Olen torissa silloin tällöin surffaillessani törmännyt henkilöihin, jotka myyvät pieniä mix pentuja. Mainostavat aina että heillä on eviran asiat kunnossa ja traces kirjattu.
Eri nimillä myyvät, mutta aina on mix pentuja ja sama maininta evirasta ja tracesista ja että ei ole osamaksua. Ja pennuilla on myös aina omat kotisivut.
Toisinaan pari pentuetta samaan aikaan. Aika usein pentujen isä on salaperäinen kylällä vapaana juossut koira.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Samoista on ollut täällä aiemminkin puhetta. Trokareita vähintään ovat, joten kannattaa kiertää kaukaa. Ylipäätään kun tracesilla ja eviralla herrastellaan, niin pitäisi jokaisen tajuta siirtyä samantien seuraavaan.
Niin vähän aattelinkin että jotain hämärää on noissa pennuissa. Kauppa ilmeisesti käy kun jatkavat aina vaan myymisiänsä. Sääliksi käy pentuja, mutta sitten joskus tulevaisuudessa kun koiran hankinta on ajankohtaisempi tulee kierrettyä kaukaa. Tuommoista touhua ei tod. tule tukea mitenkään.