Minulla, entisellä esikoislestadiolaisella ei ole enää mahdollisuutta päästä kuolemani jälkeen taivaaseen, jos en tee parannusta esikoislestadiolaiselle seurakunnalle. Ajattelen toki uskosta Kristuksen sovitustyöhön pääsiäisenä 33 samoin kuin nyt saarnataan, mutta se, että en ole sen ainoan oikean seurakunnan "helmassa" nyt, tekee minusta "kirotun".
Vaikka haluaisin, en voi tai pysty enää ainakaan nyt olemaan siinä MEVAIN-yhteisössä, koska se tuomitseen kaikki muut ulkopuolelle hiiriksi ja rotiksi tai koiriksi ja velhoiksi tai kevyiksi jyviksi. Siis vaikkakin näillä ulossuljetuilla olisi aivan yhtä luja usko Kristukseen ja hänen sovityustyöhönsä, kuin kuin tällä valittujen joukolla, jota saarnoissa Siunatuksi Kristillisyydeksi ja Eläväksi Seurakunnaksi mainitaan.
Vaikea tilanne, pitkä iankaikkisuus edessä, oikeaa tietä ei tiedossa. Jos jollakin viisaita ideoita, olen kiitollinen niistä.
Vaikka haluaisin, en voi tai pysty enää ainakaan nyt olemaan siinä MEVAIN-yhteisössä, koska se tuomitseen kaikki muut ulkopuolelle hiiriksi ja rotiksi tai koiriksi ja velhoiksi tai kevyiksi jyviksi. Siis vaikkakin näillä ulossuljetuilla olisi aivan yhtä luja usko Kristukseen ja hänen sovityustyöhönsä, kuin kuin tällä valittujen joukolla, jota saarnoissa Siunatuksi Kristillisyydeksi ja Eläväksi Seurakunnaksi mainitaan.
Vaikea tilanne, pitkä iankaikkisuus edessä, oikeaa tietä ei tiedossa. Jos jollakin viisaita ideoita, olen kiitollinen niistä.
Vastaukset 47
Vanhimmat
Raamattu ei tuon nimistä tietä tunne, eli kysymys on valheapostolinen opetuksista.
Se on voi voi
Myöhäistä on parannusta tehdä kun on kylmänä.
Kyllä näyttää olevan kylmää siellä voe voe tokkiinsa ku paleltaa hae turkki niskaan jos vaikka se auttais toho kylmyyteen
Ilmankos Sipilä sortaakin meitä kyn pitää hiirinä ja rottina jne..
Miksi en voisi olla Esikoislestadiolainen?
Miksi olisin niin suvaitsematon?
Miksi en vain jatka uskomista entisessä seurakunnassa?
Mitä saan uskomikseen enemmän , jos vaihdan yhdistystä?
Tärkeintä on oppi ja puhdas Jumalan sana, ei seurakunta.
Jos seurakunta muuttaa oppia ja käsitystä Jumalan sanasta silloin seurakunta on sivuraiteilla. Jos seurakunnan johtajien nuhtelu ihmisopista ei muuta kurssia, pitää harhaoppi jättää ja mennä sellaiseen seurakuntaan joka pysyy elävässä Jumalan sanassa ja puhtaassa opissa.
Ok, nyt ymmärsin tämän Ehtoollisasian. Sehän on sitten pakko jättää kirkko ja jatkaa Sanan ja Sakramenttien kanssa ilman kirkkoa.
Siksi kun se on Exculsiivinen !
Miksi en vaan jatka uskomista entisessä seurakunnassa?
Koska siinä ei tule autuaaksi !
Mitä saan uskomiseen enemmän, jos vaihdan yhdistystä ?
Saat koko autuuden. !!!
-
Ihminen voi olla pimeä opissaan
Yrität eksyttää. Olen löytänyt Kristuksen seurakunnassa jossa on Sana ja Sakramentit. Tässä voin uskoa , toivoa ja rakastaa.
Jos entisessä seurakunnassa uskoo vain Jeesukseen Kristukseen ja Hänen sovintotyöhönsä, tuleeko ihminen silloin autuaaksi?
Teuta, vastaa!
Amen
Hei puhdasoppinen, oletko muistanut lähimmäisesi?
Niin. Vai uskoko lapinmiehiin niinkö he on pyytäneet.
-
Usko Kristukseen riittää, kuulut silloin maailmanlaajuiseen Kristuksen seurakuntaan. Pelastuksen edellytys ei ole esikoislestadiolainen seurakunta.
Jeesus sanoo: "Minä olen ylösnousemus ja elämä; joka uskoo minuun, se elää, vaikka olisi kuollut.
Niin, mutta, eikös vuosisadan vaihteessa porukka, joka otti yhdistyksen nimen ja omaisuuden(Rukoushuoneet lähes kaikki), väittävät myös olevansa ainoita, jotka pelastuu.
Tässä on nyt kaksi porukkaa saman kaltaisia.
Ei taida oikein olla Raamatun mukaista, mitä olen sieltä saanut ymmärtää, aivan päinvastaista hengen hedelmää.
Kuules nyt, näitä pelastuksen seurakuntia on vaikka kuinka paljon.
Milloin missäkin seurakunnassa parhaimmat ja vakuuttavimmat lupaukset ja todistukset jaetaan, ja ihminen joka tyhmyydessään ja yksinkertaisuudessaan milloin missäkin seurakunnassa uskoo niihin koska hakee yhteisöllisyytä, turvaa ja vakautta elämäänsä, on ns. helppo höynäytettävä. Nöyräksi ja autuaaksi ei tulla sillä että on lojaali seurakunnalle vaan Jumalalle.
Esikoislaestadiolaiset ovat vain pieni ryhmä jossain pohjan perillä!
Jumalan seurakunta on niin suuri ettei sitä kukaan voi lukea! Sen jäseniä tapaat kaikissa seurakunnissa, vaikka he ajattelevatkin usein eri tavalla.
Sellaisia ryhmiä on siellä täällä, jotka sanovat olevansa ainoita pelastuvia ja oikeassa.
Suuri osa seurakunnista on sellaisia ryhmittymiä, alkaen Roomalais.katolisista, joita lienee noin miljardi. Myöskin messiaaniset pitävät usein itseään ainoana oikeana, niinkuin jehovantodistajat.
Sama vaara on adventisteillä ja helluntalaisilla. Kaikki he luulevat olevansa se oikea joukko.
Muista: Mikään ryhmä ei pelasta sinua, ainoastaan usko Jeesukseen pelastaa.
Etsi uutta seuraa toisten uskovien joukosta, äläkä anna kenenkään itseäsi kahlita!
Voi pojat ei siitä teidän esikoiset RY ladasta tule koskaan mersua vaikka kuinka yritätte
Näetkö sinä uskovien joukon mersuna, ja me olemme sinulle ladoja, koska emme ole sinun joukossasi? Miksi me yrittäisimmekään olla mersuja?
Meidän jalostusasteemme ei ole tästä maasta, ulkonaista uskolla prameilua. Me olemme vain, Jumalan edessä mitättömyytemme tuntevia, Kristukseen uskovia Jumalan lapsia. Se riittää. Sen kyllä pitäisi riittää sinullekin.
Jeesus sanoo menkää pois te kirotut....
Ahaa, nyt paljastui, Jeesus onkin vain sinun käsikassarasi, vain Sinun.
Voi voi miksi tunkea johonkin vihamielisten uskovaisten joukkoon kun on kerran päässyt sieltä eroon. Jumala ei varmaan paljoakaan välitä jostain Suomen takapihalla taapertelevasta esikoislestadiolaisjoukkiosta, joka yrittää omia hänet ja julistaa pelastuvansa kaikkea muita etevämpänä ja oikeaoppisempana.
Raamatun opetus on aivan toinen. Jumalan armo kuuluu kaikille jotka Kristuksen lunastustyön jautta sen uskolla vastaan ottavat.
Miksi poikotoit yhtä seurakuntaa?
Kyllä Jumala välittää ja rakastaa kaikkia!
Taitaapi olla niin, että ne pelastuvat jotka uskovat siten kuin Raamattu opettaa. Ulkopuolella tämän on vain rottia ja hiiriä yms. Jokaisen kannattaa tutkia tekonsa, myös kirjoituksensa näillä palstoilla, onko kirjoitukset olleet Raamatun sanan mukaisia. Mikäli ei, Kirjasta löytyy korjausehdotus jos se vain kelpaa.
Kuuntelin esikoislestadiolaisten seurat viimepyhänä Hesasta ja sitten kuuntelin esikoisten Hesan seuroja pätkittäin. Ei kyllä jäänyt yhtään epäselväksi kummassa on Jumalan voima.
No kummassa?
Tietenkin siinä jossa sairaita parani ja kuulijat täytettiin Pyhällä Hengellä ja he profetoivat ja selittivät.
siinä ainakin.
Siellä missä on ihmisoppia ei sairaita paranneta...
Ahaa, no niin...
"Jos joku luulee jotain tietävänsä,ei hän vielä tiedä,niinkuin tietää tulee"
Missä on sairaita parannettu?
Kutenko Sinä, vai ketä tarkoitat?
Kirkko kansaa ei voimalliseksi saada se on ihan selvää
Lahkolaiskansa voimaantuu ihmisopin omavanhurkaudesta EI Jumalan voimasta.
Viimeinen takasuora kertoo sinulle totuuden
Sehän on selvä, heillä on parhaimmat saarnaajat "omasta pilttuusta".
Koska seuroissa niin saarnataan, etkö voi sitä uskoa, miksi pitää lähteä muualta hakemaan puhtaampaa oppia kun sitä siellä ei voi olla. Yksi seurakunta, yksi oppi, niin on aina saarnattu.
"yksikertaista"
-
Ei se ole seurakunnasta kiinni lainkaan, vaan
yksi usko, yksi Herra , yksi oppi .
-
Miksi lakeja rikkova, itseriittoinen omahyväinen, mielestään kaikkitietävä, muita tuomiseva yhdistys? Mihin tuollaiset valheet perustuvat?
Miksi ette hyväksy Kristusta suntienne sovittajaksi, ettekä kunnioita hänen seurakuntaansa ja sen jäseniä kaikkialla maan päällä?
Tuo hengellinen sokeus ja ylpeys missä tilassa esikoislestadiolaiset ry:tä johdetaan, on täysin käsittämätän!
Samaa kysyn ...
●Miksi ette hyväksy Kristusta suntienne sovittajaksi, ettekä kunnioita hänen seurakuntaansa ja sen jäseniä kaikkialla maan päällä?●
Ei kyllä tarvitsekaan meitä hyväksyä teidän yhteyteen, sillä emme haluakaan kuulua katolisen äitikirkon alaisuuteen.
Palo -ja pelastuslaitokselle ku soitat , 112 ,pelastaan kaikki pelastettavissa olevat
Kristuksen kirkko ei rajoitu ajallisiin kirkkokuntiin eikä yhdistyksiin. Jeesuksen seuraajilla ei ole katolilaisten kanssa mitään tekemistä.
Päinvastoin siis, kun esimerkiksi esikoislestadiolaiset ry:llä, jossa oppi on suora kopio riimalaiskatolisesta kirkosta, - aina seurakuntaopista erehtymättömään paaviin saakka.
Naurettavaa, että samat tietämättömät möllit puhuvat paavista muilla, joilla ei ole laikaan paaveja eikä roomalaiskatolisia käytänteitä jumalanpalveluksissaan. :)
Puhuakseni suoraan ja lyhyesti, olet rohkea ihminen! Maailma on avara paikka,riippuen katsojasta. 🌻
Katsojahan haluaa käpertyä lapsuuden uskoonsa, luonnollisesti.
Se mikä oli tuttua ja turvallista onkin tänä päivänä diktatuuria jossa vanhat kääkät haluavat ojentaa nuorempiaan, tämä siis pätee kautta linjan.
" poikki puolin "
-
Yhdyn tekstiin kokolailla . . .
-