Miksi kaikki puut kaadettu Eteläväylältä

Miksi on taas kaadettu KAIKKI puut Eteläväylällä Koskelan maatalous liikkeen edustan viher kaistalta.
Nyt maisema on pilalla. Kuka on antanut luvan puiden kaatoon, eivät puut edes olleet lahoja, eivätkä aiheuttaneet mitään vaaraa kenellekään.
Lisäksi alue on niin keskeisellä paikalla, tuhansia kulkijoita päivittäin ovat nuo puut nähneet.
Tuo on sama asia, kuin kaupunkilainen hakisi lupaa kadunvieren ison puun kaatoon, niin kaupungin metsätalous insinööri hieroisi päätään ja inisisi, kaupungin ilmakuvaa tutkien, ettei saa mennä puuta kaatamaan, kun on niin keskeisellä paikalla, että vaikuttaa merkittävällä tavalla kaupunkikuvaan, vaikka kaadettava puu sijaitsisi jossain laitakaupungin perukoilla ja katua liikkuu korkeintaan 5 ihmistä päivässä, jotka eivät kaadettavasta puusta perusta millään tavalla.

Minun päivä meni heti pilalle, kun ajoin pyörätietä ja huomasin puiden raiskauksen, kun puut oli kaadettu, maisema on nyt totaalisen pilalla ja nuo puut, joiden ikä on yli 50 vuotta, kuuluivat merkittävällä tavalla juuri tuon paikan historiaan ja kulttuurilliseen näkyvyyteen.
Raiskatkaa samalla koko nurimikko. Pitääkö minun nyt mennä ja raiskata se nurmikko kevarilla sudittamalla .
Menkääpäs mopopojat sudittamaan se nurmikko mullalle, kun on puutkin raiskattu.
Se olisi täysin vähäpätöinen teko verratuna tuohon puiden kaatoon.
Nutmikko kasvaa takaisin kuukaudessa, mutta nuo puut eivät edes 50 vuodessa.
Nyt on loppuelämä täysin pilalla.
Minne asiasta voi valittaa ?????
10441
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Tämän vuoksi:
Byggmax avaa myymälän Kokkolaan
ma, maalis 05, 2018 09:05 CET

Byggmax avaa toukokuussa 2018 myymälän Kokkolaan osoitteeseen Kosilankatu 3. Avautuessaan Kokkolan myymälä on Byggmaxin 11. myymälä Suomessa ja se työllistää yhteensä kuusi henkilöä. Kokkolan myymälä on tärkeä osa Byggmaxin päivitettyä laajentumisstrategiaa Suomessa.

Äänestä
  • Jaa...+Taas+joku+uusi+turha+myymälä+Kokkolaan,+joka+jonkun+ajan+kuluttua+päätyy+loppuunmyyntiin.Kauankohan+Motonet+pysyy+pystyssä.+Kun+selvisi,+että+Motonet+perustaa+myymälän+kokkolaan,+niin+muistattekos,+kun+lehdessäkin+oli+haastateltu+avajaisissa+olleita,+jotka+kehuivat+että+vihdoinkin+saatiin+sellainen+myymälä+Kokkolaan,+jota+on+odotettu,+kuin+kuuta+nousevaa.Ovatko+nämä+kehujat+jälkeenpäin+Motonetissä+asioineet+vai+oliko+se+vain+innostusta,+että+kerran+pääsi+Motonetissa+käymään+ja+sen+jälkeen+innostus+loppui.Ei+ole+Motonetin+parkkipaikalla+tungosta,+enemmän+on+tilaa,+kuin+autoja.Autojen+määrästähän+sen+näkee+onko+Motonetissa+asiakkaita.+Asiakkaista+99,99%+tulee+autolla+liikkeeseen,+koska+se+on+autoilijoiden+myymälä,+kuten+nimikin+sanoo.Ei+siellä+pyöräilijät+ja+kävelijät+asioi.Samaa+tavaraa+on+myynnissä+monissa+kokkolan+myymälöissä,+kuten+on+Bygmaxinkin+osalta.Mistähän+Bygmax+kuvittelee+saavansa+asiakkaita+näin+pienessä+kaupungissa.

    Äänestä

  • LoppuunmyyntiäKohta kirjoitti:

    Jaa...+Taas+joku+uusi+turha+myymälä+Kokkolaan,+joka+jonkun+ajan+kuluttua+päätyy+loppuunmyyntiin.Kauankohan+Motonet+pysyy+pystyssä.+Kun+selvisi,+että+Motonet+perustaa+myymälän+kokkolaan,+niin+muistattekos,+kun+lehdessäkin+oli+haastateltu+avajaisissa+olleita,+jotka+kehuivat+että+vihdoinkin+saatiin+sellainen+myymälä+Kokkolaan,+jota+on+odotettu,+kuin+kuuta+nousevaa.Ovatko+nämä+kehujat+jälkeenpäin+Motonetissä+asioineet+vai+oliko+se+vain+innostusta,+että+kerran+pääsi+Motonetissa+käymään+ja+sen+jälkeen+innostus+loppui.Ei+ole+Motonetin+parkkipaikalla+tungosta,+enemmän+on+tilaa,+kuin+autoja.Autojen+määrästähän+sen+näkee+onko+Motonetissa+asiakkaita.+Asiakkaista+99,99%+tulee+autolla+liikkeeseen,+koska+se+on+autoilijoiden+myymälä,+kuten+nimikin+sanoo.Ei+siellä+pyöräilijät+ja+kävelijät+asioi.Samaa+tavaraa+on+myynnissä+monissa+kokkolan+myymälöissä,+kuten+on+Bygmaxinkin+osalta.Mistähän+Bygmax+kuvittelee+saavansa+asiakkaita+näin+pienessä+kaupungissa.

    Jos netissä vertailee hintoja niin motonetissä on halpaa mutta varastossa ei yhtään tuotetta! Hyvä pitää silloin matalaa hintaa😁

    Äänestä

Milloin on avajaiset? Pitää mennä ajoissa jonottamaan, jos jakavat muoviämpäreitä. Viimeksi avajaisissa jonotin tunnin ja kaikki ämpärit olivat loppuneet. Olenkin tehnyt aloitteen ettei ämpäreitä jaettaisi lainkaan koululaislle eikä huoltajan mukana oleville lapsille. Kirjoitin tästäkin kaupankeskusliikkeille ja sain myönteistä palautetta, hah!...

Äänestä

Wienissä on puistossa tosi isoja ja vanhoja puita,
Ei edes kädet, eikä edes kahden kädet yhdessä riittää ympärille,
Jännää et suomessa ne kaadetaan nopeasti, pois ja uus ohut taimi kasvamaan kenties tilalle

Lahooko suomessa NOPEAMMIN?

Äänestä

Ihminen tuhoaa kaiken mikä eteen tulee.

Äänestä

Joo ja ottakaa myös huomioon, että Puuilokin tulee Kokkolaan, jossa samaa kamaa kuin Motonetissä ja muissa Kokkolan myymälöissä.

Äänestä
  • Juu+ja+kärkkäinen+pitää+saada+tänne+myös.+Ei+se+mitään+haittaa,+vaikka+samaa+tavaraa+siellä+on,+kuin+90%+kokkolan+liikkeissä.Pääasia,+että+pääsee+avajaiskahville,+eikä+sen+jälkeen+tarvi+kaupan+ovea+avata.Kokkolassa+on+jo+nyt+ihan+tarpeeksi+myymälöitä,+jotka+myy+suurinpiirtein+samaa+tavaraa+joka+liikkeessä.

    Äänestä

Kerran olen käynyt Motonetissa, juu pilkkimeihelle toukkia kävin ostamassa kun kuulin että siellä on. Autolla sinne on mentävä kun syrjäinen paikka. No niitä onkimatoja/toukkia löytyy lähempää marketeista jne... tuolloin en ollut tietoinen.

Äänestä
  • Sulla on sitten huono kunto, kun autolla pitää mennä. Miten sä sit jaksat mennä pilkille.
    Ei noin huonolla kunnolla jaksa autolta jäälle kävellä, vai sä taidatkin ajaa autolla pilkkireiän viereen pilkille.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


KokkolanRealisointi kirjoitti:

Miksi on taas kaadettu KAIKKI puut Eteläväylällä Koskelan maatalous liikkeen edustan viher kaistalta.
Nyt maisema on pilalla. Kuka on antanut luvan puiden kaatoon, eivät puut edes olleet lahoja, eivätkä aiheuttaneet mitään vaaraa kenellekään.
Lisäksi alue on niin keskeisellä paikalla, tuhansia kulkijoita päivittäin ovat nuo puut nähneet.
Tuo on sama asia, kuin kaupunkilainen hakisi lupaa kadunvieren ison puun kaatoon, niin kaupungin metsätalous insinööri hieroisi päätään ja inisisi, kaupungin ilmakuvaa tutkien, ettei saa mennä puuta kaatamaan, kun on niin keskeisellä paikalla, että vaikuttaa merkittävällä tavalla kaupunkikuvaan, vaikka kaadettava puu sijaitsisi jossain laitakaupungin perukoilla ja katua liikkuu korkeintaan 5 ihmistä päivässä, jotka eivät kaadettavasta puusta perusta millään tavalla.

Minun päivä meni heti pilalle, kun ajoin pyörätietä ja huomasin puiden raiskauksen, kun puut oli kaadettu, maisema on nyt totaalisen pilalla ja nuo puut, joiden ikä on yli 50 vuotta, kuuluivat merkittävällä tavalla juuri tuon paikan historiaan ja kulttuurilliseen näkyvyyteen.
Raiskatkaa samalla koko nurimikko. Pitääkö minun nyt mennä ja raiskata se nurmikko kevarilla sudittamalla .
Menkääpäs mopopojat sudittamaan se nurmikko mullalle, kun on puutkin raiskattu.
Se olisi täysin vähäpätöinen teko verratuna tuohon puiden kaatoon.
Nutmikko kasvaa takaisin kuukaudessa, mutta nuo puut eivät edes 50 vuodessa.
Nyt on loppuelämä täysin pilalla.
Minne asiasta voi valittaa ?????

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu