Pidättekö Aleksis Kivestä?

Aleksis Kiven teksti tuli vasta aikuisena tutummaksi, sen kieli oli minulle niin poikkeavaa, ettei se oikein tavoittanut. Sittemmin on runouden puhdas ajatusmaailma auennutkauneudessaan.

Romaaniin Seitsemän veljekjestä, en täysin ole pystynyt syventymään, Kiven ikkunasta näkemäni maailmankuva ei ole minulle tuttu. Aikansa realismistä ja rehevästä huumorista olen pitänyt, maalaisen kotoisina ja tajuttavina, tosin heijastaen mennyttä aikakautta.

F.E.Sillanpään kerronnan vaivattomuus ja leveästi kuvaileva luonnon, ja luonteiden erittelyt , on lähempänä omaa tajuntamaailmaani.

PS. Noissa pienissä viehättävissä tilannetarinoissasi, olet minusta kertojana parhaimmillasi.
Tuothan sinä lukijalle iloa,jakamalla niin elävästi kokemaasi.
Kyky muutamilla sanoilla kertoa tapahtumasta olennainen, on taito, joka kertoo havannointikyvystä.

Tässä on ilmeisesti aloittajan tarkoitus puhua ruunesta Aleksis Kiven veroisena kirjoittajana, ei tuosta suuresta kirjailijasta.

Opin lukemaan noin nelivuotiaana, isoveljen mentyä kouluun. Osasin silloin, ennen velipojan koulun alkamista, jo aakkoset ja kirjoitin sanoja lehden marginaaliin, mutta en tajunnut sanojen merkitystä. Jostain jäi mieleen sana kaukametsä ja siitä olin äidiltä tivannut mitä se on?
Kivi teksteineen on eräs suuri tekijä luontokuvan muodostajana mielikuvissani.
Sydämeni laulua lauloimme kuorolauluna jossain elämäni vaiheessa, koskettavat sanat, kuoleman syliin on lapsi laskettu, kultakehtoon.
Mistäs tiesit kotiasi tulla? Isä lauloi meille lapsille, vaikka tarinana nuori emäntä haastelee lapsellensa; "joka hänen helmastansa katseli häntä vastaan kuin hehkuva aamu."

Sanakuvat, mielikuvat, tunteet, suurien asioiden kuvaaja jonka teksteistä olen imenyt itseeni mystisyyden, taikamaisuuden, luonnonkuvat jotka piirtyvät mielikuviin, äänet joita ihan kuulee lukiessaan.
Kiitos kirjatietoisuus ja lukuhalu lapsena, sain imeä itseeni Aleksis Kiven aikauden tunnelmia sanojen kautta.
Siihen aikaan kun olisin syntynyt, olisi jäänyt tutustumatta Kiven monipuoliseen kirjalliseen maailmaan.

Aloittaja vertaa itseään kansalliskirjailijaamme. Ehkä ei ihan samaan kuitenkaan ylety, vaikka Anselmin seikkailuja on luettukin hymy huulessa.

Kunnioitan Kiveä siksi, koska hän oli ensimmäisiä suomalaisia prosaisteja ja näytelmäkirjailija eli rohkeutta, uskallusta ja tunteen paloa. En kuitenkaan pidä hänen tuotannostaan. Jos joutuisin tilanteeseen, jossa saan valita vain kaksi kirjaa, ne olisivat Raamattu ja Waltarin Sinuhe. Raamattu siksi, että en ole koskaan lukenut sitä kokonaan läpi ja se on kuin romaani - omalla tavallaan. Sinuhe siksi, että olen lukenut sen monta kertaa, mutta se avautuu aina eri tavalla. Molemmat ovat täynnä viisautta ja elämänkokemusta, niitä en Kiven teoksista löydä. Kuinka löytäisinkään, hänhän kuoli niin nuorena.

Kiven teksti ei avaudu minulle eikä sen sisältämä huumori. En tosin pidä vaikkapa Runebergin runoistakaan. Hyvä, että Suomessa on vapaus olla tykkäämättä, arvoa voi silti antaa aikansa vaikuttajille, joista ainakin Kivi eli aika lailla tuskan täyttämän elämän. Runeberg lähinnä kylvi sitä itse ympärilleen, ainakin naispuolisille aikalaisilleen.

Monen täällä kirjoittavan ajatuksiin en aina pääse sisälle ollenkaan eli ei teksti avaudu. Täytyy myöntää, että en aloittajan tekstejä ole edes yrittänyt lukea sillä silmällä, että oikeinko Kiven manttelinperijä tässä olisi. Eiköhän olisi parasta vain tyytyä omaan tyyliinsä, plagiointi on aina halpahintaista. Eikö omalla äänellään kirjoittaminen ole kaiken kirjoittamisen ydin, ei se, että se olisi jotenkin niin hienoa, että se tuntuisi jopa kansalliskirjailijan tekstiltä? Ja mitä palautteeseen tulee, aito palaute tulee pyytämättä, olipa se sisällöltään ruusuja tai risuja.

Aleksis Kivi ehti kirjoittaa paljon, vaikka kuoli nuorena 38 vuotiaana.
Koulussa hänen tuotantoaan luettiin paljon ja runo ja esitettiin . Kiveä pidetään Mikael Agricolan ja
Elias Lönrotin rinnalla suomenkielisen kirjallisuuden luojana.
Hänellä oli se oma tyyli kerronnassaan, juhlallinen ja kaunis.

Aleksis Kiven runoista löydän näytelmänomaista kuvausta, enkä ihmettele, koska hänen hyvä, läheinen ystävänsä KaarloBergholm oli suomalaisen teatterin perustaja, yhdessä sisarensa kanssa hän aloitti 1872 suomenkielisen näyttämötoiminan.

Varmasti ystävän kanssa oli käyty kirjallisia keskusteluja.
Bergholmin aikana draamakirjallisuus kehittyi ja hänen sanottiinkin ohjanneen mm. Minna Canthia ja Numersia näytelmä kirjallisuuden luomisessa.

Kivi oli kuitenkin realismin ja huumorin saralla ja häntä pidetään vieläkin suurimpana humoristinamme.
Juuri Seitsemässä Veljeksessä hänen realismihuumorina tulee selvinmmin esille, veljesten sanailussa löytyy monipuolisesti ihan aitoa huumoria, sadunomaista kerrontaa ja romantiikkaa. ( Aapo)

Kyllä senkin voi todeta, että laajassa tuotannossa on hyvää ja vähemmän hyvää. Hänen lyriikkansa, kuvauksellista, tunnelatutunutta, mutta aikalaiset eivä oikein hyväksyneet hänen runojensa tyyliä, loppusoinnutonta, lyhennettyjä sanoja, yms.

"Täss' seison mä impani kanssa,
ja kiharat tuulessa liehuu,
ja laaksoen hyminä soi
kuin ijäisen lemmen ääni,
kosk' mennyt on yö,
kosk' kimmeltää kesänen aamu
ja linnut ne laulelee."

Dramatiikan helmi: Lea, jonka tapahtumat hän sijoitti Jeesuksen aikaan.

Kimedian helmi; Kihlaus. suutari räätäli vanhapoika Ja epätoivoinen yritys saada naida "Herrojen Eeva"

Mikäli jotain, niin Aleksis Kiveä luen mielelläni, kuulen huumoristisen naurun ja näen "Metsän pojan" silmin sen jylhän kuusiston...

katsokaa Jari Halosen ohjaama elokuva "Aleksis Kiven elämä"

On parhaita elokuvia mitä koskaan on suomessa tehty

Lopultakaan meillä ei liikaa ole näitä kansalliskirjailijoita joiden teksteissä elää tavallinen kansa monine vaiheinensa.
Kaikki eivät tykkää kaikista, mutta toivottavasti kaikille on jotain jäänyt mieleen Kivenkin teksteistä. Kun tietää, että hän oli räätälin poika, varattoman perheen lapsi joka kirjoitti ylioppilaaksikin vasta 23 vuotiaana, voi vain kuvitella millaisia kirjallisia kykyjä ja suunnitelmia hänellä nuorena miehenä oli.
- Minä en rupeakkaan papiksi, vaan runoilijaksi.- hän selitti vanhemmilleen.
Ensimmäinen teos, Kullervo, sai Suomalaisen Kirjallisuuden seuran palkinnon v. 1860.
Murhenäytelmällä kunniaa.
On hänen teksteissänä eloa ja iloa, huumoria ja dramatiikkaa, elämää väreissä ja tummissa sarkahousuissa. Ihailen taitavaa sanankäyttäjää minäkin ja tiedän etten koskaan kyllästy uudelleen ja uudelleen lukenasta Kiven teoksia, runojen syvyyttä, metsän vihreyttä, niissä on elämää.

Olisi kiva keskustella muidenkin kirjailijoiden elämäntöistä ja kirjallisista saavutyuksista.

MariaJotuni, Otto Manninen, Eino Leino, ja onhan näitä nimekkäitä luettu.

Asun A Kiven maisemissa, usein tulee hänen tekstinsä mieleen liikkuessa maantiellä.
Mäeltä mäelle näkymä, kumpuileva vaihteleva maasto, siellä täällä polveilee joki, laajoja viljapeltoja ja muutama säilytetty lato. Kauniita pihapiirejä ja uusia taloja ilmestyy joka vuosi lisää.
Muutama vuosikymmeniä sitten valmistunut moottoritie halkoo pitäjää, mäen rinteessä pieni punainen jo 'hiukan' haalistunut Männistön muorin mökki, on jätetty paikoilleen suuren teollisuusalueen eteläiseen kylkeen, vain muutaman metrin päähän asfaltista. Joka kerta kun siitä kuljen, tullen mennen, huomioin sen olevan 'paikoillaan'!
Maasto täällä on muutamalla sanalla sanoen *Mäeltä näkyy toinen mäki* joskus olen yrittänyt valokuvata, ei se onnistu! Pieni kamera ja suuri maailma ei oikein rimmaa!
Palojoki joka on A.Kiven kotikylä, kesäisten Kivinäytelmien paikka ja myös joki jolla on syvä uoma tuhansia mutkia, virtausta kuivinakin kesinä. Rakastan tätä maata!