Ihanaa kun näin kesän kynnyksellä

kaikki pääsevät haistelemaan kukkia <3 Olut vaan puuttuu. Ainakin multa. Siellä taitaa yksi sun toinen, rakastunut pari, tai toipuva ihminen olla sydämet vihriänä muttei kateudesta tai mustasukkasuudesta vaan kesän ihanista tulevista hetkistä – rakkaan tai itsensä kanssa. Ihanaa aikaa kun moni ihminen on onnellinen. Paitsi tietenkin, jos on jotain vastoinkäymisiä mutta ainakin luonto virkistää. Yhtä sun toista omalla tavallaan. Sisäinen ja ulkoinen. Nautintonsa kullakin.
1132
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

nautin enemmän kesästä, kaikessa siitä. Viikonloppuna mökkeilemään. Tuleepahan taas oltua ulkona aamusta iltaan, jollei sada. Viime lauantaina heitin talviturkinkin pois. Tosin vasta kunnon löylyjen jälkeen .😄 😄

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ihananvihriäähempeä kirjoitti:

kaikki pääsevät haistelemaan kukkia <3 Olut vaan puuttuu. Ainakin multa. Siellä taitaa yksi sun toinen, rakastunut pari, tai toipuva ihminen olla sydämet vihriänä muttei kateudesta tai mustasukkasuudesta vaan kesän ihanista tulevista hetkistä – rakkaan tai itsensä kanssa. Ihanaa aikaa kun moni ihminen on onnellinen. Paitsi tietenkin, jos on jotain vastoinkäymisiä mutta ainakin luonto virkistää. Yhtä sun toista omalla tavallaan. Sisäinen ja ulkoinen. Nautintonsa kullakin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu