mikää ei tunnu

voi jeesus

Mua alkanut vi..aa nää elokuvat kun mikään ei tunnu miltään !. Ainut asia mikä näissä pointtina on saada pi..ua/ky..ää. Olen elänyt aikakauden jossa kaikilla asioilla on ollut vaikutusta toisiinsa.

6

628

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • grutzkliwischen

      mieti nyt vaikka jotain 70-luvun sleazea. elokuvia joissa ei ole mitään sanomaa, vain paloitellaan ihmisiä, vedetään kynsiä irti pihdeillä, puhkotaan silmiä, syödään sisäelimiä, naidaan kuin eläimet, raiskataan, kaikki kuvattu tarkkoina lähikuvina pornotyyliin ilman sen suurempia taiteellisia ambitioita.
      eli ainahan se on ollut niin että mikään ei tunnu riittävän. millon mistäkin aiheesta revitään kaikki mahdollinen irti. onneksi kuitenkin aina on tehty myös hyviä leffoja, kuten nykyäänkin.
      paskasta ei tarvitse välittää. enemmistö on aina tykännyt paskasta. onneksi me elitistit ja snobit voimme katsoa oikeasti hyviä elokuvia ja vain nauraa typerille massoille.

      minä ainakin olen ylpeä siitä että teen elokuvia vain pienelle elitistiryhmälle. pyrin itsetarkoituksellisesti poistamaan elokuvistani kaikki ne elementit joista valtaväestö voisi tykätä. olisi loukkaavaa jos elokuviani katsoisi useampikin ihminen. se todistaisi että olisin alkanut tehdä paskaa.

      taidetta taiteen takia. meille elitisteille. olemme muita ylempänä.

      • Baxter

        On ihan se ja sama onko elokuva hyvä vai huono, kun nykyään isot massat näyttää (tiedostamattaan) tykkäävän vain niistä joilla on isoimmat mainoskampanjat.

        Minä tykkäsin älyttömästi Spider-maneista mutta vihasin koko Matrix-trilogiaa. Solondzin Happiness kolahti, Andersonin Magnolia ei. Minulle Levottomat oli tuubaa, Paha maa toimi. Denys Arcandin Montrealin Jeesus oli mielestäni tiukka, Kieslowskin Sininen tylsä. Donnie Darko iski lujaa. Tri Caligarin kabinetti oli fiksu kokemus, Citizen Kane vähän pitkäveteinen. Valuva taivas oli jees. El Mariachille olin myyty. Trainspotting oli vastenmielinen. Ensimmäinen Evil Dead oli upea, Blair Witch oli rahantuhlausta. Roman Coppolan CQ:ssa on jotain kummaa vetovoimaa. Reservoir Dogs ja Pulp Fiction jäi lähtemättömästi mieleen mutta Kill Bill -kokonaisuuteen petyin. Barb Wire, Hudson Hawk ja Tuhoparvi ovat niin huonoja että niiden seurassa suorastaan viihdyn.

        Olenko elitisti vai massasielu?


      • ammattilainen

        Toivottavasti et saa Elokuvasäätiön etkä AVEKin tukia. HUH HUH ! Jatka toki elokuvien tekoa, mutta tee ne omilla rahoillasi!


      • hookerwithapenis

        Teetkö sinä siis leffoja siksi että voit nauraa massoille ja paskanmussuttajille?
        Ja siis.. ovatko leffat automaattisesti huonoja jos ne ovat isojen massojen suosiossa?
        Mitä? No hei.. onneksi olkoon. Toki voit tehdä taideleffojasi, ne voi olla ihan siistejä ja virkistäviäkin, hei!
        En sitten tiedä mitä sanoa, kun en sinua paremmin tunne.. jos kuitenkin ylpeänä esittelet leffojasi jossain maailmankolkassa, ja pyrit tarjoamaan niitä yleisölle, yleisö kieltäytyy, jonka johdosta sua alkaa vielä vituttamaankin, niin kannattaa alkaa miettiä sitä, että ehkä kannattaa tehä niitä leffoja ihan vaan sinne omaan komeroon. Hei.. joka tapauksessahan te "snobit" teette niitä vaan itsellenne.. säästäkää siis muut ihmiset sellaiselta ylimieliseltä, "te olette idiootteja, kun ette ymmärrä tätä".
        Missä vaiheessa, ihminen joka tekee taidetta unohtaa sen "viihdeaspektin" koko hommasta?
        Kaupallisuus on toki ruma sana.. mutta niin on suvaitsemattomuuskin.

        "I pity the foo.."

        -T-


      • hookerwithapenis
        Baxter kirjoitti:

        On ihan se ja sama onko elokuva hyvä vai huono, kun nykyään isot massat näyttää (tiedostamattaan) tykkäävän vain niistä joilla on isoimmat mainoskampanjat.

        Minä tykkäsin älyttömästi Spider-maneista mutta vihasin koko Matrix-trilogiaa. Solondzin Happiness kolahti, Andersonin Magnolia ei. Minulle Levottomat oli tuubaa, Paha maa toimi. Denys Arcandin Montrealin Jeesus oli mielestäni tiukka, Kieslowskin Sininen tylsä. Donnie Darko iski lujaa. Tri Caligarin kabinetti oli fiksu kokemus, Citizen Kane vähän pitkäveteinen. Valuva taivas oli jees. El Mariachille olin myyty. Trainspotting oli vastenmielinen. Ensimmäinen Evil Dead oli upea, Blair Witch oli rahantuhlausta. Roman Coppolan CQ:ssa on jotain kummaa vetovoimaa. Reservoir Dogs ja Pulp Fiction jäi lähtemättömästi mieleen mutta Kill Bill -kokonaisuuteen petyin. Barb Wire, Hudson Hawk ja Tuhoparvi ovat niin huonoja että niiden seurassa suorastaan viihdyn.

        Olenko elitisti vai massasielu?

        Erilaiset elokuvat viihdyttävät eri tavoilla.. jos viihdyttävät lainkaan..
        Esim. Itse nautin mm. Brain Deadistä, Bad Tastesta ja Evil Dead II:sta niiden hellyyttävän idioottimaisuuden vuoksi.
        Magnolia on hieno hieman taiteellinen pläjäys.
        Kubrickin Hohto on taide-elokuva parhaimmasta päästä.
        Silti.. The Machinist, Phone Booth, Fight Club, Se7en ja Tarantinon tuotanto viihdyttää myöskin.

        Yhdyn kyllä mielipiteeseesi.. että ei leffan oikea "taso" johda mihinkään menestykseen.

        -T-


    • Q niin kuin kuulento!

      Sääli, että näin on, mutta niin on silti. Enkä tiedä onko se edes sääli niin; minusta se onkivaa!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      66
      2382
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1367
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      65
      1115
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      4
      1077
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      77
      803
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      780
    7. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      82
      650
    8. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      43
      648
    9. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      23
      615
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      27
      571
    Aihe