ALKOHOLISTIEN LAPSET

>>Kertokaa ,te alkoholistien lapset, kuinka olette selvinneet>>

Tyhmä kysymys. Ei lapsilla ole ollut vaihtoehtoja.

Olin alkoholisti perheen lapsi, no lapsuus ei tietenkään mitään herkkua ollut mutta isäni raitistui AA:n avulla ja minä puolestani alkoholisoiduin.. join itseni pohjalle ja sain itsekkin kokea alkoholismi sairauden helvetin ja kuten isänikin... raitistuin AA:n avulla ja saan nähdä lapsieni kasvavan ja saan olla "esikuvana" lapsilleni ja ehkä jonkin verran juoville alkoholisteille.Olen vieläkin alkoholisti mutta toipunut sellainen..kiitos AA:lle.

Hyvin on selvitty ja omatkin lapset alkaa olemaan kohta aikuisia.Itse en pahemmin kärsinyt vanhempien ryyppäämisestä,äitini oli loistava ruoanlaittaja ja isä töissäkäyvä ammattimies, vaikka viinaa on vedetty enemmän ja vähemmän.
Niin minä kuin vanhemmatkin.,

Omat lapset ovat normaalin oloisia ylioppilaita,vaikka tosin olen kuullut joskus vittuilua kännäämisestä,mutta se on ihan normaalia!

Toisinaan tietenkin alkoholistiperheen lapset joutuvat ottamaan liian suurta vastuuta perheen elämänmenosta ja lapsuus jää lyhyemmäksi ja se jäljelle jääväkään ei ole aina niin huoletonta.

Monesti on kuitenkin niin, että lapset ovat selviytyjiä, oma-aloitteisia ja heillä on selvempi kuva hyvästä elämästä kuin vanhemmillaan ja ovat valmiita ponnistelemaan sen saavuttaakseen. Vanhempien esimerkki toimiikin varoittavalla tavalla.

Silloin kun omat kakrut olivat pieniä, niin käytin alkoholia viikonloppuisin ja pojat näkivät alkoholisoitumiseni vasta vuosien päästä. Tietenkin surettaa ja kaduttaa jokainen heidän lapsuusaikana ottamani humala - olihan se heiltä pois, enkä tiedä voiko sitä aikaa mitenkään heille hyvittää.

En kuitenkaan suostu kieriskelemään katumuksessa ja itsesyytöksissä, koska se ei kanna eteen päin ketään. Latteus:tehtyä ei saa tekemättömäksi.

Olen itse todennäköisesti toiminut pojilleni varoittavana esimerkkinä tahtomatttani, koska he ovat suorittaneet opintonsa loppuun hyvin arvosanoin, hankkineet itselleen ns hyvät ammatit ja ovat kaikin puolin tasapainoisia nuoria miehiä, joilla on huomattavasti terveemmät harrastukset,kuin äidillään koskaan.

Ja välimme ovat hyvät ja lämpimät ja he hyväksyvät minut sellaisena kuin olen - vikoineni kaikkineen.

No ainakin vanhempani olivat minulle esimerkkinä mitä en halua tulevaisuudelta..
Muistan kun jo tosi nuorena siskon kanssa käytiin lauantaisin kaupassa, ulkoilutettiin koira ja tehtiin ruokaa kun äiti ei jaksanut herätä.. äiti vaan kehu että kun meidän tytöt on niin fiksuja ja aikuismaisia.. ei siinä hirveesti ollut vaihtoehtoja. Mutta oon huomannut että juuri heidän ikäpolvensa ( 50- luvulla synt. ) ovat useimmiten alkoholisoituneita..ei äiskäkään aina, yleensä viikonloppuna enemmän ja sitten baariin..ja viikolla vain "muutaman"..
Kaikista suurin menetys alkoholille on varmaan ihana, "duunari" isäni.. hän kuoli kun olin 15.. voisi melkein sanoa että joi itsensä hengiltä..en käy syitä enempää selvittämään..
Kyllä se jättää jälkensä..huomasin olevani läheisriippuvainen ja aina mielistelin muita, kunhan vain muilla on hyvä olla, minä kyllä voin tehdä sen..Mutta olen itse yrittänyt selvittää ongelmaani..ja pikkuhiljaa on alkanut kaikenlaiset solmut aueta..tiedän kuitenkin että tähän menee vielä vuosia..
En väitä että lapsuuteni olisi ollut ihan hirveetä.. olin onnellinen, mutta ei pieni lapsi osaa ajatella mistä jää paitsi..