OneCoin sijoituksia on liioteltu

Liiotteelu

En usko että kukaan suomesta on laittanut OneCoiniin muutamaa satasta enempää. En usko että tonnia on laittanut kukaan.

22

1399

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • JuuEi

      Lainaus Ikkalehdestä:

      Wincapita-kaupoistaan ulosotettu lapualaismies sijoitti kymmeniä tuhansia euroja pyramidihuijauksesta epäiltyyn Onecoiniin – ”Menettely on tullut velkojien hyödyksi”
      11

      Käräjäoikeuden tuomitsema lapualaismies kertoi pyrkineensä kuittaamaan velat Onecoinista tulevaisuudessa saamillaan voitoilla. KUVA: JENNI LATVA
      Vuonna 1955 syntynyt lapualaismies sijoitti vuonna 2015 lähes 60 000 euroa virtuaalivaluutta Onecoiniin.

      Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeus katsoi miehen syyllistyneen törkeään velallisen epärehellisyyteen, sillä hän oli teon hetkellä ulosottovelallinen valtiolle pyramidihuijaus Wincapitassa tekemistään sijoituksistaan.

      Vaasan hovioikeudessa vuoden 2015 huhtikuussa annetussa päätöksessä mies tuomittiin menettämään valtiolle Wincapita-sijoitusklubista saamansa taloudellisen hyödyn, 455 000 euroa.

      Lokakuussa 2017 miehellä oli ulosotossa avoinna velkaa 220 000 euroa.

      Mies on kertonut vaikuttuneensa virtuaalivaluutasta Onecoinin esittelytilaisuudessa. Mies oli pitänyt virtuaalivaluuttaa "kovana juttuna", joten hän oli päättänyt lähteä mukaan saadakseen

      maksettua Wincapitasta aiheutuneet velat sijoituksiensa kurssinousulla.

      Bulgariasta johdettua Onecoinia on epäilty pitkään pyramidihuijauksesta. Yhtiön epäillään liittyvän myös järjestäytyneeseen rikollisuuteen kuten rahanpesuun ja terrorismiin.

      Yhtiön toimintaperiaatteena on myydä koulutusmateriaaleja, joita ostamalla henkilö saa "tokeneita", eli oikeuden louhia virtuaalivaluuttaa.

      Mitä enemmän käyttäjä ostaa koulutusmateriaaleja, sitä enemmän hän voi louhia virtuaalirahaa.

      Toimintaa pidetään yllä verkostomarkkinoinnilla. Onecoinin suosittelemisesta käyttäjä voi saada ylimääräisiä palkkioita.

      Lapualaismies ehti kerätä Onecoin-tililleen yhteensä 134 000 virtuaalirahaa. Yhden virtuaalirahan arvo oli 50 senttiä vuonna 2015. Asian käsittelyn aikana virtuaalivaluutan arvo oli 20 euroa kappaleelta.

      Virtuaalivaluuttaa ei voi vaihtaa valuutaksi. Yhtiö on luvannut sijoitusten muuttuvan rahaksi tulevaisuudessa.

      Lapualainen oli saanut varat virtuaalivaluuttaan sijoitus- ja henkivakuutuksestaan, josta maksettiin hänelle vuoden 2015 alkupuolella 65 000 euroa.

      Lisäksi hän sai saman vuoden lopulla vakuutuskorvauksen ultrakevyestä lentokoneestaan. Miehen omistusosuus koneesta oli takavarikoitu vuonna 2010 ulosottoviranomaisen päätöksellä.

      Mies sijoitti Onecoiniin ensin 20 000 euroa tilisiirrolla. Loput rahat hän sijoitti käteisellä välttyäkseen siirtokuluilta.

      Hänellä oli useita käyttäjätunnuksia, jolloin hän pystyi saamaan etua suosittelemalla sijoitustoimintaa itselleen.

      Mies on kertonut, että hän ei ole miettinyt sijoituksia tehdessään, ettei hän saisi ulosottovelallisena toimia niin. Miehen mukaan hänen menettelynsä on tullut velkojien hyödyksi.

      Miehen mukaansa hänen virtuaalivaluuttaan sijoittamansa varat ovat olleet olemassa ja hän olisi voinut käyttää niitä maksuvälineinä monessa paikassa, kuten dealshaker.com-sivustolla.

      Miehen mukaan sijoitustoiminta ei ole aiheuttanut maksukyvyttömyyttä eikä hän ole toiminut tahallisesti maksukyvyttömyyttä pahentaakseen.

      Käräjäoikeus katsoi miehen sijoittaneen suurimman osan saamastaan 65 000 euron rahasummasta Onecoiniin.

      Oikeuden mukaan asiassa ei ole tarpeellista ottaa kantaa, onko Onecoinissa kyse pyramidihuijauksesta vai ei. Tuomioistuin piti olennaisimpana seikkana sitä, että mies on ulosottovelallisena sijoittanut rahojaan Onecoiniin tietäen, ettei rahoja ole voi muuttaa euroiksi kuin ehkä joskus tulevaisuudessa.

      Oikeus ei katsonut miehen saaneen sijoituksilleen varsinaisesti vastiketta, joten hän on toimillaan heikentänyt varallisuuttaan ja mahdollisuuksiaan vastata veloistaan.

      Törkeän velallisen epärehellisyyden lisäksi miehen katsottiin syyllistyneen törkeään velallisen petokseen.

      Mies ei ollut kertonut ulosottoviranomaiselle sijoitus- ja henkivakuutuksen jäljellä olevasta noin 25 000 euron rahasummasta.

      Käräjäoikeus katsoi miehen salanneen jäljellä olevan vakuutussumman tahallisesti. Teon törkeyttä lisäsi se, että mies oli vakuutuskorvauksen saatuaan nostanut välittömästi 20 000 euroa tililtään.

      Mies tuomittiin yhden vuoden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Tuomio ei ole lainvoimainen.

      PASI LAPINKANGAS

      • 222

        Miten Onecoiniin voi sijoittaa kun myydään vain opetuspaketteja paitsi jos laskee opetuksen tuloksen pääomaksi.


    • nouvankoin

      Kyllähän siellä on inehmot ostaneet tuhansillakin euroilla koulutusta euronkiilto silmissään mikä on sikäli outoa, että eurojahan ei pitäisi enää tarvita kun onecoin tulee ja jyrää meitin.

    • hfiuwiagigai

      Aloittajasta huomaa että koinisteilla on alkanut "puntti tutista"...
      Jaa... että nyt halutaan markkinoida ajatusta että koinismi olikin vain jotain "näpertelyä" ja pikkupoikien viihdetoimintaa.

      Verottajanko odotatte nyt jättävän asian sillensä kun kerrotte että "muutama kymmenen euroa tässä vain oli pelissä"?

      Toisessa ketjussa jo olikin että verottaja on herännyt käymään kryptovaluutta tileillä.

      Seuraavaksi tulee mukaan KYRPOvaluuttatilit.

      Paitsi jos koinistit onnistuisivat dissaamaan oman toimintansa mitättömäksi.

      Koko ajan olette idiootit elvistelleet kuinka suuresta jutusta oli kysymys!

      Nytkö se ei enää ollutkaan mitään?

      Vittu että koinisti on niin saatanan tyhmä

    • WAKTAAJOSKUS

      Tunnen yli 50.000€ sijoittaneen ja useita 3000-17500€ koulitettuja. Yli 100 miljoonaa Suomesta puhallettiin.

    • nouvankoin
      • Mutta onecoinista ei kukaan suomalainen tienaa enää mitään. Ja sitä paitsi nekin tienestit tulivat suosittelupalkkioista, ei KYRPOVALUUTAKSI väitetystä koinista. Onecoin on KOSAHTANUT! Sitä ei voi koskaan eikä missään vaihtaa muuhun kuin oravannahkoihin (liito-oravalla on KOVA kurssi, suom.huom.!!)

        MUAYAMUAHAHUAMUAHAHAMUHAHAHAAAA

        Poijjaat!! Taasen!


    • Karavaani_nääntyi_jo

      Muutaman satasen takia ei kukaan vaivautuisi nostamaan sellaista kampanjaa kuin täälläkin oli kyseisen huijauksen puolesta. Kyse on ollut paljon isommista rahoista.

      • ParhialanOhje

        Tilalle onneksi saatiin talouskoulutusta.
        Laadukasta..eteenkin lause sijoita vain niin paljon kuin haluat hävitä. Muista tuo.


      • hgiueghiavbbv

        Menneiden aikojen ACN puhelinyhtiö "sijoittajiksi" lähti 120000 suomalaista ja liittymismaksu oli noin 3200.
        (ACN toiminnassa sentään rahat palautettiin pankin siirtomaksuja lukuunottamatta, kun homma kosahti)

        Onecoin "sijoittajana" hinta oli noin 5000.
        Jos siis 120000 suomalaista laittaisi 5000 kiinni, olisi suomesta lähtenyt huijareiden taskuihin 600 miljoonaa.

        600.000.000

        Tuo on jo rahaa, joten oli syytäkin pitää meteliä paskahuijareista!


    • Ammutaanhan.hevosiakin_

      Taikka SaunaSepon kuolematon ohje "myydä se huonosti tuottava sijoitusasunto ja sioittaa rahat OneCoiniin" puhumattakaan ryhmädiilistä, jolla olisi saanut k.a.k.s.i..m.i.l.j.o.o.n.a.a..c.o.i.n.i.a

      • KannattaaKokeillaa

        Seppo on oikeassa, Coin Safe tili tuottaa korkoa 12%.


      • Minkähän takia SEPOSTA ei ole kuulunut aikoihin mitään? Lieneekö mies kylmässä?


      • Postikorttejatulemaan
        Avotampio_ kirjoitti:

        Minkähän takia SEPOSTA ei ole kuulunut aikoihin mitään? Lieneekö mies kylmässä?

        Kyllä Se on varmaan ihan lämpimässä... viisuja. Ja osa taitaa olla vielä lämpimämmässä, siellä kuuluisan hierontapaikan kotimaassa. Aikaisempia pyramidimiehiä löytyy myös paikoista, joissa Win win winter time ei ole luminen. En usko että tuollaisten summien harhaanjohtamisen jälkeen kukaan harhaanjohtaja, noin kovastikkaan kehtaa enää Suomen kamaralla liikuskella ja miksi pitäisikään, sillä kyllä sen verran varmaan on sinne omaan taskuunkin siirtynyt, että pärjilee muutaman vuoden hieman syrjemmällä... Ennenkuin tulee taas uusi hieno keino eteen millä jokainen voi rikastua ja sitten eventissä kohdataan. Eikä kuvata niitä videoita siellä. Mitäs sä oikeen kuvaat siellä. Mihinkään juutupeen niitä ei sitten ladata. Hei nyt lähette kyllä menemään täältä. Kehtaattekin pilata hyvän eventin ja epäillä asian rehellisyyttä.


      • Postikorttejatulemaan kirjoitti:

        Kyllä Se on varmaan ihan lämpimässä... viisuja. Ja osa taitaa olla vielä lämpimämmässä, siellä kuuluisan hierontapaikan kotimaassa. Aikaisempia pyramidimiehiä löytyy myös paikoista, joissa Win win winter time ei ole luminen. En usko että tuollaisten summien harhaanjohtamisen jälkeen kukaan harhaanjohtaja, noin kovastikkaan kehtaa enää Suomen kamaralla liikuskella ja miksi pitäisikään, sillä kyllä sen verran varmaan on sinne omaan taskuunkin siirtynyt, että pärjilee muutaman vuoden hieman syrjemmällä... Ennenkuin tulee taas uusi hieno keino eteen millä jokainen voi rikastua ja sitten eventissä kohdataan. Eikä kuvata niitä videoita siellä. Mitäs sä oikeen kuvaat siellä. Mihinkään juutupeen niitä ei sitten ladata. Hei nyt lähette kyllä menemään täältä. Kehtaattekin pilata hyvän eventin ja epäillä asian rehellisyyttä.

        Tarkoitatko että siis oikein "tosilämpimässä"? Siis siellä "hiilihankohepun" kanssa alakerrassa? MUAHAHAMUAHAHAMUAHAHA

        Tuskin Seppo mitään isoja tuloja on tehnyt. Tuurin videoissa jo nähtiin mikä tämä miekkonen on miehiään. Syvää myötähäpeää. Ei tuollainen tunari voi mitenkään päästä isoihin rahoihin käsiksi, paitsi ellei saa lottovoittoa.


    • EiOoTietoo

      Ois kyllä kiva kuulla missä nämä koijarit vaikuttavat nykyisin?

    • JuuEi
    • SuomiNousuun

      Jee hyvä Suomi! Torilla tavataan!

    • TomminTietekin

      Jos Tommi liukastuu ja satuttaa niin kenen vika se sitten muka on?

      • Buahahaha

        Tuollaisessa tapauksessa vika olisi kiinteistön omistajan, huolimatta siitä että maksaa kaupungille katujen hiekoitus ja kunnossapitomaksua.

        Kaupunki, erikoista kyllä, ei joudu vastaamaan tekemättä jättämisistään, vaikka kerää rahaa työstä jota sen pitäisi tehdä.

        Moni kiinteistön omistaja luulee että vastuu on nyt siirtynyt kun katujen kunnossapitotyöt ovat ulkoistetut kaupungille.

        Näin ei ole, vaan kiinteistön omistajan on aurattava ja hiekoitettava itse mikäli kaupunki laiminlyö tehtävänsä, josta kaupungille rahaa maksetaan.


      • jfaoijgoho
        Buahahaha kirjoitti:

        Tuollaisessa tapauksessa vika olisi kiinteistön omistajan, huolimatta siitä että maksaa kaupungille katujen hiekoitus ja kunnossapitomaksua.

        Kaupunki, erikoista kyllä, ei joudu vastaamaan tekemättä jättämisistään, vaikka kerää rahaa työstä jota sen pitäisi tehdä.

        Moni kiinteistön omistaja luulee että vastuu on nyt siirtynyt kun katujen kunnossapitotyöt ovat ulkoistetut kaupungille.

        Näin ei ole, vaan kiinteistön omistajan on aurattava ja hiekoitettava itse mikäli kaupunki laiminlyö tehtävänsä, josta kaupungille rahaa maksetaan.

        Oli Järvenpäässä tapaus, jossa omakotikiinteistössä vuokralla ollut tuomittiin maksamaan 80.000 euroa perikunnalle, kun perikunnan mummo liukastui ja kuoli hiekoittamattoman katuosuuden takia.
        Vuokralla ollut lähti mutta siitä saiko perikunta rahojaan, ei ole tietoa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      49
      4995
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3277
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1412
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      181
      1255
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      75
      957
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      878
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      857
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      215
      731
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      728
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      707
    Aihe