

        Paskapuhetta. Meidän taloutemme on pitkälti siinä linjassa, miten Saksan taloudessa kulkee, koska on meidän tärkein kauppakumppanimme tällä hetkellä. Markkinat tätä maata ohjaavat, ei Sipilä.

        Tässä loistava esimerkki noista Sipilän hallituksen saavutuksista nostaa Suomi kukoistukseen. Omatkin jo nousevat vastarintaan.

        https://keskustanuoret.fi/ajankohtaista/keskustanuoret_tyrmistyneita_kehysriihen_linjauksesta_heikentaa_nuorten_turvaa_tyomarkkinoilla.1017.news


      • Demarii
        järjestelmällistä.tuhoa kirjoitti:

        Paskapuhetta. Meidän taloutemme on pitkälti siinä linjassa, miten Saksan taloudessa kulkee, koska on meidän tärkein kauppakumppanimme tällä hetkellä. Markkinat tätä maata ohjaavat, ei Sipilä.

        Tässä loistava esimerkki noista Sipilän hallituksen saavutuksista nostaa Suomi kukoistukseen. Omatkin jo nousevat vastarintaan.

        https://keskustanuoret.fi/ajankohtaista/keskustanuoret_tyrmistyneita_kehysriihen_linjauksesta_heikentaa_nuorten_turvaa_tyomarkkinoilla.1017.news

        Sipilä yrittää tässäkin lypsää laumaeläimiltä eli pässeiltä mahdollisesti uusia rahoja sukulaisilleen tulevien Talvivaarojen kautta.


    • Sipilän_johdolla

      Yrityksillä, varsinkin suuryrityksillä, on kyllä rahaa. Vuositolkulla on tehty suuria voittoja ja jaettu suuria osinkoja. Siellä on ollut kyllä jakovaraa.

      Sipilän hallitus ei ole saanut aikaiseksi isänmaallista henkeä. Ilmeisesti yritykset uhkailevat lähdöllä maasta pois ja näitä vellihousuja Sipilä tukee. Omalle maalle pitää myös uhrautua, koska täälläkin kyllä pärjää, kun vain tyytyy pienempiin voittoihin. Myyntitykkejä vain maailmalle. Sitä valtio vois tarvittaessa tukea. Mutta mitä tekee hallitus, ottaa rehvakkaat, velmuilevat ja maailmojasyleilevän loikkariosan perussuomalaisista hallitukseen - ja vieläpä 5 ministerillä.

      Ja mitä tekee keskusta. Tekee vaikka mitä kun vain mainitaan sana:maakunta. Äänestää vaikka heinäseivästä.

      • Sipilä_pois_johdosta

        Osuvasti sanottu.


      • Kivivuorii

        Kenelle ne jaettaisiin punamullassa. Minusta ne pitäisi jakaa ayöpäsairaille, matalapalkkaisille ja liikuntarajoitteisille, mutta eihän niistä ole mitään hyötyä. Annetaan rahat yritystukina Kainuun Otanmäkeen niin tulee Puntarpäille ja Alkioille hyvä mieli.


      • dsfgdsfgsdfgsdfg
        Kivivuorii kirjoitti:

        Kenelle ne jaettaisiin punamullassa. Minusta ne pitäisi jakaa ayöpäsairaille, matalapalkkaisille ja liikuntarajoitteisille, mutta eihän niistä ole mitään hyötyä. Annetaan rahat yritystukina Kainuun Otanmäkeen niin tulee Puntarpäille ja Alkioille hyvä mieli.

        komukoillamkummallinen ajatusjuoksu, kyllä ensin pitää ansaita että voidaan jakaa yleensä mitään..


    • Kyllsesiitä

      Antti oli jo tupakalla sairaalan rappusilla ???

      • Siten

        Kohta uusi tukos.


    • Anonyymi

      Media kertoo kohta Sipilän hallituksen hyvät saavutukset, YLEltä erikoislähetys..

      • Anonyymi

        YLE ei oidä kiidettä ?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        YLE ei oidä kiidettä ?

        Kiidettä? Pohojalaasella r- ja d-kirjaimet menee sekaisin, mutta meneekö myös o- ja pe-kirjaimet? Siihen viitta edellinen sanasi.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin kiinnitit ensimmäisenä

      huomiota kaivatussasi?
      Ikävä
      96
      1234
    2. Poutalan onnettomuus

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ministeri-mika-poutala-vakavassa-onnettomuudessa/9375980 Kumma kun jutussa ei manit
      Maailman menoa
      101
      990
    3. Koska olet ihastunut minuun

      Kysymys sulle. Oma vastaus, tänä vuonna. ❤️
      Ikävä
      61
      847
    4. Missä on Sofia Virta? Loistaa poissaolollaan Erikoisjoukot uudelta kaudelta

      Vihreiden puheenjohtaja, kansanedustaja Sofia Virta pääsi otsikoihin, kun tieto hänen osallistumisestaan Erikoisjoukot-k
      Kotimaiset julkkisjuorut
      35
      821
    5. Olen pahoillani

      Olen mokannut pahasti ja pilannut sinun ja monen muun ihmisen maineen. Anteeksi. Muutan toiselle paikkakunnalle. Hyvästi
      Ikävä
      52
      817
    6. Onko sinulla vihan tunteita

      Minua kohtaan? Haluatko kostaa jotakin tai tehdä pahaa? Voit tähän sanoa ihan luottamuksella.
      Ikävä
      126
      780
    7. Junaonnettomuus

      Kuka jäi junan alle?
      Haapajärvi
      3
      748
    8. mitä olet valehdellut

      kaivatullesi? kerro rehellisesti totuus
      Ikävä
      60
      616
    9. Naisen kimppuun lenkkipolulla

      Poliisin tietojen mukaan noin 30–40 vuotias ulkomaalaistaustaisen näköinen mies kävi naisen kimppuun yllättäen Rentukant
      Kajaani
      41
      528
    10. Ei ole siitä kiinni

      Että en tykkäisi. Tykkään liikaa, mutta se on epäsopivaa. Hirveää kidutusta ruokkia tunnetta täällä, jos todellisuudessa
      Ikävä
      33
      516
    Aihe