Moi,
Tulin kertomaan tarinani aknesta, koska olen viimeisen 10vuoden aikana googlettanut ko. otsikon lukuisia kertoja ja päätynyt kokeilemaan mitä ihmeellisempiä aknen nujerruskeinoja, turhaan. Rahaa ja päreitä on poltettu enemmän kuin tarpeeksi.
Perustietoina kerrottakoon, että olen 34- vuotias ja elänyt normaalia ja tervettä elämää; liikkunut, syönyt ja nukkunut suositusten mukaan, juonut paljon vettä, panostanut apteekkikosmetiikkaan, vitamiineihin ja ravintolisiinkin jne. Elintapoihini tein muutama vuosi sitten kuitenkin muutoksia, joista kerron lisää, jahka olemme käyneet läpi ihohistoriani :)
Ihoni 20-vuotishistoria on tyypillinen aknepotilaan tarina; akne alkoi murrosiässä n. 14-vuotiaana ja pitää pintansa edelleen 34-vuotiaana. Luokittelen asteikolla 1-10 (1=täydellinen iho, 10=vaikea kystinen akne), akneni tasolle 6-8. Ihotautilääkärien mukaan akneni on sekä perinnöllistä että hormonaalista ja sen tila vaihtelee tavallisen ja kystisen aknen välillä. Noin 10vuotta aknea on esiintynyt myös alapäässä, jonka vuoksi se on määritelty myös Acne conglobata -nimiseksi taudiksi. Tässä kirjoituksessa emme kuitenkaan keskity tuohon sanahirviöön, vaan tavalliseen akneen, joka ei sen kummempia titteleitä mielestäni vaadi.
Sitten hoito- ja e-pillerihistoriaani. Ensimmäisen antibioottikuurin akneen söin alle täysikäisenä ja aloin käyttää kalliita reseptivoiteita. Parikymppisenä aloitin e-pillerit. E-pillerit toimivat akneeni nopeasti: akne ei poistu pillereillä, mutta on hallinnassa. Pillerien aiheuttamien haittojen vuoksi päädyin kuitenkin lopettamaan ne muutaman vuoden käytön jälkeen. Akne palasi heti. Lisäksi huomasin, että pillerien lopetus aiheuttaa minulle myös rajua hiustenlähtöä, öljyisen ja näppyläisen hiuspohjan sekä runsasta hikoilua. Ensimmäinen pillerien lopetusyritys päättyi nopeasti ja kokeilin uutta, gynen suosittelemaa merkkiä. Meni muutama vuosi hyvin, kunnes haitat olivat taas liikaa ja edessä oli lopetus. Lopetusyritys nro2 oli edellistä vaikeampi ja ihoni ja hiuspohjani pääsi niin huonoon kuntoon, etten lopulta voinut kuin itkeä. Roaccutan oli ainoa uusi hoitomuoto jota minulle enää tarjottiin, mutta koska sen kanssa olisi taas aloitettava myös e-pillerit, päädyin aloittamaan vain uudet pillerit. Iho ja hiuspohja olivat taas heti hallinnassa, josta syystä sinnittelinkin pillerien haittavaikutusten kanssa todella pitkään.
Sinnittely loppui 3kuukautta sitten. Päätimme yhdessä gynen kanssa, että pillerien on lähdettävä, lopullisesti. Myös kaikki muut hormonaaliset ehkäisyvalmisteet, jotka auttaisivat akneen, ovat kohdallani poissuljettu vaihtoehto. Sain apteekkiin valmiiksi reseptit hoitovoiteisiin ja sovimme, että otan heti yhteyttä ihotaudeille, kun akne pahenee. Sekä iho että hiuspohja muuttuivatkin heti taas öljyisiksi ja näppyläisiksi, mutta... voiteet odottavat apteekissa edelleen ja ihotautilääkärikin on varaamatta, koska ihoni on edelleen ihan siedettävä! Miksi?
Seuraa pohdintaosuus siitä, miksi akneni ei ole tällä kertaa räjähtänyt käsiin?
Noin 2vuotta sitten siirryin kasvispainotteisesta sekasyöjästä lähes vegaaniksi (syön kalaa). Etenkin maito ja maitotuotteet, joiden suurkuluttaja olen aina ollut, jätin juustoa lukuunottamatta kokonaan pois. Myös juustonkulutukseni olen puolittanut. Alkoholin ja lisäproteiinit yms. olen jättänyt kokonaan vuosia sitten ja lisätyn sokerin jätin noin vuosi sitten. Raskas salitreeni on vaihtunut joogaan ja pilatekseen. Olen vähentänyt myös kemikaalikuormaani merkittävästi ja siirtynyt pääosin normaalin ihon luonnonkosmetiikkaan. Samalla kun lopetin pillerit, nostin sinkin kuuriluontoisesti 100mg vuorokaudessa. Käytössä on vain yksi aknen hoitotuote, basiron.
Ihonhoitorutiinini on helppo ja edullinen. Meikinpoisto perusvoiteella, pesu sebamedillä/palasaippualla, rasvaus perusvoiteella. Rakeiset kuorinnat olen vaihtanut kotona tehtävään kemialliseenkuorintaan 1-2krt/vko:ssa. Basironia olen käyttänyt iltaisin säännöllisen epäsäännöllisesti koko ikäni. Hiukset pesen pääsääntöisesti luonnonmukaisin keinoin.
Vaikka 3kk onkin ihon kannalta lyhyt aika, toivon, että elämäntapamuutoksillani on jotain osuutta siihen, että akne ei ole palannut entisellä voimallaan. Toivon myös, että kaikki te pillerien, aknen ja pillerien lopetuksen kanssa taistelevat saatta tästä edes vähän iloa ja toivoa :)
Saa kysyä jos jokin jäi kiinnostamaa!
E-pillerit ja akne
MHNT
0
205
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1721147
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132857- 84793
- 51738
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?37551Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55549Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä296538Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t215489- 49487
Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45482