500 päivän ansiosidonnainen tulee täyteen ennenkuin ehdin täyttää 61vuotta. Jää vaille 3 kuukautta, joten eikös anssilla sitten jatku normaaliin työeläkkeen saamiseen saakka ja voin hakea osittaista työeläkettä. Työllistämisen velvoite tosin lienee vielä olemassa.
Eläkeputki
putkipäällä
3267
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kohdallasi ansiosidonnainen jatkuu kunnes jäät eläkkeelle. Lisäpäivärahaa voit saada enintään sen kuukauden loppuun, jona täytät 65 vuotta.
Työttömyysputkessa oleva on työtön, joten häntä sitovat esimerkiksi te-toimiston antamat velvoitteet ja aktiivimalli. Eli työkkäri voi laittaa sinut kursseille/harjoitteluun/muuhun aktivointiin.
OVE:a voit hakea aikaisintaan kolme vuotta ennen virallista eläkeikääsi.
Tuo kohta, että laskin 500 päivää täyttyvän 3.5 kuukautta ennenkuin (olen keikkatöitä tehnyt yhä)täytän 61, joten putoan työmarkkinatuelle (ellen siis työllisty) ja Kelan tukihan on selvästi pienempi kuin oma työttömyyskassasta saamani tuki. Toisaalta yli 58-vuotiaiden työttömyysturvaa ei saa leikata (laki 2015), joten miten mahtanee mennä. Te-keskuksesta en aio kysyä. Totta, että kurssia saattaa pukata, mutta tuo toimeentulon määrä on tärkeintä (eläkeleikkurihan iskee ja työmarkkinatuella ei kerry ollenkaan). Vänkättäjille syytä kertoa, että 70-luvulta alkaen vakituisesti työssä on tullut oltua, mutta nämä viimeiset 5 vuotta syönevät eläkekertymää ja taiteiluksi meni -58 syntyneenä.
Jokaisella on iän myötä sairauksia ja sanoisin että haet 3,5 kk sairauslomaa kerralla et ehkäsaa mutta haet lisää niin ei kulu ansiopäiväraha vaan haet kelan sairauspäivärahaa ja näin pääset 61 v putkeen!
Voit myös vaatia Te-toimiston kautta kunnalta velvoitetyöllistämistä(palkkatuettua työtä 26 vikkoa ja näin saat sen 500 päivää alusta uudelleen ja saat iän perusteella saman päivärahan kuin ennekin vaikka palkka oliisi pienempi, mutta jos putoat peruspäivärahalle se on paljon pienempi eikä kerrytä eläkettä myöskään.