Helsingin keskustassa järjestettävä ensimmäinen taiteilijoiden ulosmarssi parempien työolojen puolesta järjestyy jo pian 2018.....
Taiteilija nerot siirtyvät orjatyöstä kohti ensimmäistä kuukausipalkka mallia.
Taiteelle maksetaan apu-rahoja, niin kuin apinoille pienenä avustuksena,
ottamatta liiaksi huomioon muita yleisinä ihmisen elämän vaatimuksia,
puhumattakaan taide työn kaikki rahallisten menojen potentiaalisia hienouksia,
josta taide työ rakentuu: liiallisuudet, epäkelpoisuudet, turhamaisuudet, överyydet,
hullutukset.
Tekninen mieli ei pidä turhuuksista, koska teknisessä työssä niitä ei pidä olla.
Ja kun niitä on, niin niitä mietitään niin ahkeraan, ettei niitä enää nähdä,
saatikka kunnioiteta itse sattumanvaraisuuden vuoksi.
Tämä kertomus siksi, että korostuu teknisen työn ja taidetyön perus ero.
Tekniikan ei pidä vaatia taiteelta sen, mitä itse ei ymmärrä.
Tekniikko hyötyy taiteesta siten, että antaa taiteilijalle teknisen laitteen
kun tahtoo testata laitteen tehoja, toimintaa.
Laite ilman testia ei ole käypä.
Tällä näkymin paras taiteilija on lapsi, nainen ja etelämaalainen kuten afro.
Taide on ylimääräinen.
Taide eli tallentamisen aikakauden, jonka korvasi valokuva.
Taide eli käsityö aikakauden, jonka korjasi sarjatuotanto.
Elikö taide tutkimuksen aikakauden, kun yksilö on rikasti oppinut ja osaisi käyttää tietojaan luovasti?
Onko yksilöllinen tutkimus päämäärä, itseisarvo?
Voiko taiteita ottaa itserakentuvana, tieteellisena, yhteiskunta palikkana?
Rakentaa mitä asioita? Arkitehtuuri rakentaa taloja, mitä kuvataide rakentaa?
Aika rikastuttava kokemus syntyy siitä kun taide yhdistyy kosmoksen tutkimukseen.
Toistaiseksi taide luo viihtyvyyttä maanpäälliseen elämään.
Joskus on pahoja päiviä olla ja taide kääntää pahat päivät hyviksi.
"Taide luo AHAA elämyksen".
Viimeksi minulle loi ahaa elämyksen Miss Moniquen DJ musiikki.
Ehkä taide voisi varustautua paremmin, että valmiudet kasvaisivat.
Taiteilijan monipuolisuutta on sitä, että hän osaa käyttää tietokonetta ja
levitä muutenkin crossing boardersin eri taiteita rikkovaksi.
Kun kuvataidekoulu evää lukuisilta halukkailta ihmisiltä opiskelumahdollisuutta,
niin yhteiskunta todistaa olevansa väärin rakennettu.
Kaikki eivät pääsee tekemään sen, mihin uskovat.
Tuskin kriteerit ovat oikeutettuja. Taiteen tekijöitä on niin monia erilaisia.
Mutta se, että ei pääsee opiskelemaan sen, mitä tahtoo silloin milloin tahtoo,
se on paha vahinko ja erehdys.
Samoin laita on muidenkin oppialojen.
Yliopiston AVOIMUUS vaatimus ei täyty. Nykyinen vaatimus on vanhentunut,
on aika päivittää avoimuutta uusiksi.
Taiteiljat marssivat ulos kuukausipalkan puolesta.
Ellei kk palkan niin kansalaispalkan-perusrahan-basic incoming puolesta.
Taiteeseen kuuluu vapaus.
Tutkimme miten huipputekninen yhteiskunta näkee taiteen teon.
Taiteilijat vaativat kuukausipalkaa!!
7
496
Vastaukset 7
Perustulomalli voisi olla toimiva jos sen saisi kansalaispalkan tapaan. Tällä hetkellä kokeilu menossa, mutta tulotaso on pieni, mutta kuitenkin jotain - 560 euroa ilman tarveharkintaa....
- perustulovähemmän
toimeentulotuki on 640 e
nyt ne paskiaiset eivät maksa täyttä rahaa...leikkivät
kk palkka on suurempi - monta tonnia kk
tahdon elää tavallista elämää, enkä köyhänä
- lisää.ääniä.vihreille
Onhan niillä jo sellainen. KELA ja fatta heidät elättää sataprosenttisesti.
- 123d123d123d123f
nykyajan yritykset varastaa luovilta työttömiltä ideat ja kaupallistaa ne.
- kravunsuoramutka
varastavat opiskelijoilta, nuorilta, köyhiltä, toisiltaan
iällä on affekti, että se nujertaa niitä, jotka eivät jaksa ikään uskoa
jokainen kaatuu
kunniakasta antaa nuorille töitä, sillä sehän on se riesa, että vanha ei töitä anna
- maksakaajo
Olen taiteilija ja maalaan sotkun. Maksakaa minulle siitä sotkusta osaan myös kirjoittaa täyttä soopaa.
- sfsdfsdfsdfsdf
älä lainaa kirjastosta taidetta äläkä kuluta taidetta
olet insinööri etkä osaa sanoa päivää puhumattakaan rupattelusta, sika
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 51861
Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?
Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍90818Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle
Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust15696Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi
Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,2664Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?
Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.1564- 56541
- 70533
Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?
Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it184529- 60503
Sinulle jota kaipaan!
Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista24496