Hätäkeskus!

Jo on hitaaksi mennyt hätäkeskusten palvelut!
Savonlinnassa tapahtuu puukotus ja lehden mukaan ampulanssilla ja poliisilla on tapahtumapaikalle matkaa 90km, matkaan kuluu aikaa 2h, vaikka olis huonompikin keli niin kyllä tunnissa olis pitäny huonommankin kuskin pitäny pystyä ajaan se väli, vai oliko korttipeli kesken eikä kerinny lähteen aikasemmin, vai seikkailtiinko välillä kuopiossa kun tuli epäselvä tiedonanto hälytyskeskuksesta, M I T E N T Ä Ä ON M A H D O L L I S T A ?
3202
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Systeemi pelaa hyvin. No eihän jokaiseen kylään voida tietenkään poliiseja palkata. Ja ambulansseista sanoisin, että on oikeastaan parempi, että kuolevat ajoissa pois.
Eihän kaikkia kuitenkaan kannata hoitaa.

Kiitetään demareita, kun he ovat juustohöylänneet kaikki palvelut. Hallinto tosin on jostain syystä
jäänyt höyläämättä.

Äänestä
  • Roikkunut vallankahvassa viimeisen 15 vuoden aikana, jolloin on leikattu milloin höylällä, milloin kirveellä. Kyllä ne nämä kolme suurinta ovat nämä keitokset keittäneet kukin vuorollaan. Nykyinen eduskunta pitäisi asettaa syytteeseen saamiensa valtuuksien väärinkäytöstä ja osaamattomuudesta. Ainoa onnistuminen on tapahrunut oman taloudellisen aseman kohentaminen ja touhu jatkuu edelleen. Ehkä seuraavan möhläys aukaisee silmät ja pääsemme eroon näistä poliittisista broilereista.

    Äänestä

  • kukahan on kirjoitti:

    Roikkunut vallankahvassa viimeisen 15 vuoden aikana, jolloin on leikattu milloin höylällä, milloin kirveellä. Kyllä ne nämä kolme suurinta ovat nämä keitokset keittäneet kukin vuorollaan. Nykyinen eduskunta pitäisi asettaa syytteeseen saamiensa valtuuksien väärinkäytöstä ja osaamattomuudesta. Ainoa onnistuminen on tapahrunut oman taloudellisen aseman kohentaminen ja touhu jatkuu edelleen. Ehkä seuraavan möhläys aukaisee silmät ja pääsemme eroon näistä poliittisista broilereista.

    Enestam: Sähkölämmitykseen ehkä ympäristövero
    Julkaistu 17:10

    Jan-Erik Enestam
    tulosta juttu
    lähetä linkki
    Lisää ne tahtoo, kun makuun ovat päässeet!

    ---

    Ympäristöministeriö selvittää mahdollisuuksia periä ympäristöveroa pientalojen sähkölämmitykseltä.
    Ympäristöministeri Jan-Erik Enestamin (r) mukaan asiaa selvitetään, koska pientalojen sähkölämmitys on energia- ja ilmastopoliittisesti iso ongelma. Rakennusten lämmitys aiheuttaa noin 30 prosenttia Suomen kasvihuonekaasupäästöistä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


spr eki kirjoitti:

Jo on hitaaksi mennyt hätäkeskusten palvelut!
Savonlinnassa tapahtuu puukotus ja lehden mukaan ampulanssilla ja poliisilla on tapahtumapaikalle matkaa 90km, matkaan kuluu aikaa 2h, vaikka olis huonompikin keli niin kyllä tunnissa olis pitäny huonommankin kuskin pitäny pystyä ajaan se väli, vai oliko korttipeli kesken eikä kerinny lähteen aikasemmin, vai seikkailtiinko välillä kuopiossa kun tuli epäselvä tiedonanto hälytyskeskuksesta, M I T E N T Ä Ä ON M A H D O L L I S T A ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu