Vainajan mainitsema " lähin omainen"

Mitä merkitystä mm. sairaalan kysymällä ja maistraattiin ilmoitetulla "lähin omaisella" on. Itse tiedän nyt sen verran että poliisi ei anna poikani tavaroita jotka oli löydettävissä saatavilla muille kuin minulle ja miehelleni. Valtakirjalla kolmannelle henkilölle. Sitten hoituu.

Lisäksi tietysti sairaalan ja poliisin ilmoitukset ovat näitä. Tiedättekö muita mihin vaikuttais?
6172
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Ei muuta "virallista" merkitystä ainakaan sairaalan tapauksessa kuin se, että sairaalasta otetaan yhteyttä henkilön tiedoissa olevaan lähimpään omaiseen jos on sattunut jotain, josta ao. henkilö ei itse pysty ilmoittamaan.

Äänestä
  • Kiitos ja poliisinkin osalta tilanne on sama. Tietävät ketä ekana tavoittelevat.

    Äänestä

  • Mietin että toisen perillisen huoltaja oli sanonut toiselle pojalleni että kaikki vainajan päällä ja mukana olevat vaatteet ja korut kuuluvat vanhemmille. En löydä tuota mistään vai ovatko sopineet toisen perillisen huoltajan kanssa näin. Poliisin mukaan hänellä oli kaulakoru, rannekoru ja sormus. Varmaan lompakko ja puhelin löytyvät myös vaikka niistä ei erikseen partion joka vainajan löysi, erikseen mainita. Selvä raha kuuluu perunkirjoitukseen kait summasta riippumatta .

    Sen sijaan että vainaja olisi haudattu sinne maalle niin minä halusin hänet helsinkiin ja kellään ei ollut mitään sitä vastaan. Eli lunastin siis seurakunnalta hautapaikan pojalleni, ehkä itse vielä ehdin käydä siellä useammin kuin konsanaan olisi siellä maalla kukaan käynyt. Häneltä olivat ystävät vähissä mutta syy oli puhtaasti hänen.

    Äitihän on se joka ei koskaan petä, ei jätä.
    En minäkään. Rikollinen hän ei ollut mutta sairas ja parantumaton. Ei voinut kukaan enää auttaa loppuvaiheessa. Tekikö itsemurhan vai ei, sitä ei tiedä oikeuslääkärikään koska tulokset viimeisen vaiheen kokeista kestävät monta kuukautta.

    Äänestä

  • surumuruminä kirjoitti:

    Mietin että toisen perillisen huoltaja oli sanonut toiselle pojalleni että kaikki vainajan päällä ja mukana olevat vaatteet ja korut kuuluvat vanhemmille. En löydä tuota mistään vai ovatko sopineet toisen perillisen huoltajan kanssa näin. Poliisin mukaan hänellä oli kaulakoru, rannekoru ja sormus. Varmaan lompakko ja puhelin löytyvät myös vaikka niistä ei erikseen partion joka vainajan löysi, erikseen mainita. Selvä raha kuuluu perunkirjoitukseen kait summasta riippumatta .

    Sen sijaan että vainaja olisi haudattu sinne maalle niin minä halusin hänet helsinkiin ja kellään ei ollut mitään sitä vastaan. Eli lunastin siis seurakunnalta hautapaikan pojalleni, ehkä itse vielä ehdin käydä siellä useammin kuin konsanaan olisi siellä maalla kukaan käynyt. Häneltä olivat ystävät vähissä mutta syy oli puhtaasti hänen.

    Äitihän on se joka ei koskaan petä, ei jätä.
    En minäkään. Rikollinen hän ei ollut mutta sairas ja parantumaton. Ei voinut kukaan enää auttaa loppuvaiheessa. Tekikö itsemurhan vai ei, sitä ei tiedä oikeuslääkärikään koska tulokset viimeisen vaiheen kokeista kestävät monta kuukautta.

    Otan osaa suruusi.

    Mitään "pukukoodia" ei ole, vaan kaikki vainajan omaisuus, niin päällä ollut kuin irtainkin kuuluu kuolinpesään. Hienotunteisuutta toki noudatetaan tapaus tapaukselta.

    Äänestä

  • kollimaattori kirjoitti:

    Otan osaa suruusi.

    Mitään "pukukoodia" ei ole, vaan kaikki vainajan omaisuus, niin päällä ollut kuin irtainkin kuuluu kuolinpesään. Hienotunteisuutta toki noudatetaan tapaus tapaukselta.

    Kiitos. Vielä sen verran että hänen vanhempi tytär adoptoitiin uudelle miehelle keskiviikkona kun poikani maanantaina kuoli. Hän siis poikani oli tietoinen asiasta ja jos olen oikein käsittänyt myös antanut ymmärtää että hän suostuu siihen. Edellisesenä perjantaina raju riita ko.tyttären kanssa ulkona. Heillä entisen aviovaimonsa kanssa ei ollut juuri puhevälejä. Poika soitti ja itki että antaisinko minä lapseni sanoa niin ja niin. Teksi on sellaista jota en voi tähän kirjoittaa.
    Jos pojan puheet oli oikein niin sitten se oli karmivaa kuultavaa.

    Illalla soitti ja itki ja kertoi tyttären käytöksestä. En osannut siinä hetkessä paljon muuta että et nyt välitä, anna olla katsotaan.

    Sitten en kuullut siitä mitään ennen kuin poliisit tuli maanantaina illalla 23 jälkeen.
    Aika paljon kysymyksiä jäi meikäläiselle kaikesta tästä. Lisäksi hänellä oli avovaimo ja hänen kanssaan 4 vuotias poika.

    Nuo ovat surullisia tapauksia: "epäonnistuneet" erot.

    Eroista yleensäkään ei mieleltään terve toivu helposti, mutta jos on herkkä luonne ja ollut ainakin joskus rakastanut, sattuu. Jos entinen rakas purkaa pettymystään katkeruuteen ja ilkeisiin sanoihin, voi sattua liian paljon.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

surumuruminä kirjoitti:

Mitä merkitystä mm. sairaalan kysymällä ja maistraattiin ilmoitetulla "lähin omaisella" on. Itse tiedän nyt sen verran että poliisi ei anna poikani tavaroita jotka oli löydettävissä saatavilla muille kuin minulle ja miehelleni. Valtakirjalla kolmannelle henkilölle. Sitten hoituu.

Lisäksi tietysti sairaalan ja poliisin ilmoitukset ovat näitä. Tiedättekö muita mihin vaikuttais?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu