En ole mitenkään erityisen hyvä purjehtija, enkä myöskään tunne nykyveneiden pohjanmuotoja tai niihin liittyviä ominaisuuksia. Kuitenkin olen tässä jo muutamana vuotena kiinnittänyt huomiota purjeveneiden voimakkaisiin kallistuksiin. Ajetaan melkoisilla kallistuskulmilla eikä reivata. Myöskään laidoille ei tulla istumaan vaan ollaan siellä sitlådassa. Onko nykyveneet hyviä kulkemaan rajusti kallistuneina vai onko tämä joku uusi muoti?
Nykyveneet kovin kallellaan?
20
858
Vastaukset
- Ahterinpuolelta
Leveä paljon vastusta aiheuttava runko täytyy nostaa pois vedestä.
- NopeusEiOleTärkeintä
Väitän että tässä on osasyy siihen miksi purjehdus menettää suosiotaan. Nykyveneissä ei ole kiva olla liikkeellä. Niitä pitää ajaa voimakkaalla kallistuksella, eihän se ole mukavaa, varsinkaan matkustajille. Momenttivoimat ovat myös hyvin suuria leveydestä ja painopisteestä johtuen joten kulku on epämukavaa vähänkin huonommalla kelillä, olet koko ajan kuin jonkin pitkän varren päässä. Tästä kaikesta on sitten se hyöty että olet ehkä muutaman minuutin nopeammin seuraavassa etapissa. Satamassa lilluessa tai moottorilla ajettaessa uudet veneet on kyllä ihan kivoja.
- sdfghj
Näin yleistäen pitää nykyveneitä ajaa pystymmässä kuin vanhoja konstruktioita. Ne ovat myös jäykempiä, joten eivät niin herkästi kallistukaan.
- satunnainen_purjehtija
Oisko vaan tyylikysymys tai osaamattomuutta? Eihän veneen vauhti siitä kasva, että sitä kallistetaan, kun efektiivinen purjeala ja kölin koko vaan pienenevät.
Sitä en tiedä, mistä tulee ajatus, että olisi jotenkin nykytrendi. Kyllähän klassiset veneet kulkevat melko kallellaan esim. mr6 luokka tai American cup veneet. Tiettyyn rajaan asti vaikea estää tuota kallistumista.Minulla on sama näppituntuma: ne vanhanaikaiset kapeat puikulat vasta kyljellään kulkivatkin. Olen nähnyt jopa sitä, että kutosen nimi on maalattu pohjaan, koska sieltä se on kulussaollessa luettavissa...
Kuvaan astuvat termit "alkujäykkyys" ja "loppujäykkyys". Minulla on se käsitys, että vanhat konstruktiot olivat loppujäykkiä, eli ne kallistuivat helposti mutta eivät kaatuneet sitten millään. Nykyaikaiset taas ovat alkujäykkiä eli eivät kallistu läheskään yhtä helposti ja jyrkästi; vaan sitten kun ne menevät tietyn kulman yli, niin se on menoa, vene todella menee nurin.
- Irirriruriri
Ymmärtääkseni "nykyveneitä" tulisi ajaa pystymmässä kapeampiin "vanhempiin veneisiin" verrattuna. Voi kuitenkin olla, että "nykyveneillä" on "vanhoja veneitä" helpompi ajaa suurellakin kallistuksella kun peräsimet ovat syviä ja tehokkaita tai on tuolaperäsimet.
Ai niin, istumapaikasta sen verran, että ne veneet on taidettu suunnitella nykyään niin, ettei ainakaan istumalaatikon kohdalla ole oikein laidalla istumiseen tilaa. Toisin sanoen veneen leveys on mahdollisimman tarkasti käytetty istumalaatikkotilaan.
- voisitko.täsmentää
Millainen kallistus on sinun mielestäsi voimakas?
Entä melkoinen kallistus?
Tai viimeisenä mainitsemasi raju kallistus?
Tarkoittavatko nuo kaikki sinulle samaa asiaa, vai onko niillä jokin järjestys pienimmästä suurimpaan kallistumaan?
Voisitko kertoa kallistuman määrän asteina kuten muutkin, jotta ymmärrettäisiin mistä havaitsemastasi ilmiöstä oikein viestissäsi kerrot.
Asia kun on niin, että mikäli <10 asteen kallistus täyttää määritelmäsi voimakkaasta, rajusta sekä melkoisesta on ongelma sinun tulkinnassasi. Mikäli taas >45 asteen kallistumaa, on ongelma joko sinun havainnoissasi tai niiden veneiden purjehtijoissa jotka nykyveneellä tuollaisilla kallistuskulmilla ajavat.- Pekk
Minusta voimakas kallistuminen on 25 astetta. Täällä perämeren suunnilla ei ole laisinkaan tavallista että venettä ajetaan jopa suuremmissakin kulmissa. Kuinkahan mukavaa siellä lootassa lie istua kun vene on jo 30 astetta kenossa? En tietenkään ole mitannut toisten kallistuksia, mutta peräkkäin purjehtiessa mastojen kulmia vertaamalla pystyy noin 5 asteen tarkkuuteen. Olen itse ainakin hyvin herkkä ettamaan isoa sisään yhden reivin verran jos vene alkaa kulkea epämukavassa asennossa ja kyse ei ole satunnaisista puuskista tai muut kikat eivät auta kuten vaikka twistin lisääminen.
Omassa veneessäni olen pitänyt rajana 20 astetta. Sen yli alkaa meno olemaan epämukavaa ja onhan se niinkin, että liian suuri kallistuskulma on myös tehotonta.
- mukava_vene
Vanhassa loppujäykässä pitkäköliveneessäni kallistus ei ole lainkaan epämukavaa. Sitloota on kapea ja aina löytyy mukava ajoasento, kovassa kallistuksessa jalat vaan siirretään pystyseinää vasten.
- Isoisän
Minulla on myös rajana 20 astetta,niin kuin edellisellä kirjoittajalla.Uskon ,että reivaaminen auttaa parantavasti nopeuteen,kuin lian isot kallistukset!
- tietotoimiston.tiedote
Melkoinen hevosmiesten tietotoimiston työmaakokous täällä on pidetty. Ei ole montaa tiedonjyvää siitä pollet saaneet.
Jos lähtisi perkaamaan asiaa modernin käsitteestä. Moderniksi voisi katsoa silitysrautamallin yleisnimikkeellä olevat. Keski-ikäisiä 70-80 -lukujen IOR-aikakauden luomukset ja sitten sitä vanhemmat ovat klassikot, mitä vanhempia. sitä kapeampia. Niillä vanhemmilla puikuloilla ei ole juurikaan muotovakautta, vaan pystyssä pysyminen on kokonaan kölipainon varassa. Ja kölipainohan oikaisee vasta kallistuessa.
Silitysrautamallissa taas kallistuessa on heti suuri runkotilavuus painumassa veden alle tuottaen suuren oikaisevan momentin. Ja suurempi kallistukulma toisaalta on paljon suurempi jarru kuin vanhassa puikulassa. Eli suurella kallistuksella purjehtiminen nykyveneellä on vain taitamattomuutta tai laiskuutta. Nykyvenettä ei pitäisi päästää juuri yli 20 asteen kallistuksiin, eivätkä ne muotonsa takia helpolla enempää kallistukaan. Keski-ikäisille sallitaan hieman enemmän, mutta ei yli 25 astetta pysyvästi. Paitsi nopeus, se on myös oleellisesti mukavuuskysymys. Puikulat kulkevat aivan iloisesti yli 30 astetta länässä, eikä 45 astettakaan ole ongelma, ellei vesi ala tulemaan sisään. Suunnanpito ei ole ongelma, peräsin pysyy syvällä vedessä siinä kun uudemmissa se nousee ilmaan ja vene broachaa. Siksi silitysraudoissa on usein tuplaperäsimet.
Erot eri aikakausien veneissä näkyvät mailien päähän. Esim. metriluokkien (5, 6 tai 8mR) veneet tunnistaa helposti siitä, että ne siellä horisontissa ovat reilusti enemmän kallellaan kuin muut.- Olethiemanhakoteillä
Tästä aiheesta oli vähän aikaa sitten linkki German Frersin suunnittelufilosofiaan jossa nämä kevyet leveät "silitysraudat" on suunniteltu juuri ajettavaksi suurella kallistuksella.
Konventionaalisissa veneissä niiden kallistuessa uppoumalinja ja kölilinja eivät etene samaan suuntaan, josta aiheutuu kölin ns. dynaaminen oikaisuvoima, mutta samalla sillä on myös jarruttava vaikutus.
Silitysrauta - veneissä, kölille ei ole edes tarkoitettu sortoa vastustavaa tai dynaamista oikaisua, vaan veneen kallistuessa riittävästi, pohjan ja laidan muodostama kulma on kuin syvä v-pohja ja tuulen puoleinen osa pyritään nostamaan irti verestä, ja uppouman osalta mennään lähes kuin katamaraani tuulen puolen ponttoni ilmassa.
Itsestään selvää, että tämän laatuinen eteneminen on luonteeltaan aivan toista kuin vanhan ajan partaalla istuskelu ja portviiniä siemailu. - RMRM
Olethiemanhakoteillä kirjoitti:
Tästä aiheesta oli vähän aikaa sitten linkki German Frersin suunnittelufilosofiaan jossa nämä kevyet leveät "silitysraudat" on suunniteltu juuri ajettavaksi suurella kallistuksella.
Konventionaalisissa veneissä niiden kallistuessa uppoumalinja ja kölilinja eivät etene samaan suuntaan, josta aiheutuu kölin ns. dynaaminen oikaisuvoima, mutta samalla sillä on myös jarruttava vaikutus.
Silitysrauta - veneissä, kölille ei ole edes tarkoitettu sortoa vastustavaa tai dynaamista oikaisua, vaan veneen kallistuessa riittävästi, pohjan ja laidan muodostama kulma on kuin syvä v-pohja ja tuulen puoleinen osa pyritään nostamaan irti verestä, ja uppouman osalta mennään lähes kuin katamaraani tuulen puolen ponttoni ilmassa.
Itsestään selvää, että tämän laatuinen eteneminen on luonteeltaan aivan toista kuin vanhan ajan partaalla istuskelu ja portviiniä siemailu.Olisi erittäin mukava saada tuo linkki Fresin tekstiin.
- Missä-lie
RMRM kirjoitti:
Olisi erittäin mukava saada tuo linkki Fresin tekstiin.
Tossa Farr in versio samasta aiheesta.
http://sailinganarchy.com/2014/12/12/taking-it-on-the-chine/ - ehkei.hakotiellä
Olettaisin, että Frers on pohtinut asiaa samoilla linjoilla kuin Farr. Taitaa "kova kallistus" olla kovin suhteellinen käsitys tässä yhteydessä. Ja ennenkaikkea yhtymäkohtia filosofiassa en näe niiden nykyveneiden kanssa, joita näillä vesillä nähdään. Farr puhui veneistä, joiden voima/paino -suhde on jopa suurempi kuin skiffeissä. Vastaavasti edun todettiin olevan vähäisempi sellaisissa tossuveneissä kuin esim. TP 52.
- perpenkikkeli
Juuri näin, jos veneen suunnittelija on tarkoituksella suunnitellut veneen laiturinpuoleisen kyljen aivan suoraksi, niin yleensä sellainen purjehtii aina jonkinverran kallellaan, mutta toisaalta suorasivuinen vene on helppo kiinnittää laituriin.
- Perperi
Minä haluaisin laituripaikan muotoisen ja täysin tasapohjaisen veneen. Sen tulisi olla mahdollisimman kallis ja kovasti arvostettu ja haluttu. Lisäksi siinä pitäisi olla venesataman korkein masto ja suurin peräsin, sekä tietenkin hienoimmat viinilasit.
- helppoaseon
Vähennä kallistavaa voimaa,lisää eteenpäin vievää voimaa.Noin helppoa se on.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä1003459Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda3071870Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2471707- 961567
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4111516Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4301417Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21410Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat401172Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun3531015Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?
"Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden2771002