Taas 1 sanoinkuvaamaton

No tule tänne niin keksitään jotain tekemistä.

ehkä koskaan syntynytkään tai mahdollisesti kuoli ennen kuin ehdimme tavata tai erehdyin : )

Ihminen joka malttaa tutustua rauhassa, joka uskaltaa antaa itsensä kokonaan.
Jonka lähellä on hyvä ja turvallinen olla, jonka kosketus tuntuu sydämessä.
Joka haluaa tehdä hyviä tekoja.
Jonka ihastus ehtii kasvaa rakkaudeksi, joka pystyy tuntemaan.
Kykenee pyytämään ja antamaan anteeksi.
Ei halua säätöjä, hoitoja, pelejä.
Ei lähtisi pois vaikka tietäisi ja tuntisi toisen täysin, ei uskoisi valheita.
Yrittäisi löytää oikeat sanat, ei loukkaisi, opettaisi kuuntelemaan, ymmärtämään.
Kukaan ei ole ajatustenlukija.
Kestäisi arkea. : )

@Ilmansinua:
Oletko töissä? Mä ajattelen sua koko ajan siellä(kin) ollessasi <3
Jatkan aina siihen saakka, kun mennään nukkumaan. Huomenna uudestaan :)

Mistä tämä henkilö tietää tästä asiasta, jos tänne kirjoitat?

Kuvio.nukut,heräät ,syöt,menet asioille,katsot televisiota jonkä jälkeen nukkumaan taatätäkö on elämä.kysynpä vaan.

elämä on löytää rakkaus. sitä on elämä ja elama kehittyy jatkuvasti,
sain elaa rakkautta monta vuotta, minut hyvaksyttiin sellaisena kun olen. toissakesana olin niin onnelinen kun autoin kahta kissaa, joista toinen oli taynna punkkeja ja toinen auttoi hanta.
punk ei ole elamantarkoitus, se on kapinaa
kapinaa lakeja ja saantoja vastaan.
lapset ei tuo onnea elamaan, vaan ne saa onensa vanhemista ja kun niita ei ole niin puolisostaan. taydellinen nirvana on kun 2 sielua yhtyy yhdeksi. maailmassa on niin paljon salaisuuksia joita en ole selvittanyt.
miten sielut syntyy, niitahan on 6 miljardia ja mihin sielut menee.
maailmalla itsellaan ei ole tarjota kuin elaman jatkuminen.
haluaisin miettia asioita aaneen mut jotensakin en uskalla.
mulla on koti, joka on yhteiso, mutta siella ei ole perhetta,
sijaisperheeni tuntee mut kait, mutta eivat valita musta kun oon jo aikuinen ja heilla on oma elamansa,
löysin sielunkumppanini jo nuorena,
tanssittiin yhdessa ja nautin elamastani taysin rinnoin.
en unohtanut hanta koskaan, vaan unohdin itseni. en pitanyt itsestani huolta, halusin tehda toita ja tynteko palkittiin ylennyksin,
tasta eteenpain jatkaminen tarkoittaa etta hankin osaomistusasunnon, mutten halua omistaa mitaan, koska mitaan taalta ei saa mukaansa.
ehka sitten asun tassa, taiteilijoiden paratiisissa,
en ole saanut merkittavaa aikaan,
olen tuonut ihmisten elamaan iloa ja valoa.
naisen tehtava on lisantya ja tulla aidiksi, musta tuntuu etta musta ei ole siihen.
ehka ma tosiaan olen itsekas niinkuin aitinkin sanoi.
mutta olen hoitanut kummilapsia ja muiden lapsia vastikkeettakin,
toisaalta he tarjoavat minulle perheen ja kodin.
tottakait makin haaveilen rakkaudesta, arvostuksesta ja luottamuksesta.
luulen etta sairastun syöpaan ja kuolen viiden vuoden kuluttua, ilmeisesti rintasyopaan.

Mä haluan piristää sua, tuu soittaa mun ovikelloa niin tarjoan sulle, vaikka simaa ja pikku purtavaa. Yritän piristää sinua kaikin mahdollisin tavoin, tavoitteena saada hymyn sun suunpieliin. Kyl tää vielä iloksi muuttuu, kun luotat vain minuun ja mun hyväntahtoisiin eleisiin sinua kohtaan.

Minullakin oli aivan käsittämättömän tylsä päivä, eli ihan normi päivä (ilman häntä). Ne harvat päivät kun häntä näen, vaikka pienenkin hetken, piristää heti! Olisi ihanaa nähdä häntä joka päivä, ai että!

Oliko kuitenkaan niin tylsä päivä rakas❤

Tylsemmiksi päivät vaan muuttuu.

Yksinäisyys ja tylsyys saa vielä suuremmat mittasuhteet näinä "juhlapäivinä", jotka olisi niin ihanaa viettää sen oman rakkaan kanssa ja ystävien seurassa,
Itselläni on sama tilanne. Ihminen, jonka kanssa elämä olisi ollut kohdallaan, sulki luukut ja käänsi suuntansa muualle.
Suhde oli jo niin vakaalla pohjalla ja tiettyjä lopullisia yhteisiä päätöksiä vailla kun hän, ilmeisesti kuitenkin sitoutumista karttaen / peläten lähti pakoon ja jätti vain ikävän, kaipauksen ja yksinäisen tyhjyyden.

Tosiasasiassa ei pitäisi olla mitään syytä kaivata tällaista ihmistä, mutta tunteilleen ei vain mahda mitään, tämä "suruaika" on vain elettävä kuten parhaiten taitaa, mutta helppoahan se ei ole.
Sisintään ei voi pakottaa unohtamaan ja jatkamaan puhtaalta pöydältä eteenpäin, ei vaikka miten haluaisi.

Tsemppiä muille samankaltaisessa tilanteessa oleville.
Elämä on, väittää DNA, yritetään parhaamme mukaan palata takaisin ruotuun ja muistetaan, että elettäväksihän tämä elämä on meille annettu, eikä sitä ole syytä loputtomasti kuitenkaan tuhlata menneitä ja menetyksiä surren.
Ehkä vielä jonain päivänä löytyy vastapainoksi iloakin, vaikka sitä ehkä tällä hetkellä on niin kovin vaikea uskoa.

Ei se nainen ymmärrä enää ei muista mitään. taitaa olla Nauru saarilla jo nauramassa. Usko meni Toivo sammui....