Haluan muuttaa pois suomesta ja etsiä itseäni

Jos esimerkiksi haluan muuttaa Irlantiin tai Skotlantiin, mitä minun pitää tehdä?
4131
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Intia on paras paikka etsiä itseään. Tarkoittanet sisimmästäsi. Ulkonäkö ei muutu eikä ikä,vaikka muuttaisi huitsin nevadaan. Jokainen vuosi kannattaa elää mielekkäästi. Ei tuhlata aikaa muiden kyttäämiseen vaan oman hyvinvoinnin kehittämiseen. 3kk Intiassa opetti paljon. Ja uusi reissu on jo varattu.

Äänestä

Aloittaja, sinun pitää vain tehdä asialle jotain,ei kirjoitella. Ei ketään kiinnosta vaikka kuka muuttaisi mihin. Minun kavereita asuu jopa Afrikassa,mutta ei he sillä huomiota hae netissä. Työtä kannattaa etsiä ensin minne on muuttamassa ,paitsi toki eläkeläisenä ei työn ole väliä . Englannin kielellä pärjää lähes missä vaan. Paikallisia tapoja ja kulttuuria voi ottaa selville,ettei ihan pöllöile niinsanotusti. Tee kuten sydän sanoo.

Äänestä

Olin juuri hiljan Lontoossa ja viime vuonna Dublinissa. Dublin oli o.k. jotenkin vähän sellainen 1970-1980 luvun fiilis siellä. Lontoossa öykkärit uusine Rolls Royceineen ja Lamborgineen kuninkaalliset mukaan lukien täyslahoissa lukaaleissaan. Eivät juuri tehneet surkeine maailman kuuluine lavaste-tavarataloineen juurikaan vaikutusta minuun mihinkään suuntaan.

Äänestä

liian pitkiä kommennteja, muuta vaikka nuubiaan, tai kröönlantiin,.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


HaluanPois kirjoitti:

Jos esimerkiksi haluan muuttaa Irlantiin tai Skotlantiin, mitä minun pitää tehdä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu