Mitkä on palstakirjoittelun parhaita puolia

eli mitä sinä haluaisit lukea. Voit sanoa myös mistä et pidä, jos se ei jää ainoaksi sisällöksi
281769
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Luontojutut on hyviä. niissä ei ketään haukuta. Ruuasta ja terveyden hoidosta kiva lukea jos ei syyllistetä.

1Äänestä

Kiitos, tuo on jo suunnanantavaa, ehkä kannustaa tottumattomienkin aiheita aloituksiin.

Äänestä
  • Minä ainakin pidän tosielämän tarinoista, kaikenkirjavista asioista. Pidän eläimistä, mulla on koira ja kissa, niitten edesottamuksista ja elämän tapahtumista on mukava kertoa ja kuulla muittenkin tarinoita.

    Tässä vaikka eräs huvittava hetki eiliseltä: Koirulini on pieni chihuchahua, katseltiin pihan tapahtumia ikkunasta, yhtäkkiä pihapiiriin eksyi fasaani, jollaista koirani ei ennen ollut nähnyt . Fasaani pompahti pihapöydän päälle, ja pikku chihuni hämmästyi niin, että tuntui, että sen silmät pulpahtivat metrinkokoisiksi kokoonsa nähden, ja samalla sen pieni ruumis rupesi tärisemään pelosta! Voi sitä ressukkaa, tovin sain sitä rauhoitella sylissäni... kyllä maailmassa on pelottavia tapahtumia! 🐕🤷‍♀️
    Aina ei asian tarvi olla suurensuuri, kun se jo koskettaa!!!

    1Äänestä

Tjaah, kommentointia uutisista (politiikkaa, tapahtumia, mitä vain), kirjoista, ihmisten puuhailuista kotona ja kylillä, kommelluksista, elokuva-arvosteluja, musiikkiarvosteluja, yhteiskunnallisista aiheista aloituksia jne. Filosovointia on mukavaa sllloin tällöin harrastaa, tuonpuoleisista voi joskus jutella.

En tykkää keskustella kenenkään seksielämästä tai alapään toiminnoista, ihmisten solvaamisesta tai nimittelyistä, riitelystä ylipäätään.

Parhaita puolia on se, että tässä ei ole kiire mihinkään eikä kenenkään tarvitse päteä, voi olla sitä mitä on.

2Äänestä
  • Näinkin laajoja mielenkiinnon aiheita antaa jo toivoa uusista virkeistä aloituksista. Täällähän on totuttu vuosikausia erään ikirjoittajan aloitteellisuuteen, joka tuntuu nyt ehtyneen. Alkuhämmennyksen jälkeen onkin kevyt keskusteluilmapiiri auennut.

    1Äänestä

Keskusteluseuraa hain kolme vuotta sitten täältä, jolloin oli melko vilkasta ja iloa repliikeissä. Jouduin muualle välillä, mutta nyt jäänyt aloilleni työelämän päättyessä.
Katsotaan näitä tarjolla olevia ja odotellaan.

1Äänestä

En pidä siitä että puhutaan (kirjoitetaan) "rumia". Meille kaikille varmaan lapsena jo opetettiin hyvät tavat. Mihin kummaan osalta porukkaa ne on unohtuneet? Alzheimeriäkö pitäisi syyttää?

Tuolla edellisellä palstalla ei paljon muuta tehdäkään kun riidellään ja morkataan toinen toistaan, joskus todella ilkeästi. Hävettää ihan heidän puolestaan. Siksi olenkin täällä - enimmäkseen lukijana ainakin toistaiseksi.

Palstan keskustelunaiheet voi olla ihan mitä tahansa: päivän sattumuksia tai vaikka juttuja nuoruusajoilta, kysymyksiä vaikka ruoanlaitosta tai mistä vaan, huomioita omasta ympäristöstä... Mielikuvitusta kehiin!

1Äänestä
  • Kukapa pitäisikään "rumista" sanoista, voimasanat joskus on tarpeen räiskäyttää, säikkyköön he jotka ei pienemmästä usko!

    Palstojen välisiä tiedoituksia en niinkään välitä kuulla, pidän omakohtaisista elämän kokemuksista, yleensä asioista jotka on ilahduttaneet itseänikin.

    Mukava tunnelma onkin ollut nyt kevään myötä, lintujen viserrys ja heräävä kukkaloisto saa hymyilemään.

    1Äänestä

  • sini.sirkku kirjoitti:

    Kukapa pitäisikään "rumista" sanoista, voimasanat joskus on tarpeen räiskäyttää, säikkyköön he jotka ei pienemmästä usko!

    Palstojen välisiä tiedoituksia en niinkään välitä kuulla, pidän omakohtaisista elämän kokemuksista, yleensä asioista jotka on ilahduttaneet itseänikin.

    Mukava tunnelma onkin ollut nyt kevään myötä, lintujen viserrys ja heräävä kukkaloisto saa hymyilemään.

    "Rumilla" tarkoitin lähinnä erilaisia alapään ilmaisuja, tai sen tyylisiä sanoja. Harmistun aina kun sellaisia näen kirjoitettuna näillä meidän vanhojen palstoilla. Harvinaista se ei ole. Ihmetyttää ketkä ovat siinä kohdin jääneet kehityksessään teinien asteelle. Tai peräti lasten jotka eivät edes ymmärrä mitä kyseiset sanat tarkoittavat, ovat jossain kuulleet ja toistelevat sitten. Heille voi toki antaa anteeksi, mutta ei enää "meidän kymmenillä".

    Äänestä

Anteeksi, mutta mikä tarkoitus sinulla aloittaja on kysyä ja antaa lupa:
V o i t myös sanoa, mistä itse pidät.

Mikä luvanantaja sinä olet ?

Onko sinulla kykyjä ja aiotko vastausten perusteella alkaa kirjoittaa suosituista aiheista vain miksi kysyt ?

1Äänestä
  • outoa.
    Mistä et pidä, siellä lukee.

    Tottahan aloittaja voi ilmoittaa mihin toivoo vastattavan, aloittaja myös antaa osviittaa, kuin kehykset keskustelun suunnalle.

    Itsestään selviä asioita, ettei muita kirjoittajia mollata, varsinkaan meille vieraita.

    1Äänestä

  • käytäntö kirjoitti:

    outoa.
    Mistä et pidä, siellä lukee.

    Tottahan aloittaja voi ilmoittaa mihin toivoo vastattavan, aloittaja myös antaa osviittaa, kuin kehykset keskustelun suunnalle.

    Itsestään selviä asioita, ettei muita kirjoittajia mollata, varsinkaan meille vieraita.

    Onko täällä siis joku pomo, joka antaa osviitan/luvan, mistä keskustellaan ?
    Tämähän on kaikille vapaa palsta niin kirjoittajien kuin aiheitten suhteen !
    Ei tämä ole kenenkään "ikioma" palsta.

    Luuleeko joku, että "suomi24" on vain 24:n ihmisen palsta ?

    Äänestä

Mistä ihmeen palstasta outo horisee?

Aiheeseen liittyvä mukava KETJU tässä oli meneillään.
Aloituksessahan kysyttiin, mitkä aiheet olisi kirjoittajista mieluisia, jolloin
aiheita annettiinkin laajasti vastauksissa.
Kuinka kukaan voi vääristää
kyselyn muiden mieltymyksistä olevan muuta kuin kiinnostusta
kirjoittajia kohtaan?

Muu tulkinta on selvästi riidanhakuista.

2Äänestä

Varsin suosittuja aiheitahan ovat terveys, sairaus ja seksi, Kaikki ovat ihmisruumista koskevia
ilmiöitä. Ne ovat erityisesti tässä iässä hyvin koskettavia eivätkä itsestään selviä.

1Äänestä
  • Erektio+vaikeuksista+ikämiehillä+Antti+Eskola+huitasee+suoraan+ja+rehtiin+tapaansa:+Jäljellähän+on+vielä+200+%+kyvyistä!+Luin+juuri+sosiologian+prof.+Antti+Eskolan+83v++juttua+Lapin+ukosta,+joka+ajettuaan+moottorikelkallaan+piikkilankaan,+tiuskahti+auttajilleen:+"No+nyt+olen+sitten+100+%++impotentti!"+No,+miten+ihmeessä?+No+kun+oikean+käteni+etusormi+meni+poikki,+ja+kaiken+lisäksi+puraisin+puolet+kielestänikin+vielä+!

    1Äänestä

  • sini.sirkku kirjoitti:

    Erektio+vaikeuksista+ikämiehillä+Antti+Eskola+huitasee+suoraan+ja+rehtiin+tapaansa:+Jäljellähän+on+vielä+200+%+kyvyistä!+Luin+juuri+sosiologian+prof.+Antti+Eskolan+83v++juttua+Lapin+ukosta,+joka+ajettuaan+moottorikelkallaan+piikkilankaan,+tiuskahti+auttajilleen:+"No+nyt+olen+sitten+100+%++impotentti!"+No,+miten+ihmeessä?+No+kun+oikean+käteni+etusormi+meni+poikki,+ja+kaiken+lisäksi+puraisin+puolet+kielestänikin+vielä+!

    Upeaa että on tuollainen ronski alapäähuumorin viljelijä joukossa , ja nainen vielä !

    1Äänestä

"Luuleeko joku, että "suomi24" on vain 24:n ihmisen palsta ? "

Tämä aikuisten palstaa 70
on hyvä siinä mielessä että täällä on minimaalisesti ilta-tali-lehtiotsikoiden (siis krapulaisten
toimittajien mielipiteiden kun joka päivä täytyy keksiä uutisia tyhjästä)

-postaajia

Kääntöpuoli on sitten se, että voi olla, että osa kirjoittajista luulee olevansa kivan pikku piirin kirjoittajia, mielipideohjaajia tai omivat palstan tms.

En usko että palstalla on niin monta lukijaa kuin 24, ei näitä kovin moni voi lukea

Äänestä

Toivoisin keskustelua jokapäiväisistä ilmiöistä. Ei aina politiikka,, ei aina matuja, mutta tapahtuuhan joka päivä jotakin.
Mukava olisi ottaa kantaa maailman menosta, myös meidän eläkeläisten .
Ikävä vain, että useinkaan ei toisten ajatuksia haluta hyväksyä, saati kannattaa, vaan halutaan tuoda oma eriävä mielipide esiin loukkaavalla tavalla.
Miltei kaikissa ketjuissa on joku ärtynyt ja ainoan totuuden omaava osallistuja.

1Äänestä

Sitä on liikkeellä, liekö se ois 'muailmantuskaa' ?

Mutta ilman tuskaa,...

terveiset Hauskutteluketjuun osallistujille aikanaan. Lukijamäärä oli n. 5-6000, mitä nyt jjoutavan kanssa naurultamme ehdimme vilkaista ! 👋
Siihen aikaan joka aloituksen kävijämäärät olikin näkyvissä.

Kyllä S 24 luetaan,..Helsingin Yliopiston tutkimuslaitosta myöten parast'aikaa.

https://www.youtube.com/watch?v=kfQ2ch8V4g8

1Äänestä
  • Onko jjoutavalla uusi tyttöystävä ?

    1Äänestä

  • No, johan nyt! Eikö voi arvostaa vastakkaista sukupuolta ilman sen kummempia pyrsk 💦,...tyttö & poika tunteita?

    Luonne ja äly, niistähän mies mitataan 😊

    1Äänestä

Aloittaja jatkuvasti sama henkilö,hän esittää kysymyksen?
Mitkä on,kun pitäisi olla,mitkä ovat?
Ja mitä söit aamupalaksi?
Hänen kieliopillinen antinsa ei hääppönen,mutta pelkistetyllä suomenkielelläkin nähtävästi voi palstaa täyttää????

Äänestä
  • Niinpä niin, mutta etpä taida uskoa olevan mahdollista tietoiset kevennykset näissä mediaparakeissa ? Oman kielellisen virheettömyytensä jatkuva esiintuominen saattaa monia ärsyttääkin suotta, jos ei minkäänlaista personallisuuden pilkettä päästäisi tahallisen ja rohkeeeesti läpi!

    Kielen hutkijat täällä ilmentävätkin ihan eri kastia!

    1Äänestä

Aloittaja on ottanut isällisen roolin: No lapset. mistäs nyt puhuttaisiin. Sanokaapa!
Aloituksessa pitäisi olla aloittajan oma kanta johonkin asiaan. Ei kysymys. Aloittaja tulee saamaan useita vastauksia, mutta käyttääkö hän saamiaan vihjeitä seuraavassa aloituksessaan? Rohkenen epäillä.
Täällä on muulloinkin kysytty, mitä palstalaiset toivoisivat, mutta ne ovat vain heittoja, kun ei muuta keksitä.
Haluaisin lukea palstalaisten ajatuksia, jotka ovat heränneet jokapäiväisen elämän tapahtumista. Keskustelu voisi olla monipolvista ihan arkiasioistakin jutusteltaessa.

1Äänestä

Tämä onkin keskustelun jarruna, kun aloittaja vain huitaisee kysymyksen tai moitteen eikä moteeraa kommentteja. Korkeintaan jonkin suosikkinsa.

Äänestä
  • Eionnistu,...taitaa olla kuvitelmissaan/ tottumuksissaan erehtynyt avaajasta!

    No mutta, olenhan min ottanut kantaa vastauksissani, huomioinnut monipuolisuuden luetelluissa aiheissa. Kirjoittanut kahdella palstalla,tehnyt aloitteita, joten aloituksia ei sentään ole tarve yksinään täällä tehdä.
    Olettehan samaa mieltä palstan ajoittaisesta tyhjäkäynnistä?

    Suut, korvat ammollaanko kuin linnunpoikasilla odotetaan vain muilta virikkeitä ? Kaivahan nyt pikkukuvettasi sinä EI ONNISTU, ja tuo jo yhteiseen seurueeseen muuta kuin,....mietihän itse !

    1Äänestä

Moni on siirtynyt rekatusta puskikseksi, koska vakituisten aloitteet otetaan aina hampaisiin ja pannaan halvalla. Ehkä olet itsekin haukuttuja.
Mukaan ujutetaan aina matut ja suvakit, joista on palstalaisille tullut taakka, josta eivät pääse irti.
Aloittajalle varmaan on turha särveerata toivomusta, ettei niistä enää tarvitsisi lukea, se ei ole aloittajan vallassa.
Politiikasta täällä ei tiedetä mitään, haukutaan vain kulloinenkin hallitus, aivan erityisesti Lipponen, kehutaan Kekkosta, ja kun joku yrittäjä huomataan, pannaan kaikki toivo häneen, kuten nyt viime päivinä Harkimoon, joka ei edes ole puoluetta perustamassakaan.
Mitä jää jäljelle?

1Äänestä

Johan on...politiikasta ei tiedetä mitään, he heh
En ole kiinnittänyt huomiota noihin luettelemiisi, sivuutan mistä en pidä ja politiikan juuttumispurkaukset.
Yleensä löydän ympäröivästä elämästä virikkeitä, netistäkin etsiessäni tietopuolista kiinnostuksen kohdetta,.. Palstariippuvainen en enää koe olevani, poimin osallistumisista vain rakentavat asiat, jos ei löydy, nostan kytkintä siirtyen muualle. Ihanan selvää,..

Miksi palstatilasta yleensäkään keskustellaan, aivan liian suppea ala ? tai jo menneisiin aloitteisiin ottaa kantaa.

Hauskaa Valborgia nyt vaan,...😊

1Äänestä

Kommentoi aloitusta


suunnistusta kirjoitti:

eli mitä sinä haluaisit lukea. Voit sanoa myös mistä et pidä, jos se ei jää ainoaksi sisällöksi

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu