Käyn joka viikonloppu baarissa ryyppäämässä ja se menee aina siihen että en vittu muista mitään illan tapahtumista. Oonko jo alkoholisti vai olenko tulossa sellaiseksi?
Tuleva alkoholisti?
11
1020
Vastaukset
- YksiTavisVaan
Olet ilmeisesti hyvin altis alkoholin tuomalle mielihyvälle, koska et osaa lopettaa ajoissa. Alkoholisti et varmaan vielä ole, mutta ennuste on kyllä huolestuttava, Kyllä viikonloppuna pitäisi olla pääasia muiden ihmisten kanssa vietetty hauska aika, tanssiminen tai musiikin kuuntelu, ei lärvit.
- viinamiäs
On hyvä että käy säänöllisesti juomassa baareissa. Suomessa ihmissuhteet syntyvät pääsääntöisesti baareissa ja muissa paikoissa joissa ryypätään. Raittiina jää sosiaalisen elämän ulkopuolelle ja seurustelusuhteitakaan ei synny. Vanhemmiten raitis sitten huomaa jääneensä vaille puolisoa, perhettä ja lapsia.
Kun käy ryyppäämässä voi tutustua vastakkaiseen sukupuoleen ja löytää parisuhteenkin. Tämä voi johtaa sitten perheen perustamiseen ja lastenkin saamiseen.- Eiköolekummaa
Niin niin mutta pesää saa paremmin selvinpäin. Tytöt ei tykkää kun se on lerppu, kun on "ottanut yhden liikaa".
- viinamiäs
No selvinpäin ei pääse edes siihen vaiheeseen että jotain tyttöjä tapaisi.
Kyllä se viinanjuonti on tie naisten tapaamiseen.
- YksiTavisVaan
Olisikohan mahdollista, että aloittajan mainitseman "...en ... muista mitään illan tapahtumista..." ja baarien täydellisen välttelyn välillä olisi jokin järkevä keskitie?
- Vanha.ihminen
Jos miettisit mitä tahdot ja mitä haet. Elämänkumppania, kertaseksiä vai mitä? Istut vaan ihan yksin ilman kaljaa ja mietit. Sitten rakennat tavoitteen ja pyrit siihen. Pettymyksiä tulee, ihan sikana, kaikki pitää kestää, mutta ehkä jonain päivänä löytyy se mitä etsit. Zemppiä!
- Jasu
Itselläni tuo vaihe oli juuri alkoholismiin vajoamisen alkua.
Join aina niin nopeasti, että tuli paha olo ennen muita, ennen klo 24. Jotta ilta ei olisi loppunut lyhyeen, sen sijaan, että olisin juonut vähemmän, opin juomaan lisää, niin että pääsin pahan olon yli. Hintana oli blackout. Ja kun muisti oli yhden kerran mennyt, se meni siitä lähtien joka kerta. Jokin oli päässä naksahtanut.
Kaikkein pahinta oli ne morkkikset. Kun ei muistanut yhtään, mitä oli tehnyt. Ahdistus sai juomaan vielä enemmän ja useammin.- 6000-päivää
Komppaan!
Noista filmin päättymisistä se alkaa. Paluuta kohtuukäyttöön, tai kohtuukäyttäjäksi alkamista ei valitettavasti ole.
- 21jaalkoholistikokö
huomannut kanssa.. aluksi vain viikonloppusin join ja se oli rajua, ei muistikuvia ikinä mistään illasta ja kauhea morkkis itsensä nolaamisesta.. sitten aloin ottaa muutamana päivänä arkena ja nyt lähes joka päivä otan minimissään 6kaljaa soffalla ja "rentoudun". vaikka ois aamuvuoro seuraavana päivänä. vaikea sitä näin 21v on myöntää että ehkä pitäs hakea apua ja lopettaa kun minkään näköstä halua oo lopettaa mut tiedän silti mihin tää menee ja se mua pelottaakin.
- inui3ureugb3
eikun alat juomaan jokapäivä..se on terveellisempää kuin viikonloppusin vaa!
sitku alkoholi tulee ongelmaks ni siirryt amfetamiiniin...huomaat pian ettei tarvitse enää syödä ja nukkua..jää enemmän aikaa sekoilulle...paitsi jos haluat nukkua niin ostat hasista ni uni tulee... - Seponsurma
Palstan sontasepot ovat ryypänneet perheensä , tyttöystävänsä, rahansa ja asuvat lopulta toimeentulotuella asuntoloissa tai muissa sontaluukuissa ryystäen kiljua ja sossun tilipäivänä halpakaljaa.
Nämä sontasepot ovat niitä aviomiehiä , isiä, isoveljiä ja mamman poikia, jotka ryypänneet kaiken paitsi henkensä. Pian nämä sontasepot piehtaroivat keltaisin kuolemankielissä sairaalan liinavaatevarastossa ja kellarien käytävillä odottaen vuodepaikkaa omalla osastollaan eli kalmon kylmillä pahnoilla.
Siellä he muistelevat vanhoja hyviä aikoja, kun oli vielä työpaikka ja sai tilipäivänä tulla kännissä kotiin pieksämään vaimojaan ja lapsiaan. Ruikuttavat ja anovat loppuvaiheessa anteeksiantoa ja jospa vaimo vielä toisi piilopullon, että ei tarvitsisi selvin päin heittää veiviä. Säälittävää sakkia kaikki juopot.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1724980Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka621585- 141583
Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois1211441Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s91233Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi
Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.931046Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?
Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit461010Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa
Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249297932- 178889
Hinduille tiedoksi
USA Pressa sanoi '' kansakuntaa ei voi johtaa ilman Raamattua''. Tämä löytyy sitaateista. Raamatusta tulee kaikki julmu279757