Minäpä kerron vähän, minkälaista on olla tavallinen suomalainen mies 2010-luvulla. Vaimoni toivoo, että pitäisin useammin yhteyttä isääni, koska ”hän voisi auttaa perhettämme”. Me olemme molemmat sairaanhoitajia, ja isäni on miljonääri, joten meillä tosiaan olisi käyttöä lisärahalle. Kuitenkin…
Ei ”isi” toivo mitään ”liirum laarum mitä kuuluu” -puheluita. Ainut kuuluminen, mitä hän haluaisi minulta kuulla, on että olen saanut palkankorotuksen. Kyllä hänelle voi silloin tällöin soittaa, mutta jos alkaa soitella liian usein tai ilman mitään ilmeistä asiaa, hän ärtyy. Olen oppinut kuulemaan ärtymyksen hänen äänestään. Lapsena se edelsi aina räjähdystä…
Ehkäpä sitten pitäisi käydä kylässä useammin? Sama koskee liian ahkeraa kyläilyä tai sitä jos kyläily sattuu Tärkeiden Menojen aikaan. Lisänä asiassa on tietysti, että kyläily on aika usein oksettavaa. ”Isi” esittelee itseään ja harrastuksiaan. Niitä pitää kehua. Jos hän rakentaisi leikkijunaradan, sitäkin pitäisi ehdottomasti kehua. Sitten kun viinapullo aukeaa, odotettavissa voi olla mitä tahansa.
Vaimo ajattelee, että minun pitäisi tulla ”isin” kanssa toimeen kaikesta huolimatta. Hän neuvoo, että luovi ja sopeudu, mielistele. Ei ehkä näillä sanoilla, mutta kuitenkin. Voin kertoa, että ”isi” kyllä aistii mielistelyn. Mistäkö sen tiedän? Hän on vientihommissa pitkään ollut mies, ja hän on opettanut minulle, miten kauppoja tehdään. Asiakkaan ”bersoonaa” pitää nuolaista!
Minusta vaimo pelaa vaarallista peliä. Pahimmillaan käy niin, että ”isi” katselee meitä suurennuslasin läpi kuin hyönteisiä seuraavat 20 vuotta. Sitten hän vain antaa rahansa jollekin muulle, koska ”ei näitä berseen nuolijoille annetta… ne annetaan Tosi Miehille!” Sellainen temppu vastaisi hänen huumorintajuaan tai moraalikäsitystään, jos sitä voi moraaliksi sanoa.
Eikö jokainen toivo hyvää omalle lapselleen? No, sitten meillä ei varmaan olisi W. Priklopiliä. En toki sano, että isäni on Priklopilin asteinen psykopaatti, mutta asia tuli varmaan selväksi. Vaimo sanoo, että minä kuvittelen. Mitenkähän lienee… Kukaan ei halua uskoa omalle kohdalleen, että on joutunut psykoosiin, joutunut rikoksen uhriksi, sairastunut syöpään tms. Olisiko tässä vähän samanlainen asia? Ikäviä muistoja on riittämiin, sekä omia että muiden. En kuitenkaan halua levitellä niitä julkisesti. En ole koskaan ymmärtänyt ihmisiä, jotka pesevät likapyykkiään iltapäivälehtien sivuilla.
Välillä toivon, että vaimo laittaisi luikkarit perseeseen ja kävisi itse pyllistelemässä sille elukalle. Välillä ajattelen, että lemppaisin koko perheen ja palaisin poikamiesboksiin, mutta sittenhän tekisin väärin omaa lastani kohtaan!
En itsekään tiedä, miten jaksan tätä paskaa. Ehkä sovinnaisuudesta. Ehkä rakkaudesta lastani kohtaan.
Ei ”isi” toivo mitään ”liirum laarum mitä kuuluu” -puheluita. Ainut kuuluminen, mitä hän haluaisi minulta kuulla, on että olen saanut palkankorotuksen. Kyllä hänelle voi silloin tällöin soittaa, mutta jos alkaa soitella liian usein tai ilman mitään ilmeistä asiaa, hän ärtyy. Olen oppinut kuulemaan ärtymyksen hänen äänestään. Lapsena se edelsi aina räjähdystä…
Ehkäpä sitten pitäisi käydä kylässä useammin? Sama koskee liian ahkeraa kyläilyä tai sitä jos kyläily sattuu Tärkeiden Menojen aikaan. Lisänä asiassa on tietysti, että kyläily on aika usein oksettavaa. ”Isi” esittelee itseään ja harrastuksiaan. Niitä pitää kehua. Jos hän rakentaisi leikkijunaradan, sitäkin pitäisi ehdottomasti kehua. Sitten kun viinapullo aukeaa, odotettavissa voi olla mitä tahansa.
Vaimo ajattelee, että minun pitäisi tulla ”isin” kanssa toimeen kaikesta huolimatta. Hän neuvoo, että luovi ja sopeudu, mielistele. Ei ehkä näillä sanoilla, mutta kuitenkin. Voin kertoa, että ”isi” kyllä aistii mielistelyn. Mistäkö sen tiedän? Hän on vientihommissa pitkään ollut mies, ja hän on opettanut minulle, miten kauppoja tehdään. Asiakkaan ”bersoonaa” pitää nuolaista!
Minusta vaimo pelaa vaarallista peliä. Pahimmillaan käy niin, että ”isi” katselee meitä suurennuslasin läpi kuin hyönteisiä seuraavat 20 vuotta. Sitten hän vain antaa rahansa jollekin muulle, koska ”ei näitä berseen nuolijoille annetta… ne annetaan Tosi Miehille!” Sellainen temppu vastaisi hänen huumorintajuaan tai moraalikäsitystään, jos sitä voi moraaliksi sanoa.
Eikö jokainen toivo hyvää omalle lapselleen? No, sitten meillä ei varmaan olisi W. Priklopiliä. En toki sano, että isäni on Priklopilin asteinen psykopaatti, mutta asia tuli varmaan selväksi. Vaimo sanoo, että minä kuvittelen. Mitenkähän lienee… Kukaan ei halua uskoa omalle kohdalleen, että on joutunut psykoosiin, joutunut rikoksen uhriksi, sairastunut syöpään tms. Olisiko tässä vähän samanlainen asia? Ikäviä muistoja on riittämiin, sekä omia että muiden. En kuitenkaan halua levitellä niitä julkisesti. En ole koskaan ymmärtänyt ihmisiä, jotka pesevät likapyykkiään iltapäivälehtien sivuilla.
Välillä toivon, että vaimo laittaisi luikkarit perseeseen ja kävisi itse pyllistelemässä sille elukalle. Välillä ajattelen, että lemppaisin koko perheen ja palaisin poikamiesboksiin, mutta sittenhän tekisin väärin omaa lastani kohtaan!
En itsekään tiedä, miten jaksan tätä paskaa. Ehkä sovinnaisuudesta. Ehkä rakkaudesta lastani kohtaan.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Monet varmaan ihmettelevät, mitä minulle kuuluu. (Kiitos vaan lämpimästä tuesta.)
Lemppasin vaimon viime talvena. Nyt hän on, tietenkin, riitauttanut lapsemme huoltajuuden. Olen ottanut vähän kylmemmän asenteen tähän. Jos hän tahtoo olla yksinhuoltaja, niin sitten hän varmasti haluaa hoitaakin lasta huomattaavasti enemmän! Että se on ihan hänen valintansa.
Juttelin talvella psykologiystäväni kanssa, ja hän kysyi, että enkö tajua ilmeistä totuutta. Sekä isäukko että vaimo ovat ilmiselviä narsisteja. Eipä tosiaan ollut tullut mieleen, mutta siitähän tässä on kysymys.
Sopisivat varmaan parhaiten toisilleen, perkele!
Mitä isään tulee, niin perintörahoja ei näy eikä kuulu, mutta eipä hänestä ole ollut kovin paljon vaivaakaan.
Olisi varmaan nuorempana pitänyt tajuta hankkia parempi (LUE: hyväpalkkaisempi) ammatti. Ei sitä vain tajunnut angstisena teininä, että miehelle on kaikkein tärkeintä, että on mahdollisimman paljon omaa rahaa. Se on se, millä arvostus ostetaan. Se vain, kun elatusmaksut ja laskut rajoittaa, niin opiskelu ei ole mitenkään helppoa aikuisena. Sitä paitsi en ole koskaan ollut hyvä esim. matikassa, joten sekin rajoittaa vaihtoehtoja.
Varoituksen sana teille, kaikki nuoret miehet, jotka haaveilette sairaanhoitajan tms. matalapalkka-ammatista: Otatte riskin, että teitä kohdellaan sylkykuppina tai kynnysmattona koko työuranne ajan. Vanhat stereotypiat elää ja voi hyvin ja on vahvassa. Bemarin moottorissa on draivia ja kurat lentää köyhien naamalle jatkossakin.
Tarina+seuraa+melko+pitkälle+totuuden+askelmerkkejä,+onneksi+opin+tuon+"omaa+rahaa+pitää+olla+niin+että+ranteet+taipuvat"+ja+muutin+elämäntapaani+melko+paljon.
Omassa kotikasvatuksessani korostettiin voimakkaasti vanhempien kunnioittamista, joten oli pitkä prosessi myöntää, että "keisarilla ei ole vaatteita". Minulta kesti vuosia myöntää, että inhoan koko ihmistä.
Keneltäkään muulta ihmiseltä en sietäisi vastaavaa käytöstä, mutta isän kanssa täytyy olla väleissä, ettei mene perintörahat sivu suun.
Niin yksinkertaista se on.