KETTUTARHA

Hyväveliverkostotoimii

Kari Suni
Eurajoki
Nordfox Oy on saanut Eurajoen ympäristölautakunnan päätöksellä ympäristöluvan turkistarhauksen laajentamiseen Kuivalahdella. Jo toiminnassa oleva turkistarha voi lisätä hakemuksensa mukaisesti kettujen kasvatusta niin, että tarhattavia emokettuja on 700 ja eläimiä on yhteensä enintään 5 000.

Ehtoja ja määräyksiä lautakunta asetti tarhaukselle sekä rehuhuollolle kaikkiaan 28. Pääosa niistä keskittyy eläinulosteiden ympäristöhaittojen ja ravinnepäästöjen estämiseen.

Ympäristölautakunta päätti luvan myöntämisestä kokouksessaan maanantaina. Perussuomalaisten Mari Salonen esitti, ettei lupaa myönnetä, mutta kukaan ei kannattanut häntä.

Ympäristölupaa hakeneen Nordfox Oy:n omistajayrittäjä Mikko Nordberg arvioi ennakkoon ympäristöluvan ehtoja melkoisen tiukoiksi. Nykyiseen tarhaan pitää tehdä kuitenkin huomattavia investointeja, mm. valumavesien käsittelyyn sekä lannankäsittelyyn.

15

656

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mikkomarttilaLuvia

      Kerrot. Mutta monille varmaan jää epäselväks mitä haluut kertoo?... kokouksen kulkuako, kuten näämmä lehdetkin tekevät. Et kertonu omaa mielipidettäs ollenkaa, et ees viitannu siihen. Omalla nimelläs kuitenkin kirjotat, hyvä niin. En myöskään tartu tähän kummemmin, kun itse olin päätöstä tekemässä, siis mun ei tarvii.

      • yrittäjyyskunniaan

        En tiedä mitä päätit, mutta onnea yrittäjälle. Näyttäisi olevan tiukat lupaehdot, mutta työpaikkoja ja hyvinvointia saadaan isossa kuvassa. Ja tämän laitoksen jätökset eivät pilaa saaristoa, vähän nenää voi tietysti nirpistää jos menee tuulen alapuolelta kettutytöt häkkejä aukomaan.


    • Focfox

      Ikävää et Suomen laki sallii eläinrääkkäyksen. Toki laki muuttuu ihan pian toivottavasti. Sananvapaus on sallittua. Sillai se on et ko toiseen suuntaan pyllistää ni toiseen tulee kumarruttuu. Ja kieli tulee ruskeeks jos on nuolijatyyppii.

    • aaltopop

      Mun kommentti poistettiin sääntöjen vastaisena, kun mainitsin, että Vihreät ovat seuraavassa hallituksessa ja turkistarhaus lopetaan koko maassamme, niin kuin tapahtuukin. Aallossa pääministeriainesta.

      • foxyboy

        Näytä minulle vihreiden kannattaja joka on nettoveronmaksaja. Ei taida löytyä. Valtion elättejä ei lasketa = Aalto yms.
        Turkistarhaajalle onnea ja menestystä! Yrittäjyys kunniaan! Antakaa viherpunikkien tukehtua rauhassa kateuteensa.


      • tienaavathyvin

        Sää ja sun elättis. Kyllä aalto ja anni sinnemäki tienaavat yli 100 000e vuodessa molemmat


      • foxyboy

        Nimenomaan tienaavat veronmaksajien rahoja eli valtion ja kunnan elättejä molemmat. M.O.T.

        Ihailijansa sitten ovatkin sitä varsinaista yhteiskunnan painolastia.


    • Kettu11

      Minusta niitä ei rääkätä, vaan ruokitaan ja hoidetaan hyvin. Niiden hyvinvoinnista riippuu myös kasvattajan ansiot. Ihmiset ovat vieraantuneet maailmasta. Ihmisrääkkäys jota tapahtuu kaikkialla, onneksi meillä vähemmän, on paljon suurempi murhe.

      • Sinikettu

        Tottakai ihmisiin liittyvät asiat ovat tärkeitä, mutta ei se poista sitä tosiasiaa, että kettua tms. ei ole tarkoitettu häkkiin, kuten ei muitakaan eläimiä. Lihantuotanto=ruuantuotanto on aivan eri asia kuin turkiksen=turhakkeen saanniksi kettujen häkkiin laittaminen. Ympäristökysymykset ja eettiset asiat tässä painavat.


    • nuabuahaha

      Kettutarhaus on eläinrääkkäystä. Kokkaritädit saakin välillä spraymaalia turkkiin

    • degrönaa

      Turkistarhaus tullaan lopettamaan toukon johdolla. Vihreät pakko ottaa mukaan seuraavaan hallitukseen, koska se 3 suosituin puolue. Taakse jäävät mm. Keskusta

    • eiydin

      Miten selitätte kepulaiset sen, että tuulisähkö on nykyisin halvempaa kuin ydinvoimalla tuotettu. Tuuli ja aurinkoenergiaa tulee lisätä, koska ne ovat puhtaita ja halpoja vaihtoehtoja. Ydinvoima lopetettava Suomessa!

      • Virtanen

        Selvitäppä itsellesi, kuinka monta tuulimyllyä tarvitaan suomen sähköntarpeeseen. Sitten selvitä tuulimyllyjen todellinen hinta, ja ympäristövaikutus, muista myös laskea kuinkapaljon yhteiskunnan tuki tuulivoimalle maksaa. Talven pakkasilla kun ei tuule voimme toki ostaa halpaa ja puhdasta energiaa vaikka Venäjältä.


      • eiydin

        Mitä väliä sillä on, kun valtio maksaa ja kuluttajat saa halpaa sähköä.


      • vihtorilettunen

        Milläs luokalla olet , kun et ymmärrä että valtio ottaa maksamansa rahat isukilta ja äiskältä veroina ja sos, turvan maksujen leikkauksina .


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      98
      1643
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      54
      1083
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      420
      1041
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      166
      962
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      57
      782
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      126
      772
    7. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      81
      699
    8. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      698
    9. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      665
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      661
    Aihe