Olen seuraillut tätä keskustelua jo jonkin aikaa, ja kyllä ihmetyttää. Foorumilta, jolta otsikon perusteella odottaisi löytyvän ahdistusta, hätää ja vastaavasti myötätuntoa, ensimmäinen välittyvä tunne onkin hirveä vihamielisyys. Täällä on todella julmia ihmisiä, kamalaa.
Eikö foorumin tarkoitus ole keskustella anoreksiasta, sen oireista ja hoidosta? Kertoa ongelmistaan, parantumisestaan tai jakaa kokemuksia? Näitähän täällä on, mutta myötätunnon ja auttamisenhalun sijaan vastakommentit on ilkeitä, hyvin ilkeitä. Vai mitä mieltä olette tällaisista: "ihme ettei miehesi ole jo lähtenyt lätkimään oikeita naisia etsimään", "hyi helvetti kuinka kamalalta varmasti näytät", "teillä kaikilla on surkea itsetunto, hakeutukaa hoitoon". Ei myöskään kovin rakentavaa mielestäni.
Okei. Laihojahan kaikki haluaisivat olla, laihoja ja kauniita. Ja varmasti lähestulkoon jokainen anorektikko on sairautensa alussa juuri sillä tavalla laiha kuin monet haluaisivat olla. Silloin saattaa pulleampi ihminen tuntea kateuden piston sisässään. Onko teillä vihamielisten kommenttien kirjoittajilla siis mielessänne kuva tuosta laihasta (siis vain lievästi alipainoisesta) ja kauniista ihmisestä, kun ilkeyksiä latelette? Vai lauotteko kommenttinne hyvännäköisyyden rajat jo ohittaneelle, langanlaihalle ihmisrauniolle? Edellisessä tapauksessa ilkeilyn voi jossain rajoissa laittaa inhimillisen kateuden piikkiin, jälkimmäisessä juuri ilkeily on se mikä on sairasta, anorektikkoakin sairaampaa.
Nämä ihmiset täällä ovat useat oikeasti sairaita, eivätkä saa uskoakseni kovinkaan suurta apua kommenteista kuten "hyi hitto sä oot sairas" tai "hanki elämä". Jos ei osaa kirjoittaa muuta kuin ilkeyksiä (tai lapsellisuuksia), on mielestäni parempi olla hiljaa. Vai eikö siihen vain pysty? Jotenkin tulee mieleen koulutyttöjen harjoittama kiusaaminen, selän takana naureskelu ja porukasta jättäminen. Ettei vain olisi niin, että jollakulla täällä on koulu loppunut ja kiusattavat pitää etsiä jostain muualta?
Ja sitten se, miten jo sitäkin säädellään, minkälaisilla ihmisillä on oikeus olla onnellinen. Onnellinen pullukka tai onnellinen normaalipainoinen on okei, mutta auta armias jos joku kirjoittaa olevansa onnellinen alipainoinen. Aargh, punainen vaate! Onko ylipainoisen onni jotenkin hyväksyttävämpää kuin alipainoisen? Minä en ymmärrä. Voi hyvät ihmiset, mitä te kuvittelette näiden anorektikoiden voivan teille tehdä? Viekö ne teiltä miehet, työt, omanarvontunnon vai mitä? Itselleni on kylläkin välittynyt käsitys moisen uhkan minimaalisuudesta.
Entäs sitten tämä taannoinen lapsikeskustelu. Heti kun joku syömishäiriöinen kirjoittaa todenmukaisesti asian laidasta, tullaan kääntämään veistä haavassa ja ilmoittamaan että hedelmällisyys saattaakin olla jo aikoja sitten menetetty. Hehheh, sun juna meni jo, sori. Miten empaattista ja ennen kaikkea rakentavaa keskustelua.
Ja se ulkonäköön puuttuminen. Niin, en minä itsekään pidä kauniina ihmistä joka on niin kuin ne siskokset niissä anorektikkokuvissa, mutta mieleenikään ei tulisi mennä kenellekään niissä mitoissa olevalle sanoa että hyi helvetti miten kauheelta sä näytät. Eikö ihmisten ulkonäön haukkuminen ensinnäkin ole sopimatonta ja jopa alkeellisimpien käytöstapojen vastaista? Minun käsittääkseni on. Vai haukkuuko alipainoista haukkuva myös ylipainoista? Sanooko hän "hyi helvetti kun oot läski, tee nyt jo hyvän sään aikana jotain itelles"? Vai onko tosiaan niin, että ainoastaan laihoja saa haukkua ja haukutaan? Niin ja toiseksi, oletteko ajatelleet ulkonäköön viittaavien kommenttien haitallisuutta sairaalle, jonka sairauden lähtökohta on juuri ja nimenomaan ulkonäkö?
Sääliksi minun käy niitä tänne asiasta kirjoittavia, anoreksiaa sairastavia tai siitä parantuneita, jotka tosiaan kokevat ongelmiksi ne asiat joista kirjoittavat. Millaisen vastaanoton he saavatkaan. Ymmärrystä ei heru. Ja jos sattuukin joku toinen sairas saamaan oman, kättä ojentavan kommenttinsa väliin, niin johan on heti sata ja tuhat "...tana ootte sairaita" -viestiä vastassa. Ihmettelen tätä täydellistä myötätunnon puuttumista. Oletteko ihmiset todella noin sydämettömiä? Minua surettaa...
...mutta totean toki lopuksi: elämme vapaassa maassa, jossa jokainen saa vapaasti ilmaista mielipiteensä.
Eikö foorumin tarkoitus ole keskustella anoreksiasta, sen oireista ja hoidosta? Kertoa ongelmistaan, parantumisestaan tai jakaa kokemuksia? Näitähän täällä on, mutta myötätunnon ja auttamisenhalun sijaan vastakommentit on ilkeitä, hyvin ilkeitä. Vai mitä mieltä olette tällaisista: "ihme ettei miehesi ole jo lähtenyt lätkimään oikeita naisia etsimään", "hyi helvetti kuinka kamalalta varmasti näytät", "teillä kaikilla on surkea itsetunto, hakeutukaa hoitoon". Ei myöskään kovin rakentavaa mielestäni.
Okei. Laihojahan kaikki haluaisivat olla, laihoja ja kauniita. Ja varmasti lähestulkoon jokainen anorektikko on sairautensa alussa juuri sillä tavalla laiha kuin monet haluaisivat olla. Silloin saattaa pulleampi ihminen tuntea kateuden piston sisässään. Onko teillä vihamielisten kommenttien kirjoittajilla siis mielessänne kuva tuosta laihasta (siis vain lievästi alipainoisesta) ja kauniista ihmisestä, kun ilkeyksiä latelette? Vai lauotteko kommenttinne hyvännäköisyyden rajat jo ohittaneelle, langanlaihalle ihmisrauniolle? Edellisessä tapauksessa ilkeilyn voi jossain rajoissa laittaa inhimillisen kateuden piikkiin, jälkimmäisessä juuri ilkeily on se mikä on sairasta, anorektikkoakin sairaampaa.
Nämä ihmiset täällä ovat useat oikeasti sairaita, eivätkä saa uskoakseni kovinkaan suurta apua kommenteista kuten "hyi hitto sä oot sairas" tai "hanki elämä". Jos ei osaa kirjoittaa muuta kuin ilkeyksiä (tai lapsellisuuksia), on mielestäni parempi olla hiljaa. Vai eikö siihen vain pysty? Jotenkin tulee mieleen koulutyttöjen harjoittama kiusaaminen, selän takana naureskelu ja porukasta jättäminen. Ettei vain olisi niin, että jollakulla täällä on koulu loppunut ja kiusattavat pitää etsiä jostain muualta?
Ja sitten se, miten jo sitäkin säädellään, minkälaisilla ihmisillä on oikeus olla onnellinen. Onnellinen pullukka tai onnellinen normaalipainoinen on okei, mutta auta armias jos joku kirjoittaa olevansa onnellinen alipainoinen. Aargh, punainen vaate! Onko ylipainoisen onni jotenkin hyväksyttävämpää kuin alipainoisen? Minä en ymmärrä. Voi hyvät ihmiset, mitä te kuvittelette näiden anorektikoiden voivan teille tehdä? Viekö ne teiltä miehet, työt, omanarvontunnon vai mitä? Itselleni on kylläkin välittynyt käsitys moisen uhkan minimaalisuudesta.
Entäs sitten tämä taannoinen lapsikeskustelu. Heti kun joku syömishäiriöinen kirjoittaa todenmukaisesti asian laidasta, tullaan kääntämään veistä haavassa ja ilmoittamaan että hedelmällisyys saattaakin olla jo aikoja sitten menetetty. Hehheh, sun juna meni jo, sori. Miten empaattista ja ennen kaikkea rakentavaa keskustelua.
Ja se ulkonäköön puuttuminen. Niin, en minä itsekään pidä kauniina ihmistä joka on niin kuin ne siskokset niissä anorektikkokuvissa, mutta mieleenikään ei tulisi mennä kenellekään niissä mitoissa olevalle sanoa että hyi helvetti miten kauheelta sä näytät. Eikö ihmisten ulkonäön haukkuminen ensinnäkin ole sopimatonta ja jopa alkeellisimpien käytöstapojen vastaista? Minun käsittääkseni on. Vai haukkuuko alipainoista haukkuva myös ylipainoista? Sanooko hän "hyi helvetti kun oot läski, tee nyt jo hyvän sään aikana jotain itelles"? Vai onko tosiaan niin, että ainoastaan laihoja saa haukkua ja haukutaan? Niin ja toiseksi, oletteko ajatelleet ulkonäköön viittaavien kommenttien haitallisuutta sairaalle, jonka sairauden lähtökohta on juuri ja nimenomaan ulkonäkö?
Sääliksi minun käy niitä tänne asiasta kirjoittavia, anoreksiaa sairastavia tai siitä parantuneita, jotka tosiaan kokevat ongelmiksi ne asiat joista kirjoittavat. Millaisen vastaanoton he saavatkaan. Ymmärrystä ei heru. Ja jos sattuukin joku toinen sairas saamaan oman, kättä ojentavan kommenttinsa väliin, niin johan on heti sata ja tuhat "...tana ootte sairaita" -viestiä vastassa. Ihmettelen tätä täydellistä myötätunnon puuttumista. Oletteko ihmiset todella noin sydämettömiä? Minua surettaa...
...mutta totean toki lopuksi: elämme vapaassa maassa, jossa jokainen saa vapaasti ilmaista mielipiteensä.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Ihanaa lukea,et tätä palstaa lukee joku joka ymmärtää. Veit sanat suustani.
Etsin aika pitkään sopivaa palstaa, jäin tähän koska tää on laaja. Mutta enpä ole oikeastaan kirjoittanut tunteista ja tuntemuksista. Ei tänne uskalla kirjoittaa. Joku fiksu haukkuu rumaksi ja käskee syömään heti kun lukee viestin. Ja entistä enemmän vahvistuu usko siihen, et kukaan ei voi mua auttaa, kukaan ei voi koskaan ymmärtää miksi teen tätä itselleni, miksi en ole vielä lopettanut 10 v jälkeen, vaikka olen jo aikuinen.
Kiitos ajatuksistasi, pelastit tämän päivän.
Säde ja muutkin: Menkää syömishäiriöistentuki.fi palstalle, sieltä saa tukea ja ymmärrystä ja sinne harvoin eksyy ketää "ulkopuolisia". Tosi hyvä tsemppi ja parantumishenki.
Toinen hyvä on tukirengas.net ja sieltä mielenterveys.
Hei teille jotka koette tulleenne morkatuksi,
olen itsekin varmaan kirjoittanut joskus jotain ikävää..
No ihan oikeasti ei ole varmaan monenkaan tarkoitus pahoittaa teidän mieltänne, vaan se syy miksi tulee "kuohahdettua" on yksinkertaisesti se että me muut emme voi ymmärtää MIKSI teette itsellenne tuhoa.
Sama se on tuolla laihdutuspuolellakin, että kun joku esittää siellä muiden mielestä tyhmän kysymyksen tyyliin, että millä pillerillä laihtuisin heti ja helposti..
Niin hänetkin tyrmätään helposti ja syvälle!!!!
Eli kyse on pitkän päälle ymmärtämättömyydestä ei niinkään ilkeydestä.
Koska meidän on hyvin vaikea sisäistää, että te oikeasti olette itsestänne tuota mieltä ym.
Miksi käyt anoreksiapalstalla, jos et kerran ymmärrä sairautta ollenkaan? Saahan näitä juttuja toki lukea kuka tahansa, mutta ei ehkä kannata aukoa päätään, jos ei asiasta mitään tiedä.
En minäkään uskonut saavani niskaa sellaista lokaa, mitä sain, kun kerroin olevani syömishäiriöinen (Nimim. Ninnu). Vastauksista paistoi se, että ihmiset kuvittelevat minun haluavan olla sairas. Ei, minä en valinnut 13-vuotiaana tätä tietä, en olisi koskaan halunnut kuulla äidiltäni kuinka lihava ja huono olen tai isältäni kommentteja paksusta perseestäni tai siitä että en ole mitään, en yhtään mitään. Molemmat vanhempani olivat alkoholisteja, minua on hakattu useampaan kertaan, käytetty seksuaalisesti hyväksi, olen asunut lastenkodissa jne. En todellakaan valinnut tätä elämää.
Se että olen nyt kahden melkein teini-ikäisen lapsen äiti, kouluttautunut, työssäkäyvä, elämässä eteenpäinpyrkivä ihminen, antaa minulle aiheen olla ylpeä itsestäni, mutta se ei vie pois sairastettua syömishäiriötä. Minun taustallani monelle olisi voinut käydä huonomminkin ja traumoja voisi olla paljon enemmän kuin minulla on.
Joten aivan vapaasti minua saa sääliä ja haukkua, (vain siksi, että haluan pysyä hoikkana) minua se ei liikuta, koska olen varmasti kokenut pahempaakin elämäni aikana. Mutta miettikää hetki, koska joku 13-vuotias voi olla samassa tilanteessa kuin minä silloin...
Olen miettinyt tätä samaa aihetta jo pitkään ja olen ihmetellyt myöskin tätä sisarkateutta ja ihmisten ilkeyttä. Moni on varmasti rakentanut vihamielisten viestien kirjoittajille kateellinen pullukka- profiilin, kuten minä aluksi. Mutta kun aloin tarkemmin ajattelemaan asiaa, mieleeni tupsahti ajatus, että suurin osa näistä kirjoittajista onkin ehkä anoreksiaa sairastavia nuoria, jotka tahtovat näpäyttää muita ja ehkä haukkua itseään samalla. Helpompaa se on muita haukkua kuin myöntää itselleen totuutta..vai miten se meni. No, mene ja tiedä. Kysymyksiä on yhtä paljon kuin näitä "hyi kamala kun sä oot laiha hei syö nyt vähän kakkua FRIIKKI!"- kirjoituksia.
Kirjoitit koulukiusaamisen kaltaisesta hyökkäämisestä ja uskon, että nämä keskustelupalstat saavatkin aikamoisen ryöpyn niskaansa kun "kiusaaja" voikin ensimmäistä kertaa olla anonyymi. Koulun pihalla sitä aina tiesi kuka huutelee perään, mutta täällä onkin niin helppo ladata sylin täydeltä urinaa jokaisen niskaan jos siltä tuntuu, "jäämättä kiinni".
Mutta tässä pieni ripaus kirjoituksesi aiheuttamaa aivotoimintaa ja hieman omaa keittiöpsykologiaa.
Ihanaa, että täälläkin ajatellaan! ;-)
Kenties vihamielisyys johtuu tämänkaltaisista viesteistä: "niin tietääkö joku onko suomenkielisiä pro ana-sivuja? englannin kielisiä tuntu olevan aivan hurlumhei... "
Niin että surraan kaikki yhdessä niitä anorektikkoja, jotka niin kovin "haluavat" parantua sairaudestaan... Itse olen ollut anorektinen ja olen myös ollut buliminen, ja sen voin sanoa, että näissä palstoissa on hyvää vain se, että sinut lyödään ihan alas, että tunnet itsesi arvottomaksi olioksi.
Sääli ihmistä, niin hän haluaa yhä lisää sääliä, ja jatkaa sairasteluaan.
Kannattaa oikeasti mennä sinne tukipalstalle, siellä saa asiallisia kommentteja, ihmisiltä jotka osaavat asiansa. Minä tiedän etten minä osaa asiaani. Tiedän myös sen että anoreksia ja ylipainoisuus tappaa. Koitetaan siis löytää kultainen keskitie.
Ja muuten neuter, määrittele laiha ja kaunis.
Vihdoinkin edes hippunen järkevää tekstiä! Täällä kanssa kärsijä, ärsyyntynyt ja huono neuvoja.
kenties selvinnyt : )
Täälläkö eivät siis anoreksiaa parhaillaan sairastavat saa keskustella ongelmistaan, vaan vain siitä parantuneet ja ne, jotka parantua haluavat? Juuri tällaista keskustelun rajoittamista tiettyihin aiheisiin ihmettelin alun perinkin. Niin, eikä minussa ainakaan saa aikaan silmitöntä raivoa ja hyökkäysreaktiota viesti, jossa joku anorektikko kertoo sairastumisensa syistä tai epänormaalista suhtautumisestaan ruokaan. Pro ana -juttujen ymmärrän sinua, parantunutta anorektikkoa, toki ärsyttävän.
Selitit kyllä osaltasi, mistä vihamielisyys johtuu. Ihmettelen vain, mistä noin voimakkaat tunteet täysin tuntemattomia ihmisiä kohtaan. Vai onko se vain sitä, että lyötyä lyömällä uskotaan olevan, kuten sanoit, lopulta parantava vaikutus? Tiedä häntä.
Laiha ja kaunis sillä tavalla kuin länsimaisessa kulttuurissa tällä hetkellä ymmärretään: huippumallit esimerkiksi. Luonnollisesti en voi sinulle mitään painoindeksirajoja antaa, koska käsittääkseni laihoina ja kauniina voidaan pitää keskenään jopa jonkin verran eri mitoissa olevia ihmisiä. Vrt. esim. Jennifer Lopez ja Claudia Schiffer. Mutta länsimaisen kulttuurin kasvattina ymmärtänet, mitä laihalla ja kauniilla tarkoitin.
Minä "vihdoinkin asiaa ja siis KIITOS" nimimerkeillä kirjoittanut kiitin, EN ketjun aloittajaa, vaan "kenties selvinnyt" nimimerkillä kirjoittanutta henkilöä. Hänen kanssaan olin täysin samaa mieltä, en aloittajan.
...anorektikkoja, jotka yrittävät ja haluavat parantua. Lähinnä vain niitä jotka kannustavat ihmisiä anorektiaan. Niin minustakin tuli anorektinen, ja kenties ymmärrät, että olen ehkä hieman katkera, sillä minä jouduin lopettamaan lukion ja jouduin virumaan sairaalassa yhteensä varmaan vuoden.
"Laiha ja kaunis sillä tavalla kuin länsimaisessa kulttuurissa tällä hetkellä ymmärretään" en pyytänyt sinun selittää minulle tapaa jolla laiha ja kaunis ymmärretään, pyysin sinua määrittelemään sen. En myöskään pyytänyt sinulta mitään indexejä. Laihasta saatat ne indexisi saada, muttet koskaan kauniista. Kauneutta kun on hankala määrittää.
Pyytäisin nyt, että määrittelet minulle rumuuden ja lihavuuden. On ymmärrettävää, jollet enää vastaa.
Ah niin; mistä voinet olla niin varma, että olen länsimaisen kulttuurin kasvatti? Onko mahdotonta, että tulen jostain päin Lähi-Itää?
Mutta, ei, ei hätää; nimittäin kyllä olen syntynyt Suomessa, Turussa, Tyksissä. Olen siis Suomalainen; "puhdasverinen".
Nyt mennään jo tasolle, joka ei ole omani. Olen pahoillani, pilkunviilaus asioista puhuttaessa ei kuulu tapoihini ja siksi keskustelumme päättyy minun osaltani tähän. Minä en etsi sanottavaa takertumalla sivuseikkoihin, ja kieltäydyn keskustelemasta mistään asiasta henkilön kanssa, joka niin tekee ja joka ei selvästikään pelaa alkuunkaan samoilla keskustelusäännöillä kuin minä.
Muuten olen hyvin pahoillani puolestasi ja siitä, mitä anoreksia on sinulle tehnyt. Ymmärrän kyllä nyt myös sinun näkökulmaasi. Ei varmasti tunnu kivalta lukea viestejä, joissa "ihmisiä kannustetaan anoreksiaan". Itsestänikin moinen tuntuisi varmasti aika pahalta sinun asemassasi. Hyvää jatkoa sinulle toivotan!
...koskaan ymmärtää näkökulmaani. Sinä et tiedä miltä tuntuu menettää elämänhalunsa. Sinä et tiedä mitään epätoivosta ja pakonomaisesta syömättömyydestä. Sinä et tiedä miltä tuntuu, kun ei saa henkeä kurkun turpoamisen vuoksi. Sinä et varmaankaan tiedä miltä tuntuu katsoa peiliin ja huomata, että se mikä sieltä katsoo on jo ajat sitten kuollut? Mutta silti pitää jatkaa. Ei saa syödä. Ei vaikka järki sanoo, että "hei kamoon tätä menoo me kuollaan". Ja niin me tehtiinkin.
Sanotaan, että anoreksiasta voi parantua, ja niinhän siitä voikin; ei enää mitään syömishäiriötä, vain normaali terve ruumis. Mutta entä mieli? Siihen jää ikuiset arvet, se arkuus, häpeä ja itseinho jää, sekä ennakkoluulo muita ihmisiä kohtaan.
"Ne tietää kuinka alas oon vajonnut, ja nyt ne vaan odottaa, että niin käy uudestaan." Ja niinhän ne tekeekin.
Mutta toisaalta; on huomattavasti kivempaa olla epänormaali normaali, kuin epänormaali epänormaali.
Ei ole kivaa olla halveksittu:"'hei, kattokaa! Tossa se sairas, ruma luuranko menee!' nyrkin kokoinen kivi osuu selkääni ja kaadun sen voimasta. 'Vi*un heikko anorektinen lu*ka!' kyyneleet valuvat silmistäni. Kotona istun tietokoneelleni lukemaan mitä ystäväni ovat sanoneet. 'Pitää jatkaa urheasti eteenpäin! Pian ne huomaa kuinka kaunis oikeasti olet.'" Mutta ei ne mitään huomaa, enintään sen kuinka pyörtyilen tunneilla; kuinka kuolleelta näytän; kuinka kuollut olen.
Ehkä se siis tuntuu pahalta lukea pro-ana tekstiä, mutta nyt sitten kokoonnutaan kaikki piiriin ja ihmetellään yhdessä; miksi? Hmm...
Mutta ei nyt saa unohtaa pitkä-aikaista "ystävääni" bulimiaa. Se on niin "ihana" tunne kun saat oksentaa aivosi pellolle, että "kateeksi" käy niitä, jotka vielä joutuvat tekemään niin. Enempää en edes halua omakohtaisista bulimiatuntemuksistani kertoa.
Tosiasia on se, että minä olen käynyt lukemassa eri anoreksia- ja bulimiapalstoja jo jonkin aikaa, mutta tämä taitaa olla ensimmäinen kerta kun vastaan kenellekkään: arvatkaa miksi en ole ennen vastannut? Olen pelännyt niin paljon, että sanoisin anoreksiasta jotain positiivista, jotain, joka saisi minut taas siihen helvetilliseen kierteeseen, enkä minä sitä enää tahdo.
Tosiasia on se, että minä pelkään, pelkään niin helvetisti, että sattuu.
Öisin herään kirkuen, kun olen nähnyt unta oksentamisesta. Pelkään aina saavani oksennustaudin yhteydessä bulimian takasin. Enkä minä sitä tahdo! Mutta kuten olette jo niin viisaasti sanoneet: "ei se ole tahdosta kiinni. Me ollaan sairaita!" No niin me ollaankin. Ollaan oltu ennen, ollaan nyt, ja ollaan sitten. Eikä mikään auta.
Valetta! Kaikki mitä te kuulette auttaa! Joka ikinen asia minkä te näette auttaa teitä! Mutta miten se teitä auttaa? Auttaako se teitä parantumaan, vai "auttaako" se teitä haluamaan olla entistäkin laihempi?
Anoreksia ei ole lelu. Se on vihollinen, sitä tulee pelätä. Mutta sitä kuuluu omalla tavalla myös kunnioittaa. "sairaita ovat ne, jotka tieten tahtoen haluavat anorektisiksi."
Minä kannan tätä taakkaa koko lopunelämääni, ja pieni se taakka ei ole. Joten neuter; älä sinä tule sanomaan minulle, että sinä "ymmärrät myös minun näkökulmaani". Sinä, eikä kukaan muukaan koskaan voi sitä ymmärtää.
Kaikki sairastavat anoreksiaa ja bulimiaa omalla tavallaan. Ehkä viestini vaikutti hieman pro-analta, mutta sitä se ei ole. Antaisin mitä vain, etten olisi koskaan kuullutkaan anoreksiasta tai bulimiasta. Mitä vain- henkenikin.
Ja teidän täytyy nyt ymmärtää kuinka paljon tämän viestin kirjoittaminen minuun sattuu. Nämä ovat asioita joista en ole puhunut kenellekkään 12-vuotiaasta lähtien. Nyt olen 22.
Minulle sanottiin 15-vuotiaana, etten koskaan voisi saada lapsia. Anoreksia tuhosi sen. Mutta sitten, viime vuonna, tulinkin raskaaksi ja sain lapsen. Nyt sitten joudun miettimään tuleekohan lapsestaninkin anorektinen? Ja jos Jumala onkin olemassa, eikä lapsestani tule anoreksiaa poteva nuori, joudun miettimään, miten minun katkeruuteni vaikuttaa viattoman pikkuisen ihmeen elämään.
Enkä tiedä nimimerkistäni. Parempi olisi ehkä "selvinnyt", tai katkera, tai murheellinen, tai toivoton, tai...yms...
Mutta...
Ihmeitä kannattaa odottaa.
Niitä on olemassa, jos tarpeeksi uskoo.
...Anoreksiasta voi toipua, mutta ei parantua täysin...koskaan.
Aivan sama kuin taistelisit näkymättömiä ukkoja vastaan; tässä tapauksessa et vain edes pysty viholliselle mitään. Et voi sitä tappaa, koska se on sinussa. Jokaisessa solussasi.
Kaikki meistä kokee oman syömishäiriönsä omalla tavallaan. Lohdutusta en sinulle voi antaa, mutta tiedätkö; se että kerroit, on jo askel eteenpäin.
Tekstini sai minut itkemään. Kosketti syvältä, ja lujaa.
Itselläni ei anoreksiaa ole, vaan syömishäiriöiden toinen ääripää, eli BED. Lihavan ahmimishäiriö. Olen reilusti ylipainoinen, BMI on yli 40, mutta lihavuudestani huolimatta luulen, että ymmärrän mitä olet käynyt läpi. Olen käynyt läpi suunnilleen saman mutta eri tavalla.
En nyt kuitenkaan sano että anoreksia ja BED kulkisivat samalla linjalla, mutta psyykkisiä häiriöitä molemmat ovat. Siksi esim. minä käyn lukemassa tätä palstaa, sillä jossain syvällä sisimmässäni ymmärrän kaikkia syömishäiriöisiä. Kaikki me olemme sairaita.
Jos teitä sanotaan luukasoiksi, olen minä lihatiinu. Yököttävä, haiseva, lotiseva läski. Ruoka hallitsee myös minun elämääni, mutta sillä tavalla että syön joskus jopa jauhoja suoraan pussista kun ei muuta ole. Eli, kuten sanottu, toinen ääripää anoreksiasta.
Mielestäni haukkuminen, syyllistäminen, syyttely ja pilkkaaminen ei ole oikea tapa saada meitä syömishäiriöisiä parantumaan. Mulla haukkuminen ainakin saa aikaan vastareaktion: en piruuttanikaan tee itselleni mitään...
Me syömishäiriöiset olemme psyykkisesti sairaita. Meille auttaa terapia, empatia, ja se, että meitä autetaan löytämään itsemme. Se auttaa että on joku jolle uskaltaa ja haluaa puhua. Ei mikään muu.
Niin että kiitos, selvinnyt, uskomattoman rohkeasta tekstistäsi. Virtuaalisen halauksen ja paljon lämpöisiä ajatuksia sinulle lähettää meritursas, toisella tavalla sairas.
osuit asian ytimeen.. toivottavasti joku ottais opikseen.. =)
Kiitos neuter!!! Onneksi on olemassa sinunlaisiasi ihmisiä! Täyttä asiaa oli viestisi. Pelastit päiväni:))
myös, että miksi täällä ylipäätään on niitä ihmisiä, joita näiden viestien lukeminen kuohuttaa niin paljon, että pitää sitten avautua negatiivisesti?
Miksi olette täällä kommentoimassa?
Mitä saatte tästä palstasta?
Kiitos neuter ihanasta viestistäsi!:) Bulimikkona minua loukkaa kaikista eniten juuri sairaudesta syyllistäminen. Mahtavaa, että ymmärtäviäkin ihmisiä vielä löytyy!
Ei voi ymmärtää..Luuletko oikeasti, että on tervettä antaa anorektikon luulla itseään kauniiksi, kun hän ei sitä ole?! Sattuuko totuus niin paljon? Anorektikko on hirviön näköinen, siitä ei pääse mihinkään. Samalla tavalla itsensä reilusti ylipainoikseksi synyt ei ole kaunis.
Kuka terve ihminen on anorektikolle kateellinen? Kävelevässä luusopassa ei ole mitään kaunista ja ihailtavaa. Säälittäviä ja huomionhakuisia penikoita te olette.
"Säälittäviä ja huomionhakuisia penikoita te olette..."
Ah, mitä nerouden multihuipentumaa...Mee idiootti itseesi!
kyllä minä ainakin tiedän, etten ole kaunis, vain luuranko. mutta ei tässä loppujen lopuksi ulkonäkö enää reilusti alipainoisena merkitse mitään. silloin laihdutus on jo elämäntapa ja tuo rumaksi haukkuminen ei sitä tosiaankaan auta. eikö sairasta ihmistä pitäisi auttaa ylös päin eikä vain iskeä syvemmälle kurjuuteensa?