Monesti ihminen joka on kokenut samaa lapsuudessa

Tuli vain mieleen ihan irrallisena asiana, että mikä on totuus? Mitä se on? Kun pohtii sitä, niin se on melkoinen vyyhti.
Yksi asia johtaa aina toiseen.
Mikä on sitten syyttäminen ja kuka on syyllinen?
Jokainen vastaa aina itse teoistaan.
Millainen tuomio on oikeudenmukainen?
Onko ihminen jo itse tuominnut itsensä syyllistyessään tekoihin ja tunteeko hän syyllisyyttä teoistaan?
Moni, jonka syyllisyydentunto on kohdillaan, ymmärtää oikeudenmakaisuuden.
Entä jos ei koe itseään syylliseksi? Kuka on silloin syyllinen? Hänkö, joka oli tuhma vai hänen elmäntilanteiden tuomat traumat?
Miten tuomita ihminen, joka on traumatisoitunut ja kuka on silloin syyllinen?
Entä syyntakeettomuus?
Mielenterveyden horjuessa pahasti, onko tekijä syyntakeeton?
Miten tuomitaan tällainen ihminen oikeudenenmukaisesti?
Mitä on oimeudenmukaisuus ja kuka sen määrittelee? Moraali, etiikka?
Rikki mennyt ihminen luo rikkinäisyyttä..

Jos on kokenut vaikeita juttuja, ihminen oman persoonansa ja suojautumismekanismien kautta, miten suhtautuu, piiloutuu, torjuu,tai käsittelee asioita.
Esim. Jos on lapsena joutunut hyväksikäytön uhriksi ja tilaan, jotkut lapset torjuu muististaan sen asian, ja kun elämässä ikäänkuin tulee vähän tilaa ja mahdollisuuksia, eväitä käsitellä asiaa, asia voi alkaa nouseen pieninä muistikuvia tai unina. Jos esim. Hyväksikäyttäjien on ollu samaa sukupuolinen, joku voi kuvitella unien viittaavan homo/lesbolaisuuteen, vaikka unien on tarkoitus nostaa mieleen mitä on käynyt läpi.
Tai jos on joutunut kokemaan väkivaltaa tai näkemään väkivaltaa, synnyttää se turvattomuutta. Ja toisilla se on puolustukseen, variaatioita on varmaan paljon.
Jos on kiusattu, silloin oma minä kuva omissa silmissä ja muiden silmissä on nujerrettu. Ja monta kertaa kiusaaminen sanat on valheellista, mutta ihminen on niellyt sen käytöksen kautta "totuutena".

Jotenkin tulin surulliseksi aloituksesta,

Kerron pienen kertomuksen,
Oli mies joka oli tosi isoja, vakavia ja tosi paljon rikoksia tehnyt.
Ja sai Amerikan tapaan kuoleman tuomion.
Papit kieltäytymistä menemästä miehen luo, sillä ne oli tosi raskaita rikoksia.
Mies paastosi, en muista kauanko, mutta lopulta eräs pappi sai kehotuksen mennä miehen luo.
Kun pappi meni, kysyi hän mitä hän ajattelee kuolemasta,
Mies vastasi,olen iloinen, menen silloin kotiin, jota minulla täällä koskaan ei ollut.
Hän kertoi kuinka hänen kodissaan oli hän joutunut näkemään prostituutiota, häntä oli käyttetty hyväksi useiden vuosien ajan. Muistaakseni myös prostituutiossa.
Kaikki tämä oli synnyttänyt vihan ja hän oli tehnyt niitä hirveitä rikoksia.
Hän ei kiistänyt papille syyllisyyttä, katui tekojaan, hän oli jo tullut uskoon, hän halusi vain ehtoollisen ennen kuolemaansa.
Tämä tarina mielestäni kertoo, jotain Jlan käsittämättömästä armosta ja kuinka hän näkee sinne salatuimpaan asti,, hän oli saannut rangaistuksen rikoksista, eikä niitä kiistelty, mutta Jla näkii myös sen pienen pojan joka ei koskaan ollut saannut sitä rakkautta, ei rakastavaa vaan hyväksikäyttäjien syliä.
Ja niin Jlan armo vei tuonkin miehen taivasten valtakuntaan.
Armo ja anteeksiantamus ei tee koskaan väärästä oikeaa, mutta se vapautta ihmisen
Jlan läsnäoloon ja rakkauteen. Jla kykenee rakastavan meitä meidän rikkonaisuudessa ja särkyneisyydessä. Hän tulee niihin elämän kipuihin ja pisteisiin
Ja irrottaa, jos me suostumme sitä syntiä, anteeksiantamattomuudesta ja katkeruutta, joka on pesiytynyt niihin meidän elämän kipupisteisiin ja harvoihin.
Niinku haava, jos sitä ei heti puhdista niin siihen pesii erinlaista likaa ja se tulehtuu, ärtynyt, tulee tosi kipeäksi ja voi aiheuttaa pahoja tilanteita koko kropassa.
Näin on myös meidän sielunhaavojen kans.

Kuinka joku viitsii kirjoittaa noin ilkeitä aloituksia.