Käytin Sertralinia muutaman kuukauden pari vuotta sitten, muutenkin ollut aika kovaa stressiä viime vuodet. Lääkkeen lopetettuani mulle tuli outoja lyhytaikaisia väsymyskohtauksia ja keskittymiskyvyttömyyskohtauksia jotka helpottivat vuodessa. Jos innostuin jostakin saatoin uupua minuuteissa, ennen saatoin esim opiskella tunteja. Lieviä dissosiatiivisia häiriöitä jotka kestivät muutaman kuukauden. Metakognitio heikkeni huomattavasti, en enää ollut niin tietoinen itsestäni. Ajattelu ja muiden tulkinta muuttui hyvin subjektiiviseksi(tämä on hieman nyt parantunut). Aloin käyttäytymään hyvin impulsiivisesti, ennen lääkkeitä pystyin harkitsemaan ja estämään jotkin ikävät jutut. Tuhlasin rahaa peleihin, mun vain oli pakko, paljon pakkoja nyt, ennen ei ollut mitään. En enää ymmärrä monimutkaista puhetta kunnolla. Vaikeaa tuottaa monimutkaisempia lauseita. Vaikeaa tuottaa sujuvaa tekstiä. Keskittyminen on muuttunut jotenkin oudosti et en eläydy enää ympäristöön, se on irrallista ja kaaosmaista. Mulla oli ennen jotain huumorintajua mut nykyisin jos tulee sellainen olo niin mun pää on tyhjä, en enää keksi hauskoja juttuja. Joskus muulloinkin musta tuntui et mun päässä pitäisi olla jotakin mut tulee tyhjä aukko, et se käytös tai reaktio puuttuisi. Tosi outo. En enää opi lukemaani, en muista juuri mitään. En silleen jotenkin kiihdy stressaavassa tilanteessa, sit en pysy mukana kun liikaa infoa. Tuntuu et näkökentän reunat ovat epäselvemmät kuin ennen. Itsetuhoisia ajatuksia, niitä ei ole ennen ollut. Vihantunteita joita en tiedä mistä johtuu. Kehossa outoja kipuja mitä ei ole ikinä ennen ollut, mietin et psykosomaattisia, rinnan alueella joskus koko kehossa, tosi sairas olo joskus. En innostu asioista kuin ennen. Keskustellessa kognitio ei aina riitä kaikkeen, tuntuu et näkö kaventuu koska ajatusten muodostaminen on todella vaivalloista.
No tuommosia mm. Osa parantuu hieman kun on parempi olo mut pelkään että jäävät pysyväksi. En ole aivan varma onko lääkkeistä vai tästä paskasta olosta joka on, ehkä elämäntilanteestakin johtuen. Kuulostaako tuollaiset oireet vain sellaisilta jotka johtuisivat stressistä ahdistuksesta ja masennuksesta vai voisivatko olla lääkkeestä? Entä onko joku mahdollisesti samanlaisia kokenut kokenut huomattavaa toipumista?
No tuommosia mm. Osa parantuu hieman kun on parempi olo mut pelkään että jäävät pysyväksi. En ole aivan varma onko lääkkeistä vai tästä paskasta olosta joka on, ehkä elämäntilanteestakin johtuen. Kuulostaako tuollaiset oireet vain sellaisilta jotka johtuisivat stressistä ahdistuksesta ja masennuksesta vai voisivatko olla lääkkeestä? Entä onko joku mahdollisesti samanlaisia kokenut kokenut huomattavaa toipumista?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Mulla oli kaverilla melkein ja just samoja oireita! Se tavallinen surullinen tarina: ystäväni sekosi jotenkin ja hävitti itsensä. Vielä kaikkein julmimmalla tavalla: hirttäytyi omin käsin. Tapa jolla tavallaan "rangaistaan" itseä.
Älä sinä sorru siihen, vaan hae kaikki mahdollinen saatavalla oleva apu!
Mulle tuli vuosia käytetyn SSRI.n käytöstä seuraavaa vieroitusoireina:
- ärtyisyys, vuoristoratamainen tunteiden heittely ja itkemistä mitä lääkäri piti masennuksen oireena taas mitä se ei ollut
- unettomuutta, pirstonaisempi yöuni ja sekavuuskohtauksia ja pelkotiloja yöllä. Tosi intensiivisiä unia. Unettomuus on jatkunut vuosia lopetuksen jälkeen, ei ollut ennen. En muista enää mitä on palauttava yöuni. Lääke turmeli uneni vuosien käytön lopetuksessa
- paniikkia
- lähes maaninen olo, jossa en osannut pysähtyä ja olla vaan tekemättä mitään mikä iski vieroituksessa. Ylikierroksia
- rasituksensietokyvyssä ongelmia ja kun rasitti itseään liikunnalla, vieroitusoireet paheni
- paineen tunnetta silmien takana, näköhäiriöitä ja migreenejä ja sähköiskuja päässä. Polttavaa tunnetta päässä
- dissosiaatio-oireita kuten derealisaatiota
- oloa että on poissaoleva ja aivot tilttaa väsymyksestä. Mulla on ollut vuosia CFS tyylistä oireistoa. Aivosumu iski lopetuksen aikoihin ja hankalampi palauttaa asioita mieleen, oppia.Tunnen oloni tyhmemmäksi ja hajamielisemmäksi
- kriisi kuka mä olen ilman lääkkeitä. En tuntenut itseäni enää ollenkaan. Kuin olisin kadottanut lopetuksessa sen kuka olen
- käytön aikana lisääntynyttä impulsiivisuutta ja välinpitämättömyyttä, myös toisten tunteista
- en siedä enää mitään psyykenlääkkeitä. ennen kokeilin niitä haitatta. En pysty enää käyttämään alkoholia enkä kofeiinia koska niistä tulee hirveä olo. Psyykenlääkekokeiluista SSRI n jälkeen seurasi levottomat jalat - oireistoa / akatisiaa
.-käytön aikana alkaneet seksuaaliongelmat paheni niin, että mulla on ollut PSSD lopetuksen jälkeen. Eli seksuaalisen toiminnan ongelmat paheni lopetuksen jälkeen. Tunnottomuutta, halujen puutetta, seksuaalisten ajatusten katoamista
Minulla on myös tuota, että uuvun nykyään hirveän helposti. Sitten iskee poissaoleva olo, jos ylirasitan itseäni. Ja se rasitus on ihan naurettavan pientä verrattuna entiseen. Tyyliin pähkäilen jotain ongelmaa, tehtävää tai yritän keskittyä.
Et ole varmastikaan ainoa kenen elämää SSRIt on tuhonneet.
Vaikka tämä on jonkun roskalehden tarina, se silti kertoo hyvin paljon:
http://metro.co.uk/2018/01/24/woman-shares-coming-off-antidepressant-ruined-life-7255570/
Lääkärit voi aina laittaa vieroitusoireet ja lääkevauriot masennuksen piikkiin.
Kysy itseltäsi, millaista oli elämäsi ennen lääkettä? Koitko samankaltaisia tunteita silloin kuin SSRIn purkamisen myötä?
Luin tämän tarinan ja mullakin on ollut otsalla puristavaa tunnetta. Sellaistakin että koko otsa valahtaa alas, naama niinku painaisi todella paljon. Sit samalla seudulla nyt myös tunnottomuutta. Silmien takana myös painetta, samoin ehkä silmien ympärillä olevat lihakset kipeät jotenkin oudosti. Niskakipua myös. Kävin migreenin vuoksi lääkärilläkin. Ja aivoissa outoja tuntemuksia. En ole elämäni aikana juurikaan pääkivuista kärsinyt, ikinä ei ole tarvinnut ottaa etes buranaa mutta viime syksynä oli niin kovat kivut että ymmärsin miksi joku saattaisi tehdä itsemurhan lääkkeillä jotta se kipu lakkaisi. Tuo oli noin paha onneksi vain kerran. Mun sanavarastokin on kaventunut huomattavasti.
Mut mulla ei noin pahoja ole ollut kuin tuolla naisella onneksi.
Sit aivosumua on ollut myös.
Olen yrittänyt nyt kuntoilla ja syödä terveellisemmin mutta suurempaa muutosta ei niistä ole saanut aikaan.
Just nyt mulla on otsassa tuota kireyttä. Tän tekstin kirjoittaminen onnistuu koska kirjoitan tajunnanvirta omista kokemuksistani mutta jos jotakin monimutkaisempaa yritän järkeillä niin aivot menevät ihan sekaisin. Musta on tullut tän myötä intuitiivisempi koska en pysty suunnittelemaan, työmuisti on heikentynyt huomattavasti. Mieleen ei mahdu kovin montaa asiaa samaan aikaan, siksi suunnittelu ja kirjoittaminen on vaikeaa. Keskustellessa olen saattanut elää vain yhdessä lauseessa, muisti ei ole riittänyt joskus etes edelliseen lauseeseen niin keskustelussa koonaisuuden ymmärtäminen on ollut vaikeaa. Vaikeaa ymmärtää etes omaa tekstiä koska ei muista mitä on kirjoittanut. Niinkuin se kokemus kokonaisuudesta katoaisin, en osaa selittää.
Kävin lääkärillä migreenin vuoksi kuten mainitsin niin kun hän liikutti kättään silmieni edessä kykenin seuraamaan mutta se liike tuntui hajanaiselta, kuin päivitystaajuus olisi ollut 10 kuvaa sekunnissa. Tuo on sitä kaaosmaisuutta, hajanaisuutta, irrallaan olemista todellisuudesta, jotenkin noin kuvailisin sitä.
En tarkaalleen ole varma kaikesta mitä kerron, yritän kuvailla jotakin mitä en ole ennen juurikaan joutunut miettimään tai kertomaan.
Tuntuu että mindfulness on auttanut, että keskityn mielelläni kehooni ja ympäristöön, yritän kokea sen, ottaa osaksi itseä. Silloin se kaaosmaisuus loppuu. Mutta pitäisi ehkä tehdä enemmänkin. Luulen että tuo irtautuminen kokemuksesta muista todellisuudesta on se mitä nuo lääkkeet on aiheuttaneet. Jos joku ymmärtää. Kaikki on, tunteet, keho, aistimukset, ulkomaailma mutta se ei muodosta kokemusta, kuulumista, eläytymistä.
Apua, läheisemme on muuttunut juuri tuollaiseksi, käyttänyt puoli vuotta sertralinia. Kiitos kun kerroit kokemuksia, nyt ymmärrän häntä paremmin. Väsymys ja kehon täydellinen lopahtaminen on kauheaa kun ei jaksa enää mitään. On tällä hetkellä sairaalassa, mutta siellä ei ymmärretä tätä vaan sanotaan että on niin masentunut ja mietitään vaan uusia lääkkeitä siihen. Onko mitään tehtävissä kun lääkärin päätä ei käännä mikään eikä hän pysty kuuntelemaan omaisten puhetta? Millä saadaan hänet lopettamaan lääkkeen pakkosyöttö? Pieni osasto aluesairaalassa ja vain yksi lääkäri päättää kaikesta.
Huijatkaa niin, että saatte läheisenne ulos laitoksesta. Sen jälkeen käykää tilanne läpi keskenänne, tutustukaa ainekäytön seuraamuksiin ja päättäkää sen jälkeen miten toimia. Vieroitusvinkkejä ja -tietoa saa muun muassa osoitteesta survivingantidepressants org. Viranomaisilta apua tai myötätuntoa on turha odottaa.