Osaisikohan joku kertoa, millä tavoin voimme häätää sukulaisen talosta laillisesti..
Kerron vain suuripiirteisesti mutta puolisoni omakotitalossa on asunut lähisukulainen yhdessä meidän kanssamme ja nyt mitan täytyttyä haluaisimme hänet ulos täältä emmekä usko että lähtee vapaaehtoisesti. Hänellä ei ole minkäänlaista vuokrasopimusta mutta on kirjoilla ja on saanut asua täällä hyvää hyvyyttä jo vuosia. Hän on hamstrannut varastotilamme sekä ylimääräiset huoneet täyteen romua sekä ei siivoa ns. yhteisistä tiloista koiransa kusia jos niitä sinne tekee. Koira muutoinkin haukkuu jatkuvasti ja häiritsevästi sisällä. Ruokansa homehtuu jääkaappiin ja samoin hän kutsuu jatkuvasti ei-toivottuja vieraita lapsineen päivineen taloon vaikka olemme yrittäneet estää. Vieraatkaan eivät välttämättä suostu poistumaan koska heillä on kuulemma hänen lupansa olla talossa. Tiedän että olemme tehneet paljon virheitä salliessamme kaiken tämän ja emme pelon takia ole aikaisemmin uskaltaneet puuttua asioihin mutta nyt toivomme muutosta! Aiemmin kun olemme yrittäneet keskustella esim. romujen siirrosta, hän on suuttunut ja kutsunut muita ihmisiä taloomme tuekseen ja riehumaan meille kun asiat eivät mene hänen tahtonsa mukaan.
Mitä voimme tehdä ja laillisesti? Miten saamme hänet muuttamaan pois ja viemään aivan kaiken tavaransa mukanaan? Voimmeko estää näitä vieraita ja mitä voimme koiran sotkemiselle ja melulle tehdä? Entä riittääkö pelkkä minun käskyni vieraille poistua paikalta kun en ole talon omistaja?
Häätö ei vuokrasopimusta
5
282
Vastaukset
Kun ei ole sopimusta niin käytäntö kai muodostaa sen. Jos yrittäisit saada sen paperille minkä olette joskus sopineet. Ja vastikkeetta asuminen on outoa. Suomi on oikeustoimi vapaa maa ja monia asioita voi sopia suullisesti. Oli kyseessä työsuhde, kauppa, urakka ym...
Jos omistat talon voit kai vaihtaa siihen lukon. Ja avaimen annat vaikka määräaikaista vuokrasopimusta vastaan.- Porno-Jalmari
Suosittelen jälleen saippua-sukka-menetelmää: https://www.youtube.com/watch?v=MUylUsG-PKA
Auttaa häätämään "sisäloiset". - NickNailer
Eihän tuossa auta muuta kuin irtisanoa suulllinen vuokrasopimus kirjatulla kirjeellä saantitodistuksella. Irtisanomisaika on 6 kk. Peruste: tarvitsette tilat omaan käyttöön.
- kokenut-vuokralainen
Lueppas ainakin nämä:
https://www.vuokraturva.fi/tietopankit/huoneenvuokralaki/vuokrasopimuksen-purkaminen-ja-lakkaaminen
https://www.laki24.fi/vuok-asuinhuoneistonvuokra-vuokrasopimuksenirtisanomisperusteet/
https://www.vuokrakas.com/asuntosijoittaja/vuokrasopimuksen-irtisanominen-ja-purku/ - semäärääkukaomistaa
Aloittaja ei omista taloa, joten eipä sinulla siinä puhevaltaa ole.
Puolisosi päättää ketkä talossa saavat asua ja ketkä eivät.
Joten jos asuinkumppanit eivät miellytä sinua eikä puolisosi tee asialle mitään, ainoa asia mitä sinä voit tehdä on, että muutat itse pois.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874088Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242911No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452310- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822- 11760
Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124756