Millä keinolla saan näsiän pois alueelta, mihin se ei kuulu? Meillä on villiintynt puutarha, josta näsiä karkasi tien yli metsään.
Näsiä karkasi puutarhasta
5
573
Vastaukset
- KylmäKevät
Siis kasvaa toisella puolella tietä? Mistä tiedät, että sen siemen on tullut omasta pihastasi? Ahvenanmaalla näsiä on rauhoitettu. Jos asut muualla Suomessa, niin kysy maanomistajalta, saako näsiän kaivaa pois.
- poltinkarva
Näsiä on Suomessa luonnonvarainen kasvi. Voi kasvaa luonnostaan siellä metsässä, niin annahan näsiän kasvaa.
- Tietooa
Oudolta ongelmalta kyllä kuulostaa. Näsiästä ei todellakaan tule mitään riesaa. Se on vanha jäänne ajasta n.1000 vuotta sitten jolloin Suomessa oli 3-5 astetta nykyistä lämpimämpää. Siis näin todella oli vaikka nykyään vouhkataan parin kymmenyksen noususta. Jo kukintaaika aikaisin keväällä kertoo että silloin ilmastomme oli lähempänä saksan ilmastoa. Ihme on että näsiä on edes selvinnyt kun sitä pölyttäneet perhoset kuolivat nykyiseen kylmyyteen. Itsepölyttyminen ja ehkä muutamat korvaavat pitävät suvun hengissä. Säilymisen ihmettä kuvaa sekin että se jotenkin pystyy kilpailemaan muiden rehevien maiden kasvien kanssa. Ilmeisesti kasvin myrkyllisyys suojaa kilpailussa. En tiedä. Kaikenkaikkiaan näsiä on arvokas relikti lämpimistä ajoista ennen vanhaan.
- KylmäKevät
Tuolla arvokkaalla muinaismuistolla on ihanan tuoksuiset kukat ja koreanpunaiset marjat, hyvin myrkyllisiä kuten koko kasvi. Varsinkin marjastajien ja lapsiperheiden olisi kyllä syytä tuntea tuo kasvi. Kasvi tuli minulle tutuksi lapsuuteni mökkisaaressa Kaakkois-Suomessa , siellä sitä kasvoi kivikkoisessa lehdossa ja ihan mökkitien vieressä. Jätimme marjat maistelematta, kun tiesimme kasvin myrkyllisyyden.
- pöpperö
1500-luvulla kerättiin tammitynnyriveroa Ulvlasta (Porin seutu) saakka.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.3083044Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka612353- 1242057
Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3492043Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois1271733- 671399
Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2121395- 661337
- 681263
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl781233