Olen miettinyt monesti, että mistä johtuu, kun tykkään niin paljon lapsista ja nuorista ja eläimistä, koirat, kissat lampaat, vuohet, pandat ja kaikki vie sydämen mennessään. Tiedän myös monia aikuisia, jotka suorastaan "hurahtaa", kun vastaan köpsöttelee suloinen lapsi (kaikki lapset ovat suloisia) tai joku koiranpentu, jonka silmät loistaa kuin tuikkiva tähti pohjolan yössä. Ja monesti nämä samaiset ihmiset eivät välttämättä innostu mistään muusta asiasta tai ihmisistä niin paljon kuin nimenomaan lapsista ja eläimistä. Olen miettinyt, mikä on se persoonallisuus, mikä on sen persoonallisuuden takana, nimittäin tunnen hyvin monia aikuisia, joiden sydän vain sulaa lapsia tai eläimiä nähdessään. Itse kuulun tähän samaan katekoriaan. Mutta miksi näin on? Sitä olen miettinyt paljon.
Sitten tässä yhtenä päivänä yht` äkkiä välähti, että voisiko johtua sellaisesta asiasta tai ilmiöstä tai miten sitä sitten kutsuukaan, että ihmiset, jotka näkevät ympäröivää maailmaa tarkemmin (henkisyys, vaisto, herkkyys, tarkat aistit) jotenkin näkevät maailman petollisuuden tai teennäisyyden tai mielistelyn läpi tai oman edun tavoittelun tai imartelun tarpeen läpi, kaipaavat aitoutta, sitä rehellisyyttä ja viattomuutta, jota kaipaavat paljon enemmän, mitä ehkä saavat, näkevät sen voiman ja säteen lapsissa ja nuorissa ja eläimissä. He ovat kaikki niin aitoja, haavoittuvaisia, mutta niin ihastuttavia, suorastaan ihme tässä synkässä ja valheellisessa maailmassa, mutta he selviävät, heistä hehkuu jotain ihmeellistä viatomuutta vahvuudessaan, mutta myös epävarmuuden ja jopa pelokkuuden kautta. En tiedä, olen paljon miettinyt sitä.
Monet tietysti ovat myös siinä asemassa, että heiltä on ikään kuin viety mahdollisuus aitoon kohtaamiseen tai olemiseen ympäröivän maailman kanssa, ja sitä suuremmalla syyllä lapset ja nuoret ja eläimet valtaavat heidän sydämiään. Ihanaa kohdata viattomuutta omassa herkkyydessään, mutta myös voimassaan.
Minä näen jotain erityistä yhdessä pikku-pojassa. Hän on niin sulloisen ja herkän oloinen ja niin suloisen ihastuttava tallustellessaan reppu selässä ja kuulokkeet korvissa. Siinä pojassa on todellakin jotain erityistä, ja tiedän että hänellä on siunausta, mutta hänellä tulee olemaan myös paljon karikoita elämän polussa, mutta näen myös, että hän ylittää kaikki esteet, hänelle annetaan kaikki se voima, jota tarvitaan. Jotenkin se pikku-poika puhuttaa minua aina vain uudelleen ja uudelleen. En tunne häntä, en tiedä kuka hän on tai edes missä hän asuu, mutta hän kävelee aika usein katua pitkin niin jotenkin "matkalla jonnekin, josta en edes tiedä".
Onko teillä muilla mitään tällaisia kokemuksia? Mitä ajatuksia tämä herättää teissä?
Sitten tässä yhtenä päivänä yht` äkkiä välähti, että voisiko johtua sellaisesta asiasta tai ilmiöstä tai miten sitä sitten kutsuukaan, että ihmiset, jotka näkevät ympäröivää maailmaa tarkemmin (henkisyys, vaisto, herkkyys, tarkat aistit) jotenkin näkevät maailman petollisuuden tai teennäisyyden tai mielistelyn läpi tai oman edun tavoittelun tai imartelun tarpeen läpi, kaipaavat aitoutta, sitä rehellisyyttä ja viattomuutta, jota kaipaavat paljon enemmän, mitä ehkä saavat, näkevät sen voiman ja säteen lapsissa ja nuorissa ja eläimissä. He ovat kaikki niin aitoja, haavoittuvaisia, mutta niin ihastuttavia, suorastaan ihme tässä synkässä ja valheellisessa maailmassa, mutta he selviävät, heistä hehkuu jotain ihmeellistä viatomuutta vahvuudessaan, mutta myös epävarmuuden ja jopa pelokkuuden kautta. En tiedä, olen paljon miettinyt sitä.
Monet tietysti ovat myös siinä asemassa, että heiltä on ikään kuin viety mahdollisuus aitoon kohtaamiseen tai olemiseen ympäröivän maailman kanssa, ja sitä suuremmalla syyllä lapset ja nuoret ja eläimet valtaavat heidän sydämiään. Ihanaa kohdata viattomuutta omassa herkkyydessään, mutta myös voimassaan.
Minä näen jotain erityistä yhdessä pikku-pojassa. Hän on niin sulloisen ja herkän oloinen ja niin suloisen ihastuttava tallustellessaan reppu selässä ja kuulokkeet korvissa. Siinä pojassa on todellakin jotain erityistä, ja tiedän että hänellä on siunausta, mutta hänellä tulee olemaan myös paljon karikoita elämän polussa, mutta näen myös, että hän ylittää kaikki esteet, hänelle annetaan kaikki se voima, jota tarvitaan. Jotenkin se pikku-poika puhuttaa minua aina vain uudelleen ja uudelleen. En tunne häntä, en tiedä kuka hän on tai edes missä hän asuu, mutta hän kävelee aika usein katua pitkin niin jotenkin "matkalla jonnekin, josta en edes tiedä".
Onko teillä muilla mitään tällaisia kokemuksia? Mitä ajatuksia tämä herättää teissä?
Vastaukset 26
Vanhimmat
"matkalla jonnekin, josta en edes tiedä". Tarkoitan tätä ikäänkuin pojan omassa ajatuksessa. Enhän minä oikeasti tiedä, mutta ihan kuin hänen ajatuksensa olisivat jossain, jota hän ei edes tiedä olevan, jotain tämmöistä.
Itsekin rakastan eläimiä yli kaiken, mutta kammoksun lapsia enemmän kuin mitään muuta.. en tiedä miksi. Liikaa traumoja lapsista kait.
En tosin usko että "ilmiön" takana lienee mitään sen suurempaa, joillekkin ihmisille on suotu kyky/taito lukea ihmisiä ja eläimiä paremmin.
Kyseessähän ei ole välttämättä kaikkien kohdalla opittu taito kuten minulla, osaan tulkita eläimiä koska olen siihen jo nuorena oppinut.
Voihan taustalla olla mm.sairaus, jonka tähden aistii asioita herkemmin
@jännä_juttu
Hieno kirjoitus!
"Sitten tässä yhtenä päivänä yht` äkkiä välähti, että voisiko johtua sellaisesta asiasta tai ilmiöstä tai miten sitä sitten kutsuukaan, että ihmiset, jotka näkevät ympäröivää maailmaa tarkemmin (henkisyys, vaisto, herkkyys, tarkat aistit) jotenkin näkevät maailman petollisuuden tai teennäisyyden tai mielistelyn läpi tai oman edun tavoittelun tai imartelun tarpeen läpi, kaipaavat aitoutta, sitä rehellisyyttä ja viattomuutta, jota kaipaavat paljon enemmän, mitä ehkä saavat, näkevät sen voiman ja säteen lapsissa ja nuorissa ja eläimissä. He ovat kaikki niin aitoja, haavoittuvaisia, mutta niin ihastuttavia, suorastaan ihme tässä synkässä ja valheellisessa maailmassa, mutta he selviävät, heistä hehkuu jotain ihmeellistä viatomuutta vahvuudessaan, mutta myös epävarmuuden ja jopa pelokkuuden kautta. En tiedä, olen paljon miettinyt sitä."
_________________
Lapsia, nuoria ja eläimiä yhdistää se, että he/ne elävät tunteella. Eivät ajattele mitään ylimääräistä, vaan keskittyvät hetkeen, huomisesta murehtimatta, jatkuvasti alttiina lukemattomille vaaroille. Oletan että sua pelottaa se kun ymmärrät tämän niin hyvin, samalla kun tiedostat miten julma paikka maailma voi olla(?) Koska minä myös tunnistan nuo kuvailemasi herkät ominaisuudet itsessäni, olen aikaisemmin pelännyt muiden satuttamista niin paljon, että jättäydyin elämästä oikeaa elämää lähes täysin, hyvin pitkäksi aikaa. Kesti todella kauan oppia ja ymmärtää, kuinka elämää voi elää täysillä, samalla välttyen satuttamasta muita mahdollisimman harvoin ja vähän.
Aikuisissa, lapsissa ja eläimissä, niissä kaikissa on erilaisuuksia. En pidä koirista, jotka hyökkäilevät, murisevat tai juoksevat nurkan takaa vauhdilla haukkumaan. En pidä kissoista, jotka purevat tai kynsivät arvaamatta. Lapsissakin on sellaisia, jotka lyövät tai kiusaavat toisia tai pyrkivät määräämään, miten ollaan häiriköiden muita. Mutta sitten on niitä toisenlaisia symppiksiä, niin kuin kissoissa ihania hellyttäviä tai koirissa niin kuin tietäisi senhetkisen tunteen. Kerran pelkästä lapsen katseesta tuli kyyneleet silmiin. Se on se huomiointi, mikä ratkaisee.
Huomattavan suuri osa maailman pahuudesta on aikuisten suorittamaa.
Aivan.
"En pidä koirista, jotka hyökkäilevät, murisevat tai juoksevat nurkan takaa vauhdilla haukkumaan. En pidä kissoista, jotka purevat tai kynsivät arvaamatta. Lapsissakin on sellaisia, jotka lyövät tai kiusaavat toisia tai pyrkivät määräämään, miten ollaan häiriköiden muita."
Ei tarvitsekaan pitää aivan kaikista. Mutta kannattaa tiedostaa, että ainakin eläimet käyttäytyvät hyökkäävästi, koska luultavasti pelkäävät (jotain). Fight or Flight. Tahallaan sun ja muiden kiusaksi eivät varmasti - sellainen tarkoitushakuisuus vaatii älykkyyttä jollaista vain ihmisillä on. Myös lapsilla. Narsisitisia piirteitä voi löytyä myös jo joiltakin nuorilta lapsilta, mutta ne eivät vielä osaa tehdä sitä kovinkaan taitavasti, vaan toimivat niin suoraviivaisesti että siihen voidaan helposti puuttua. Myöhemmällä iällä he luultavasti tajuavat, että kannattaa olla ovelampi ja manipuloivampi saadakseen mitä haluaa. Oman edun tavoittelu mahdollisimman tehokkaalla tavalla vaatii tietyntasoista älykkyyttä ja aktiivista ajattelua. Kukaan ei ole narsistinen syntyessään, vaan se on jotain, mikä OPITAAN. Narsistit ovat oppineet, ettei kannata ajatella muiden etua, ainoastaan omaansa. Surullista mutta totta. Viime kädessä syy on kulttuurissamme, ei itsessämme. Kaikki vaikuttaa kaikkeen.
Hienoja ajatuksia! Palstallakin voi oppia aina jotain uutta :D eihän uskoisi? :)
Olen sitä mieltä, että toisen ihmisen lähellä on helpompi olla kuin toisen. Se on jokin luontainen piirre ja sitä on vaikea selittää. Eläimissäkin yleensä aikuiset ovat niitä vaarallisia. Toinen ihminen on ennakkoluulottomasti sitä mitä on, mutta toisen kanssa saa olla varuillaan. Jotkut ihmiset pyrkivät tunnustelemaan toisen mielialan ja sitä kautta asettumaan toisen asemaan, mitä hänelle pystyy puhumaan ja mitä ei. Mutta toisaalta on myös psyykkisesti erilaisia ihmisiä. Niissä tapauksissa pitää ennemmin olla hiljaa kuin pölistä. Toisaalta joku voisi tarvita pölinää ja hölinää oman mielensä hiljentämiseksi. Sitten narsistit, aika hankala käsitellä mitenkään. Narsisti kai kaipaisi oman itsensä ihailua ja jatkuvaa pönkittämistä. Toisaalta narsisti ei pyrikään sellaisen seuraan, josta ei itselle tule hyötyä. Mikä sitten olisi narsismin mittari, sitä kun ei välttämättä tutkita ihmisistä? Melkein jokainen voi tehdä päätelmiä toisten narsismista, mutta tuskin kukaan luokittelee itseään narsistiksi. Psykopaatit ja sadistit puolestaan pystyvät helpostikin näkemään itsessäänkin heille luokitellut piirteet. He kun liikkuvat väkivaltarikollisuudessa.
Jos luulet etten tiedosta tätä, olet totaalisen väärässä. Meitä, eläimiä ja ihmisiä, on kaikenlaisia. Turha alkaa yleistämään kun kaikki ovat jollain tavalla erilaisia.
Eivät he selviä. Heidät murskataan kerta kerran jälkeen. Ei siihen välttämättä tarvita kuin mies, jolle olet ystävällinen ja joka ihastuksissaan, omissa päätelmissään, edes sinulle puhumatta, päättää murskata sinut.
Se mainitsemasi mieskin on varmaan murskattu joskus nuoremmalla iällä, ja aikuisena laittaa vain vahinkoa kiertoon, koska luulee että niin maailma toimii. Jos sinä olit se jonka hän muskasi, satuit vain olemaan väärässä paikassa väärään aikaan. Älä menetä toivoasi. On myös paljon miehiä, jotka eivät ole omaksuneet oman edun tavoittelua muiden kustannuksella. Valitettavasti monet heistä pelkäävät satuttavansa toisia (naisia) siinä määrin, etteivät ole (vielä) omaksuneet kovinkaan miehisiä otteita. Luultavasti pelkäävät myös että heihin itseensä sattuu, kun heidät mahdollisesti jätetään. Se on sellainen paha pelon kierre, josta on vaikeaa päästä irti.
Oletko M ihmisen psyykkeen asiantuntija? Kirjoitat kyllä niin loistaa ja paljon puhuvaa tekstiä ja rakentavasti. Ihana lukea aitoja ajatuksia, joita on oikeasti mietitty, eikä vaan heitellä juttuja suuntaan ja toiseen tietämättä mistään mitään. Sitä tapahtuu paljon jopa asiantuntijaryhmissä.
Kirjoit LISÄÄÄÄ :)
Joo, kiitos pieleen menneestä analyysistä M jotain. En ole vain yhden vaan useamman kohdalla tässä elämän polun varrella törmännyt tuollaiseen ilmiöön, jossa olet ystävällinen, toinen saattaa ihastua, tykästyä vahvasti, hän ei kerro tunteistaan tai mistään ja vetää herneet nenään kun et ookaan kiinnostunut ja siitä alkaa tuhon tie. Älä yritä puolustella sellaista, jos siinä mennään äärimmäisyyksiin. Toista käytetään jonain välikappaleena oman vihan purkamiseen. Itse olet ollut ystävällinen ja hyväntahtoinen, et ole mitenkään osoittanut kiinnostusta ja sitten toinen saa vain talloa sut, koska on täynnä vihaa, häpeää, pelkoa tms. Ihan oikeesti.
Mä lähden aina siitä liikkeelle, että ei ole mitään syytä alkaa syyttelemään ketään ilman kattavia perusteluja. En voi mitenkään tietää, millaista meinikiä sä oot kokenut joten älä myöskään odota että osaisin lukea sun ajatukset tai jotekin muuten päätellä muutamasta lauseesta kaiken oleellisen. Jos haluat multa kunnon kannanottoa asiaasi, sun on kerrottava paljon enemmän yksityiskohtia.
Ehdotan, että aloitat ikäväpalstalla uuden ketjun jostakin omasta mielestäsi mielenkiintoisesta aiheesta ja laitat siihen vielä varmuuden vuoksi jokin tunnisteen mukaan jotta tiedän sen olevan sinulta, niin mielelläni kirjoitan sinne :)
Minä olen tiedostanut, että sitä herkkyyttä ja älykkyyttä, joiden avulla tavallaan pääsee toisten pään sisään, sitä kykyä asettua toisten asemaan ja rakastaa, voi käyttää sekä hyvään että pahaan. Voit valita vapaasti molemmista ääripäistä tai mitä tahansa niiden väliltä; joko tuhoat toisen totaalisesti tai sitten teet hänestä onnellisimman eliön/ihmisen maan päällä - käytännössä kuitenkin olen toistaiseksi saanut mahdollisuuksia tehdä vain jotain niiden väliltä :) Olen kokeillut ja ottanut tuntumaa molempiin ääripäihin omalla tavallani ja tullut siihen lopputulokseen, että haluan saada aikaan hyvää. Mahdollisimman paljon.
Ajattele mikä valta sinulla on? Eikö huimaa yhtään, voit vaan päättää kenen elämä on minkäkin arvoista.
Ei sitä kannata ajatella sen enempää. Tärkeintä on vain elää hetkessä ja yrittää parhaansa.
En oikein tykännyt tuon viimeisen virkkeesi äänensävystä. Mitä oikein yrität sillä vihjata?
Ajattelet hallitsevasi kohteesi mieltä?
Pystyväsi vaikuttamaan siihen?
Ei se niin ole.
Tällä näyttämöllä se voi vaikuttaa siltä, mutta todellisuus...
Jokaisella on valta ja valinta ilkeyteen, pahaan. Entäs jos siitä ei välitä? Elää vain oman näkemyksensä mukaan?
Minä olen saanut paljon hyvää vain ajattelemalla ihmistä joka minuun vaikutti. Se oikeastaan riittää. Ne pienet höyhenet ovat riittäneet. Ja tehneet minut onnelliseksi.
En edes halua ajatella, mitä muuta tähän liittyy. Se muu onkin aika inhottavaa. Sellaisia jätteen kerääjiä.
Sääliä kyllä heillekin.
Oma voima riittää. Ihan varmasti.
"Ajattelet hallitsevasi kohteesi mieltä?
Pystyväsi vaikuttamaan siihen?"
Ei, vaan mä ymmärrän toisia. Osaan asettua toisen asemaan todella hyvin. Kun siinä onnistuu, löytää kaikista tehokkaimmat keinot sekä aiheuttaa hänelle vahinkoa / satuttaa häntä, mutta tietenkin myös rakastaa ja tehdä hänet onnelliseksi... tai mitä nyt ikinä. Se on sitten aivan oma valinta, miten kulloinkin päättää toimia.
Entäs jos itse osoittaudutkin riittämättömäksi?
-vastasin vielä, vaikka tuntuikin epämiellyttävältä, sellaiselta niljakkaalta....
"Entäs jos itse osoittaudutkin riittämättömäksi?"
Ai parisuhteessa? Tuskinpa näin käy. Mutta jos käy, päästän kumppanin ilomielin pois jos hän sitä todella haluaa. Ketään en pakota mihinkään.
"-vastasin vielä, vaikka tuntuikin epämiellyttävältä, sellaiselta niljakkaalta...."
En tajua tällaisia. Jos puhut itsestäsi nyt niin mitä tuosta pitäisi ajatella? Yritätkö kenties löytää musta joitain tiettyjä arkoja paikkoja, sellaisia nappuloita jotka osuu johonkin herkkään kohtaan ja joita painamalla menettäisin malttini tai alkaisin käyttäytyä tietyllä tavalla ja siitä sitten voisit päätellä joitain? Jos näin on niin älä jaksa. Älä vaivaudu pelaamaan tollasia pelejä mun kanssa. Haaskaat vain aikaasi.
Tai en nyt kyllä ilomielin päästäisi ainakaan nykyistä rakastani, mutta päästäisin kuitenkin.
Minulla tunteet katosivat jo lapsena. Jo silloin näin, etten halua kasvaa ihmiseksi. Ei kiinnostanut tippaakaan aikuisten tekemiset. Pidin vain eläimistä, en ihmisistä. Jotain arvostettavia puolia olen oppinut näkemään ihmisyydessäkin ajan myötä. Kuitenkin olen taipuvainen ajattelemaan niitä poikkeusyksilöiden ansiona. Useimpia ei oikein kiinnosta käyttää noita aivoja, vaikka sillä oman ylemmyytensä muihin olioihin perustelevat. Se vähäinen aivokapasiteetti menee sosiaaliseen pelleilyyn ja juuri johonkin laskelmointiin että kuka teeskentelee parhaiten, mikä oikein vielä korostuu nykyään kun oikeita töitä ei enää ole.
Eiköhän sulla ne tunteet vielä ole tallessa :) Tukahdutettuina korkeintaan. Ehkä sulta lapsena vain katosi myötätunto ihmisiä kohtaan - se on täysin eri asia kuin itse tunteiden katoaminen.
Mitenkä nykyään, oletko jo kuitenkin kasvanu aikuiseksi ihmiseksi vai ryhdyitkö eläimeksi? Jos näin niin saako kysyä, mitä eläinlajia edustat?
En usko, että kukaan pystyy ryhtymään muuksi kuin mitä on. Lopputulos on vain irvokas. Se nyt vain on valitettavaa, että ihmisenä oleminenkin on esittämistä. Joskus tapaa aidon oloisiakin ihmisiä, jotka ovat maailmanmenoon sopeutuneita. Vähän he tuntuvat erilajisilta, mutta en nyt lähde arpomaan kumpi on ihminen ja kumpi ei :)
Ok, taidan ymmärtää(?)
Sua hävettää edustaa omaa lajiasi, koska...
:(
Ei tartte jatkaa lausetta koska me molemmat tiedetään miten se jatkuu.