Mielenkiinnolla odotan sinulta taustoja ja avaamista omaasi taustaasi, kun sinulla on niin kiinnostavia kannanottoja, jossa olen samaa mieltä kanssasi.
Pienipiruvasempaan avaa vähän itsestäsi taustoja
SukulaissielujaOlemme
80722
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 80
Vanhimmat
Oletko kanssa pangolla pierevä kepuelätti?
Jos avaan taustoja, minut lokeroidaan.
En pidä ahtaista paikoista.
Poliittista kotia minulla ei ole. Kaikissa aatteissa on jotain hyvää, mutta samalla tavalla niissä on paljon falskia ja aidolle elämälle vierasta. Ehkä yhtenä ohjenuorana voisi olla, että ihmisten elämään puututaan mahdollisimman vähän. Vähän taas on niin väljä sana, että sen voi tulkita kukin omalla tavallaan.
Jo kirjoitukseni ei ärsytä, niissä on jotain pielessä tai et ole ymmärtänyt niitä. Sätin mielelläni yleisiä tapoja ja väitteitä, jotka eivät kestä kriittistä tarkastelua. Yleensä siitä loukkaannutaan :D
Onneksi poliitikot toistavat tyhjiä lauseita jatkuvasti ja ovat loputon ilon ja inspiraation lähde. "Ollaan köyhien ja vähäosaisten puolella" - ei voida olla koska se on loputon reikä rahalle, jota ei ole loputtomasti .
Kirjoittaja on Lehtisen kanssa samassa ajatuspajassa , mikä hyväksyy ainoastaan maataloustuen loputtomaksi reiäksi , siis kankkulan kaivoksi , mitä mikään raha ei riitä täyttämään.
Kuten Lehtinen mainitsi , työttömyystuki ei ole ikuinen nautintaoikeus , kuten maataloustuki ja muut yritystuet.
Heh, heh :D
Maataloustuista en ole koskaan kirjoittanut mitään. Rehellisesti sanottuna se on niin moniuloitteinen soppa ettei edes kansallisella päätöksenteolla voida siihen vaikuttaa.
Maataloutta tuetaan ihan kaikkialla eikä missään ruoasta makseta sitä hintaa, mitä sen tuottamiseen menee. Tuet ovat pahasta, mutta ne pitäisi poistaa kaikkialta samalla kertaa ja pitää huoli siitä etteui ruoan hinta ja/tai saatavuus radikaalisti muutu missään.
Asiaa ei voi tarkastella vain Suomikeskeisesti koska länsimailla on mahdollisuus ostaa kehitysmaat tyhjäksi ruoasta ilman, että se tuntuisi lompakossa.
Liian vaikea pala meikäläiselle.
Se on huomattu.Köyhien ja työttömien,sekä eläkeläisten sorto helmasyntisi.
Jumalia ei ole olemassakaan joten tuskin syntejäkään ainakaan niiden uskonnollisessa merkityksessä.
Oikeudenmukaisuus on kaksiteräinen miekka. Kun joltakin otetaan pois ja annetaan toiselle, toinen kärsii ja toinen saa. Eläkeläiset saavat jatkuvasti enemmän kuin ovat muille ja erityisesti omille vanhemmilleen antaneet,
Samalla eläkeläiset kuormittavat nuorempia enemmän kuin heitä on kuormitettu. Ei ole sattuma, että nyt eläkkeellä olevat ovat rikkain sukupolvi ikinä ja nuoremmat ovat ensimmäinen sukupolvi, josta tulee edellistä köyhempi.
Minä haen oikeudenmukaisuutta ja olen sortoa vastaan.
Kukaan ei voi olla noin pahasti hakoteillä, kuin pirutollo . Sinuun sopii: juotin miestä ,syötin miestä ja mies onkin mulkku. Kaikki olet läkäpöksy meiltä kupannut ja himoitset vielä eläkkeitämmekin.
En himoitse sinulta enkä teiltä mitään. Minulla on se, minkä tarvitsen.
Sinua sen sijaan pidän itsekäänä ja ahneena.
Miehen puolestaan pitääkin olla mulkku. Muuten siitä ei ole paljoa iloa :D
Ahneuksissamme loimme koulujärjestelmän,opiskelijapalkan,seimet ja tarhat ilmasiksi, opiskelija-asunot,lainatakaukset,kouluruuan ja muuta!
Unohdit mainita vanhaikodit, jonne tyrkkäsitte vanhempanne.
Listasi kuvaa erinomaisesti järjestelmää, jonka tehtävänä oli vapauttaa teidät kaiesta vastuusta ja siirtää se yhteiskunnalle.
- seimet
- lastentarhat
- kouluruoka
- opiskelija-asunnot
- vanahainkodit
Kaikkien näiden tehtävänä oli antaa teille enemmän vapaa-aikaa ja vähemmän vastuuta. Lisäksi keksitte eläkejärjestelmän, jonka maksut alkavat teitä nuoremmista, mutta hyöty tulee teille.
Kaikki keksinnöt eivät ole huonoja, mutta on turha uhriutua niiden takia. Mitään sellaista ette aloittaneet, joka olisi vähentänyt vapaa-aikaa tai maksanut enemmän teidän ikäluokallenne.
Teidät tunnetaan ja tullaan aina muistamaan ahneena sukupolvena.
Tyhmytes rajaton. Turhaan maksoimme veroilla kuraattorit ja psykiattit teille laiskimuksille. Me maksoimme aikaban lastenhoidot ja koulut itse. Ei ollut opiskelijspalkkaa,eikä vuokratukia.. Vai lökäpöksy kehtaa vielä sanansa arvostella, mokoma nahjus. Nyt vanhainkoteja suljetaan ja kuolemme hoidon puuteeseen vaippoihin himaan.
Eläkeläiset ovat pitäneet kunnialla pystyssä Suomea, rakentaneet ja työskennelleet maan hyväksi, kasvattaneet ja kouluttaneet nämä nuoret sekä antaneet paremmat eväät elämään kun ovat itse aikanaan saaneet. Tämä kaikki on tarvinnut paljon työtä ja tuloksena on ollut hyvinvointivaltio, joten Suomi on ollut juuri heidän ansiostaan yksi maailman parhaista maita, ja kehityksen huippuja, sekä eläkevakuutuksissa on rahaa, niin paljon, etteivät he ikinä pystyisi niitä käyttämään. Eri asia sitten on porvarihallitusten aikaiset "eliitin" tulojen kasvut, joka nostaa heidän eläkkeensä käsittämätömän suuriksi. Samoin järjestelmä joka oikeuttaa eläkkeeseen Suomesta, kuten Stephen Elop, joka sai käsittämättömän ylisuuret palkat ja korvaukset Suomessa, ja mistä hyvästä?????
Herrat ovat kyllä etunsa lokkanneet ja järjestelmät edukseen hoitaneet, joten eiköhän he pärjää ihan vaikkeivat saisi euroakaan eläkettä. Toista se on pieni-ja keskituloisten palkansaajien eläkkeet, kun palkasta ei paljon säästää ole pystynyt, sen palkan pienuudesta johtuen. Mutta suhteessa on tehty työtä paljon ja veroja maksettu, ja nuori polvi saisi kiittää siitä, minkä me heille jälkeen jätämme. Eri asia on sitten nämä teollisuuden päästöt ja saasteet, teho maanviljelyksen kuormitukset, joihin meillä ei ole paljoakaan ollut tehtävissä, ja syylliset ovat muualla, tiedät kyllä missä.....
Nyt vaan pitäisi saada syntyvyys uuteen kasvuun ja uusia uurastajia ja veronmaksajia Suomeen, se olisi tässä nyt kaiken A ja O.
Mutta nuoret ei rohkene perustaa perheitä ja hankkia lapsia, kun lähikoulut ovat lakkautettu ja koulumatkaraja 5km suunta, ja esikoululaiset 5 vuodesta alkaen joutuisi kävelemään sen ,koska kunnat säästää ja joukkoliikenne ei toimi kaikkialla, sekä säästöt ovat kohdistuneet lapsiperheisiin. Kiinteistöverot ja energiaverot sekä alvit tuntuu nuorissa lapsiperheissä, ja isovanhemmat ovat yhä kaempana ja edelleen työssä, niin ei tukiverkko toimi, jos lapset sairastaa jne ja työnantaja katsoo karsaasti jos tulee poissaoloja työstä.
Eläkeaikaan heillä on vielä matkaa, eikä he pysty vielä sitä niin jäsentämään, että tekisivät lapsia ja uusia veronmaksajia ja maan pyörittäjiä, sillä muuten ollaan oikeasti pulassa.
Onneksi meistä eläkeläisistä on apua joillekkin perheille, ettei se siihen lopu kun eläkkeelle jäädään, vaan autetaan jos pystytään.
Onneksi on peruskoulu ja se on lisännyt osaltaan sivistystä ja koulutustasoamme, joka on yksi maailman parhaista. Kiitos siitä, sillä sen ansiosta meillä on hyviä ja kilpailukykyisiä huippuosaajia ja yrityksiä.
Silloin kaikille riitti työtä, ja tuleva palkka kannusti opiskelemaan. Hyvä kun opiskeluun ja koulutukseen on satsattu, sillä se kannustaa ja maksaa itsensä takaisin monin kerroin. Toisaalta joskus voi olla vaikeaa löytää sitä koulutusta vastaavaa työtä ja alku voi olla hankalaa, mutta eiköhän se joskus palkitse.
Vanhainkodit antaa vanhusten omaisille mahdollisuuden kodin ulkopuoliseen työhön ja palvelee ensisijassa työnantajia, ja tukee työllisyyttä, sillä tämä teho yhteiskunta vaatii ja vaatii tekemään työtä ja taas työtä, yhä iäkkäämmiksi ja aina vaan enemmän ja pidempää päivää.
Päiväkoti mahdollistaa palkansaajien työnteon ja lasten turvallisuuden, jotta yhteiskunta ja työnantajat saavat osansa. Enää ei ole paluuta vanhaan, sillä enää ei ole kotona äitejä, tai nuoria tyttöjä, jotka pystyisivät pientä ansiota vastaan hoitamaan pieniä jälkeläisiämme, nyt he käyvät itse työssä, tai ovat markkinoiden käytettävissä, opiskelevat tmv. Päiväkodista hyöty on enemmän
yhteiskunnalla ja työnantajilla.
Kouluruokailu on okein hyvin järjestetty ja avaa koululaisille parempia ovia ja saavutuksia, joka maksaa itsensä takaisin, ja joskus valitettavasti se voi olla lasten ainoat lämpimät ruuat, jos vanhemmat käyvät työssä pitkällä, tai muuten perheen tilanne on vaikea, joka ei varmasti ole lapsen syy.
Opiskeluasunnot luo mahdollisuudet opiskeluun, kun vapailla markkinoilla ei ole riittävästi kohtuuhintaisia vuokrattavia asuntoja, sekä jos haluamme olla maailman huippuja.
YHTEENVETO : Noista kaikista hyötyy ensikädessä Suomi ja työnantajat.
Olisin ottanut ne mieluusti. Piti opiskella nälässä ja maksaa hoidot ja vuokrat itse .
Kaikilla vanhuksila ei omaisia. Tai välitäviä omaisia.Yksin vaipoissa fenaa,että tuleko joku. Tarhat visastaa laosia ja antaa hyviä löhtökohtia. Ennen maksettiin hoito kovaan hintaa jollekkin.
Pienipiru vaikutta loputoman ahneelle loiselle. Elätimme sen vauvasta asti veroilla , ja loikoili palveluissa, jotka veroilla maksoimne.
Kalikka osui.
Nyt otan kupin kahvia :D
Senkin me eläkeläiset maksamme!
Pikkupiru vaatii?
Nuorilla toisen palkka vuokraan ja toisen lapsen hoitomaksuun. Opiskelijat kotieväiden varaan. Opiskelija asunot nylkyvuokrille. Maksakoon koviman jälkeen.Pois opintoraha ja lainojen valtion takaus. Vanhukset kuolemaan vaipoihinsa mörskiinsä.
Eläkeläisten osuus noiden asioiden maksamisessa on hyvin pieni. Töissäkäyvät maksavat jokaisen luettelemasi asian käytännössä kokonaan ja sen lisäksi eläkkeet.
Jos ehdotit sitä, että jokainen saa eläkettä saman verran, kun on itse säästänyt, se sopii kai meille kaikille. Mikään muu ei olisi oikeudenmukaista, vai mitä?
Kuule pirutollo. Eläkeläiset maksanut ne aikoinaan. Hukkaan meni psygologinliksa kohdallasi. saatko apukouluehtosi joskus suoritettua. Tyhmyytesi pyöristyttävää.. Sinunlaista lökäpöksyä vielä veroilla elättänyt ja nytkin! Sinulle tulisi nollaeläke! Lueppa, tai tavaa eläkesopimus.. Avustajan kanssa.
Mahdatko lainkaan ymmärtää tätä elämän suurinta kysymystä, joka menee vauvasta vaariin, joka on tämän asian ydin ja elämän jatkumo. Sukupolvet vaihtuu ja elämä jatkuu, jos olet tehnyt lapsia on sinun tärkein osuutesi tehtynä, sillä meidän lapsemme ja lapsenlapsemme maksavat edelleen veroja ja pyörittävät maatamme, silloinkin kun sinä olet jo vaipoissa. He maksava mahdollisesti sinunkin eläkkeesi, terveydenhoitosi, teiden hoitosi, vievät roskasi ja vaihtavat vaippasi,sillä tuskin sinun palkkasi ja eläkkeesi riittää tuon kaiken ylläpitämiseen.
Haluat elättiloinen luistaa?
On todella surullista, että tietämättömyys rehoittaa näinkin aktiivisissa kannanottajissa.
Onkohan voimassa vanha totuus, että yhteikunnnan perustehtäviä on vähäosaisistaan huolehtiminen.
Yhteikuntamme kokonaisuudessaan on vaurastunut, vaikkakin velkaantunut.
On ainoastaan arvovalinta , mihin yhteiskuntamme rahat käytetään. (valtio, kunta, veikkaus, säätiöt,j ne.)
Miksiköhän suuri osa yhteikuntamme verovarojemme jaosta päättävistä eli yhteistä rahapottiamme jakamassa olevista politiikoista ovat myös urheilun, kulttuurin, taiteiden, jne. päättävissä elimissä.
Miksiköhän yhteikunnan tuki Valtio kunnat, veikkaus, säätiöt, jne. käyttävät varoja näihin hattastusalueisiin enemman kuin koko sisiaalihuoltoomme?
Onhan hienoa harrastaakin esinm. uida talvella, hiihtää putkissa kesällä, panostaa miljardeja urheiluun jne. sekä valittaa rahan tuhlauksesta heikko-osaisten lääkkeisiin, aamupuuroon, jne.
Selailin ketjun läpi, ketju pysynyt asiallisena, siitä plussat keskustelijoille, en jaksa silti isommin osallistua. Minulle jäi kuitenkin eräs kommentti mieleen, se on usein monissa yhteyksissä toisteltu asia, joka falskiudessaan on omaa luokkaansa. Luultavasti sitä väittävät jopa uskovat siihen, kuinka joku tietty sukupolvi "rakensi tämän maan", on muka tehty työtä "maan hyväksi".
Kyllä kukaan ei ole työtä tehnyt maan hyväksi, siinä on ollut vain oma napa minkä hyväksi on painettu. Juhlapuheista on sitten kuultu, kuinka on muka maan etu mielessä työtä tehty.
Sodan jälkeen on ollut pakko rakentaa ja sodasta johtuva talouskasvu ja kehitys oli yleismaailmailmallista, ei mikään poikkeus Suomessa. On kornia yrittää asia saada kuulostamaan isänmaalliselta teolta, kun siitä ei ole koskaan ollut kyse. Ihmiset on tehneet töitä itsensä eteen, niin kuin aina ennen sitä ja sen jälkeen.
Sodat todellakin saa aikaan jälleen rakentamista, talouskasvua ja aseteollisuus kiittää.
Tästä huolimatta itse työn ovat tehneet sotien jälkeen suomalaiset. Monilla heistä on ollut pienet palkat ja raskas työ, ja tietenkin perhe oli ruokittava, eikä kai kukaan pelkästään hyvä hyvyyttään työtä tehnyt, vaan tietenkin oli laskut maksettava ja elettävä työn ohella.
Mutta yhdessä tätä Suomea rakennettiin, pidettiin Suomi maailman kartalla ja luotiin hyviä lakeja, sekä Suomesta tehtiin loppujen lopuksi mallimaa, jota on käyty ihastelemassa kautta maailman. Olemme ylpeitä aikaan saamisistamme, ja miten pääsimme yli kipeiden vaiheiden ja historiamme ikävien tapahtumien jälkeen.
HYVÄ ME, me teimme sen, hyvinvointivaltion, ja maailman koulutetuimman kansan, kehtaa olla suomalainen, vaikka suuntaa on ollutkin viime aikoina huonompaan.
Kukahan on rakentanut käyttöösi nykyisen infastruktuurin ja kukahan on perinyt vanhempiensa omaisuudet, eli työn tulokset. Onkohan jotain vähän valmiimpaa kuin edellisillä sodan jälkeisillä sukupolvilla miltä sinäkin voit ponnistaa eteenpäin. Onkohan tämä Falskia?. "Näin on asia".
Näkyy tuo lukemisen ymmärtäminen tuottavan täällä vaikeuksia, vai tahallaanko ymmärretään väärin ?
Työtä on maailmassa tehty aina, sotien jälkeen on aina seurannut talouskasvu, jälleenrakentamiselle kun ei ole vaihtoehtoa. Falskia ei toki ole työnteko, se kun on aivan normaalia toimintaa. Falskia on glorifoida asiaa joksikin muuksi. Nykyiset sukupolvet rakentavat tätä maata aivan samanlailla, kuin mitä me teimme. Minä jäin eläkkeelle tammikuussa täytettyäni 63v. Olen siis sodanjälkeisiä sukupolvia. Minä kouluttauduin työelämään 70-luvulla, silloin se oli paljon helpompaa kuin nykyisin, töitä riitti kaikille halukkaille ja kaikille aloille. Toisin se on nykyisin, joutuu miettimään mikä ala pystyy töitä tarjoamaan vielä tulevaisuudessakin.
Minä siis lasken kuuluvani niihin onnellisiin jotka pystyivät valitsemaan työnsä ja oli myös mahdollisuus työskennellä samalla alalla koko työura eläkepäiviin asti. Samaa ei voi sanoa nykyisestä tilanteesta. Turha on höpittää mitään sankaritarua, kuinka jotkut tietyt sukupolvet olisivat tehneet jotain muita enemmän, tai merkittävämpää työn saralla, sitä se on ollut samaa yksilön selviytymistä, kun mitä nykyisinkin.
Jos meillä ei olisi näitä toisten karehtimia palveluita, infrastruktuuria, koulutusta, päiväkoteja tai vanhainkoteja, olisimme edelleen kehitysmaa. Sitäkö täällä joku vielä kaipaa ja haikailee.
Miten sinä pienipiruvasempaan haluaisit:
A) verotuksen ?
B) Mihin haluaisit verorahasi käytettävän?
C) eläkkeet järjestää?
D) mitä köyhällistölle, vanhuksille ja vaivaisille?
E) Lapsien hoidot ja koulutukset?
Vieläkö+olet+täällä?
Verotuksen+visio+on+eu-tasolla+yhdenmukainen+verotus+niin+henkilöille+kuin+yhteisöillekin.+Kokonaisuus+on+riittävän+laaja+siihen,+että+alueella+toimivia+yrityksiä+voidaan+velvoittaa+maksamaan+verot+siinä+maassa,+missä+tulot+syntyvät+eli+verosuunnitteluun+voidaan+vaikuttaa+tehokkaammin.+Sama+pätee+tietenkin+myös+yksitysihenkilöihin,+mutta+se+on+meillä+pieni+ongelma,+
Myös+verokilpailu+pienenee.+Kokonaisuus+edellyttää+jossain+määrin+myös+veroilla+rahoitettavien+palveluiden+harmonisoimista,+joka+on+osittain+vastaus+myös+muihin+kysymyksiin.
EU:n+kattava+yhteinen+verorahojen+käyttö+ei+ole+itsetarkoitus,+mutta+sen+on+väistämätön+seuraus+,+jos+verotulot+ovat+samat.+Priorisointi+ei+kuitenkaan+eroa+merkittävästi+EU-maiden+sisällä.
Kannatan+EU:n+talousrakenteiden+ja+verotuksen+harmonisointia+ja+vahvempaa+yhteistä+päätöksentekoa,+mutta+vain+tarkkaan+rajatuilla+alueilla.+En+kaipaa+varsinaista+liittovaltiota,+jolla+on+sormet+kaikkialla.+En+myöskään+kannata+Suomessa+hallitoa,+joka+puuttuu+ihmisten+tekemisiin+liikaa.+Mielestäni+hallinto+on+ihmisten+palvelemista+ei+johtamista+varten.
Verorahojen+käytön+pitää+perustua+todelliseen+tarpeeseen.+Rahan+käytössä+pitää+pystyä+osoittamaan,+että+se+käytetään+taloudellisesti+ja+tuottavasti.++Käytännössä+se+tarkoittaa+sitä,+että+verorahoilla+maksettujen+palveluiden+tuloksia+pitää+seurata+ja+rahaa+ohjata+niihin+palveluihin,+jotka+antavat+parhaan+hyödyn.+Nyt+tällaista+takaisinkytkentää+ei+ole.
Ajatus+ei+ole+ristiriidassa+palvelujen+käyttäjien+edun+kanssa+koska+nopeasti+ja+hyvin+arvosanoin+valmistuva+opiskelija+on+aina+parempi+kuin+hitaasti+huonoilla.+Sama+pätee+tietenkin+kaikkiin+muihinkin+julkisiin+palveluihin.++Suurin+haaste+tulee+silloin+olemaan+palvelun+sisällön+ja+laadun+määrittämisessä.+Mielestäni+laatuvaatimuksia+ei+ole+pohdittu+tarpeeksi+ja+niitä+ei+ole+osattu+tehdä.
Verorahat+todennäköisesti+peinenevät+hiiman,+jos+EU-tason+harmonisointi+tapahtuu+ja+muutenkin+mielestäni+veroastetta+pitäisi+laskea+n.+5%+.+Julkishallinon+tehtävä+ei+ole+mielestäni+rahoittaa+mitään+sellaisia+hankkeita,+jotka+voidaan+toteuttaa+yksityisellä+rahalla.+On+järjetöntä+rakentaa+vaikkapa+jalkapallokenttää+julkisella+rahalla+siksi,+että+harrastajia+on+paljon.+Jos+niitä+on+paljon,+ne+voivat+rakentaa+oman+kenttänsä+.
Realiteetti+on+kuitenkin+se,+että+kaikkien+tärkeänä+pitämät+asiat+ovat+myös+sellaisia,+joihin+käytetään+eniten+verorahoja.+Ne+on+pääosin+oikeita,+mutta+niistä+puuttuu+selkeät+päämäärät+ja+tavoitteet.+Esimerkiksi+terveydenhoidossa+lääkärit+priorisoivat+koska+poliitikot+eivät+uskalla.+Päätökset+tehdään+väärissä+paikoissa+ja+ne+johtavat+epätasa-arvoon.+Olen+ihan+varma,+että+ihmiset+kestävät+sen+totuuden+ettei+meillä+ole+varaa+hoitaa+kaikkia+maailman+parhaimmalla+tavalla+eikä+siihen+oel+varaa+millään+muullakaan+maalla.
Eläkkeet+pitäisi+mielestäni+järjestää+niin,+että+jokainen+maksaa+itse+omat+eläkkeensä+ja+päättää+niiden+rahastoinnista.+Säästettävälle+määrälle+voi+olla+minimi+ja+ehkä+myös+maksimi,+mutta+ihmisten+omaa+valtaa+pitää+lisätä.+Tähän+malliin+ei+kuitenkaan+päästä+nopeasti+koska+meillä+on+suuret+ikäluokat,+jotka+eivät+ole+itse+keränneet+mitään+säästöjä+eikä+nuorempien+voi+odottaa+maksavan+kahden+ikäpolven+eläkkeitä.+Ulkomainen+kilpailu+eläkesäästöistä+pitää+sallia.
Ehdin+tuossa+sivuta+hieman+lapsiin+liittyviä+asioita.+Päivähoidon,+varhaiskasvatuksen+ja+koulunkäynnin+rahoituksen+pitää+perustua+tuottavuuteen.+Tarkoitan+sillä+sitä,+että+ei+ole+mieltä+vaihtaa+tapoja+muotien+tai+aatteiden+mukaan+vaan+toimia+niiden+mallien+mukaisesti,+jotka+voidaan+todistaa+antavat+parhaita+kokemuksia.+Hyvät+tulokset+tulevat+hyvässä+ilmapiirissä+ja+uskon,+että+sopivassa+suhteessa+työtä+ja+hyvia+toimii+lapsillekin.+Työ+tosin+taaperoiden+kohdalla+on+väärä+sana,+mutta+oppimista+tapahtuu+joka+tapauksessa+miksei+sitten+oikeiden+asioiden.
Köyhät,+vanhukset+ja+vaivaiset?
Kenenkään+ei+pidä+antaa+kärsiä+nälkää+eikä+kylmää+ja+ihmisille+pitää+antaa+yhtäläiset+mahdollisuudet+etsiä+onneaan.+Käytännössä+kaikkien+lähtökohdat+eivät+ole+kuitenkaan+samoja,+mutta+en+tiedä+mitä+sille+edes+voisi+tehdä.
Kun+puhutaan+ihmisjoukoista,+niin+aina+voi+esittää+liirumlaarumia+yksilöllisestä+kohtaamisesta+ja+ohjaamisesta.+Käytännössä+kuitenkin+ihmiset+eivät+ole+läheskään+niin+yksilöllisiä+kuin+haluaisivat+olla.+Meillä+on+isoja+ongelmia+kuten+alkoholi,+huumeet,+kouluttamattomuus.+
Ne+on+häveliäästi+peitetty+syrjäytymisen+kaapuun+ettei+vain+kenellekään+tulisi+paha+mieli.+Samalla+ongelmat+on+siirretty+yksityisasioiksi,+johin+ei+ole+sopiva+puuttua+eikä+ketään+saa+leimata.+Mielestäni+suunta+on+väärä+koska+jos+asioista+ei+puhuta+omilla+nimillään,+niille+ei+tehdä+mitään.+Ihmiset+eivät+saa+tarvitsemaansa+hoitoa,+jos+eivät+sitä+itse+osaa+hakea.+Pakkohoito+kuulostaa+pahalta,+mutta+uskon,+että+se+on+parempi+aloittaa+ajoissa+kuin+liian+myöhään+tai+ei+koskaan.+Senkin+pitää+tietenkin+perustua+mitattaviin+tuloksiin.
Tähän+loppui+aika
Pirutollola paljon aukoja tuedoissa. Apukoulu ei näköjään valista. Eläkeläiset ei tienannut muka mitään?? Kuka maksoi edelisenpolven elökeet, sidasa oleiden ja hoidon. Kuka kustansai piruttollojen seimet,koulut,terveydenhoidon,kouluruuat,opintirahat ja vuokratuet.?
En tiedä pikkupirusta, mutta sinä reputit apukoulunkin. Sinun kirjoituksesi on täynnä kirjoitusvirheitä kirjoitusvirheen perään. Pelkkää sökellystä. Raiskaat kaunista suomen kieltä.
Tärkeintä on itse asia, ja sen kyllä kirjoituksesta sai selvää, ellei sitten lukijalla itsellään ole lukihäiriötä.
Kirjoitusvirheistä huolimatta hän oli aivan oikeassa ja sitä ei ole kiistäminen, että nykyiset eläkeläiset ovat rakentaneet tämän hyvinvointivaltion. Suomi on tämän vuoksi ollut kuin lintukoto, mutta porvarihallitusten aikaan alkoi synkkiä pilviä syntyä taivaalle ja viimeisen hallituskauden aikana ne on vaan synkistyneet.
SDP ansiosta saatiin porvarien kovasta vastustustuksesta huolimatta peruskoulu, joka on nostanut osaltaan koulutustasoa, luonut pohjaa kehitykselle ja innovaatioille, jonka vuoksi meiltä löytyy tieto taitoa, sekä olemme monessa asiassa maailman kärkeä. Tavallisiinkin koteihin pystyttiin SDP :n ansiosta ostamaan esim. tietokoneet, heti niiden markkinoille tulon jälkeen, jonka ansiosta meillä on ohjelmistoalan osaamista ja mm. Nokian monet Suomessa kehitetyt patentit ja tietokonepelit ovat näiden päätösten ja tietokoneiden ansioita.
Kaiken edellytys on mahdollisuuden antaminen, koulutus, ja hyvinvointi, ja sen olennaisena osana ratkaisee perheiden käytettävissä oleva käteen jäävä raha. Meillä pitää olla kunnossa verotuloilla hoidettava infrastruktuuri, toimiva terveydenhoito, koulutus, ja vanhusten hoito, ja jos hyväosaisten verotusta aina vaan suhteessa köyhempiin kevennetään, niin verotulot eivät riitä niiden hoitoon, eikä velan ottaminen ole siihen kestävä ratkaisu.
Toisaalta täällä on ollut liian suuret palkkaerot, joka luonnollisesti vaikuttaa verotukseen, mutta se käteen jäävä rahasumma ratkaisee ja määrittelee ostovoimaa, vaikuttaen kotimaiseen kysyntään ja yritysten menestymiseen kotimaassa. Kun veroista jotkut suurituloiset itkevät, niin ratkaisuna voisi olla työstä kuin työstä sama palkka, joten silloin verot jakaantuisivat tasapuolisemmin, mutta se ei ole realistista, eikä siihen hyvätuloiset suostuisi, joten progressiivinen verotus sitä jonkin verran tasaa. Nykyisten porvarihallitusten aikaan on välillisiä veroja nostettu, joka nostaa pieni-ja keskituloisten verotusta suhteessa hyvätuloisiin, lisäten meillä köyhyyttä ja sosiaalimenoja, sekä ulkomaista velkaa.
Osakesijoittajille on annettu verohelpotuksia nyt meneillään olevalla hallituskaudella siten, että muistakin pääomatuloista he voivat vähentää tappioita, edustusmäärärahat myös nousivat, ja tämä saman aikana, kun pieni-ja keskituloisiin ratkaisevasti vaikuttavia välillisiä veroja samalla nostettiin.
Raippoja on annettu niin että tuntuu, pahoinvointi on kasvanut, nuoret ovat huolissaan koulu-ja lukiomuutoksista, pienituloiset vanhukset eivät voi ostaa lääkkeitään, ja työttömät on löysässä hirressä, ja työkyvyttömyyseläkkeelle kuuluvat rasittavat turhaan työvoimaviranomaisia ja työnantajia.
En uskonutkaan, etä sinä apukoulun tollo ymmärrät oikeaa tekstiä. Pitää sitten jostain rutista.
Näin tollot tekee. Kysäse holhoojaltasi, mitä lukemasi tarkoittaa.. Varmasti osaan kieliopin sinua umpitollo paremmin.
No katso nyt itse sökellystäsi, apukoululainen...
Turha sinun on haukkua muita apukoululaisiksi, kun oma kirjoituksesi vilisee surkeita kirjoitusvirheitä...
Ja taatusti osaan sekä suomen että monen muun kielen kieliopin paremmin kuin sinä, luuseri. Voidaan ottaa skaba vaikka heti...
Pikkupiru on populisti ei muutakuin persuihin maailmaa parantamaan, tosin en koskaan voisi äänestää niin vastenmielistä sakkia jotka käyttäytyvät öykkärimäisesti ja kääntävät takkiaan jatkuvasti kuten muistamme persut hallituksessa ennen loikkareiden aikaa.
Toisaalta ehkä olisi parempi saada todellisa ammattilaisia politiikkaan mutta sehän on vain pyrkyreiden ja omannavan tuijottelijoiden puuhamaa nykyään, täysistntoihin voisi viedä kaikille ämpärin ja lapion sekä hiekkakasan kaikille joutaville paskanjauhajille, senverran vastenmielsitä sakkia muuten ovat että varmasti nekin ämpärit lähtisi välittömästi noiden mukaan kun kerran tilaisuus tekee varkaan.
Varkaitahan ne ovat mutta syyllistävät köyhät ja sairaat vaikka itse varastavat joka päivä yhteiskunnan rahaa tekemättä niiden eteen yhtään mitään, juoksevatkin asiat tekevät avustajat...on siinä todellisia elättejä ja turhakkeita...no nyt pääsevät kesälomille ja taitaa niillä olla lähes puoli vuotta yhteensä lomaa että jaksavat taas paskaa jauhaa jos kamera tulee lähelle ja pellenumeroa pitää taas esittää julkisuuteen.
Todelliset kustannukset näistä on niin suuret että yksityinen firma menisi pelkistä lomista jo perseelleen...täysin tuottamaton yksikkö mikä pitäisi lakkauttaa heti.
Demokratiassakin pätee: Sitä saa, mitä tilaa.
En kannata persuja, mutta samaan hengenvetoon pitää sanoa ettei minkään puolueen kaikki tavoitteet ole huonoja. Kyse on kokonaisuuksista.
Kuten olen enennkin todennut, olen henkisesti liberaali. Koska mikään ei ole täydellistä, ei edes liberaalisuuteni, kannatan vahvempaa EU-hallintoa, mutta suppeammassa määrässä asioita. Samaa kannatan myös Suomen hallinnossa. Vähemmmän ja selkeämpää. Nyt jokainen puolue, eikä pelkästään puilue vaan intressiryhmä, on saanut oman leikkikentänsä, jossa polttaa rahaa.
Se ei ole tarpeen koska jos verotusta kevennetään, ihmisille jää omaa rahaa, jonka voi kohdiostaa siihen, muitä itse pitää tärkeänä. Julkishallinto pitää huolen tärkeistä muttei mediaseksikkäisä asioista, jos niihin ei muuten riitä panoksia.
Suon mielelläni yksilölle paljon nykyistä suuremman vapauden päättää rahojensa käytöstä oli ne sitten eläkkeitä tai veroja. En usko, että kollektiivinen parlamentaarinen rahojen käyttäminen vapaa-aikaan tuo sitä, mitä ihmiset oikeasti haluaa. Jos joku haluaa tukea vaikka hiihtoa tai kesäteatteria, niin senkun tukee, mutta pitää olla vapaus olla tukemattakin.
Liberaslismini sietää myös yksilön vapauksien rajoittamisen. Kun nyt puuhataan jokaiselle korkeampaa minimitasoa kirjaviisaudelle, niin olisi vähintään yhtä perusteltua taata minimitaso mielenterveydelle ja fyysiselle kunnolle. Ongelmat niissä aiheuttavat vähintään yhtä paljon syrjäytymistä ja mielipahaa.
Jonkinlainen realismikoulutus voisi olla hyvä asia. Ihminen, jonka suurin ongelma on ollut perseen koko instassa, ei ole valmis käsittelemään vaikka potkuja tai työelämän vaatimuksia saati sitten oman lapsen hoitoa.
Tämä taas pullamössö lökäpöksyn typerä oksennus!
Anteeksi tunkketteleva kysymys, mutta herää kysymys, että oletko nainen vai mies, tai ehkä sukupuoleton, sekä siitä minkä ikäinen olet, mikä on/ ollut toimenkuvasi ja minkälaisesta perheestä olet lähtenyt?
Ehkä vastaustesi jälkeen voisimme yrittää ymmärtää sinua paremmin, jos sieltä löytyisi selitys ajatusmaailmaasi.
Olen ollut johtavassa asemassa ja maksanut sikana veroja ja elättänyt sinunlaisia typeriä lökäpöksypummeja..
Hei minun kaikki jälkeläiseni ovat hyvätuloisia, johtajia ja yrittäjiä, ja itse olen kiitos SDP:n voinut antaa heille hyvät lähtökohdat ja kasvualustan siihen.
Koska SDP pienensi palkkaeroja, järjesti peruskoulun, sekä heidän käsialaansa on myös minimipalkka, niin nuorena parina meille aukesi mahdollisuus parempaan elämään, ja mahdollisuuksiin, ja niin pystyimme kasvattamaan terveempiä ja koulutetumpia jälkeläisiä, jotka nyt maksavat isoja veroja, meidänkin edestämme.
Olemme kiitos SDP :n olleet tyytyväisiä toimeentuloomme, pienistä palkoista huolimatta, ja saaneet näin mahdollisuuden ilman tukia tulla omillamme toimeen.
En edelleenkään pidä lokeroista. Ne vääristävät viestiä koska vastaanottajalla tulee ennakkoasenne. Taaperon ja vaarin puheet joutuvat ihan eri valoon, kun puhuja tiedetään, vaikka ne olisivat sanatarkasti samat.
Meidän hallintamallimme on varsin kelvollinen, mutta poliittisessa keskustelussa asiat kärjistetään. En halua, että minun ajatuksiani luetaan suodattimen läpi vaan että niihin suhtaudutaan avoimesti. Olen kertonyt mielipiteitäni ja näkemyksiäni (monasti kärjistäen) ja keskityn siihen.
Poroporvarit haluaa laskea veroja, teettää työt orjapalkoilla, ja halveerata työttömiä nimittämällä passiivisiksi tai höpöttämällä kannustimista.......
Oikeat palkkatyöt ei tarvitse kannustimia, jos maksetaan palkkaa työehtosopimusten mukaan, ja annetaan tehdä 8 h työpäiviä, ilman keinotteluja...........
Se palkitsee, mutta ei mitkään orjatyöt, tai puhelinmyynti provikka työt, ne ei elätä, ja ne on ihmisten riistoa....
Työtön, joka ei ota vastaan työtä, syyllistyy myös riistoon. Hän riistää niiltä ihmisiltä, jotka maksavat hänen elämisensä.
Ihmisillä on taipumus nähdä omat valintansa positiivisessa valossa, mutta harvoin löytyy halua ymmärtää niiden negatiivisa seurauksia.
Työttömän päiväraha ei synny tyhjästä vaan sen maksaa joku toinen työtä tekemällä. Miksi työtön ei koskaan itse mainitse sitä puolta vaan korostaa oman vapaan valinnan oikeutusta ikään kuin siitä ei olisi mitään seurauksia muille?
Ei työttömyys tee ammattimiehestä halpaa jokapaikan orjaa.. Odotaa ammattinsa töitä. Kuka maksaa kulekkin mitä.?Vaikka sydänleikkauksen?
Ammattimiehen valikoiva suhtautuminen tekee kaikista muista halvan jokapaikan orjan.
Ammattimiehen työn arvo on korkeampi silloin, kun hän tekee sitä työtä, missä juuri siitä osaamisesta ollaan halukkaita maksamaan. Laatoittaja ei kuitenkaan saa parempaa liksaa hampurilaisravintolassa vain siksi, että osaa laatoittaa.
Joskus aikoinaan oli vitsi, jossa työntekijä kysyi voisiko tehdä vain ylitöitä koska niistä maksetaan paremmin. Aivan yhtä hyvittavaa on kuvitella, että voisi muiden kustannuksella odotella josko joulupukkia tarvittaisiin kesällä tai joku kaipaisi oikein hyvää höyryveturin lämmittäjää.
Ihminen on itse vastuussa osaamisestaan ja ammatinvalinnastaan. Jos ei saa sopivaa duunia, niin on parempi tehdä se, minkä töissäolevatkin ovat tehneet eli pitää osaaminen yllä, vaihtaa alaa tai muutta sinne , missä on töitä. Yhteiskunnassa on myös velvoitteita ei pelkästän oikeuksia.
Pienipiruvasemmalla on hyvin mustavalkoinen ja ymmärtämätön muiden asioista ja elämästä, hänen kaltaisiaan valitettavast on paljon porvaripolitiikoissa.
Hän ei näe metsää puilta, eikä tajua mitä kirjoittaa, epäilisin että hän on lapseton, ehkä katkeroitunut yksinasuja, joka purkaa omaa pahaa oloaan muille.
Vieläkään ei ole myöhäistä löytää parisuhdetta ja voisit päästä pinttymyksestäsi eroon ja helpottaa elämääsi, kun et joutuisi suremaan miten joudut maksamaan työttömien elämisen, kun he eivät viitsi tehdä työtä ja elävät muiden siivellä. Voi on sinulla raskasta, ja terveytesi saattaa vieläpä työttömien vuoksi vaarantua. Hellitä ja rauhoitu, niin kaikki voisi näyttää paremmalta.
Et tiedä työttömien elämästä mitään, vaan kuvittelet omiasi, et tajua kuinka moni työtön on elämänsä aikana maksanut älyttömät määrät hyvä palkkaisissa töistään veroja ja työttömyysvakuutusmaksuja. Eikö sinulla ole järkeä, että useimmat työttömät ovat maksaneet työttömyysvakuutusmaksuja enemmän kuin ikinä ehtisi työttömyyskorvauksia nostamaan, ja on tyhmää laittaa kaikki työttömät samaan lokeroon. Epäilen että käytät enemmän verorahoilla kustannettuja palveluita, kuin esimerkiksi moni työtön.
Olisi hyvä kun ei työttömät ottaisi mitään hanttihommia ja niitä joihin ei heidän ammattitaitonsa riitä ja joka olisi jonkun toiveiden työ, sillä samalla veisi työn siltä, joka siitä eniten hyötyisi ja sen parhaiten osaisi, sekä olisi peräti työstä kiitollinen.
Kaikki maksavat palkakastaan älyttömiä veroja. Se ei anna oikeutta maata sohvalla ja syljeskellä kattoon.
Ei millään pahalla yksinäisiä kohtaan, se voi joskus olla parempi ratkaisu kuin huono parisuhde, mutta miten sitten onkin itsellä, niin pitäisi osata mennä myös toisten asemaan, eikä katsoa pelkästään omalta kannaltaan, joka on hyvin lyhytnäköinen ja huono vaihtoehto, sillä jälkikasvut tuo uusia käsipareja ja veronmaksajia, jotka aikanaan edelleen pyöritää maailmaa ja huolehtii toivottavasti vanhuksista ja muista, eikä olisi liian omahyväsiä, sillä se osuu kyllä omaan nilkkaan.
Olkaa armollisia hänelle, sillä hän on oman historiansa näköinen ja sen muokkaama tulos, joka ei osaa samaistua muiden vaikeuksiin, ja niiden aiheuttajiin. Hän ei vain pysty näkemään asioita laajemmin, vaan katsoo asioita tiukasti vain omalta kannaltaan. Häntä ei voi syyttää, kun hän on ilmeisemmin saanut kasvatuksen, jossa ei tunneta yhteisvastuuta tai muiden hätää, vaan on opetettu, että jokainen olisi muka tilanteesta riippumatta, oman onnensa seppä. Toisaalta jos taas hän on kasvanut vähävaraisessa perheessä, ja Onni on ollut myötä, niin on voinut helposti antaa siitä vain itselleen pisteet, tajuamatta, että joskus onnenkantomoinen vie, ja on ollut juuri oikeassa paikassa oikeaan aikaan, eikä tapahtuneet ole välttämättä hänen erinomaisuudestaan johtuneet. Näin on käynyt monelle muulle, mutta siinä on eroja, että toiset ovat muistaneet katsoa peruutuspeiliin, tai ymmärtäneet olleensa onnekkaita ja haluaisivat jakaa onnestaan osan muille, maksavat veronsa tyytyväisinä jopa iloisina yhteiseen kassaan.
Hyvä antaa vähästäkin, paha ei paljostakaan, ja ymmärtämättämälle pitää antaa armoa, sillä hän on oman historiansa tulos.
Tuota+raamatullista+"lesken+ropo"+ajattelua+käytetään+leimaamaan+rikkaita+ihmisiä+hyvin+tarkoitushakuisella+tavalla.
Meillä+yhteiskunta+on+ottanut+hyväntekijän+roolin+ja+sen+seurauksen+rikkaat+antavat+huomattavan+paljon+ja+merkittävästi+enemmän+kuin+köyhät,+jotka+vain+ottavat+vastaan.+Se,+että+rahat+kerätään+pakollisilla+veroilla+ei+muuta+sitä+tosiasiaa,+että+meillä+on+vain+40%+perheitä,+jotka+joko+ovat+millaan+tai+antavat+enemmän+kuin+saavat+yhteiskunnalta.
Pitäisi+miettiä,+missä+on+se+hyvä,+joka+antaa+vähästään+silloin,+kun+90%+veroista+maksetaa+vain+kolmanneksen+ihmisistä+voimin.+Onko+hyvää,+joka+antaa+vähästään+edes+olemassa?+Mikään+ei+viittaa+siihen.+Hyvän+laskee+antamiseksi+myös+sen,+jos+hänen+tulonsa+ei+kasva.+Silloin+hän+on+omasta+mielestään+antanut.
Meillä+on+ollut+aikoinaan+hyväntekeväisyyskulttuuri,+jonka+sosiaaliturva+on+korvannut.+Verojen+kautta+kerätään+paljon+enemmän+kuin+mitä+pelkällä+hyväntekevbäisyydellä+oltaisiin+koskaan+saatu+kasaan.+Suurin+osa+suomalaisista+hyväksyy+meidän+mallimme+eli+siinä+mielessä+myös+rikkaat+antavat+vapaaehtoisesti+ja+enemmän+kuin+köyhät.
Tuloerot ovat kasvussa, ja hyvätuloisten tulot ovat nousseet huomattavasti enemmän, kuin tavallisten palkansaajien, osinkoverotus on pieni ja osaketappioiden tappiot voidaan Sipilän hallituksen muutoksen vuoksi vähentää kaikista pääomatuloista, jotka suosii hyvätuloisia.
Samaan aikaan pieni-ja keskituloisten, välillisten verojen nousun vuoksi, pakollisten menojen jälkeen jäävä rahasumma on vähentynyt ja yhä useampi voi huonosti, säästää lääkkeistään, syömisistään, ostaa halpoja ulkomaalaisia elintarvikkeita, vaatteita ja muita tuotteita, eivätkä pysty suosimaan kotimaista, vaikka moni heistä on isänmaallisia ja tahtoisivat tukea kotimaista työtä ja maanviljelystä.
Minulla ei ole kuin rikkaita sukulaisia, kht-tilintarkastajia, tohtoreita, lääkäreitä, maistereita, diplomi-insinöörejä, yrittäjiä, ja kaikki heistä ovat johtotehtävissä ja hyvässä asemassa. Koskaan en ole kuullut heidän valittavan toimeentulostaan, ajavat hienoilla tuliterillä autoillaan, joita perheissä on vähintään kaksi, purjeveneillään, toisilla on kaksikin asuntoa, ja tietysti hienot kesäpaikat, ja todellakin mieeluusti sen heille suon, etenkin kun toiset heistä ovat jälkikasvuani. Itsellänikin on mukavan kokoinen osakesalkku ja osingot kasvavat vuosi vuodelta. Voin väittää, ettei kenelläkään ole hätää ja mieluusti veronsa maksavat. Palkka nousee usein pyytämättä, ilman yleisiä korotuksia, bonukset ja tulospalkkiot sekä optiot kruunavat kaiken.
Jostain syystä Syskovicz tulee mieleen noista "pienen pirun" kirjoituksista. Hänelläkin on aina valmis vastaus asiaan kuin asiaan, ja nimenomaan äärioikealta katsottuna.
Jostain se kovuus ja itsekkyys kumpuaa. Siitä nostan hänelle hattua, kun kirjoittaa rehellisesti, toisin kuin politiikot ennen vaaleja, jotka ovat kaikkien kavereita, ja paljastavat vasta nahkansa vaalien jälkeen ja sen kenen asialla ovat.
En koskaan äänestäisi keskustaa tai kokoomusta, vaikka olenkin hyvätuloinen, sillä haluaisin asua maassa, jossa ei olisi kerjäläisiä, leipäjonoja, köyhiä, ja jossa olisi turvallista asua.
Hyvinvointi estää konflikteja, varkauksia, tartuntatautien leviämistä, parantaa tuottavuutta ja maksaa itsensä takaisin. Haluan nähdä onnellisia pikku tyttöjä ja poikia, joilla on mahdollisuus, eikä tuomita tai katsota alen köyhyyden perusteella. Ihmisillä on varallisuudesta huolimatta, omat ristinsä, mutta voitaisiin ainakin olla on hyvällä omallatunnolla ja nukkua yömme rauhassa mikäli olemme antamassa, eikä aina ottamassa. Heillä keillä on enemmän kuin tarvitsee, voisi antaa vähän enemmän yhteisen hyvän eteen ja tuntea siitä mielihyvää.
Sipilä jätti kertomatta, että kipeät leikkaukset koskee vain köyhiä, ja että muille vastaavasti jää enemmän käteen.
Jos puhuttaisiin sitten rehellisyydestä, kun tuntuu olevan arka aihe.
Jokaisella on mielipide ja hyvä niin.
Se on rikkaus siihen asti kunnes ryhdytään valehtelemaan. Minulle suuttuvat eniten ne, jotka ovat valehtelijoita. Se johtuu siitä, että tiedän oikeat luvut enkä nuole kenenkään takapuolta ja myötäile kovaäänisiä itsekeskeisiä ja ahneita ihmisiä.
Täällä on paljon nimimerkkejä, jotka milloin minkäkin valheen perusteella haluavat itselleen lisää rahaa. Ymmärrän, että raha on kiva juttu eikä sitä ole koskaan liikaa, mutta jos joku luulee sen lisääntyvän keksimällä satuja ja tarinoita, niin tuotan pettymyksen: miim ei käy koska savelle rakennettu talo uppoaa.
Eläkkeiden määrä, eläkesäästöt ja kerrätyt maksut ovat julkista tietoa. Vaikka kuinka haluaisi, että yli puolet eläkkeistä olisi alle 1000 euroa, niin se ei haluamalla siksi muutu. Luku on n. kolmannes, joka sekin on aika paljon. Tosin sen päälle tulee erilaisia tukia, joten se ei kerro kuinka suuri kulutus on.
Toinen asia, mitä toistetaan, on se, että ihmiset ovat itse maksaneet eläkkeensä. Se ei myöskään pidä paikkaansa. Eläkkeet maksetaan veroluontoisista maksuista joka vuosi. Säästöjä on hyvin vähän. Jokainen eläke-euro on pois työntekijän palkasta. Kun on olemassa etujen ristiriita, niin se on hyvä tuoda esille.
Jos halautte välttyä nolaamiselta ja mielipahalta, niin olkaa rehellisiä. Kyllä meillä on ihan todellisiakin ongelmia kuten opiskelijoiden tulotaso. Ei niitä tarvitse keksiä.
Oletko sitä mieltä, että on oikein, jos on kymmenien vuosien työhistoriaa vastuulliselta kasvatusalalta ja eläkkeesi on alle 1000 euroa käteen?
Mitä iäkkäämmäksi tulemme, sen suuremmat riskit sairastua ja sitä enemmän lääkkeitä menee, jotka aiheuttavat kustannuksia.
Eläkeläiset vähitellen menettävät toimintakykyään ja tulevat riippuvaisiksi palveluista, ja toisten avusta. Liikkuminen heikkenee ja joutuu ostamaan kunnostustöitä ja niin edelleen.
Eläkeläinen jolla on 1000 euron eläke, ei saa kotitalousvähennystä, joten omillaan ollaan, ja kärvistellään.
Jollakin nimimerkki, epätoivoisella eläkeläisellä, oli tarpeen hammasimplantti, muttei vaaraa siihen, onko oikein?
HUOM! OPISKELIJOILLA EI OLE VASTAAVIA ONGELMIA, EI IÄN MUKAANAAN VÄISTÄMÄTTÄ TUOMIA Vaikeuksia, EIKÄ TOIMINNAN RAJOITTEITA, SAATI OLISIVAT YHTÄ SAIRAITA, JA SEKIN VIELÄ, ETTÄ HEILLÄ ON mm. TERVEYS HUOLTO HYVIN HOIDETTU, JA HYVÄ NIIN.
Sinun tilastotietosi ja oikeudenmukaisuuteen, ei nyt auta köyhiä mummoja, eikä vaareja, vaan pitäisikö mielestäsi heitä edelleen rokottaa siitä, että he ovat tehneet aikanaan pienipalkkaisia töitä, muiden hyväksi?
Itse saan 1000 euroa kuukaudessa eläkettä, ja en saa muita tukia eläkkeen lisäksi, vaan sen mitä tuloihin katsomatta muutkin raikkaita myöten saavat.
Rikkaita.....................
Se, mikä on oikein riippuu myös siitä, mitä on itse tehnyt. Paljonko olet itse laittanut rahaa eläkettäsi varten?
Suuret ikäluokat saavat jokaista maksamaansa eläkemarkkaa kohden kaksi (tietenkin euroina) ja nuoremmat saavat jokaista eurtoa kohden 80 snt eläkettä.
Tässä piilee suuri vääryys.
Tuossa on linkki vasemmistolaisittain ajettelvan köyhiä tukevan miehen kirjoitukseen ettei heti väitetä kokoomuslaiseksi tai muuten vain ohiteta totuutta olankohautuksella, kun naama ei miellytä :D
http://www.soininvaara.fi/2008/04/30/elakelaiset-eivat-ole-elakettaan-saastaneet/
Tuosta selviää kuinka epäoikeudenmukaisesti eläkejärjestelmä toimii. Suuret ikäluokat saavat paljon eläkettä, jonka nuoremmat maksavat. Jos kaikki saisivat sen, mistä ovat maksaneet ja minkä edestä ovat tehneet töitä, niin suurten ikäluokkien eläkkeiden pitäisi olla puolet siitä, mitä maksetaan ja nuorempien eläkkeiden pitäisi olla kolmannes suurempi.
Kuka vielä puhuu oikeudenmukaisuudesta?
https://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/art2386051
Jospa tivistetetään.. Nuorten eläkkeet tulee olemaan määrällisesti paljon isompia, kuin nykyiset. Teoriasa pulamössön pitäisi elää kauemin ja nsutia pitempään isoa eläkettään. Ja ketkä maksa sen? Niiden haaliimat elättimamutko?
Jos haluat kutsua ulkomailta tulevia työntekijöitä mamuiksi, niin kyllä myös he, jos heitä saadaan tänne tarpeeksi. Vaikuttaa siltä, että haluat lisää rahaa, mutta haluat kupata ne nimenomaan omilta lapsiltasi ja lapsenlapsiltasi koska et sallisi ulkomaista työvoimaa.
Oletko sadisti vai dementikko?
Pullamössöllä on ruokittu suuret ikäluokat, tämän päivän nuoret ovat vegaaneja tai syövät nepalilaista tai sushia. Joka tapauksessa nykyinen nuorten sukupolvi on ensimmäinen, joka on köyhempi kuin edellinen. Jatkuvan rikastumisen periaate ei näytä toteutuvan.
Toistat jatkuvasti sitä, että eläkeläisillä on oikeus käydä lastensa ja lastenlapsensa kukkarolla koska eivät ole itse säästäneet omaa eläkettään. Kannattaa muistaa, että suuret ikäluokat käytivät rahat itseensä. He aloittivat rantalomat Keihäsen koneilla, maksattivat asuntonsa vanhemmillaan ja hankkivat auton, omakotitalon ja mökin saimaalla.
Suuret ikäluokat eivät ole todellakaan eläneet puutteessa, pikemminkin kuin heinäsirkat, he ovat soittaneet läpi elämän uskoen siihen, että nuoremmat kuittaavat heidän laskunsa.
Luulitko todella, että se kusetus kestää loputtomiin?
Suuret ikäluokat lähtevät eläkkeelle keskimäärin 60-vuotiaina, kun heidän lapsensa näillä näkymillä 67-68 vuotiaina. Suurien ikäpolvien eläkkeet perustuvat kolmen viimeisen vuoden palkkaan ja monellä onkin ollut mahdollisuus tehdä ylitöitä ja muita urakoita nostaakseen eläkettään. Palkkaa on myös siirrtetty maksettavaksi reilummin viimeisille vuosilla, vaikka työ oli tehty aikaisemmin - että niin rehellistä porukkaa :D
Nuorempien eläke karttuu koko työiän ajan, joka tarkoittaa sitä, että varsinkin koulutettujen eläkkeet jäävät paljon pienemmiksi kuin vastaavat suurilla ikäpolvilla.
Kaikenkaikkiaa suuret ikäpolvet eivät ole maksaneet omia kulujaan itse. Siihen ei pidä kannustaa mitään muuta sukupolvea eikä varsinkaan rangaista niitä, jotka eivät tee niin.
Kaikki ei ole rahalla ostettavissa, ja parisuhde tarvitsee joustavan ja empatiakykyisen ihmisen.
Sinulla on hyvin valikoiva empatia, jonka kohteena olet itse.
Minä en ole opiskelija, mutta silti olen sitä mieltä, että heidän tulojaan pitää nostaa.
Taisi kalikka kalahtaa omaan nilkkaasi :D
Nyt ei seuraavanlainen vanha sananlasku pitänyt paikkaansa, eli se koira ärähtää, johon kalikka kolahtaa, sillä vinkkini ei nimittäin ollut sinulle tarkoitettu, koska olet niin sydämellinen, empatiakykyisen, ja ajattelet ensimmäiseksi muiden parasta. Mistä voitkin päätellä, että kirjoitus oli sinulle.
Minä en halua laittaa opiskelijoita ja eläkeläisiä vastakkain, lapsissa ja nuorissa on tulevaisiuus, sekä eläkeläiset ovat ansainneet kunniallisen vanhuuden.
Se on oikein, että jokainen kynnelle kykenevä, vuorollaan mahdollisuuksiensa mukaan osallistuu yhteisiin talkoisiin ja kitisemättä maksaa tuloveronsa, jotka tosiasiassa on mitoitettu maksukyvyn mukaan. Tosin viime aikoina on välilliset verot nousseet huolestuttavasti, ja huoleni on pienituloisten pärjääminen pitkässä juoksussa, kun kaikki vaikutukset tulevat näkymään konkreettisesti.
Ei saisi lokeroida pärjäämisen kannalta opiskelijoita, työttömiä, sairaita, tai eläkeläisiä, sillä halummehan heillä kaikilla olevan mahdollisuus perustarpeisiin.
Maailmalla on suurien tuloerojen vuoksi nähtävissä varoittavia esimerkkejä, ja pitäisi kysyä itseltään haluaisiko asua sellaisissa maissa, joissa on lummialueita, äärimmäistä köyhyyttä, rikollisuus kukoistaa, ja rikkaat asuvat muurien takana.
Suomessa on ollut pitkään asiat mallikkaasti hoidettu, mutta valitettavasti suunta on muuttunut ja uhkaa hyvinvointia, sitä mikä kantaa ja jolla on paras mahdollinen tuotto ja korko pitkällä aikavälillä.
Mitä usemmat voi huonosti ja mitä vaikeammaksi käy, sen varmemmin, se siirtyy jälkipolvien maksettavaksi, ja sitä varmemmin köyhyys periytyy, jonka vaikutukset heijastuu koko yhteiskuntaan, ja tulee toista kautta vastaan ja maksettavaksi, tavalla tai toisella.
Se on oikein että työssäkäyvät maksavat, kykyjensä mukaan veroa, koska ovat siinä mielessä onnellisessa asemassa, kun heillä on työnsä, palkka josta maksaa veroa.
Toinen varteenotettava vaihtoehto on jakaa heidän töitään useammalle, lyhentämällä työpäivää ja pienentämällä vastaavasti palkkaa, niin voitaisiin sitä veroa keventää ja jakaa useampien maksettavaksi, ja näin jakaa myös hyvinvointia joka pienentäisi myös sosiaalisia menoja.
Ei ole olemassa mitään oikeaa tulonjakoa. Tulonsiirrot tuntuvat oikeudenmukaisilta aina niistä, jotka niitä saavat ellei sitten oteta huomioon sitä, että ne ovat aina saajalle liian pienet.
Tuloerojen kasvu ei ole ristiriidassa köyhistä huolenpitämisen kanssa. Molemmat ovat mahdollisia samaan aikaan. Isot tulot ja varallisuus on hyvä asia myös naapurilla. Verotuksen progressio on aivan liian iso, se passivoi ihmisiä. Jos lisäsatanen jää oikeasti atskuun eikä siitä jää vain alle puolet, sillä on iso merkitys. Mahdollisuus rikastua omalla työllä on hyvä ja kannustava asia.
Ainoa haitta tuloeroista on se, että jollekin voi tulla paha mieli, kun naapuri saa työllään enemmän rahaa, mutta se on kestettävä.
Meillä on liikaa ihmisiä, jotka ovat valmiita tekemään oman maalin ettei vastustajalle tule suru. Siitä pitää päästä eroon ja ihmisten pitää olla aidosti ylpeitä aikaansaanoksistaan eikä hävetä niitä. Kateuden sijaan pitäisi olla iloinen toisen puolesta.
Liian monet ovat valmiita saamaan vähemmän vain siksi ettei muut saa enempää. Kakun kasvattajia on liian vähän ja jakajia liikaa. Pienempi osa isosta kakusta on enemmän kuin isompi osa pienestä.
Maailmalla on varottavia esimerkkejä liian pienistä tuloeroista. Kaikki kommunismiin ja sosilismiin pyrkivät yhteiskunnat ovat korruptoituneita koska oikeudenmukaisuus ei siedä myöskään liian pieniä tuoloeroja. Meidän tuloerot ovat mailman pienimät ja niitä on varaa lisätä ilman, että yhteiskunta joutuu kaaokseen.
Kokonaan toinen asia on, mikä on riittävä toimeentulo. Väität ette halua laittaa opiskelijoita ja eläkeläisiä vastakkain, mutta sanomalla noin teet juuri sen. Olet halukas lisäämään eläkeläisten rahoja välittämättää siitä, että opiskelijat joutuvat maksamaan laskun.
Minä OIKEASTI en laita eläkeläisiä ja opiskelijoita vastakkain vaan samalle viivalle. Ensin autetaan niitä, joiden asiat ovat huonoimmin ja vasta sitten parempiosaisia. Jos on toimeentulominimi, niin siihen nostetaan ihmiset tulojärjestyksessä eikä ikäjärjestyksessä. Ei eläkeläisille tehdä mitään ohituskaistaa.
Opiskelijoiden pakolliset menot ovat huomattavasti pienemmät kuin eläkeläisten, heillä on kiitettävästi järjestetty edulliset ruoka-ja terveyspalvelut, hammashoito jne.
Pienituloisilla eläkeläisillä asiat on paljon heikommin, ja muistutan vielä kerran, että harvat eläkeläiset saavat eläkkeensä lisäksi tukia.
Opiskelijat saavat tukea ja se on ok ja hyvä asia, mutta kyllä meidän pitää huolehtia kaikista, ja tuo Rinteen 100 euron korotus olisi merkittävä apu monelle.
Omistan osakkeita 60 000 eurolla ja säästöjä on 170 000 euroa, etten nyt kirjoita omasta puolestani, että minulle lisää, vaan ihmettelen näitä joille ei mikään riitä, vaan ovat aina vaan kädet ojossa vaatimassa lisää, vaikka tuloja ja varallisuutta on niin paljon ettei ehdi kuluttamaan.
Minä olen sitä mieltä, että kaikki ihmiset ovat tasa-arvoisia ja heille pitää taata sama minimitoimeentulo ikään katsomatta.
Olemmeko tästä eri mieltä?
Laita jotain faktaa opiskelijoiden ja eläkeläisten pakollisista menoista ja vertailusta opiskelijoihin. En nimittäin usko tältä seisomalta, että eläkeläisillä olisi keskimäärin asiat huonommin kuin opiskelijoilla, kun tulotasokin on kaksinkertainen.
Haluan huomauttaa, että mielestäni minimitoimeentulo kuuluu kaikille tasapuolisesti, mutta jos sitä lahdetään korottamaan, niin opiskelijoita on tason alapuolella suhteessa ja absoluuttisesti enemmän kuin eläkeläisiä. Työttömille kuuluu myös sama minimitoimeentulo.
Mitä, jos siirryttäisiin vaihteeksi puhumaan ihan faktoista eikä mielikuvista:
Jos lähdetään siitä, että eläkeläisen pitää saada vähintään 1100 euroa kuukaudessa, niin opiskelijoista yli puolet saisi 200 euroa lisää kuussa.
https://www.iltalehti.fi/uutiset/201703252200091693_uu.shtml
Minusta sinä vaikutat ikärasistilta, et kuitenkaan taida ymmärtää sitä itse. Asetat oman ikäluokkasi muiden yläpuolelle. Se, mitä pidät oikeudenmukaisuuten on rasismia. Toisaalta niinhän rasistit aina tekevät.
Syyllistyt itse mielikuviin, sillä mistä kuvittelit, että minun ikäryhmääni ??? ja toisekseen lähipiirissäni on niin lukiolaisia, opiskelijoita, kuin eläkeläisiäkin. En väitä opiskelijoiden elävän ylellisyydessä, mutta vaihe on väliaiaikainen, ja nykyajan opiskelijoiden asunnot ovat hyviä, saavat niihin asuntotukia, eikä heillä ole korjausvelkaa, eikä rasitteena ole iän tuomia sairauksia ja vanhoja heikkokuntoisia asuntoja, joita kukaan ei ostaisi. Vanhemmiten tulee väistämättä kaikille jotain remppaa, ja harva kuolee terveenä, joten olisi yksi murhe vähemmän, kun saisi hieman kevennystä rahahuoliin.
Unohda jo tilastot, ja keskimääräiset tulot, kun tiedät varmasti hyvin, että paljon on suuria eläkkeitä, sekä heitä joiden eläkkeet menee yli 1400 euron, joten näiden pieniä eläkkeitä saavien asema on heikoin, eikä heidän tulojaan voida mitenkään verrata opiskelijatulojen keskiarvoihin, koska ne tulot ja menot ratkaisevat. Monilla näistä ikäihmisistä on harteillaan vanha asunto vakuutuksineen, sähkö sähkövero -, vesi-, ja hulevesi maksut, kiinteistövero. Tämän lisäksi moni joutuu turvautumaan siivous-, terveys- ja huolto apuihin, sekä vanhat kodinkoneet ovat tulleet tiensä päähän, ja vesijohto- ja viemäri verkko menee uusittavaksi, sekä vesijohtoventtiilit paukahtaa. Valitettavasti näitä on paljon nähty, ja nämä on faktoja, eikä tilastoja, sekä liikuttavan yleisiä.
Pitää ottaa kaikki huomioon, kun vertaa asioita, ikäihmiset tulevat enemmin tai myöhemmin toisista riippuvaiseksi, ja ehkei heillä ole enää odotettavissa parempia tuloja ja elintasoa, eikä kait sitä terveyttkään. Vanhat hampaat murenee suuhun ja se se vasta kallista touhua onkin, joten tasan ei ole onnenlahjat, ja toisaalta ei kai kukaan haluaisi ole rasite yhteiskunnalle, saati omaisille.
Vai pitäisikö ottaa käyttöön jokin, joka nopeuttaisi pääsemään eroon näistä eläkeläisistä?
Sorry
Piti laittaa tuo nähty paljon itse kirjoitukseen, eikä nimimerkiksi, joten...........
Sorrut yhä enemmän ja enemmän ikärasismiin.
On totta, että vanhuuteen liittyy kremppaa eikä seksikään suju. Sitä ei voi kompensoida rahalla. Kuten Woody Allen sanoi, vanhuutta ei voi suositella. Siitä huolimatta imisten varallisuus on suurimmillaan eläkevuosien aikana. Kun katsotaan isoa kuvaa, niin varallisuus pitäisi siirtää opiskelijoille koska he rahaa tarvitsevat eniten etenkin, jos on perhe mielessä.
Opiskeluajan köyhyys on tilapäistä. Opintolainat on maksettu yleensä 15 vuoden aikana valmistumisesta eli köyhyyttä kestää 20 vuotta. Toisaalta myös eläkeläisten köyhyys on tilapäistä eikä sitäkään kestä keskimäärin kuin 20 vuotta.
Molemmat ovat siis samalla viivalla paitsi ettei eläkeläisten tarvitse ottaa asuntolainaa eikä autolainaa eikä pitää huolta pienistä lapsista.
Et halua, että katsotaan todellisuutta koska todellsiuus on ristiriidassa sen kanssa, mitä sinä tahdot. Sinun olisi aika herätä huomaamaan, että olet vain ahne paska. Sinä olet eläkeläinen, olet sen itse sanonut. Nyt esität jotain muuta. Olet myös valehtelija. Sinussa ei ole mitään sellaista, mistä kenenkään kannattaisi ottaa esimerkkiä. Jos sinulla on rahaa, käytä se muiden auttamiseen äläkä vaadi muita tekemään sitä puolestasi.
Elä kuin opetat!
Taas mielikuva, tiesitkö sen, että useimmilla eläkeläisillä on nykyään oltava autot, sillä monikin asuu niin kaukana palveluista, ja kaupoista, joten hyvä kun mainitsit auton, joka on taloudellisesti huono hankinta, mutta tarpeellinen, hyvä ja välttämätön apu monille eläkeläisille.
Tiedän kyllä opiskelijoiden elämästä yhtä paljon kuin sinäkin, ja useampia on vieläpä perhepiirissä.
Hyvin heillä opiskelijoilla menee ja on mennyt, ja useimmat sinnitelleet, sinnittelevät ilman lainoja, vaan ainoa huoli minulla on se, löytyykö heille kaikille koulutusta vastaava työ, kun nämä rakenneuudistukset ja gloopaalit fuusiot vähentää työpaikkoja ja mahdollisuuksia. Onneksi valmistuneet lähipiirini kuuluvat ovat toistaiseksi aloilla, jossa vielä on kysyntää, ja näin he ovat olleet onnekkaita. Vaikka toisaalta epävarmuus työpaikoilla on kasvanut.
En ole eläkeläinen, vaan....... . Ja vaikka minulla rahaa onkin, niin ei minun rahani sentään riittäisi poistamaan ongelmia, joka koskee yhä useampaa pienituloista eläkeläistä ja heihin kohdistuvaa ikäsyrjintää. Järjestelmässä on vikaa, jos upporikkaat ja hyvä tuloiset narisevat veroista, vaikka niitä on yhtenään pienennetty. Toisaalta onneksi olen sijoittanut varojani, ja minulla on eläkevakuutus, joten älä minusta huoli, pärjään kyllä aikanaan eläkkeellä. Kyllä politiikot pitävät huolen kaltaisteni etuuksista, osinko verojen ja pääomatulojen verotuksen pienuudesta, joten minun ei tarvitse olla huolissaan omasta puolestani, pärjään kyllä. Politiikot eivät sahaa omaa oksaansa ja huolehtivat kyllä eduistaan, josta saan osani.
Olen ehdottomasti sitä mieltä, ettei koulutuksista olisi saanut leikata. Sitävastoin valtiolla tulisi olla vastuu siitä, että koulutus kulkisi ajanhermolla, käsikädessä muuttuvien työmarkkinoiden kanssa, jossa työvoiman tarve ja koulutus vastaisivat toisiinsa.
Ei ole mitään järkeä kouluttaa ihmisiä työttömyyskortistoon. Toisaalta jos koulutetaan liian vähän tarpeeseen nähden, esim. lääkärit, jotka ovat asiansa järjestäneet, niin seurauksena on puute lääkäreistä ja sen myötä nouseva palkkaus. Lääkäreille hyvä juttu, saavat valita työpaikkansa, ja palkka on hyvä, mutta ehdottomasti kansalaisten kannalta huono. Epäilemättä jotain järkeviä viilauksia olisi muutenkin koulutukseen tarpeen, ja ehkä jokin sisäinen valvonta paikallaan, koulutuksen tulosten tehostamiseksi ja parantamiseksi.
Tiedän, että mm. Nokia on ollut kiinteässä yhteistyössä kouluttajiin, niin moni kouluttautui sen myötä symbianin huippuosaajiksi, ja kuten kaikki tiedämme sitä osaamista ei enää tarvita. Moni heistä silti ehti tehdä mittavan uran Nokialla ja onneksi siitä huolimatta ovat monet heistä lahjakkaina löytäneet paikkansa ja uuden uran.
Osaaminen, innovatiivisuus ja motivaatio kulkee käsikädessä, ja työllistää, mutta avain siihen on hyvä ja ajanhermolla oleva koulutus. Sen myötä syntyy aitoja työpaikkoja ja osaajia, sekä synnyttää parhaimmillaan uusia Nokioita jne.
Yhteen hiileen puhaltaminen, toisten arvostaminen ja tarvittaessa tsemppaaminen kantaa ja voittaa aktiivimallit mennen tullen, joka toimii käänteisesti, lamauttaa, vie motivaation, innostuksen, sekä uskon omaan itseensä. Työpaikkojen luominen ja tuki tulisi olla tasapainossa, sekä antaa aitoja osaamisen- ja innostuksen lähteitä, oikeita mahdollisuuksia, ja ellei sillä voiteta, eikä saada liikkeelle, niin ei sitten millään.
Pitkään oleville masentuneille ja syrjäytyneille voitaisiin yrittää järjestää, jotain parannuskeinoa, yhteistyössä kuntouttajien ja asiantuntijoiden kanssa, ja heitä ei sovi sekoittaa työttömiin, eikä työmarkkinoiden ongelmiin. He ovat oma lukunsa ja tarvitsevat erilaisia tukitoimia, ja toivottavasti he saavat apua, eikä raippoja, sillä se tie on varmasti yksi raskaimmista.
Puolustan ja tsemppaan heikompia, sairaita, työttömiä, eläkeläisiä ja kannustan opiskelijoita opiskelemaan. Jos meillä ei riitä uskoa itseemme, eikä motivaatioita ja jos meiltä viedään pois, usko ja toivo, niin se on meitä vastaan.
Tärkeässä roolissa on perheet, kasvattajat, ja se että lapsille olisi aikaa, perheillä lähellä tukihenkilöinä esim isovanvempia, ja mentäisiin yhteiskunnassa arvot edellä, joka kantaa pitkälle, ja luo yhteiskuntakelpoisia jäseniä. Nyky järjestelmässä ei oteta aina huomioon riittävästi lapsiperheiden tarpeita, ja sitä miten työ-, perhe, sekä työttömyys vaikuttaa, ja kuinka hankalaa on järjestää perheen asioita, jos ja kun ,...........
Itselläni ja lapsillani on ollut onnea, mutta haluaisin jakaa sitä hyvää useampien kesken, ja asua jatkossakin hyvinvointivaltiossa, jossa heikompia kannatellaan vaikeiden aikojen yli. Kun voidaan hyvin, se nostaa tuottavuutta, antaa työelämälle enemmän, vähentää sairauksia ja yhteiskunnan tukien tarvetta, sekä luo paremmat mahdollisuudet sekä yksilöille, perheille, että yhteiskunnalle.
Tuo+on+henkeäsalpaavaa+sanahelinää.+Myös+minä+toivon+kaikkea+hyvää+kaikille.
Työllisyyttä+ei+voi+parantaa,+jos+ihmiset+eivät+sitä+itse+halua.+On+kivempaa+jäädä+muiden+elätiksi+kuin+mennä+epämukavuusalueelle.+Pelkkä+porkkana+ei+auta,+jos+olot+on+mukavat.+Tarvitaan+myös+keppiä+koska:+
-+ei+ole+tiedossa+yhtään+ammattia,+joka+ei+voi+päättyä+tai+muuttua+oleellisesti
-+ihmiset+haluavat+kouttautua+omiin+juttuihin,+vaikka+yksisarvihoitajien+työtilanne+olisi+huono
-+ihmiset+eivät+halua+kouluttautua+uudelleen,+vaikka+omalla+alalla+ei+ole+töitä
-+ihmiset+eivät+halua+muuttaa+työn+perässä
On+oikeastaan+omituista,+että+ihmiset+voidaan+pakottaa+tekemään+taksvärkkiä+puolet+työajasta,+mutta+heitä+ei+voi+velvoittaa+muuttamaan+työn+perässä,+vaikka+puolesa+vuodessa+sopeutuu+hyvin+uuteen+paikkaan.+
Heikompia+pitää+auttaa,+mutta+heikommat+voidaan+myös+velvoittaa+auttamaan+itseään+omien+kykyjen+mukaan.+Ei+ole+niin,+että+jos+pystyy+ansaitsemaan+vain+99%+omasta+elämisestään,+niin+ei+sitten+tarvitse+tehdä+mitään.+Jos+pystyy+elättämään+itseään+puoliksi,+niin+silloin+tukien+tarve+puolittuua.+Se+on+paljon+rahaa.+
Luin+juuri,+että+tuloerota+ovat+kasvaneet+ja+se+on+tapahtunut+niit,+että+rikkaille+on+tullut+lisää.+Se+on+hieno+juttu+koska:
-+rikkaat+maksavat+eniten+veroja
-+rikastumisen+mahdollisuus+edistää+yrittämistä
-+lottovoitto+ei+ole+ainoa+tapa+rikastua
-+köyhien+asema+ei+huonone,+jos+rikkaat+rikastuvat
Ei+minulla+ole+myöskään+mitään+sitä+vastaan+että+köyhät+tai+keskiluokka+rikastuu.+Vaurastuminen+tekee+positiivisen+kierteen,+josta+kaikki+hyötyvät.+Jos+joku+jää+ilman,+niin+ei+hän+ole+myöskään+mitään+tehnyt+sen+eteen.+
Jos+naapurilla+on+vetävä+puoliso,+niin+ei+se+tarkoita+sitä,+että+kaikien+pitäisi+päästä+sen+kanssa+pöllyttämään+vällyjä+:D
Kirjoituksestasi herää kysymys siitä millaisia ihmisiä tuttaviisi ja piireihisi kuuluu, kun itse en tunne yhtäkään, joista kirjoitit. Vai ovatko he heitä, jotka ovat joutuneet olemaan lapsuudessaan omillaan ja maksamaan siitä kalliin hinnan, uraa uurtavien "itsekkäiden" vanhempiensa vuoksi, jossa ura, sekä oma asema on mennyt aina perheen edelle. Toiset vanhemmat heistä, ovat rauhoitelleet omaatuntoaan ja vaientaneet sitä ostamalla kaiken mahdollisen lapsilleen, ja nämä lapset ovat oireilleet eri tavoin, tapauksista riippuen. Onko pöytä ollut edellämainituissa perheissä liian leveä ja kaikki valmiina, tai mikään ei tunnu enää miltään, ei ole motivaatioita ja toisista heistä tulee oman tiensä kulkijoita, elämäntapa intiaaneja jne.
Rikkaus ja Menestyminen ei ole syy edellisiin ongelmiin, vaan se jos mennään 100 lasissa ja muistamatta, että raha eikä tavara korvaa läsnäoloa, eikä välittämistä.
Mainitsemasi asia jolloin nuorille opiskelijoille pitäisi siirtää mielestäsi enemmän rahaa ja omaisuutta, ei motoivoisi, eikä antaisi heille työn mukanaan tuomaa tyydytystä, eikä siitä ansaitun palkan myötä vähitellen nostavaa elintasoa, ja iloa palkalla saatavista asioista. Hyvä balanssi työn-ja perheen yhdistämisessä, heidän vanhempiensa hyvinvointi, oma jaksaminen on kaiken A ja O
Raha ei ole kadonnut mihinkään, vaan se on siirtynyt yhä enemmän, yhä harvempien ja ahneiden rahakirstuihin, eikä ole jakaanutunut tasapuolisemmin, jolloin hyvinvointi loisi lisää tuottavuutta ja motivaatioita.
Lapsi jota kohdellaan huonosti, ja epäoikeudenmukaisesti, niin hänestä tulee uhmakas, vihamielinen, itsekäs, ja sillä on epäedullinen vaikutus.
Lapsi joka saa liikaa liian varhain, hemmotellaan, annetaan tyrannisoida, ja eikä anneta vastuuta tekemisistään, hänestä kasvaa useimmiten karski, itsekeskeinen, mahdollisesti jopa psykopaatti, joka ei tunne rajojaan, ja joka pyrkii tukahduttamaan muiden tarpeet.
Lapsi jolla on rajat, joka saa rakkautta, jolla on kipeän paikan tullen kuuntelija, hänellä annetaan vastuuta tekemisistään, ja jota kohdellaan oikeudenmukaisesti, häneen luottaen ja uskoen, sekä tsempaten epäonnistumisenkin sattuessa, niin hänestä tulee myötäelävä, empatiakykyinen, ja uuttera ahkera ihminen, joka ei kaihda työtä, ei vastuuta työstään, eikä muista, ei lintsaile, vaan uskoo, luottaa ja toivoo, sekä tsemppaa muita.
Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan, ja edellä mainitut lapsi esimerkit sopii myös yleisesti työelämään ja ihmisiin, miten heitä kohdellaan, se tulee bumerangina takaisin ja sitä saa mitä tilaa.
Hyvällä ja kiittämisellä, sekä luottamisella ihmisiin, saadaan parempia tuloksia, kuin raipoilla.