Valtuustoaloite syrjimättömyydestä

Valtuustoaloite syrjimättömyys-ohjelmatyön aloittamiseksi.
Aloitteen tekijät Virpi Karhu (vas), sekä Tiina Isotalus (sd)

- Kannatan ajatusta, meillä on vuosikymmenet syrjitty valtaväestöä kun on julkista virkaa haettu, kielietu suomenruotsalaisilla tulee suomenkielisessä ympäristöstä, jossa päivittäin kohdataan ja opitaan suomen kieli. Suomalaisilla tätä ei ole, koska arjessa ja kotona ei ruotsinkieltä puhuta. Tämä on kielisyrjintää, jossa ohituskaistalla suomenruotsalaiset hakiessaan julkista virkaa/työtä , ohittavat suomalaisen pätevämmän kielivaatimuksen takia.

Kaupungin tulee välittömästi ryhtyä toimiin sen varmistamiseksi ,että jokaisella kunnan asukkailla työtä hakiessaan , on oikeus ammattiosaamisen myötä saada virka ilman kielisyrjintää. Kokkolassa kieliympäristö on oleellisesti muuttunut vuosikymmenien aikana, ja nykypolvi osaa jo suomen kielen.
1107
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kannatan aloitetta jos kaikki erityisryhmät otetaan siihen mukaan

Äänestä

Kommentoi aloitusta


eipakkoa kirjoitti:

Valtuustoaloite syrjimättömyys-ohjelmatyön aloittamiseksi.
Aloitteen tekijät Virpi Karhu (vas), sekä Tiina Isotalus (sd)

- Kannatan ajatusta, meillä on vuosikymmenet syrjitty valtaväestöä kun on julkista virkaa haettu, kielietu suomenruotsalaisilla tulee suomenkielisessä ympäristöstä, jossa päivittäin kohdataan ja opitaan suomen kieli. Suomalaisilla tätä ei ole, koska arjessa ja kotona ei ruotsinkieltä puhuta. Tämä on kielisyrjintää, jossa ohituskaistalla suomenruotsalaiset hakiessaan julkista virkaa/työtä , ohittavat suomalaisen pätevämmän kielivaatimuksen takia.

Kaupungin tulee välittömästi ryhtyä toimiin sen varmistamiseksi ,että jokaisella kunnan asukkailla työtä hakiessaan , on oikeus ammattiosaamisen myötä saada virka ilman kielisyrjintää. Kokkolassa kieliympäristö on oleellisesti muuttunut vuosikymmenien aikana, ja nykypolvi osaa jo suomen kielen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu