Vähän kyselyä pallolaajennuksen läpikäyneiltä

Kuinka kauan pallolaajennuksista teillä kulunut aikaa ja mitenkä olette sen jälkeen pärjänneet ? Monenlaisia ennusteita sain missä ajassa voi tulla uusintatoimenpiteitä mutta mielestäni siihen ei pätevää vastausta voi antaa kukaan.

Terveisin, "2 pallolaajennusta"
5345
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Yli 6 vuotta. Voin hyvin kuten ennen pallolaajennustakin.

Äänestä

11 vuotta meni ensimmäisestä palllolaajennuksesta. Nyt laitettiin kaksi stenttiä ja parin kuukauden päästä vielä yksi, joten noin kymmenen vuotta lisäaikaa tulossa. Ehkä ehdin vielä eläkkeelle.

Äänestä

3 vuoden sisällä varjoainekuvattu ja tehty 5 pallolaajennusta. Olisi ilmeisesti pitänyt heti ohitusleikata. En ehkä ehdi eläkkelle.

Äänestä

Kiitos vastauksista,itselläni ensimmäinen pallolaajennus meni uusiksi vuoden sisällä mutta siitä jälkimmäisestä on sitten kulunut reilu 23 vuotta.Tuntemukset ovat nyt olleet sellaiset että uutta toimenpidettä tulossa vaan kun on jotenkin takkuista ollut asioiden eteneminen olisiko ikä jonkinlainen jarru..odottaa vaan täytyy.

Äänestä

Pallolaajennuksesta on aikaa noin 13 vuotta. Kolme laajennusta tehtiin ohitusleikkauksessa asetettuihin suoniin. Olen voinut hyvin, olen voinut olla työssä. Ei ole ollut oireita, mutta lääkitys on ollut koko ajan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Laajennettu kirjoitti:

Kuinka kauan pallolaajennuksista teillä kulunut aikaa ja mitenkä olette sen jälkeen pärjänneet ? Monenlaisia ennusteita sain missä ajassa voi tulla uusintatoimenpiteitä mutta mielestäni siihen ei pätevää vastausta voi antaa kukaan.

Terveisin, "2 pallolaajennusta"

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu