Kiinassa Marx saa uuden muodon sovinnon raameista*

e

200 vuotta sitten, 5.5.1818 saksalainen yhteiskuntafilosofi Karl Marx syntyi – Marx aloitti pohdiskelun yhteisöstä, jossa suuri enemmistö (yhteiskunta) omistaa kaiken. Sosialismi sai siivet – oli hienoa, jos kaikilla olisi kaikkea, vaikka niukastikin [1. Ei olisi tuloeroja, … lääkäri saisi saman kuin toinen korjaaja – puimakoneiden korjaaja !** ---

Kommunismi ei eilen, eikä tänäänkään onnistunut – paitsi Kiinassa. Miksi ei onnistunut muualla kuin Kiinassa? Siksi koska evoluutio [2, joka rakensi kilpailun – ”ei hyväksynyt sitä – ihmisille”, mitä? Eivätkö kiinalaiset ole sitten ihmisiä, kyllä ja mitä suuremmassa määrin.


Me olemme kilpailijoita, koska kaikille ei pidä riittääkään kaikkea

Jos kaikille riittäisi kaikkea, vieläpä kiihtyvästi – kuten nyt on maailman meno [3 – ei yksi maapallo riitä [4, kun meitä on yhä enemmän ja osa elää yhä pidempään. Evoluutio ei halunnut näin. Evoluutio haluaa toteuttaa sopeutuvamman [5 lakia.

Karl Marx oli pääomapohdiskelija – hän mietti miten omaisuus ja kyky sen hallintaan kohdistuivat harvoihin, tehtynä ja junailtuna – omaisuus oli jotenkin niin hienoa, ettei sitä voinut sallia kaikille. Työ ja omistaminen eivät kohdanneet ja se oli Marxin mielestä syvällisen mietinnän paikka.

Piti olla luokitus – elimme luokkayhteiskunta, kuten itseasiassa nykyäänkin. Luokkajako tänään on verhotumpi – olemme osaajia, näyttäjiä ja vertailijoita. Toisilla on – tosilla ei ja siihen väliin jää suuri massa, joka elättää kaikki. Nyt eletään näyttö- ja vertailutaloutta [6.


[Yllätys!]
Proletariaatin diktatuuri on kehittynyt jo miljoonia vuosia sitten!

Yllättäen kommunismi, pääomien hallinta – työ ja sen johtaminen ovat jo valtatekijä. Ei meissä ihmisissä, mutta muualla, missä? Muurahaiskoloniat pääsäännöllä ovat ”täydellisesti työläisten hallussa”.

Muurahaisyhteiskunnassa vain yksi nauttii lisääntymisen oikeudesta, jolloin tämä munintakone tuottaa 99,9 prosenttisesti hedelmättömiä sisaruksia – työläisiksi, jotka määräävät kaiken. Valta on työläisillä ja heidän hajureseptoreillaan. Evoluutio loi kilpailu edellä yhteiskuntamallin muurahaisille, jossa on ylivertaisuuden makua.


Aikanaan satiirikko ja kirjailija Kurt Vonnegut [7 kirjoitti ”viruksista”!


Vonnegut: ” … Oli Kiina, joka kärsi lisääntymisestä, heitä syntyi niin paljon, etteivät mahtuneet määrätylle alueelleen – maantieteelliset rajat ahdistivat. Kiinalaiset keksivät pienentää itseään, tehden koko ajan ennätyksiä ja näin mahtui yhä enemmän kiinalaisia rajojensa sisään … kunnes rajat ylittyivät … ja New Yorkin Manhattanille levisi uusi outo ja tuntematon virus – kiinalaiset olivat saavuttaneet pienuuden huippunsa ja maailma oli heidän … ” -osapuilleen näin Kurt Vonnegut kirjoitti.


Nyt Kiina juhli[i] näyttävästi Marxin syntymän 200-vuotispäivää
[ ~ https://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/kiinan-xi-ylisti-vuolaasti-marxia-ja-kommunismia-ristiriita-maan-nykytilaan-melkoinen/6893258#gs.Msi2c_0 - ] ote linkin alta – kts. **

... Tähän kulminoituu hätkähdyttävästi kaksi toisistaan irrallista (?) asiaosiota:
Kiinan nykyisen kaupallisuuden ja jättitoimeliaisuuden käynnistäjän, edesmenneen Deng Xiaopingin arvoituksellinen lause vuosikymmenien takaa - "Menkää ja rikastukaa" [8 ... Toinen asiakokonaisuus oli Kiinan päätös purkaa presidenttiytensä kahden virkakauden rajoite. Miten nämä kaksi asiaa vaikuttavat yhdessä?

[8 ” … [2014] .. monin mittarein, aina suuresti huolestuttaviin ympäristöongelmiin saakka. Kiina aloitti vaurastumisensa Dengin sanoin ”Menkää ja rikastukaa” – tosin moni ei tänäänkään saata oivaltaa, että rikastuminen saattoi merkitä Dengille jotain muuta (-kin) kuin lännenmiehen näyttö- ja vertailutalous … ” ~ https://ilkkaluoma.blogspot.fi/2014/10/hongkongilaisittain-made-in-china.html -

[** ” … Presidentti Xi Jinping lausui juhlapuheessaan pitävänsä Marxia Kiinan nykykasvun voimaannuttajana, inspiraationa ja Marxia aikamme suurimpana ajattelijana … ”


Dengin lause ja kehote oli arvoitus

Kiina etsii vastausta tuohon nykymuotoisen käynnistäjänsä kehotteeseen. Mikä se voisi olla? Lännenmies kokee sen yksioikoisesti maallisena rikastumisen tavoitteluna, kuten moni nykyinen kiinalainenkin – pitää saada enemmän ja nopeammin – onhan lännestä omaksuttu tuo kohtalokas näyttämisen ja vertailun talousajattelu. Kiinassa myydään esimerkiksi eniten Ferrareita – näyttötalouden nelipyöräisiä ikoneita.

Deng saattoi tarkoittaa henkistä rikkautta, sitä kuuluisaa kiinalaisen ajatusmaailman jatkumoa, joka oli ja on osin jatkunut pisimpään maailmassa – korkeakulttuurina, perheen ja suvun yhteytenä kuin myös virkamiehistön kunniallisuutena ja ylpeytenä oikeudenmukaisuudestaan.


Jatkuu

4

830

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kiinalainen 'kommunismi' on ajassa oleva ilmiö.

    • Kiinalainen "kommunismi" on jatkuvassa hitaassa kehityssyklissä - kulttuuriperinteitä kunnioittaen.

      • Anonyymi

        Varmasti - kansan alistaminen ja ihmisoikeusrikokset kuuluvat kommunistisen diktatuurin kultturiin.

        Huomasitko, että uudelleen floodaamasi vale- ja vihakirjoitus Stubbista poistettiin?


    • Anonyymi

      Kommunistinen kiina ei kerro tulvista.
      Pääasia ettei Xi:n jalat kastu, saa mennä viljelysmaatkin sekä alamaisten kokonaiset kaupungit.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      59
      1105
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      42
      861
    3. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      51
      641
    4. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      315
      627
    5. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      114
      604
    6. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      598
    7. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      595
    8. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      93
      590
    9. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      554
    10. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      65
      514
    Aihe