Kärsämäen kuntaturva myydään terveystalolle!!!!!

attendoottijalähti

YLE UUTISOI 11.5.2018

Ruotsalainen hoiva- ja terveyspalveluyhtiö Attendo on myymässä terveydenhoitopalvelunsa Suomessa, kertoo ruotsalaislehti Dagens Industri.

Lehden mukaan odotettu kauppahinta on 190–240 miljoonaa euroa. Todennäköisin ostaja on lehden lähteiden mukaan suomalainen Terveystalo. Sitovia ostotarjouksia odotetaan kuun puolivälissä.

Attendo kertoi maaliskuussa hakevansa kasvua hoivapalveluista ja harkitsevansa terveys- ja hammashoitopalvelujensa myyntiä Suomessa. Yhtiö kertoi tuolloin, että arvion on tarkoitus valmistua tämän vuoden alkupuoliskolla.

Ruotsissa perustettu ja Tukholman pörssiin listattu Attendo toimii Suomen ja Ruotsin lisäksi Norjassa ja Tanskassa.

Attendo ei kommentoinut asiaa lehdelle. Myöskään Terveystalo ei vahvistanut tietoja STT:lle. Terveystalo on Helsingin pörssiin listattu yhtiö.

– Jos sellainen prosessi olisi liikkeellä, varmaan Terveystalo sitä katsoisi kuin mitä tahansa muuta vastaavaa prosessia alalla, sanoi viestintäpäällikkö Jenni Rantanen.

Attendo tarjoaa Suomessa muun muassa hammaslääkäripalveluita, työterveyshuollon palveluita sekä vastaa viiden kunnan ulkoistetuista sosiaali- ja terveydenhuoltopalveluista.

Yhtiöllä on Suomessa noin 10 000 työntekijää.

25

540

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • VanhaTotuus

      Sama paska toisessa paketissa.

    • eimeejakeluun

      On aivanihmeelisen kummalista, ettei suomen kuntaherrat käsitä mitä sanan TerveysPörssi sisältää, olisen nimi vaikka kärpänen, se vaatii voittoa ajasta ikuisuuteen kun siihen soppariin nimenne puukstaatte!

      • ulkoistetaanKOPS

        Pörssipelurit keskenään peliään pitää. Sikariporras takahuoneessa konjakkilasit kädessä miettii hintalappua suomen sotepalveluille Attendon osilta.

        Kärsämäkiset seuraa katseella vierestä kuten vanhuspalvelujenkin kohdalla. Esityslistalla lukee kuinka attendo ilmoitti myyneensä vanhuspalvelut esterille. Ilmoitusluontoinen asia koska kunnalla sekä sen päättäjiltä ei edes kysytty.


      • sullemulle
        ulkoistetaanKOPS kirjoitti:

        Pörssipelurit keskenään peliään pitää. Sikariporras takahuoneessa konjakkilasit kädessä miettii hintalappua suomen sotepalveluille Attendon osilta.

        Kärsämäkiset seuraa katseella vierestä kuten vanhuspalvelujenkin kohdalla. Esityslistalla lukee kuinka attendo ilmoitti myyneensä vanhuspalvelut esterille. Ilmoitusluontoinen asia koska kunnalla sekä sen päättäjiltä ei edes kysytty.

        Peliä hyvinkin pörssipelureiden kesken koska yksi ehdoista myynnille on se, että ostaja antaa hoivapalveluja Attendolle mihin se aikoo jatkossa keskittyä. Yhtä kuin pörssipelurit keskenään jakaa jo suomen markkinoita keskenään.


    • samaaroskajoukkoa

      koomisia piirteitä terveystalo kun sattuu olemaan se pulju joka vei kärsämäen ja attendon lehmäkaupat käräjille voittaen ne. Sitten alkoi "yhteistyö" ja terveystalo ei ottanut edes osaa uuteen tarjouskilpailuun eikä nostanut sormeakaan sen suhteen että kärsämäkiset vastoin oikeuden päätöstä uhkasakkoineen käytti kuin käytti kumottua kilpailutuspäätöstä väliaikaisten sotepalveluiden tuottamiseksi. Terveystalo olisi voinut milloin tahansa viheltää pelin poikki kärsämäkisten saadessa miljoonan sakot maksettavakseen jne. mutta kuten sanottua "yhteistyö" attendon kanssa jonkja käräjille vei oli jo alkanut.

    • nainrahapuhuu

      aivan oikein!, parempi yhteistyö kahden huippugangsterin kanssa kuin riita periaatteista jota sopimukseksikin lakimiehet sanoo, leipänsä eteen riitauttaen, kahden terveysgangsterin yäwitoset oli hyvin laskelmoitua rahaa tulevaan.

    • mont-er-lääkär-ollu-ym-s

      Mikäpä olisi olla Selänteessä.Kaikki jonninjoutava ois jäänyt pois.Vaan ATTE oli niin kauhiiiiiaan HYVÄ.Oli mikä oli,kai män sekas.

      • alarantanen

        Puhuttiin päättäjien taholta käänteisestä verotuksesta sekä pakkohan meidän säästettävä. Kuntapäättäjien on nyt tehtävä nopeasti korjausliike kuntalaisten "mielialan" kohottamiseksi.


      • ilokohtaylimillän
        alarantanen kirjoitti:

        Puhuttiin päättäjien taholta käänteisestä verotuksesta sekä pakkohan meidän säästettävä. Kuntapäättäjien on nyt tehtävä nopeasti korjausliike kuntalaisten "mielialan" kohottamiseksi.

        sehän on tulollaan, kun Kskustan Maakunta vetää rahat ja jättää 11% pohjakasan, siihen ei tarte verojja nostaa ja verotuskin putoo, noin 2donaa henkilö/19000e km v-tulosilla.


      • täsmennys
        ilokohtaylimillän kirjoitti:

        sehän on tulollaan, kun Kskustan Maakunta vetää rahat ja jättää 11% pohjakasan, siihen ei tarte verojja nostaa ja verotuskin putoo, noin 2donaa henkilö/19000e km v-tulosilla.

        em ei koske lehmänlypsäjiä koska heillä on v-tulo 13000e


      • loputoneeuuun

        vain 5 lehmää lypsää


      • täsmennys

        jakäennousukärkkäisen


    • suurinpeluri

      Pertti Karjalaiselle isohko tilipäivä....

    • säästöeiriittänyt

      siinä nyt nähään, ettei edes Pörssiterveyden voitto riittänyt ja syy on se, että vertailu(PpkyS) on verrattavissa vs Atten kustannukset kuntalaisilla, Atten #säästöt ei kestä riipiä enempää, siispä väljemille markkinoille missä aiempaa vertailu-kohdetta ei ole, kuin oli PpkyS "nahkoilleen veloitetut vuosibudjetit, tiedä sitten Pörssiterveys ei mihkään häviä, joten nähtäväksi jää minkälainen Mungenhausseni on seuraava/t

    • vanhanvaroilleottajia

      eliittihoitoa eliitti kuntalaisille tuottaa eliitti voittoa!

    • juntlandia

      kepu juntit jatkaa samanlaista menoa mitä ovat tehneet kymmeniä vuosia isät kuolee niinlapset jatkaa siitä mihin ukko jäi.

    • sisäsiitosinsestisukurut

      totta, ne geenit ei parane siitä, että toista keskustaa siittää, pidäs välillä äärivasemmistoa..

    • pakolliset

      ei onnestu, kämäellä tyttö vaatii ennen panoa kustaan jäsenkortin maksetu voimassa olevan ripillä käyty- ja ssseuroissa

    • KOPS

      myyty

      • 86710_

        "17 toukokuuta
        2018
        Attendo myy Suomen terveyspalvelunsa
        Attendo on tehnyt sitovan sopimuksen terveyspalvelujensa myynnistä Terveystalo Oyj:lle. Kauppahinta on 233 miljoonaa euroa. Myynti antaa Attendolle paremmat mahdollisuudet keskittyä hoivapalveluihin Pohjoismaissa.

        ”Olemme hyvin tyytyväisiä löydettyämme kotimaisen omistajan Attendo Suomen terveyspalveluille. Aloitin kolmen kollegani kanssa terveyspalveluliiketoiminnan Suomessa vuonna 2000, ja se on ollut osa Attendoa vuodesta 2007 lähtien. Kauppa mahdollistaa keskittymisen hoivan liiketoiminnan kehittämiseen Suomessa ja muissa Pohjoismaissa, ja antaa samalla terveyspalveluille vielä paremmat mahdollisuudet kehittyä Terveystalon omistuksessa”, sanoo Pertti Karjalainen, Attendon toimitusjohtaja.

        Attendo Suomen terveyspalvelut koostuvat henkilöstöpalveluista, perusterveydenhuollosta, työterveyshuollosta, suun terveydenhuollosta sekä kokonaisulkoistuksista. Liiketoiminta käsittää noin 100 palveluyksikköä, joissa työskentelee noin 1600 kokoaikaista työntekijää. Liikevaihto vuonna 2017 oli noin 230 miljoonaa euroa ja liikevoitto (EBITA) noin 20 miljoonaa euroa. Velaton käteiskauppahinta on 233 miljoonaa euroa.

        Terveyspalvelut raportoidaan myytävänä olevina omaisuuserinä vuoden 2018 toisesta kvartaalista lähtien.

        Kaupan lopullinen toteutuminen edellyttää Kilpailu- ja kuluttajaviraston hyväksynnän.

        Linkki pörssitiedotteeseen:
        https://www.attendo.com/investor-relations/press-releases/?id=1577809
        "


      • hirmuista
        86710_ kirjoitti:

        "17 toukokuuta
        2018
        Attendo myy Suomen terveyspalvelunsa
        Attendo on tehnyt sitovan sopimuksen terveyspalvelujensa myynnistä Terveystalo Oyj:lle. Kauppahinta on 233 miljoonaa euroa. Myynti antaa Attendolle paremmat mahdollisuudet keskittyä hoivapalveluihin Pohjoismaissa.

        ”Olemme hyvin tyytyväisiä löydettyämme kotimaisen omistajan Attendo Suomen terveyspalveluille. Aloitin kolmen kollegani kanssa terveyspalveluliiketoiminnan Suomessa vuonna 2000, ja se on ollut osa Attendoa vuodesta 2007 lähtien. Kauppa mahdollistaa keskittymisen hoivan liiketoiminnan kehittämiseen Suomessa ja muissa Pohjoismaissa, ja antaa samalla terveyspalveluille vielä paremmat mahdollisuudet kehittyä Terveystalon omistuksessa”, sanoo Pertti Karjalainen, Attendon toimitusjohtaja.

        Attendo Suomen terveyspalvelut koostuvat henkilöstöpalveluista, perusterveydenhuollosta, työterveyshuollosta, suun terveydenhuollosta sekä kokonaisulkoistuksista. Liiketoiminta käsittää noin 100 palveluyksikköä, joissa työskentelee noin 1600 kokoaikaista työntekijää. Liikevaihto vuonna 2017 oli noin 230 miljoonaa euroa ja liikevoitto (EBITA) noin 20 miljoonaa euroa. Velaton käteiskauppahinta on 233 miljoonaa euroa.

        Terveyspalvelut raportoidaan myytävänä olevina omaisuuserinä vuoden 2018 toisesta kvartaalista lähtien.

        Kaupan lopullinen toteutuminen edellyttää Kilpailu- ja kuluttajaviraston hyväksynnän.

        Linkki pörssitiedotteeseen:
        https://www.attendo.com/investor-relations/press-releases/?id=1577809
        "

        erinomainen EBITA, mutta liikaa sairaitten hoidosta!


    • häperty

      hokkanen kepujuntit nyt on myyty kärsämäellä kaikki päättäjät lähtee pikkuhiljaa nostelemaan pitäisi sitoa häpeä pååluun että saisivat käydä kuntaliset moikkaamasa näitä päättäjiä.

    • Kärämäelläeiviihdytä

      Onko vieläkin Kämäessä kansalaista(paitsi valtuutetut) etteivät käsitä mitä Pörssiterveys-palvelu kaikkinensa tarkoittaa, se on voitolla pelaava ja mikäs sen parempaa ja warmuuden maksinointia, kun kyse on kuntalaisten rahoista ja vaikka kuntaliset olisi, kuin ovatkin 65 % rahattomia jota #hoopovetiset ja pyhävetiset avustaa, mutta kysymys kuuluu, mihin on kunnassa investoitu ne puuttuvat 65%, onhan sille ollut käyttöä, mutta mikän on sijoitetun tuotto?
      Muistutuksena vain Revon-sähkön myynti, Pohjolan maidon tulon tyssäys ja monet Ja erityisesti Tuomitsevan-Lesta uskonnon yhteisölle aiheuttamat ahistuksen johdosta ,monet yrittäjäin tulojen ja jo tulleitten pakitukset!

    • tämäontotuus

      Kärsämäki on Lestadiolainen yhteisö joka määrää, mutta ei elätä!

    • myyty....KOPS

      Kilpailuviranomainen hyväksyi: Terveystalo saa ostaa Attendon terveyspalvelut
      14.12.201814:44päivitetty 14.12.201814:48
      YRITYSKAUPAT
      YRITTÄMINEN
      SOTE

      KUVA: LAURI OLANDER/KL
      Terveystalo nielaisee seitsemän kunnan terveyspalvelut yli 200 miljoonan euron kaupassa.
      Suomen kilpailuviranomaiset ovat hyväksyneet suuren yrityskaupan, jossa Attendo AB myy terveysliiketoimintansa Suomessa Terveystalolle. Kauppa julkistettiin toukokuussa 2018, mutta sen toteutuminen vaati viranomaisten hyväksyntää.

      Attendon pörssitiedotteen mukaan kauppa toteutuu 28. joulukuuta mennessä. Attendo on listattu Tukholman pörssiin ja Terveystalo Helsingin pörssiin.

      Yrityskaupan jälkeen Attendo keskittyy kokonaan hoivapalveluihin. Suomessa Attendolla on noin 370 hoivayksikköä, jotka tarjoavat palveluja vanhuksille, vammaisille ja mielenterveyskuntoutujille. Suomen-toimintoja johtaa Pertti Karjalainen ja Suomen-toimintojen liikevaihto on kaupan jälkeen noin viisi miljardia Ruotsin kruunua eli noin 486 miljoonaa euroa.


      Attendo myi Terveystalolle palvelut, joista suuri on kuntien terveyspalvelujen kokonaisulkoistuksia. Lisäksi mukana on työterveyshuoltoa ja hammaslääkäripalveluja.

      Myytävän liiketoiminnan liikevaihto oli viime vuonna 235 miljoonaa euroa. Toukokuussa julkistettujen kaupan ehtojen mukaan yrityskaupan velaton arvo on 233 miljoonaa euroa, jonka Terveystalo maksaa käteisellä.

      Kilpailu- ja kuluttajavirasto joutui tekemään yrityskaupan vaikutuksista kaksi arviota: jos soteuudistus toteutuu tai ei toteudu. Perustulkinta lähtee siitä, että myydyn liiketoiminnan asiakkaat ovat enimmäkseen eri tahoja kuin mitä ostajalla entuudestaan on. Attendo on myynyt perusterveydenhuollon terveyspalveluja Suomessa lähinnä kunnille, kun Terveystalo on iso työterveydessä ja myy palvelujaan yrityksille.

      Vaikeampaa oli tulkita kilpailutilannetta, jos soteuudistus toteutuu. Kilpailu- ja kuluttavirasto ei voinut käyttää apunaan esimerkiksi markkinaosuuksien vertailua tai osapuolten välisen kilpailun läheisyyttä. Markkinaa kun ei vielä ole olemassa, eikä soteuudistuksen toteutumisesta varmuutta. Lakipaketti on parhaillaan eduskunnan perustuslakivaliokunnan pohdittavana.

      Sen sijaan Kilpailu- ja kuluttajaviraston arvio perustuu näkemykseen, miten kilpailu valinnanvapausmarkkinoilla toimisi. Lisäksi se vertaili eri toimijoiden toimipisteiden sijaintia Suomen eri osissa. Virasto mukaan selvitykset eivät osoittaneet yrityskaupan johtavan kilpailun olennaiseen estymiseen myöskään valinnanvapausmarkkinoilla.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      377
      3648
    2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      202
      1766
    3. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      67
      1354
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      149
      1240
    5. Puhutko toisista ihmisistä

      pahaa, jotta näyttäytyisit itse jotenkin paremmassa valossa?
      Ikävä
      117
      883
    6. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

      ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
      Maailman menoa
      164
      875
    7. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

      Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
      Suomussalmi
      57
      850
    8. Mitä teen väärin?

      Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
      Sinkut
      117
      840
    9. Oli mukava tavata irl

      Sattuma toi sinut matkani varrelle. Ihmettelin sitä silloin, ehkä vähän vieläkin. Oli ilo jutella ja tuntea, vaikka nyt
      Ikävä
      24
      829
    10. Haluaisin tietää

      mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
      Ikävä
      48
      803
    Aihe