Vaikeassa tilanteessa on tehty ratkaisuja jotka selvästi ovat kohentaneet kilpailukykyämme. Miinukset tulevat ainoastaan maakuntamallista joka on puhdasta valtapolitiikkaa sekä siitä että Ay-liikkeen ulkoparlamentaarisen toimintaan ei ole otettu tiukkaa linjaa.
Toivon saman hallituspohjan jatkavan vaalien jälkeen siten että Siniset vaihdetaan RKP:hen/Vihreisiin/Vasemmistoliittoon. Demareilla ei ole mitään asiaa hallitukseen.
Annan hallitukselle arvosanan 9,5.
32
450
Vastaukset
- max4-
Annan arvosanan 4-, sillä aluepoliittinen eriarvoisuus ja tuloerojen kasvu ovat voimistuneet Sipilän hallituksen aikana. Samoin isäntämaasopimus allekirjoitettiin ilman kansanäänestystä valtiopetoksella.
Valitettavasti eriarvoisuus ja tuloerojen kasvu kuuluvat terveeseen markkinatalouteen. Sitä suuremmalla syyllä onkin leikattava avokätistä sosiaaliturvaamme jotta rahat riittävät heikoista ja sairaista huolehtimiseen. Parempi ettei ymmärtämätön kansa sano mielipidettään NATO:n kaltaisissa kysymyksissä. Kansa saa äänestää kerran neljässä vuodessa ja sanoa mielipiteensä. Muina aikoina se keskittyköön omiin tehtäviinsä ja noudattakoon annettuja ohjeita.
OikeistoSosDem kirjoitti:

On aika mielenkiintoista, kuinka soitat torvea markkinatalouden talouden puolesta, kuitenkin selvästi on käynyt kommenteistasi ilmi, että sinä et kuulu ryhmään joka pärjäisi kovassa vapaassa markkinataloudessa. Eikä pärjäsi Suomessa kuin hyvin pieni osa, ja se osa tekisi siitä vapaasta markkinataloudesta oman monopolinsa.
Mikä ja millaista on siis sinun mielestäsi vapaa, terve markkinatalous. Äläkä tarjoa sitä julistustasi, vaan kerro mitä se pitää sisällään?Turmiola.Tommi kirjoitti:
On aika mielenkiintoista, kuinka soitat torvea markkinatalouden talouden puolesta, kuitenkin selvästi on käynyt kommenteistasi ilmi, että sinä et kuulu ryhmään joka pärjäisi kovassa vapaassa markkinataloudessa. Eikä pärjäsi Suomessa kuin hyvin pieni osa, ja se osa tekisi siitä vapaasta markkinataloudesta oman monopolinsa.
Mikä ja millaista on siis sinun mielestäsi vapaa, terve markkinatalous. Äläkä tarjoa sitä julistustasi, vaan kerro mitä se pitää sisällään?Vastaan mielelläni asiallisiin kysymyksiin. En henkilökohtaisuuksiin meneviin asiattomuuksiin.
OikeistoSosDem kirjoitti:
Vastaan mielelläni asiallisiin kysymyksiin. En henkilökohtaisuuksiin meneviin asiattomuuksiin.
PS. Markkinatalous on itsessään jo vapaa ja terve toimintamalli. Ei siinä ole mitään korjaamista. Aika yksinkertaista vai?
OikeistoSosDem kirjoitti:
PS. Markkinatalous on itsessään jo vapaa ja terve toimintamalli. Ei siinä ole mitään korjaamista. Aika yksinkertaista vai?
Vain yksinkertaisille :D
Turmiola.Tommi kirjoitti:
Vain yksinkertaisille :D
Suuret totuudet ovat yleensä yksinkertaisia.
OikeistoSosDem kirjoitti:
Suuret totuudet ovat yleensä yksinkertaisia.
PS. Eikä markkinatalous sinänsä ole itsetrakoitus. Se vain on paras resurssien kohedentamisjärjestelmä. Jotta myös ne heikot ja sairaat saadaan hoidettua.
OikeistoSosDem kirjoitti:
PS. Eikä markkinatalous sinänsä ole itsetrakoitus. Se vain on paras resurssien kohedentamisjärjestelmä. Jotta myös ne heikot ja sairaat saadaan hoidettua.
Yksikään maa jossa on "vapaa markkinatalous", ei ole hyvinvointivaltio missään muodossa, vaan elitismiä suosiva korruptoitunut yhteiskunta.
Turmiola.Tommi kirjoitti:
Yksikään maa jossa on "vapaa markkinatalous", ei ole hyvinvointivaltio missään muodossa, vaan elitismiä suosiva korruptoitunut yhteiskunta.
Hyvinvointivaltio ei ole sellainen valtio joka avokätisesti huolehtii myös niistä jotka kykenevät itse auttamaan itseään. Nimenomaan eriarvoisuus on heikoimpien suoja.
- eitulelastaeipaskaa
OikeistoSosDem kirjoitti:
Vastaan mielelläni asiallisiin kysymyksiin. En henkilökohtaisuuksiin meneviin asiattomuuksiin.
No, milloin se sinun puolueesi on valmis? Kai kysymys on asiallinen ja palstalle kuuluva, koskapa itse olet siitä kertonut täällä.
- KansaKaikkivaltias
eitulelastaeipaskaa kirjoitti:
No, milloin se sinun puolueesi on valmis? Kai kysymys on asiallinen ja palstalle kuuluva, koskapa itse olet siitä kertonut täällä.
Sinä aloittaja olet liian pieni toimija, että arvosanan antamisellasi olisi mitään merkitystä. Minä annan arvosanallesi Eskon puumerkki-arvosanan.
Tutkittu totuus kuitenkin on, että hallitus kulkee nyt epäsuosion suossa johon se on vajonnut omien toimiensa vuoksi. Hallitus on kansan palvelija, ei päinvastoin ja se rooli on nyt unohtunut Sipilän ja Orpon toimien vuoksi.
Hallitus tulee vaihtumaan vuoden kuluttua ja demarit tulevat olemaan suurin puolue. eitulelastaeipaskaa kirjoitti:
No, milloin se sinun puolueesi on valmis? Kai kysymys on asiallinen ja palstalle kuuluva, koskapa itse olet siitä kertonut täällä.
Ei ole tarvetta perustaa toista samanlaista puoluetta Harkimon liikkeen kilpailijaksi. Hienoa että saamme Suomeen arvo-ja markkinaliberaalin puolueen!
Tietysti nykyisin Venäjä on lähinnä äärioikeistolainen. Ja on miltei huvittavaa kuinka meidän vasemmistomme liehakoi sitä.
- voisinuamisseinesi
OikeistoSosDem kirjoitti:
Ei ole tarvetta perustaa toista samanlaista puoluetta Harkimon liikkeen kilpailijaksi. Hienoa että saamme Suomeen arvo-ja markkinaliberaalin puolueen!
Harkimon liikkeestä ei ollut tietoakaan, kun sinä hoopoilit oman puolueesi perustamisen kanssa.
OikeistoSosDem kirjoitti:
Ei ole tarvetta perustaa toista samanlaista puoluetta Harkimon liikkeen kilpailijaksi. Hienoa että saamme Suomeen arvo-ja markkinaliberaalin puolueen!
Sehän uhoaa perustavansa linjansa nettikeskusteluihin. Oletko varma, että keskustelijat kannattavat arvo- ja markkinaliberaaliutta?
voisinuamisseinesi kirjoitti:
Harkimon liikkeestä ei ollut tietoakaan, kun sinä hoopoilit oman puolueesi perustamisen kanssa.
Ei ollutkaan koska minulla on kyky nähdä mitä tulee tapahtumaan.
- ainokassisensukuako
OikeistoSosDem kirjoitti:
Ei ollutkaan koska minulla on kyky nähdä mitä tulee tapahtumaan.
Miksi sitten kerroit jopa aikatauluja, jolloinka puolueesi tulee puoluerekisteriin ja kuinka tulet olemaan muunmuassa puolueesi ehdokkaana kunnallisvaaleissa yms?
- pannaanpamuistin
OikeistoSosDem kirjoitti:
Ei ollutkaan koska minulla on kyky nähdä mitä tulee tapahtumaan.
Kuinka soten suhteen käy? Entä 2019 eduskuntavaalien tulos viiden eniten kannatusta saaneen puolueen suhteen (järjestys)?
ps. Ennustamisessa kannata suunnata ennusteet niin kauas, ettei ole itse enää havannoimassa ennustaneensa pieleen:)
- arviointineuvosto
Juha Sipilän hallitus on ollut alusta alkaen kävelevä katastrofi. Päätöksiä on kyllä tehty, mutta hetken kuluttua ne on peruttu. Näin on saatu aikaan ennätysmäärä päätöksiä.
Sipilän hallituksen arvosana on ala-arvoinen: 4-- Luotat.sinäkin.kepuun
Ei hassumpi, kun 5 on suurin.
- toinen_puoli_asiasta
Luotat.sinäkin.kepuun kirjoitti:
Ei hassumpi, kun 5 on suurin.
Vanhalla asteikolla se tarkoittaa hylsyä.
- vanhaparempi
Luotat.sinäkin.kepuun kirjoitti:
Ei hassumpi, kun 5 on suurin.
Tässä keskustelussa käytetään vanhaa asteikkoa (4- - 10), koska aloittajakin antoi 9,5/10.
- paskaasaapyytämättäkin
Amerikkalaista unelmaansa elävä lahkolaissaarnamies on jälleen kerran oksentanut suuret teesinsä eetteriin. Voi pyhä yksinkertaisuus! Hommaa jo se menolippu rapakon taakse vai odotatko sitä toista suurta unelmaasi, että muut täällä kirjoittelijat hommaisivat sulle menolipun Pohjois-Koreaan?
Minulla menee hyvin. Sinulla taas ei kateuden ja kaunan sävyttämästä vuodatuksesta päätellen taas ei. Mutta ei voi mitään. Elämään kuuluu eriarvoisuus. Sitä paitsi olen Agnostikko. Mistä aivojesi mystisestä sopukasta keksit tuon Pohjois-Koreankin? Oikein pistää huvittamaan.
- paskaasaapyytämättäkin
OikeistoSosDem kirjoitti:
Minulla menee hyvin. Sinulla taas ei kateuden ja kaunan sävyttämästä vuodatuksesta päätellen taas ei. Mutta ei voi mitään. Elämään kuuluu eriarvoisuus. Sitä paitsi olen Agnostikko. Mistä aivojesi mystisestä sopukasta keksit tuon Pohjois-Koreankin? Oikein pistää huvittamaan.
No siinä nähtiin tuo erinomaisuutesi, mitä täällä toitotat. Siellä eriarvoisuus on suurinta, mitä maapallolta löytyy. Ja yleinen hyvinvointi näkyy nälkäisenä kansana.
Ja mistä epäilet minun kadehtivan sinua ja olevani kaunainen? Sinäpä et sitä tiedä, mitä elämääni kuuluu, joten älä nyt kompastu oman näppäryyteesi.
Tuntuu oudolta, että pidät Suomea sosialismin pilaamana maana ja samanaikaisesti ihannoit Jenkkilää, joka kaikessa vapaudessaan huomattavasti arvaamattomampi persläpivaltio, mitä kotimaamme on. Kuvitteletko, että se suuri eriarvoisuus, mikä vaivaa Jenkkilää, parantaisi meidän olojamme täällä? USA on lähempänä Kolmatta Valtakuntaa, varsinkin nykyisen presidenttinsä kanssa. Ei sitä ainakaan minään demokratian kehtona voi pitää kaksipuoluejärjestelmänkään vuoksi. paskaasaapyytämättäkin kirjoitti:
No siinä nähtiin tuo erinomaisuutesi, mitä täällä toitotat. Siellä eriarvoisuus on suurinta, mitä maapallolta löytyy. Ja yleinen hyvinvointi näkyy nälkäisenä kansana.
Ja mistä epäilet minun kadehtivan sinua ja olevani kaunainen? Sinäpä et sitä tiedä, mitä elämääni kuuluu, joten älä nyt kompastu oman näppäryyteesi.
Tuntuu oudolta, että pidät Suomea sosialismin pilaamana maana ja samanaikaisesti ihannoit Jenkkilää, joka kaikessa vapaudessaan huomattavasti arvaamattomampi persläpivaltio, mitä kotimaamme on. Kuvitteletko, että se suuri eriarvoisuus, mikä vaivaa Jenkkilää, parantaisi meidän olojamme täällä? USA on lähempänä Kolmatta Valtakuntaa, varsinkin nykyisen presidenttinsä kanssa. Ei sitä ainakaan minään demokratian kehtona voi pitää kaksipuoluejärjestelmänkään vuoksi.Jos rikkaiden ja kyvykkäiden annetaan rikastua vauraus valuu myös alempiin sosiaaliluokkiin. Tämä on yleisesti tunnettu fakta.
Itsehän aloitit henkilökohtaista osaston. Ei sitten tarvitse alkaa hikoilemaan.OikeistoSosDem kirjoitti:
Jos rikkaiden ja kyvykkäiden annetaan rikastua vauraus valuu myös alempiin sosiaaliluokkiin. Tämä on yleisesti tunnettu fakta.
Itsehän aloitit henkilökohtaista osaston. Ei sitten tarvitse alkaa hikoilemaan.Kuten Usassako?
- KuihtuvaKansa
Jälleen näemme aloittajasta miksi suomella menee "hyvin"....juuri tälläisten äänestäjien ansiosta suomi ei enää nouse. Onneksi täältä pääse pois ja moni on sen jo hoksannut kun on lähtenyt.
- Surullista.palstaneroutt
Miten katsot olevasi pätevä antamaan mitään pisteitä mistään?
Sinulla ei kommenttiesi perusteella ole minkäänlaista talouden näkemystä, eikä osaamista,
eikä varsinkaan mitään näyttöä siitä, että olisi omassa elämässäsi onnistunut mitenkään oppisesi mukaisesti.Könkkö kirjoitusasu paljastaa taas mistä sylttytehtaasta tämäkin hengentuote on lähtöisin.
- paskaasaapyytämättäkin
OikeistoSosDem kirjoitti:
Könkkö kirjoitusasu paljastaa taas mistä sylttytehtaasta tämäkin hengentuote on lähtöisin.
No kun nyt niin kovasti yrität istuttaa tänne Suomeen tuota ihannoimaasi Amerikan mallia, niin sanopas nyt sitten, että miksipäs siellä mietitään tällaista?
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201804302200911808_ul.shtml
Onko usko itseensä loppumassa "Ville Vallattoman" Jenkkilässä? "Maailman hienoimmassa maassa"?
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad621198- 42901
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että335685- 51651
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän116636- 51628
- 93610
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38605- 76582
- 56564