Suomi vietiin varkain euroon

– uutta tietoa europuhalluksesta

Elokuvana Puhallus [1 oli merkkitapaus. Nyt EY-kansanäänestys, Maastrichtin sopimus, euro ja markka olivat draaman pääosissa – syntyi puhallus, jossa kansakuntaamme huijattiin ja niin meidät vietiin suomalaisten pääosan tietämättä euroon – hyläten perustuslakiin liittyvät markka ja itsenäinen Suomen Pankki ---

Uuden kirjan – tohtori Pekka Korpinen - ”Suomi kääntyy länteen” [2 julkistusajankohta oli tieten valittu [?]; se ei vahingossakaan ilmestynyt ennen presidentinvaaleja, jossa europarlamentaarikko ja kansalaisliikkeen presidenttiehdokas Paavo Väyrynen kävi tosiasioin kiinni istuvan presidentin – muun muassa Sauli Niinistön tekemisiin tässä eurodraamassa, josta kansakuntamme puhallettiin EU-EKP-Frankfurt holhoukseen, missä Suomen Pankista tuli eurojakamo ja EKP' n sivutoimisto.

Suomi menetti väkevimmän kansallisen itsenäisyyden ikonin – oman rahan ja itsenäisen rahapolitiikkaa säätelevän Suomen Pankin …

[2 … Tämä sataa täysillä eduskuntaan palaavan Paavo Väyrysen laariin - kaikin osin. Harmi, ettei kirja ilmestynyt jo joulukuussa 2017, ehkä juuri siksi! … ~ https://www.is.fi/taloussanomat/porssiuutiset/art-2000005113442.html - ”Raskaan sarjan demarivaikuttaja: Paavo Lipposen hallitus harhautti Suomen yllättäen euroon
… ” -toimittaja Jan Hurri/ Taloussanomat



Todellisuus on ollut jaossa, mutta esimerkiksi media ei ole siihen tarttunut

Kansalaisillamme on ollut jo muutamia vuosia erinomainen mahdollisuus perehtyä hyvin tarkkaan kronologiaan, missä kerrotaan eduskunnan valiokuntapöytäkirjojen tarkkuudella läpi tämä europuhallus, jota nyt valotetaan tässä uudessa Korpisen kirjassa. Tarkka sisältö europuhallukseen on tässä – linkki – [3.

[3 … [2014] … Suomi haki aikanaan EY-jäsenyyttä – tänään monien mielestä samassa yhteydessä luotiin polku myös myöhempään yhteisvaluuttaan siirtymisestä. EY-jäsenyydestä järjestettiin kansanäänestys, jossa enemmistö antoi mandaatin valtiovallalle hakea jäsenyyttä. Yhteisvaluuttaan siirtymisestä ei koskaan järjestetty kansanäänestystä. Tänään itsenäisyyden palauttajat teetättivät tarkan selvityksen EY-, EMU ja sen kolmannesta vaiheessa … ~ http://jontikka.blogspot.fi/2014/12/markasta-euroon-petos-raskauttavien.html -


...
Paavo Väyrynen presidentinvaaleissa 2018 – aiheena euro - I
~ http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/244716-paavo-vayrynen-tasapainottaa-suomen-idan-ja-lannen-valiin - [234]

Paavo Väyrynen presidentinvaaleissa 2018 – aiheena euro – II
~ http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/247657-vayrysen-kiusalliset-esillenostot-emu-ja-nato-isantamaa - [64]



Nyt odotamme pitkäaikaisen pääministeri Paavo ”Mooses” Lipposen esille tuloa – eurosta

Korpisen paljastavan kirjan myötä on myös odotettavissa istuvan presidentin kootut selitykset, sillä nyt ollaan niin kiusallisessa tilanteessa – jo faktan tarkastajienkin osalta, sillä monet äänestäjät muistavat Väyrysen esille nostot euroon menosta …

… jotka yritettiin suorissa vaali-tv-lähetyksissä torpata, jopa ”puolueettoman median” toimesta – aiheettomina. Herää kysymys miten paljon media puolusti istuvaa presidenttiä – Väyrysen haitaksi, tapahtumassa, jossa kansalle ei haluttu antaa mahdollisuutta päästä oikeaan tietoon kiinni ja näin äänestämispäätöksen uusharkintaan!

--- Entä nyt, kun eurotietoa on jälleen uudelta taholta saatavilla ja kansakunta pääsee näkemään ja ymmärtämään miten puhallus suoritettiin? ---


Viitteet:
[1 Puhallus – elokuva ~ https://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/02/24/seitseman-oscarin-voittaja-puhallus-ja-oscar-gaalojen-varikasta-historiaa -


Ilkka Luoma
Kansalaiskirjoittaja Helsingistä
https://www.facebook.com/first.ilkka
https://ilkkaluoma.blogspot.fi



DOC euro_06052018.doc – OpenOffice Writer
PVM 06052018

398_3785

47

1409

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mene.Luoma.hoitoon

      BUAHAAHAA...
      Savolaistollikka on tehyt "tukimuksia" vaikka peruskoulukin jäi kesken!!!

      • Vibrations

        Lääkitys unohtunut? Entä arviosi itse avaukseen?


    • Vibrations
      • Hoh.hoijaa

        Voi sua idioottia!
        Kansakunnanpelle Väyrynen älämölötti monotonisesti samaa paskaa pressanvaaleissa koko ajan vaikka joka kerta sen vänkäykset oikaistiin.

        Nyt joku savolaistollikka muka on ”keksinyt” ja ”tutkinut” asiaa.


    • EIKÖ LUOMI VÄYRYNEN JA PERSUT TAJUA !!!!

      Liki 90 % kannattaa Euroopan unionia ja EURO ! HALOO IDIOOTTI !
      Eikö Pressan vaali ja Gallupit ole asian jo hyvin selventänyt.
      Teillä on ne 10 % EU ja Ihmisvihaajia.
      Tajuatko, että vaikka pers**** niin suomalaiset jotka asuu suomessa ovat
      EUROOPPA ja EURO MYÖNTEISIÄ 70 - 90 %:sti. Ihmiset haluaa vapauden.
      Ei Teidän vapautta, vaan oman vapautensa.

    • loisija.luoma

      Ryssäntrolli Luoma on hokenut samaa paskaa jo kymmenen vuotta.
      Luoma haluaa sotilasliittoon ryssän kanssa - niinse on itse kirjoittanut:

      • Stellaarius

        Kateus teettää


      • otan.osaa

        Voi se olla kateellinen ja purkaa pahaa oloaan.
        20 v työttömänä yli kuuskymppinen ukonturjake muistelee menetettyjä mahdollisuuksiaan.
        No se peruskoulukin jäi kuulemma kesken...


      • d123d1323d123d

        jos oma elämä on pilalla nii sama pilata muiltaki elämiset


    • stellaarius
      • otan.osaa

        No sitten teitä sivistymättömiä tollikoita on muitakin jos jotain siitä "löysit".


      • stellaarius
        otan.osaa kirjoitti:

        No sitten teitä sivistymättömiä tollikoita on muitakin jos jotain siitä "löysit".

        Luitko sinä sen? Jos luit voinet kommentoida, ellet lukenut, et kykene kommentoimaan.


      • otan.osaa

        Ne "itsenäiyyden palauttajat" ovat trolliluoma itse ja kyse on hänen aivopierustaan, jossa on trolliLuoman heikkotasoita luulottelua.
        Kansakunnanpelle Väyrynen teki samasta aiheesta jopa kansalaisaloitteen - ei menestynyt - ja meuhkasi aiheesta pressanvaaleissa.
        Nyt trolliLuoma plagioi Väyrystä, joka sentään on valtiotieteen tohtori.
        TrolliLuoma ei ole yhtään mitään - peruskoulukin kuulemma jäi kesken.


    • Res.tkm

      Luoma kirjoittaa asiaa.

      • otan.osaa

        Ja varsinkin trollattua propagandaa...onko kaikki trollit yhtä tyhmiä?


      • Seawolfs

        Tylsiä kyniä penaalissa?


    • XO335

      Näyttäisi yhden mielipidetiedustelun pohjalta, että noin 40 prosenttia kansasta haluaa markan takaisin tai toisin sanoen eurosta eroon. On muitakin mahdollisuuksia kuin markka. On yhteispohjoismainen ”kruunumarkka”, voisi olla Kiinan yuaniin vankalla painoarvolla kytketty ”kansainvälinen markka” … ehkä jokin kytky jäisi euroonkin, mikäli kovin moni nykyinen eurovaltio ei siitä eroa ---
      http://www.talouselama.fi/uutiset/taloustutkimus-suomalaisista-40-prosenttia-haluaa-irti-eu-sta-6612215

      • trollit.ovat.tyhmiä

        Voi vitun pässi - opettele lukemaan.
        Jo otsikossa lukee EU:sta eroon - ei sanaakaan eurosta tai markasta.


      • Seawolfs
        trollit.ovat.tyhmiä kirjoitti:

        Voi vitun pässi - opettele lukemaan.
        Jo otsikossa lukee EU:sta eroon - ei sanaakaan eurosta tai markasta.

        Jos eroaisimme EU:sta, pitäisimmekö euron?


      • Kallavessusiloi

    • Seawolfs

      Lainaus googlauksen tuloksena:

      " … Eräässä virkamiesvastauksessa kerrotaan, että Suomi hyväksyi euron (eduskunnan luottamuslauseäänesyksessä) jo 18.3.1992.

      Sama asia löytyy Eduskunnan pöytäkirjasta 16.3.1992 sivulta 480, jossa pääministeri Esko Aho sanoo:

      “Integraatio on edistynyt ja edennyt Euroopan yhteisössä vaiheittain syventyen ja laajentuen.
      Maastrichtin sopimuksella jäsenmaat kehittivät yhteisöä uuteen vaiheeseen kohti taloudellista ja poliittista unionia. Pyrkiessään EY:n jäseneksi Suomi on valmis hyväksymään yhteisön nykyisen säännöstön, Maastrichtin sopimuksen sisällön ja Euroopan unionin päämäärän.”

      Esko Ahon puheen kertoi myös keskeinen EY-neuvottelija Antti Kuosmanen hätäisesti pois myynnistä vedetyssä EU-kirjassaan “Suomen tie EU:n jäseneksi” luvussa “1.5. Jäsenyys tavoitteeksi”, sivulla 16:

      ”Pääministeri Ahon puhe eduskunnalle 16.3.1992 tiedonannon johdosta käydyn keskustelun aluksi oli yksi jäsenyysprosessin virstanpylväitä. Sitä ei ollut suunnattu vain eduskunnalle, vaan mitä suurimmassa määrin myös tuleville neuvottelukumppaneille EY:ssä. Siinä viestittiin, että Suomi jäsenyyttä hakiessaan hyväksyi Maastrichtin sopimuksen samoin kuin EY:n “acquis’n” ja “finalite politique’n” (näiden termien sisällöstä tulee enemmän puhetta tuonnempana).”

      Mainittakoon vielä, että sain UM:n arkistosta tiedon, että Esko Ahon eduskuntapuhe 16.3.1992 oli yksi Suomen viidestä jäsenyyshakemuksesta.

      Edellinen oli 27.2.1992 pidetyn hallituksen iltakoulun kokouksen jälkeen tapahtunut Suomen EY-jäsenyyden varaslähtöhakemus, jonka Suomen Portugalin suurlähettiläs Dieter Vitzthum välitti puheenjohtajamaa Portugalin ulkoministerille.
      Iltakoulun pöytäkirjan liitteenä olevaan UM:n salaiseen muistioon oli kirjoitettu, että paperi (jäsenyyshakemustiedonanto) laitetaan samana iltana kansanedustajien lokeroihin ja toivotaan eduskunnassa päivättäväksi vasta 5.3.1992.
      Tästä tiedonannosta käytiin 18.3.1992 hallituksen EY-toiminnan luottamuksesta äänestysnäytelmä, jonka demarit olivat käsikirjoittaneet presidentti Koiviston tahdon toteuttamiseksi.

      Äänestyksen jälkeen presidentti Koivisto ja pääministeri Aho allekirjoittivat jäsenyyshakemukset (3), lyhyen kaavan mukaisesti:

      Hakemus 1:

      Helsinki, March 18, 1992

      Mr. President,

      I have the honour to present hereby the application of
      the Republic of Finland for membership of the European
      Economic Community in accordance with Article 231 of
      the Treaty establishing the European Economic Community.

      Please accept, Mr. President, the assurance of my
      highest consideration.

      Mauno Koivisto
      President of the Republic

      Esko Aho
      Prime Minister

      His Excellency
      Mr. Joao de Deus Pinheiro
      President of the Council
      of the European Communities
      BRUSSELS … "
      - lainaus päättyy tähän

      • seawulfiLuoma

        3 kommenttia: huuhaata, huuhaata, huuhaata...


      • peruskoulu.jäi.kesken

        Kansankirjoittajan nimimerkissä Seawolfs on kaksi kirjoitusvirhettä, minkä tietäisi jos olisi käynyt peruskoulun loppuun saakka.


    • Että.sellasta

      Se yrittää Väyrysen porukkaan ja hakee näkyvyyttä jutuillaan.
      Väyryselle on kelvannut IPUn jäsenet jos niillä on akateeminen tutkinto.
      Tällä ei ole edes peruskoulua ja siks on pakko päteä.

    • älyäläjätä

      Samaa tietokone ohjelmaa käytettiin jo suomen EU liittymis
      äänestyksessä kuin viimeisessä presitentti äänestyksessä
      joka ohjelma antoi lopputuloksena ennakkovalitulle asialle
      voiton 10% äänistä.
      Asiat tekee kyseenalaiseksi Gallup jossa Niinistö sai vain
      10 % kannatuksen.
      Rikollisjärjestö johtaa suomea vasten kansan tahtoa.

      • Mee.Luoma.hoitoon

        Just joo.
        Oikeat ihmiset laskevat ne äänet eikä mikään tietokone - ja vielä useampaan kertaan.


      • älyäläjätä

        EI kukaan ole väittänyt että tietokone olisi laskenut äänet.
        Vaalin tulokset laitettiin tietokoneeseen joka oli ohjelmoitu
        yhteen laskemaan että vapaamuurari Niinistö voittaa 10% äänillä?

        MTV Vaalikone jossa oikeat ihmiset saivat ilmaista ketä
        he tulevat äänestämään ilman tietokoneen Niinistön
        viimeistä voitelua.

        Tulokset:
        Laura Huhtasaari 39.9%
        Tuula Haatainen 24.7 %
        Sauli Niinistö 9.9 %
        Paavo Väyrynen 9.0 %

        Ja loput neljälle ehdokkaalle.

        Kaikille henkilökohtaisille valheiden levittäjille:
        Laittakaa tietokone hakuun MTV Vaalikone Huhtasaari.

        Osallisena Suomen mennessä EU jäsenyyteen Niinistö
        oli yksi avunantaja että asia meni lävitse.
        Tietysti samaa tietonke ohjelmaa käytettin jo silloin äänten
        yhteen laskemiseen kansan äänestyksessä?

        Irlannissakin kansan äänestyksessä saatiin kyseessä olevassa tietokone
        yhteen laskussa toisella kerralla myöntävä tulos EU hun liittymisestä.


    • JaHyväNäin

      Luojalle kiitos, että vietiin. Devalvaatio-kellu-katastrofimarkkaa ei kaipaa kukaan, eikä Suomen pankki pääse enää sössimään taloutta lamaan. Katso korkoja, katso ostovoimaa.

    • älyäläjätä

      Kun ääntenlaskijat syöttivät laskunsa tietokoneeseen yhteenlaskettavaksi
      tietokone ohjelma jakoi Huhtasaarta äänestänäiden äänet 6 ja
      kertoi Sipilää äänestänäiden äänet 10 näin saatiin Sipilä presitentiksi uudestaan.

      Totuus on aina ollut hyvin yksinkertainen.

      • älyäläjätä

        Anteeksi piti olla edellisessä Niinistö Sipilän sijaan.
        Sitä kun on niin monta henkilöä samanlaisissa asioissa.


      • UnionFan

        Älyn-jättämä: "Kun ääntenlaskijat syöttivät laskunsa tietokoneeseen yhteenlaskettavaksi
        tietokone ohjelma jakoi Huhtasaarta äänestänäiden äänet 6 ja
        kertoi Sipilää äänestänäiden äänet 10 näin saatiin Sipilä presitentiksi uudestaan. "

        Ihan uutta tietoa. Presidentiksi tosin valittiin selkeällä 63 % äänivyöryllä Sauli Niinistö uudelleen.

        "Totuus on aina ollut hyvin yksinkertainen."

        Älyn-jättämä on sata kertaa yksinkertaisempi.

        Ihan säälittävä noissa valeissaan ja sekoiluissaan.

        Ä-J: :Anteeksi piti olla edellisessä Niinistö Sipilän sijaan.
        Sitä kun on niin monta henkilöä samanlaisissa asioissa. "

        Älä liioittele.
        Olet palstan typerin valehtelija.


      • älyäläjätä
        UnionFan kirjoitti:

        Älyn-jättämä: "Kun ääntenlaskijat syöttivät laskunsa tietokoneeseen yhteenlaskettavaksi
        tietokone ohjelma jakoi Huhtasaarta äänestänäiden äänet 6 ja
        kertoi Sipilää äänestänäiden äänet 10 näin saatiin Sipilä presitentiksi uudestaan. "

        Ihan uutta tietoa. Presidentiksi tosin valittiin selkeällä 63 % äänivyöryllä Sauli Niinistö uudelleen.

        "Totuus on aina ollut hyvin yksinkertainen."

        Älyn-jättämä on sata kertaa yksinkertaisempi.

        Ihan säälittävä noissa valeissaan ja sekoiluissaan.

        Ä-J: :Anteeksi piti olla edellisessä Niinistö Sipilän sijaan.
        Sitä kun on niin monta henkilöä samanlaisissa asioissa. "

        Älä liioittele.
        Olet palstan typerin valehtelija.

        Olet maailmamestari huijari,valehtelija ja keinottelija .
        Ainoa puolustuksesi älysi puutteeseen on kykysi kirjoittaa valehtelija?
        Mutta eihä sitä voi kauhalla vaatia kun on lusikalla annettu?

        Valistan syyn että et eksyisi uudestaan perättömiin valheisiin:

        Äitisi oli punavalo katujen työläinen ja isäsi oli koira.
        Ennen syntymääsi hyvin varustetut miespuoliset takoivat
        päätäsi ja menetit viimeisenkin tipan järjestäsi.
        Ilmeistä on myös että äitisi rakkauden tunnustuksiin nämä
        miespuoliset takojat vastasivat äidillesi että valehtelet ja
        näin ollen sana valehtelija on iskeytynyt sairaalloiseen
        järjen juoksuusi.

        Olet ilmeisesti hyvinvoiva sosiaali avulla elävä henkilö
        älyvapaa yhteiskunnan elätti ilman vastuun tuntoa.

        Tässä vastaus henkilökohtaisista solvauksistasi.

        Have a nice day idioot.


    • Voisiko olla niin, että puutteen alaiset kommunistit huuteli valtio
      juttuja enemmän pressanvaalien alla tilastot meni persiilleen ?

      Silloin Persut olisi puutteenalaisia ja huusivat valtioa ?

      • Kova-on-kisa

        kun Älyn-Jättämä ja Liittovaltio ylittävät toisiaan typerillä jutuillaan.


      • IPU_PUTIN

        Kolmanneksi idiootiksi joukkoon savolaistollilkka.


      • älyäläjätä
        Kova-on-kisa kirjoitti:

        kun Älyn-Jättämä ja Liittovaltio ylittävät toisiaan typerillä jutuillaan.

        Kommenttisi on hyvä kuvaus kaltaisesi luolaihmisen
        aikaisesta sivistyksestä.
        Osaisit edes hävetä tyhmyyttäsi.


      • älyäläjätä kirjoitti:

        Kommenttisi on hyvä kuvaus kaltaisesi luolaihmisen
        aikaisesta sivistyksestä.
        Osaisit edes hävetä tyhmyyttäsi.

        Tämä on loistava palsta. Jos siis halua pientä egobuustia. Ei ainakaan voi tuntea itseään kovin heikkolahjaiseksi, jos äo on kengannumeroa suurempi. :)


      • Putinistikommari
        TheRat kirjoitti:

        Tämä on loistava palsta. Jos siis halua pientä egobuustia. Ei ainakaan voi tuntea itseään kovin heikkolahjaiseksi, jos äo on kengannumeroa suurempi. :)

        Ja saihan kirjoittaja jossain vaalieissa 5 ääntä SKPn ehdokkaana
        NY yrittää Väyrysen porukkaan


    • PulseusM

      Asia-avauksen jälkeen palstan kommentoijiksi eksyivät kaikki Niuvanniemen asukkaat!

    • Eikö Tuo Euro äänestetty jo viime Pressankin vaaleissa 90 %
      ja kaikki äänestykset ovat tukeneet Euroa ja Euroopan unionia 70 - 80 %
      Ei sillä ole väliä jos ihmiset sen haluaa. Ja muuttaa sitä ei voi vastoin ihmisten mieltä
      TAJUA JO HUHTASAARI 5 % Väyrynen 4 % se oli siinä ja pysyy !
      Mitä vielä ruikutat mee venäjälle, niillä on rupla.

      • Moneytalks2

        Ei - pressanvaaleissa valittiin Suomelle presidentti, joka on ihminen - ei raha.


    • Liittovaltio tappaa Persut talossa, kuin talossa
      Liittovaltio
      10.8.2018 9:49

      Liittovaltio tappaa Persut talossa, kuin talossa ... Se oli siitä hyönteis mainoksesta.
      Iltalehdessä oli, että Persujen kannatus on enään alle 1 % ja SDP iloitsee..

      Pistäkää poijat mereen lautta palaa sanoi aikoinaan eräs Nokiasta ja suurtyöttömyydestä ?

    • Anonyymi

      Pidin Väyrystä aikaisemmin vain täysiverisenä narsistina, jota ajoi eteenpäin norsun kokoinen kunnianhimo.
      Sittemmin luottamus hänen kykyihinsä, mikäli niitä on oikeasti ollut, karisi. Piste I:n päälle oli, kun Väyrynen valitsi leikkikehäpuolueensa puoluesihteeriksi miehen, joka ilmoitti että kuun pimeä puoli on vilkkaan tähtienvälisen avaruusliikenteen keskus.
      Sen jälkeen Väyrysen kosketus on kuin kuningas Midaan, mutta päinvastainen. Hän on sukkuloinut eri kuppikuntien välillä ja tuhonnut uudet puolueensa ennenkuin edes apupyörät saatiin irti.
      On Suomelle onneksi, ettei tällaiseen viheltäjään luota enää kukaan. Politiikassa saa aikaan asioita, jos osaa tehdä yhteistyötä. Muiden ei tarvitsekaan saada mitään aikaan.

    • Anonyymi

      Ohhoh! Tämäkin synti tuli pintaan!

    • Anonyymi

      Hämmentävä kirjoitus! Miksi se on tänne piiloutunut, ja kansa ei tiedä siitä mitään?

    • Anonyymi

      Hyvä, että mentiin.

      Euro on vakaa valuutta.
      Ruotsi uskoi vahvaan kruunuun. Sen saa nyt yhdellä sentillä.

      • Anonyymi

        Poika olepas vaiti et saa kommata alottajaa sinun pitää ennen kommentointiasi pyytää se koodi


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      271
      5940
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      65
      1939
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      180
      1740
    4. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      119
      1221
    5. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      13
      1171
    6. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      156
      1067
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1046
    8. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      961
    9. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      49
      941
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      288
      932
    Aihe