Postiluukusta kolahti lasku A-lehdiltä. Vähän kummeksuin, kun en ole sieltä lehtiä tilannut äskettäin. Lasku oli Viherpiha-lehdestä jonka olin olevinaan "tilannut".
Soitin asiakaspalveluun ja aloimme selvittää asiaa. Sieltä sanottiin, että minulle on marraskuussa soittanut tilausmyyjä ja minä olen lehden tilannut. No minä kyselemään, että mitenkähän minulle on lehtimyyjä soittanut kun numero on salainen.
Sieltä lueteltiin minulle puhelinnumero, joka kyllä on ollut käytössäni. Viimeksi vuonna 1998, sanoin silloin sen liittymän irti.
En ole koskaan antanut nykyistä numeroani mihinkään lehtiin tai muuhun höpöhöpöön.
Tämä lehtimyyjä nainen oli vaan ilmoittanut sinne että lehden olen tilannut, vaikka en koskaan ole häneltä puhelua saanut.
Luonnollisesti lehti peruttiin ja sille naiselle menee siitä reklamaatio.
Mahtaakohan tämä huijaus olla kovinkin yleistä? Varmaan joku huonompimuistinen olisi maksanut laskun. Onneksi minä sentään vielä jotenkin muistan, mitä olen tilannut ja mitä en.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Ei yksikään lehtimyyjä laita kotiin tulemaan lehteä ilman asiakkaan suostumusta. Asiakas saa vielä aina ennen tilauksen alkamista varmistukseksi kotimyyntiasiakirjan, joten tuollainen ei ole edes mahdollista käytännössä.
Luulen, että myyjä on soittanut henkilölle, jolla on entinen numerosi, ja tämä nykyinen numeron omistaja on joko tilannut lehden ja osoitetiedot jääneet tarkistamatta, tai sitten numeron nykyinen omistaja on veemäinen ihminen ja päätti tehdä kiusaa kahdelle ihmiselle kerralla, eli sinulle ja myyjälle.
Kuule meille kävi myös niin että k*****ä lehtimyyjä laitto lehtiä tulemaan vaikka mitään emme tilanneet. No tietysti otimme yhteyttä k******n esimieheen ja esimies möläytti "pahoittelunsa" yhteydessä että tämä k*****ä myyjä harrastaa enemmänkin tilausten väärentelyä. Yllätys yllätys tämä k*****ä myyjä ei saanut edes potkuja, ilmeisesti kukaan ei ole tehnyt rikosilmoitusta ja tarpeeksi moni on myös laskunsa maksanut vaikka ei mitään ole tilannutkaan.
Minulle oli vuosia tullut Käsityölehti.
Alkoi uusi laskutuskausi ja soitin peruutuksen.
Sovittiin että siitä muistaakseni 1 lehdestä uudelle kaudelle lähetetään lasku.
Laskua ei kuitenkaan kuulunut.Vaan alkoi perintäkirjeitä satelemaan
Soitin uudelleen lehteen ja sanoin että nyt riitti.Minä en maksa yhtään mitään ja lopetetaan se perintä. Perinnästä tuli edelleen postia ja uhkailtiin raastuvalla.
Näiden laskutukset ovat menneet ihan ÖVERIKSI.
Mihinkään valituksiin ei vastata neuvottelukyky puuttuu kaikilta laskujen perijöiltä tai sitten alkaa uhkailu raastuvalla
Tämä on ihan yleinen trendi. Nykynuoriso ei hallitse edes kaupanteon alkeita.
Muistaa sopii että jos suututat asiakkaan kerran niin se on sitten entinen asiakas.
On sattunut meillekin, että ilmeisesti joku lehtimyyjä on ilmoittanut olemattomia tilauksia päämiehelleen. Ainakin kun soitin ja valitin laskusta, keskustelusta jäi vähän semmonen maku, että tapaukseni ei ollut ainutkertainen. Meille oli kyllä soitettu, mutta mitään ei oltu tilattu.
mulle kerran soitti vanhempi naisihminen ja onnitteli että olen voittanut puolenvuoden lehdet ilmaiseksi, koska olin hänen mukaansa vastannut johonkin asiakastyytyväisyyskyselyyn puoli vuotta aiemmin. (en ollut vastannut mihinkään) Sain itse valita lehden neljästä vaihtoehdosta, joista valitsin tekniikan maailman. Ihan puhelun lopussa nainen sanoi että lasku sitten tulee puolen vuoden päästä, kun varsinainen tilaus alkaa. Tässä vaiheessa aloin kyselemään tarkemmin ja kysymys oli vain uudesta tilauksesta josta saa "hyvän" alennuksen. Erittäin ovela oli tämä myyjä. En tilannut mitään. Muistaakseni asia olikin kuningaskuluttajassa tms...