Itselläni on se tilanne, että mieheni ilmoitti taannoin suoraan, ettei ole kiinnostunut saamaan yhteisiä lapsia kanssani. Hän toivoo, että hänen lapsensa riittäisivät minullekin. Myöskään naimisiinmenoa hän ei pitänyt tarpeellisena, koska "avioliitosta oli niin huonoja kokemuksia."
Punnitsin asioita jonkin aikaa ja totesin, että minulle jää tässä kaupassa vain luu kouraan. Tajusin, että olen huomaamattani sijoittanut mm. rahaa sellaiseen omaisuuteen, joka aikanaan periytyy suoraan mieheni lapsille. Esim. asunnosta omistan nyt puolet, mutta käytännössä jos miehestäni jättää aika ennen minua, kotimme menee myyntiin, sillä puolet asunnosta kuuluu miehen lapsille, eikä minulla ole koskaan mahdollisuutta lunastaa tätä itselleni. Minulle miehen mahdollinen kuolema tarkoittaa siis mysö kodin menettämistä.
Siinä missä tavallisissa perheissä koti rakennetaan sille toiselle puolisolle, en minä ole näköjään mieheni mielestä ansainnut edes tätä.
Kaiken muunkin omaisuuden kanssa on näin, enkä typeryyttäni ole asiaan aikaisemmin kiinnittänyt huomiota. Olen myös monella muulla tavalla huomaamattani osallistunut asioihin, joista tavalla tai toisella potin korjaavat miehen lapset, en minä.
Kun mieheni aikanaan kuolee, olen totaalisen yksin. Minulla ei ole omia lapsia, eikä tule olemaan omia lapsenlapsia, ei käytännössä mitään sukua. Ei mitään.
Siksi tämä palstan neuvoista viisastuneena tein tänään päätöksen: laiton asunnonvälittäjälle toimeksiannon ja muutan pois. Ehkä saan rakennettua uuden elämän jonkun toisen kanssa, ehkä en. Mutta pääasia on se, että minä lopetan muiden ihmisten perheonnen tukemisen, ellei minua katsota edes oman perheen arvoiseksi.
Kiitän kaikkia niitä, jotka osallistuivat tuohon yhteen "mies ei halua lapsia" -keskusteluun. Saitte minut tekemään ratkaisun, toivottavasti onnellisen sellaisen!
Punnitsin asioita jonkin aikaa ja totesin, että minulle jää tässä kaupassa vain luu kouraan. Tajusin, että olen huomaamattani sijoittanut mm. rahaa sellaiseen omaisuuteen, joka aikanaan periytyy suoraan mieheni lapsille. Esim. asunnosta omistan nyt puolet, mutta käytännössä jos miehestäni jättää aika ennen minua, kotimme menee myyntiin, sillä puolet asunnosta kuuluu miehen lapsille, eikä minulla ole koskaan mahdollisuutta lunastaa tätä itselleni. Minulle miehen mahdollinen kuolema tarkoittaa siis mysö kodin menettämistä.
Siinä missä tavallisissa perheissä koti rakennetaan sille toiselle puolisolle, en minä ole näköjään mieheni mielestä ansainnut edes tätä.
Kaiken muunkin omaisuuden kanssa on näin, enkä typeryyttäni ole asiaan aikaisemmin kiinnittänyt huomiota. Olen myös monella muulla tavalla huomaamattani osallistunut asioihin, joista tavalla tai toisella potin korjaavat miehen lapset, en minä.
Kun mieheni aikanaan kuolee, olen totaalisen yksin. Minulla ei ole omia lapsia, eikä tule olemaan omia lapsenlapsia, ei käytännössä mitään sukua. Ei mitään.
Siksi tämä palstan neuvoista viisastuneena tein tänään päätöksen: laiton asunnonvälittäjälle toimeksiannon ja muutan pois. Ehkä saan rakennettua uuden elämän jonkun toisen kanssa, ehkä en. Mutta pääasia on se, että minä lopetan muiden ihmisten perheonnen tukemisen, ellei minua katsota edes oman perheen arvoiseksi.
Kiitän kaikkia niitä, jotka osallistuivat tuohon yhteen "mies ei halua lapsia" -keskusteluun. Saitte minut tekemään ratkaisun, toivottavasti onnellisen sellaisen!
Vastaukset 10
Vanhimmat
Toivotan hyvää tulevalle elämällesi ja tulevalle perheellesi ;-) Teit hyvän päätöksen. Ei kannate omaa elämää heittää hukkaan.
Onneksi olkoon!
Jäi vain mietityttämään tuo miehesi itsekkyys. Miten hän todellakin voi kuvitella edes leikillään, että toisen ihmisen lapset voivat korvata oman perheen?
En tunne miestäsi, mutta voisitko kuvitella hänet sinun asemaasi? Riittäisikö sinun miehellesi vain "isäpuolen" rooli ja sivustaseuraajan osa, kun sinä hoivaisit omia ja jonkun toisen miehen lapsia?
Tuskinpa vaan. En tunne yhtään sellaista ihmistä.
Toisaalta, eipä miehesi ole rakkautesi arvoinen. Entistä vaimoaankin hän on arvostanut enemmän kuin sinua: entisen vaimonsa kanssa hän on halunnut lapsia ja perheen ja hoitaa niitä lapsia vieläkin.
Sinulle on varattu ainostaan viihdyttäjänrooli, ja siinä mielessä päätöksesi on oikea. Onnea vielä kerran!
ei se biologinen vanhemmuus ole aina kaikkein parasta, on myös todella hyviä isä ja äiti puolia maailmassa. ja minulla on erittäin hyvät välit isäpuoleni kanssa. ehkä isäni oli eläessään mustasukkainen kun ei saanut olla niin paljon tekemisissä tyttärensä kanssa alkoholiongelmansa vuoksi. tosi ikävä kyllä oli biologista isää. alko-ongelma on kamala juttu. se rikkoo perheitä.
Ratkaisu on ehdottomasti oikea.
Voi vain ihmetellä, miten olet tuollaisen seuraan joutunut. Kun näyttää olevan kyseessä ns. avoliitto, pidä huoli omaisuudestasi ja jätä äijä kuin nalli kalliolle, perillistensä kanssa.
Sopiva mies varmasti löytyy vielä.
Siinä on muuten varoittava esimerkki niille naisille, jotka tyytyvät ns. avoliittoon.
On tämä kyllä varottava esimerkki myös kaikille nille lapsettomille naisille, jotka hankkiutuvat suhteisiin isä-ihmisen kanssa. Aina on nimittäin se riski, että mieli muuttuukin ja omista kullannupuista kuvitellaan piisaavan rajatonta iloa ja riemua myös muille.
Eihän tuon alkuperäisen kirjoittajan tilanteesta voi muuta päätellä kuin sen, että mies on seurusteluun alkaessaan ajatellut vain kylmästi jatkavansa siitä, mihin entisen vaimonsa kanssa jäi: siis jatketaan elämää ja hoidetaan lapsia! Eikä ole tullut mieleenkään, että sillä toisella se elämä onkin vielä ihan kesken, eikä hän välttämättä halua olla vain entisen perheen jatke ja korvike.
On olemassa jonkinlainen mahdollisuus tehdä ns. testamentti, kun ollaan avoliitossa ja vain toinen omistaa sen asunnon. Jos hän kuolee, jää avopuoliso siis kuin nalli kalliolle, kodittomaksikin, vaikka olisi se yhteinenkin lapsi, jos perikuntaan kuuluu myös aiemmasta liitosta olevia lapsia.
Olikos sekavasti sanottu..?
Mutta kuitenkin: tähän testamenttiin voi määrätä oikeuden asua ko. asunnossa niin pitkään kuin haluaa.
On olemassa jonkinlainen mahdollisuus tehdä ns. testamentti, kun ollaan avoliitossa ja vain toinen omistaa sen asunnon. Jos hän kuolee, jää avopuoliso siis kuin nalli kalliolle, kodittomaksikin, vaikka olisi se yhteinenkin lapsi, jos perikuntaan kuuluu myös aiemmasta liitosta olevia lapsia.
Olikos sekavasti sanottu..?
Mutta kuitenkin: tähän testamenttiin voi määrätä oikeuden asua ko. asunnossa niin pitkään kuin haluaa.
Tällaisen asumisoikeustestamentin voi kyllä tehdä, mutta olen kuullut, että rintaperilliset voivat siitä huolimatta vaatia lakiosaansa pesästä. Eli käytännössä koko paperilla ei tee mitään....
Noh, rahakaan ei kuitenkaan korvaa yhteistä perhettä, eikä varsinkaan omaa lasta.
Luepas tuolta muutama muu viestiketju. Se uusi nainen on kaiken pahan alku ja juuri, siis oikea hirviö. Sillä ei yksinkertaisesti ole exien mielestä edes oikeutta haluta lasta saatikka sitten tehdä sitä sellaisen miehen kanssa, jolla jo ennestään on lapsia.
Onnea matkaan, olet tehnyt oikean ratkaisun, kun uskallat lähteä etsimään sellaista elämää, jota oikeasti haluat.