Jonka muodostavat vapaat ja vastuulliset yksilöt ilman turhaa valtion holhoamista. Kyllä nimenomaan meidän tulee ottaa oppia Yhdysvalloista. Markkinatalouden lakien mukaan toimiva yhteiskunta olisi kova mutta reilu paikka jossa kukin saisi ansioidensa mukaan. Niistä jotka tukea tarvitsisivat huolehdittaisiin toisin kuin nyt "hyvinvointivaltion" pumpatessa rahaa mm. keskiluokan tulonsiirtoihin.
Hallitus on ansiokkaasti vauhdittanut tätä kehitystä mutta parantamisen varaa vielä on.
Unelmani on kansalaisyhteiskunta
11
176
Vastaukset
- Ruususelta
Vastuulliset yksilöt ? Eihän yhteiskunnasta löydy vastuullisuustta , aloittajakin on oman edun tavoittelija .
Eiväthän nuo kaksi asiaa eli vastuullisuus ja oman edun tavoittelu ole mitenkään toisensa poissulkevia. Nimenomaan kansalaisten terve kilpailu markkinataloudessa hyödyttää kaikkia.
- rapakontaa
OikeistoSosDem kirjoitti:
Eiväthän nuo kaksi asiaa eli vastuullisuus ja oman edun tavoittelu ole mitenkään toisensa poissulkevia. Nimenomaan kansalaisten terve kilpailu markkinataloudessa hyödyttää kaikkia.
Amerikan Yhdysvallat on maailman rikollisin valtio, niin taloudellisen riiston kannalta, kuin kansainvälisten murhien tehtailussa.
Mallin ottaminen jenkkirosvolta on turhaa.
Siksi toisekseen Suomen kansa on tyhmää ja sisäsiitoista porukkaa ja tämä kansa on vaikeasti yhteistyökykyinen.
Mutta avaajahan voi mennä jenkkiahteria nuolemaan rapakon taa
- PelkkäPotaskaa
Sähän itse olet työskennellyt erityisen säädellyllä toimialalla, jossa ei vapaata kilpailua ole vieläkään.
Eihän tässä ole kyse siitä mitä minä olen tehnyt vaan miten asiat ovat tai niiden pitäisi olla. PS. Kannatan myös oman toimialani vapauttamista.
- Ei.tule.onnistumaan
Sepä se. olisi tosiaan ihanne, muttei siihen päästä niin kauaan kuin on vasemmistoa.
Vasemmistoa paapotaan ja kasvatetaan kaiken aikaan yhteiskunta vastaisiksi. He menettäneet
oman arviokykynsä, YA-liike ja SAK paljolti ohjaa tarpeisiinsa. Ja tarpeiden takana ahneet sosialistin taskut. Vasemmistoliittolla vähän erilaista ohjaaminen kuin sosilisteilla, vaikka yhtymäkohtia on, he ei ole niin työ myönteisiä, haluavat elantonsa muiden työstä.- Kehdostahautaanelätit
Mites tukirahanjakopuolue kepun äänestäjät?
- MieliJaPide
Sinäpä se vekkuli villieläin olet ja et ymmärrä paskaakaan politiikasta ja olet aikuisilta kuullut, että vasemmisto on hirveää, nimimerkii ;
Ei.tule. onnistumaan.
Kysyppä ny vaan äiteeltä, että saatko osallistua aikuisten keskusteluihin `?
- Väyrynensentietää
Nyt on Paavolla huonosti asiat kumarassa ja takatukka unohtunut kotiin,paavo on ropsahtanut,olisi pysynyt euroopan lihapatojen äärellä
- Jeesus.Anarkisti
Anarkismi oikein toteutettuna on aika lähellä kristillistä ihanneyhteiskuntaa, eli Paratiisiä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall2412064- 1881627
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä461272Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad50982- 40789
- 14780
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä30761Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21750Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .24735Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46637
